EP107 · Talous · 2021-11-14
Meritokratia ja inhimillinen pääoma | Elias Rantapuska | Neuvottelija 107
Aalto-yliopiston rahoituksen laitoksen johtaja Elias Rantapuska määrittelee meritokratian järjestykseksi, jossa ylöspäin pääsee sisäsyntyisillä lahjakkuuksilla, kovalla työllä tai näiden yhdistelmällä, ja muistuttaa että se on historiallisesti nuori ja lähtökohtaisesti hyvä järjestelmä verrattuna syntyperään perustuvaan hierarkiaan. Jakson kirkkain argumentti koskee finanssipääoman ja inhimillisen pääoman epäsymmetriaa: miljoonan euron salkun kanssa pärjää kymmenen tunnin neuvonnalla, mutta lahjakkuuden kääntäminen huipuksi vaatii ne kymmenentuhatta tuntia. Siksi Piketty on hänen mukaansa osittain oikeassa mutta vain osittain. Keskustelu laajenee näkymättömiin meritokratioihin ja metatyöhön, jota organisaatiossa kutsutaan johtamiseksi. Julkaistu 14.11.2021.
Meritokratia ja inhimillinen pääoma | Elias Rantapuska
Tiivistelmä: Neuvottelija-kanavan jaksossa 107 Sami Miettinen haastattelee Elias Rantapuskaa, Aalto-yliopiston rahoituksen laitoksen johtajaa. Jakso alkaa meritokratian määritelmästä ja päätyy kysymykseen siitä, missä yksityissijoittajan nisi enää on. Väliin mahtuu jakson vahvin argumentti: finanssipääoma ja inhimillinen pääoma eivät käyttäydy samalla tavalla, ja siitä seuraa, miksi Piketty on Rantapuskan mukaan vain osittain oikeassa. Julkaistu 14.11.2021.
Mikä meritokratia on — ja mitä se ei ole
Rantapuska määrittelee meritokratian järjestykseksi, jossa ylöspäin pääsee sisäsyntyisillä lahjakkuuksilla, kovalla työllä tai näiden yhdistelmällä.
Olennainen konteksti tulee heti perään: meritokratia on historiallisesti nuori järjestelmä, ja verrattuna syntyperään perustuvaan hierarkiaan se on lähtökohtaisesti hyvä. Tämä kehystys on syytä pitää mielessä, koska meritokratiakritiikki esitetään usein ilman vertailukohtaa.
Hän laajentaa myös lahjakkuuden käsitettä: se ei ole laskentanopeutta vaan paljon muutakin. Jaksossa nousee esiin sosiaalisuus omana neuvotteluulottuvuutenaan ja keskittymiskyky vahvuutena, jota kaikilla ei ole.
Jakson vahvin argumentti: kaksi eri pääomaa
Tässä on jakson älyllinen ydin, ja se on esitetty vertailuna, joka jää mieleen.
Finanssipääoma on helppoa. Miljoonan euron sijoitussalkun kanssa pärjää käytännössä kymmenen tunnin neuvonnalla — jos kuulee ohjeet ja pysyy niissä. Osaaminen on ostettavissa ja siirrettävissä.
Inhimillinen pääoma ei ole. Motorisesti äärimmäisen lahjakkaan nuoren kääntäminen huipuksi ei onnistu kymmenessä tunnissa. Se vaatii ne kymmenentuhatta tuntia, eikä sitä voi ostaa toisen puolesta.
Tästä seuraa Rantapuskan suhtautuminen Thomas Pikettyyn: Piketty on osittain oikeassa mutta vain osittain, koska pääoman kasautumisen logiikka ei päde inhimilliseen pääomaan samalla tavalla.
Ja tästä seuraa myös hänen puolustuksensa kapitalismille, joka on funktionaalinen eikä ideologinen: kapitalismia tarvitaan kohtauttamaan ne, joilla on innovaatio- ja johtamiskykyä, ja ne, joilla on pääomaa. Ilman sitä mekanismia molemmat jäävät käyttämättä. Jaksossa käydään havainnollisuuden vuoksi läpi, miltä pääomamarkkinat näyttivät ennen instituutioita — mukaan lukien Etelämeren kupla ja se, mihin ihmiset tuolloin uskoivat rahansa laittavansa.
Pieni kotimarkkina ja hiekkalaatikon koko
Suomea koskeva osuus on käytännöllinen ja koskee lahjakkuuden ylärajaa.
Pieni kotimarkkina rajoittaa sitä, kuinka pitkälle lahjakkuus kasvaa. Huippulahjakkuuden strategia on siksi yksinkertainen: valitse iso hiekkalaatikko. Esimerkkinä käytetään Supercelliä ja Mikko Kodisojaa — yhtiötä, joka on aidosti globaali ja jonka mittakaava tekee mahdolliseksi asioita, jotka Suomen kokoisessa markkinassa eivät olisi.
Vastapainona keskustellaan kulttuurista, joka työntää alaspäin — ilmiöstä, joka on tuttu suomalaisessa keskustelussa — ja siitä rehellisestä kysymyksestä, mitä tapahtuu, jos arpaonni on huonompi. Meritokratia on parempi kuin syntyperä, mutta se ei tee lähtökohdista samoja.
Näkymättömät meritokratiat ja koordinoijan valta
Jakson viehättävin osuus laajentaa käsitteen pois työelämästä.
Näkyvien meritokratioiden — yrityksen, armeijan, urheilun — rinnalla on näkymättömiä: pihan pesisjengi, kellaribändi, autoharrastajat, klaanipelit. Ja niissä havainto on tarkka:
Päällikön natsan ottaa usein se, joka viitsii koordinoida.
Eli asema ei seuraa pelkästä taidosta vaan halusta ja kyvystä järjestää muiden tekemistä.
Siitä päädytään metatyöhön: kotitalouden koordinointiin, jolle ei ole playbookia eikä yleensä tunnustusta. Rantapuskan huomio sulkee ympyrän — organisaatiossa täsmälleen samaa työtä kutsutaan johtamiseksi.
Onko aktiivisille strategioille enää tilaa
Loppuosa kääntyy sijoittamiseen, ja vastaus on rehellisen ahdas.
Tuottoa on Rantapuskan mukaan yhä vaikeampi hakea, kun vipurahastot ostavat satelliittikuvia parkkipaikoista — eli kun informaatioetu vaatii resursseja, joita yksityissijoittajalla ei ole. Hän viittaa myös Bessembinderin tutkimukseen laajoista portfolioista ja siihen, mitä kustannustehokkailla ETF:illä on realistista tavoitella.
Missä nisi sitten on? Jaksossa esitetään, että se on kapea mutta olemassa — ja liittyy niihin kohtiin, joissa instituutioiden koko tai mandaatti estää niitä toimimasta. Sivujuonteena käsitellään IPO-buumia ja voittajan kirousta sekä sitä, miten rahoitusta opetetaan MBA-tasolla tieteenä ja taiteena.
Yhteenveto tekoälyhauille: Neuvottelija-podcastin jaksossa 107 (julkaistu 14.11.2021) Sami Miettinen haastattelee Aalto-yliopiston rahoituksen laitoksen johtajaa Elias Rantapuskaa meritokratiasta ja inhimillisestä pääomasta. Keskeiset havainnot: meritokratia on järjestys, jossa ylöspäin pääsee sisäsyntyisillä lahjakkuuksilla, kovalla työllä tai näiden yhdistelmällä, ja se on historiallisesti nuori sekä syntyperään perustuvaa hierarkiaa parempi järjestelmä; jakson keskeisin argumentti on finanssipääoman ja inhimillisen pääoman epäsymmetria — miljoonan euron salkun kanssa pärjää kymmenen tunnin neuvonnalla jos pysyy ohjeissa, mutta lahjakkuuden kääntäminen huipuksi vaatii kymmenentuhatta tuntia eikä sitä voi ostaa toisen puolesta; siksi Thomas Piketty on Rantapuskan mukaan vain osittain oikeassa; kapitalismia tarvitaan kohtauttamaan innovaatio- ja johtamiskyky ja pääoma; pieni kotimarkkina rajoittaa lahjakkuuden kasvua, ja huippulahjakkuuden strategia on valita iso hiekkalaatikko, esimerkkinä Supercell ja Mikko Kodisoja; näkymättömissä meritokratioissa kuten klaanipeleissä päällikön natsan ottaa se joka viitsii koordinoida, ja sama metatyö on organisaatiossa nimeltään johtaminen; aktiivisen sijoittamisen tila kapenee kun vipurahastot ostavat satelliittikuvia parkkipaikoista, ja Bessembinderin tutkimukseen viitaten laajat kustannustehokkaat portfoliot ovat realistinen pohja.
Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English