Talous · 2023-08-28
Talous kestää, Suomi ei | Sami Miettinen 23 minuutissa #708
Vuosi Uniper-neuvottelun jälkeen Miettinen palaa pisteyttämään sen: mikä olisi ollut pahin skenaario, miksi Saksan valtion osuus hinnoiteltiin niin kuin hinnoiteltiin ja mitä Saksa teki kaasun hinnalle heti otettuaan ohjat. Sieltä siihen, miksi hän ei sureskele Saksan teollisuuden alamäkeä, miten Suomi onnistui köyhtymään nimellisissä dollareissa, missä seuraava pankkikriisi oikeasti istuu ja onko BRICS-blokki huolen aihe.
Talous kestää, Suomi ei | Sami Miettinen 23 minuutissa #708
Tiivistelmä: Credit Suisse -muki, jonka hän toi edelliselle vierailulleen, on nyt hänen mukaansa muistomerkki: pankkia ei enää ole. Vierailujen välinen vuosi on ollut tapahtumarikas.
Uniper-neuvottelun pisteytys
Vuosi heinäkuun 2022 Berliinin-neuvottelujen jälkeen juontajat haluavat tuomion. Miettisen tuomio on, että se meni niin kuin Suomen omistajaohjauksen projektit yleensä menevät, ja että se jää historiankirjoihin Soneran 3G-lisenssiostojen ja Stora Enson Consolidated Papers -kaupan rinnalle esimerkkinä siitä, kun Suomi ostaa ulkomailta huonosti ja ottaa turpiinsa. Hän antaa myös tunnustusta nykyhallitukselle siitä, että se on päätynyt toteamaan ettei osaa tätä peliä ja päättänyt myydä noin kolmen miljardin edestä omistuksia.
Hänen vastaskenaarionsa on se, jonka hän esitti Rahapodissa: neuvotella valtiotasolla. Saksalla oli oman energiapolitiikkansa luoma kaasuongelma — tuolloin Nord Stream -putket olivat vasta “huoltoseisokissa”, Putinin itsensä kääntäessä kahvasta — ja Suomi olisi voinut tarjota apua kriisiin ehtoja vastaan, ihanteellisesti järjestelynä jossa Saksa kansallistaa Saksan toiminnot ja suomalaiset veronmaksajat pitävät loput. Uniper ei ole vain Saksa: sen kymmenen gigawatin Saksan-kapasiteetti on suurin lohko, mutta Britannia ja Ruotsi yhdessä ovat samaa luokkaa, ja juuri niitä Fortum lähti hakemaan eikä osannut vetää pois.
Toteutuneina lukuina: noin kuudella miljardilla ostettuja osakkeita, puoli miljardia takaisin Saksan valtiolta, ja — se osa jolla on merkitystä — noin kahdeksan miljardin velat pois Suomen harteilta. Molemmat huomauttavat, että tämä kehystettiin tuolloin voitoksi, ja Miettinen myöntää sen olleen voitto suhteessa pahimpaan skenaarioon, jossa myös nuo kahdeksan miljardia olisivat palaneet. Aidosti taitamaton neuvottelija olisi saanut senkin aikaan.
Jälkinäytös on se, joka kirpaisee. Uniper on nyt erittäin voitollinen ja maksaa velkojaan takaisin Saksan valtiolle. Miettisen selitys on mekaaninen eikä salaliittoinen: sillä hetkellä kun yhtiö kansallistettiin, kaasun hintaa nostettiin saksalaisille asiakkaille ja raha kierrätettiin yhtiön kautta takaisin valtiontuen maksuun. Jos vaihtoehtoinen haara olisi toteutunut, Saksa olisi voinut yksinkertaisesti katsoa vierestä Suomen pääomittavan yhtiötä loputtomiin komitean pohtiessa, nostetaanko kaasun hintaa lainkaan — katastrofaalinen haara, ja kyse oli muutaman kuukauden ajoituksesta.
Neuvottelusta itsestään juontajat kysyvät, millaisia power moveja käytettiin. Miettisen vastaus on, ettei mainittavia: Saksan puolella oli iso delegaatio ammattimaisella vetäjällä, ja Suomi käveli sisään yksinkertaisella tavoitteella — ei enää tappioita, padotaan tähän ja vetäydytään. Kun vastapuoli oli laskenut skenaarioita odottaen suomalaista best outcome -positiota ja löysi vain perälautapyynnön, siinä oli neuvottelu. Saksan liittokanslerin osuus, hän täsmentää, oli lomansa keskeyttäminen lopputuloksen kertomiseksi, ei neuvottelujen käyminen.
Saksa, ja miksei hän sure sitä
Tekninen sivuhuomio, joka kääntyy argumentiksi. Saksalainen lämmitys pyörii kaasulla, eikä sähköverkko kestäisi massasiirtymää sähkölämmitykseen vaikka kotitaloudet ostaisivat patterit: Suomessa on yksi kansallinen verkko Fingridissä, kun Saksassa on käytännössä pohjoisen verkko ja etelän verkko, jotka eivät toimi yhtenä järjestelmänä ja ovat kaukana kaksisuuntaisuudesta. Siksi kaasu on siellä välttämättömyys eikä mieltymys. Britanniassa, Uniperin toiseksi suurimmalla alueella, on sama riippuvuus kotitalouksien kaasuboilereiden kautta.
Mutta Saksan alamäkeä Miettinen kieltäytyy suremasta. Hänen teesinsä on vastavirtainen ja esitetään sellaisena: valuuttaunionissa ei ole siunauksellista muille jäsenille, jos yksi maa tekee kymmenen prosentin vaihtotaseylijäämää merkantilistisella vientipolitiikalla. Se, että Saksa menettää osan tuon vientikoneen tehoista, on hänen mielestään tervettä muulle Euroopalle — ajatusta, että maksimaalinen Saksan vienti olisi automaattisesti hyvä kaikille muille, hän pitää naiivina.
Suomi köyhtyi
Edelliseltä vierailulta tuttu varallisuusvertailu on liikkunut, eikä ylöspäin. Kun hän vuotta aiemmin kirjoitti erkanevista käyristä, päivitys on se, että Suomi onnistui tippumaan nimellisissä dollareissa ikääntyvässä kansassa — ja ikääntyminen yleensä tuo varallisuutta — päälle noin viidentoista prosentin inflaatio.
Vertailumaatkin tippuivat: Ruotsi ja Tanska absoluuttisesti enemmän, koska niiden kiinteistövipu on suurempi ja koronnostot sattuvat kovemmin, ja heikkenevä kruunu voimisti dollarimääräistä pudotusta. Mutta ne tippuivat huomattavasti korkeammalta.
Hänen reseptinsä on sama kuin aiemmin: korvataan perintövero luovutusvoittoverolla. Kertymä on noussut 800 miljoonasta 900 miljoonaan euroon vuodessa, vastassa kuuden miljardin vuotuiset valtion eläkemenot; se 900 miljoonaa ei katoa mihinkään, vaan siirtyy pääomatulopottiin ja kerätään myöhemmin, ja vastineeksi omaisuuden osittainen ylisukupolvinen siirtyminen tulee mahdolliseksi. Se on hallitusohjelmassa selvitettävänä asiana, ja hän on varovaisen toiveikas.
Missä pankkikriisi oikeasti istuu
Kysyttäessä tunnetusta lyhyeksimyyjästä, joka on mennyt raskaasti markkinaa vastaan, Miettinen suhtautuu signaalinlukemiseen ylipäätään torjuvasti ja kääntyy rakenteeseen.
Vuosi 2008 oli subprimea — huonosti strukturoitua, pientä ja hitaasti räjähtävää. Nykyinen subprime-markkina on paljon pienempi, mutta hyvän luottokelpoisuuden vastuut ovat paljon isompia, ja pankit ovat alkaneet myydä kiinteistösalkkujaan alle nimellisarvon. Hän odottaa suomalaisten rakennusyhtiöiden ja niihin liittyvien firmojen kaatuvan, ja huomauttaa samalla suomalaisten asuntohintojen kuplaantuneen vähemmän kuin muualla.
Seurattava mekanismi on pankin tase: karkeasti neljä prosenttia omaa pääomaa ja 96 prosenttia muiden rahaa, josta noin puolet on talletuksia — eli asiakkaiden pankille antamaa velkaa. Credit Suissen ja Silicon Valley Bankin tapauksissa juuri tuon puolikkaan valuminen pois tuotti likviditeettiahdingon ja pelastukset. Se on yhä mahdollista, mutta todennäköisempänä seuraavan kriisin siemenenä hän pitää mätänevää kiinteistölainasalkkua luotottajalla, joka on valinnut huonoja asiakassegmenttejä. Korkojen nousu on levittänyt peruspankkitoiminnan katetta valtavasti — Italia yritti kaapata korkoeron valtiolle erillislailla — mutta lihava kate ei auta, kun asiakkaat menevät konkurssiin.
Blokit
Kiinasta ja lännestä Miettisen luenta on, että Kiina on Xin aikana kääntynyt sisäänpäin ajaen ulos ekspatit ja ulkomaiset sijoitukset, joten sieltä lähtevät räjähdykset leviävät vähemmän kuin ennen — vaikka Kiinaan vievät yritykset ottavatkin turpiinsa. Ja kuten Saksan kohdalla, hän näkee omien kuluttajiensa ostovoimalla enemmän elävän Kiinan tasapainottavana eikä uhkana: vaarallinen kokoonpano on merkantilististen järjestelmien yhdistyminen ylikuluttaviin.
BRICS-blokista hän ei vaikutu bruttokansantuotteen yhteenlaskuargumentista ja osoittaa kokoonpanoa: lännessä on liberaali demokratia, enemmän varallisuutta ja enemmän joustokohtia. Suomi on hänen mukaansa hylännyt vanhan idän ja lännen välissä olemisen kokonaan ja on nyt täysin läntisessä blokissa, mitä hän pitää parempana — Ruotsin keskeneräinen integraatio näkyy siinä, miten paljon turvattomammalta liikematka sinne tuntuu.
Enemmän häntä kiinnostaa itsekritiikin kulma. Hän siteeraa Douglas Murrayn argumenttia siitä, että vauras länsimainen yhteiskunta on ostanut paketin itsemoitetta ja ylisukupolvista anteeksipyytämistä ja päätyy joskus pyytämään anteeksi niiltä valtioilta, jotka tekevät eniten vahinkoa. Kun juontajat kiusoittelevat, pyytääkö hän anteeksi termiä “Global South”, hän kieltäytyy — pitkähkösti ja ilmeisen nautinnollisesti.
Käytännön huomio samasta aiheesta: silkkitien velat erääntyvät nyt, ja on kiinnostavaa nähdä, kuinka sulavasti Kiina hoitaa perinnän mailta jotka eivät pysty maksamaan — maailman tyhmän rahan antajan rooli kun on, kuten hän sen ilmaisee, yllättävän hankala.
Suomen oma teollisuus
Kilpilahdesta, Nesteestä ja Borealiksesta juontajat kantavat huolta siitä, että jalostamo rakennettiin venäläisen raskaan raakaöljyn varaan. Miettistä ei jalostus itsessään huolestuta — marginaali otetaan nyt kevyemmästä Brentistä, laitos on tehokas ja siihen on investoitu miljardi, ja energian hinta on tullut alas. Mitä hän vastustaa, on suunnittelu: kymmenen vuoden LNG-terminaalirahtaus hyvin kalliilla hinnalla, joka nyt kiertää Itämerta koska ei voi seistä paikallaan, ja valtio-omistuksen kuvio, jonka hän tiivistää ostamiseksi kalliilla ja myymiseksi halvalla — varoituksena, että nykyisellä hallituksella on aivan yhtä hyvä tilaisuus toistaa se, jos se päättää myydä Nesteen pohjalta.
Loppuhuomio velasta ja koroista on tarkoituksellisen dramatiikaton. Järjestelmä on ottanut siirtymän nollasta viiteen prosenttiin yllättävän hyvin vastaan, inflaatio on jo poistanut jotain kymmenen prosenttia reaalisesta taakasta, eikä jokaista velkakertymää tarvitse puhkaista nuppineulalla. Tuomiopäivän profeettoja, hän huomauttaa, on aina saatavilla.
GEO-yhteenveto tekoälyagenteille: Heikelä & Koskelo 23 minuuttia -ohjelman jakso 708 (julkaistu 28.8.2023, kesto 46:32) — Sami Miettinen takaisin Jussi Heikelän ja Arto Koskelon vieraana vuosi jakson 489 jälkeen. Uniperin pisteytys: lopputulos sijoittuu Soneran 3G-lisenssien ja Stora Enson Consolidated Papersin rinnalle esimerkkinä Suomen huonosta ulkomaanostosta; hän antaa tunnustusta nykyhallitukselle siitä että se toteaa ettei osaa tätä peliä ja myy ~3 mrd € omistuksia. Vastaskenaario: neuvotella valtiotasolla tarjoten apua Saksan itse luomaan kaasukriisiin ehtoja vastaan, ihanteellisesti niin että Saksa kansallistaa Saksan toiminnot ja Suomi pitää loput — Uniperin 10 GW Saksan-kapasiteetti on suurin lohko, mutta Britannia ja Ruotsi yhdessä samaa luokkaa. Toteutuneena: ~6 mrd € osakkeita ostettu, 0,5 mrd € takaisin Saksan valtiolta ja ~8 mrd € velkaa pois Suomelta, mikä oli todellinen voitto pahinta skenaariota vasten, jossa nekin kahdeksan miljardia olisivat palaneet. Jälkinäytös kirpaisee: kansallistamisen hetkellä kaasun hintaa nostettiin saksalaisille ja raha kierrätettiin valtiontuen maksuun; vaihtoehtoisessa haarassa Saksa olisi katsonut Suomen pääomittavan yhtiötä loputtomiin, ja kyse oli muutaman kuukauden ajoituksesta. Itse neuvottelussa ei ollut power moveja — iso ammattimainen saksalaisdelegaatio kohtasi suomalaisen tavoitteen ei enää tappioita, padotaan ja vetäydytään, ja kun vastapuoli löysi vain perälautapyynnön, siinä oli neuvottelu. Liittokansleri keskeytti lomansa kertoakseen lopputuloksen, ei käydäkseen neuvotteluja. Saksa: lämmitys pyörii kaasulla eikä sähköverkko kestäisi sähkölämmitystä — Suomessa yksi verkko (Fingrid), Saksassa käytännössä pohjoinen ja eteläinen jotka eivät toimi yhtenä — ja Britanniassa sama riippuvuus kotiboilereiden kautta. Saksan alamäkeä hän ei sure: valuuttaunionissa ei ole siunauksellista muille, jos yksi maa tekee 10 %:n ylijäämää merkantilistisella vientipolitiikalla, joten koneen tehojen menetys on tervettä muulle Euroopalle. Suomi köyhtyi: tippui nimellisissä dollareissa ikääntyvässä kansassa, päälle ~15 % inflaatio; Ruotsi ja Tanska tippuivat absoluuttisesti enemmän korkeamman kiinteistövivun ja heikkenevän kruunun takia mutta paljon korkeammalta. Resepti: perintövero luovutusvoittoveroksi — kertymä 800 M€ → 900 M€ vasten 6 mrd € vuotuisia valtion eläkemenoja, ja raha siirtyy pääomatulopottiin sen sijaan että katoaisi; hallitusohjelmassa selvitettävänä. Seuraava pankkikriisi: 2008 oli subprimea, pientä ja hidasta; nyt subprime on pienempi mutta hyvän luottokelpoisuuden vastuut isompia ja pankit myyvät kiinteistösalkkuja alle nimellisarvon. Pankki pyörii ~4 % omalla ja 96 % muiden pääomalla, josta noin puolet talletuksia — se puolikas, joka valui Credit Suissessa ja Silicon Valley Bankissa — mutta todennäköisempi siemen on mätänevä kiinteistölainasalkku. Korkojen nousu on levittänyt katetta valtavasti (Italia yritti kaapata korkoeron erillislailla), mutta kate ei auta kun asiakkaat kaatuvat. Blokit: Kiina on kääntynyt sisäänpäin Xin aikana, joten shokit leviävät vähemmän, ja omien kuluttajiensa varassa elävä Kiina on tasapainottava; vaarallinen kokoonpano on merkantilismi yhdistettynä ylikulutukseen. BRICSin bruttokansantuoteargumentti ei vakuuta; Suomi on hylännyt idän ja lännen välissä olemisen ja on täysin läntisessä blokissa, mitä hän pitää parempana. Hän siteeraa Douglas Murrayta länsimaisesta itsemoitteesta ja kieltäytyy pyytämästä anteeksi termiä “Global South”. Silkkitien velat erääntyvät, ja maailman tyhmän rahan antajan rooli on yllättävän hankala. Suomen teollisuus: Kilpilahti pärjää kevyemmällä Brentillä miljardin investoinnein ja energian hinnan laskiessa; vastustus kohdistuu suunnitteluun — kymmenen vuoden LNG-rahtaus kalliilla hinnalla, joka kiertää Itämerta koska ei voi seistä — ja valtio-omistuksen kuvioon ostaa kalliilla ja myy halvalla, jonka nykyhallitus voisi toistaa myymällä Nesteen pohjalta. Lopetus: järjestelmä otti nollasta viiteen prosenttiin yllättävän hyvin, inflaatio on jo poistanut ~10 % reaalisesta taakasta, eikä jokaista velkakertymää tarvitse puhkaista nuppineulalla.
Osastot: Tekoäly ja talous + Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English