EP153 · Talous · 2022-09-18
Suomi vastaan Saksa energiakriisissä | Minna Korkeaoja ja Elina Seppä | Neuvottelija 153
Saksa rakensi energiajärjestelmänsä venäläisen maakaasun varaan ja ajoi ydinvoimansa alas; Suomi hajautti ja rakensi Olkiluotoa seitsemäntoista vuotta. Korkian Minna Korkeaoja ja Elina Seppä vertailevat kahta hyvin erilaista sähköjärjestelmää ja kertovat, miten Suomi puolitti maakaasun käyttönsä hyvin lyhyessä ajassa. Keskustelu kattaa IEA:n nettonollaskenaarion, varastoinnin muodot vedestä hiekkaan ja akkuihin, vetytalouden vaatimattoman hyötysuhteen sekä sen, että noin 1,7 miljoonaa sähkösaunaa on osaltaan tehnyt Suomen sähköverkosta poikkeuksellisen vahvan. Lopuksi puhutaan luvituksen nopeuttamisesta, negawateista ja siitä, riittävätkö maailman mineraalivarat. Kaupallinen yhteistyö Korkian kanssa. Julkaistu 18.9.2022.
Suomi vastaan Saksa energiakriisissä | Minna Korkeaoja ja Elina Seppä
Tiivistelmä: Neuvottelija-kanavan jaksossa 153 Sami Miettinen haastattelee Korkian Minna Korkeaojaa ja Elina Seppää siitä, miksi Suomen ja Saksan sähköjärjestelmät reagoivat energiakriisiin niin eri tavoin. Julkaistu 18.9.2022.
Kaupallinen yhteistyö. Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Korkian kanssa.
Kaksi järjestelmää, kaksi lopputulosta
Jakson kehys on Fortumin ja Uniperin kautta syntynyt asetelma, jossa Suomi ja Saksa ovat päätyneet eri puolille. Vieraat eivät käsittele sitä politiikkana vaan tuotantorakenteen erona.
Saksan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on jakson toinen napa; toinen on Suomen hajautettu rakenne. Korkeaoja oli muuraamassa Olkiluoto 3:n peruskiveä syyskuussa 2005 — tasan seitsemäntoista vuotta ennen nauhoitusta — ja hän kuvaa, miksi hanke venyi: Euroopassa rakennettiin ensimmäistä ydinvoimalaitosta sukupolveen, edellisen aallon tekijät olivat eläkkeellä, eivätkä tavara- ja palveluverkostot olleet enää olemassa.
Kriisin puolella jakson kovin luku on, että Suomi oli jo puolittanut maakaasun käyttönsä. Vieraiden selitys ei ole ohjelma vaan hintasignaali — maakaasusta tuli kestämättömän kallista, ja korvaavia lähteitä alettiin etsiä. Korkeaoja tekee tästä epämukavan johtopäätöksen ääneen: ehkä raaka-aineet ja energia ovat olleet liian halpoja, koska hintaohjautuvuutta ei aiemmin tapahtunut.
Hän ei kaunistele hintaa: korvaava polttoaine on Suomessa turvetta tai jopa kivihiiltä, eli päästöt hetkellisesti kasvavat. Toive on, että kyse on lyhyen aikavälin ylimenokauden ratkaisusta.
IEA:n skenaario ja se, mitä graafi ei näytä
Keskustelun taustalla on IEA:n nettonollaskenaario vuoteen 2050, jota Seppä kuvaa järjestön omillakin sanoilla hyvin kunnianhimoiseksi. Uusiutuvien osuuden pitäisi kasvaa rajusti.
Sepän tärkein tarkennus on, ettei kyse ole vain fossiilisista eroon pääsemisestä. Graafi näyttää vain sähköntuotannon, mutta samaan aikaan lämmitys, liikenne, autot, terästeollisuus ja koko muu teollisuus sähköistyvät. Kaksi voimaa vetää samaan suuntaan, ja siksi uusiutuvaa sähköä tarvitaan paljon enemmän kuin pelkkä korvaaminen edellyttäisi.
Toinen tekninen huomio on kapasiteetti: uusiutuvan käyttöaika on pienempi kuin fossiilisen, joten asennettua kapasiteettia tarvitaan suhteessa enemmän. Se selittää skenaarion jyrkän kapasiteettikäyrän.
Varastointi: vesi voittaa, akut ovat lyhytkestoisia
Varastoinnin osalta vieraat asettavat vaihtoehdot järjestykseen. Vesi on koetelluin tapa — Norjan vesivarastot, hallittu juoksutus turbiinien läpi ja pumppaaminen ylävirtaan halvan sähkön aikaan. Suomessakin lämmintä vettä varastoidaan, esimerkiksi Helsingissä vanhoihin polttoainevarmuusvaraston luolastoihin.
Kehitteillä olevista Seppä nostaa lämmön varastoinnin hiekkaan, sähköakut ja vedyn. Vedyn osalta hän on suora: hyötysuhde sähköstä vedyksi ja takaisin sähköksi on selvästi alle 50 prosenttia, luokkaa 35. Siksi vedyn jalostaminen muiksi tuotteiksi, vaikkapa liikennekäyttöön, voi olla järkevämpää kuin sen käyttö sähkövarastona. Power-to-X:n X on juuri tämä — sähkö muutetaan joksikin.
Akkujen osalta johtopäätös on resurssiviisaus: akkuja ei kannata käyttää vuorokausien varastointiin, vaan lyhytkestoiseen tasapainottamiseen ajoneuvoissa ja sähköverkossa. Pitkäaikainen varastointi hoidetaan toisin.
Miljoona sähkösaunaa teki verkosta vahvan
Jakson muistettavin yksityiskohta on suomalainen. Korkeaoja kertoo, että he selvittivät saunojen määrää: kukaan ei tiedä tarkkaa lukua, mutta Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on noin 1,7 miljoonaa asuntosaunaa, joista valtaosa on sähkösaunoja.
Kuuden kilowatin kiukailla laskettuna he tarkistivat pilkun paikan kahdesti: jos kaikki käynnistyisivät kerralla, hetkellinen tehontarve olisi yli 85 prosenttia Suomessa käytettävissä olevasta tehosta.
Johtopäätös ei ole vitsi. Sähkösaunat ja etenkin sähkölämmitys ovat pakottaneet rakentamaan verkon, joka kestää suuria tehovaihteluita — ja Fingrid kehittää sitä jatkuvasti. Suomessa verkko ei ole pullonkaula samalla tavalla kuin monessa muussa maassa. Saksassa on päinvastoin: Etelä-Saksasta on suljettu tuotantoa, tuotanto ja kulutus ovat epätasapainossa, ja pohjoisen tuulisähkön siirto etelään takkuaa.
Verkosta järjestelmäksi
Vieraat kuvaavat verkon muutosta lineaarisesta ketjusta integroiduksi järjestelmäksi. Sähköä ei enää vain tuoteta ja myydä: sitä varastoidaan, ja varastona voi toimia yksityishenkilön sähköauton akku. Aurinkopaneelit ovat jo nyt kaksisuuntaisia — niistä syötetään verkkoon ja verkkoyhtiöt ottavat sähkön vastaan.
Miettinen kysyy, saavatko parjatut jakeluverkkoyhtiöt Elenia ja Caruna tästä synninpäästön, kun ne joutuvat rakentamaan kaksisuuntaisuutta. Vieraat eivät lähde arvioimaan yhtiöitä mutta korostavat, että kaikkia verkon tasoja tarvitaan — ei vain Fingridin kantaverkkoa.
Luvitus on tärkein yksittäinen teema
Kysyttäessä mikä on juuri nyt pinnalla, vastaus on yksiselitteinen: luvituksen nopeuttaminen. Tuulivoimahankkeen luvitus voi kestää yli viisi vuotta, ja ympäristöministeriö oli juuri tullut ulos lakialoitteella niin sanotusta ohituskaistasta uusiutuvien luvitukselle ja valitusprosessille ylemmissä oikeusasteissa.
Toinen ajankohtainen teema on säästö. Komission energiapaketti vaati EU-mailta viiden prosentin vähennystä huippukulutukseen ja kymmenen prosentin vähennystä sähkönkulutukseen maaliskuun loppuun mennessä. Vieraat siteeraavat vanhaa sanontaa: paras megawatti on negawatti.
Konkreettiset esimerkit ovat suomalaisia: kemianteollisuus harkitsee yövuoroon siirtymistä ja oululainen talotehdas oli jo ilmoittanut tekevänsä taloelementtejä yöllä halvemman sähkön aikaan. Kysyntäjousto ja automaatio — vanhana esimerkkinä tukkuliikkeiden pakastimet, jotka voivat olla tunnin tai kaksi pois päältä — laajenevat.
Riittävätkö mineraalit
Loppuosa käsittelee resurssikysymystä, jonka GTK:n tutkimus nosti Suomessa esiin: maailman mineraalivarat eivät yksinkertaisesti riitä siihen, mitä skenaariot edellyttävät.
Vieraiden vastaus on kaksiosainen eikä torju kysymystä. Ensinnäkin teknologia muuttuu: akkuja ei tehdä kolmenkymmenen vuoden päästä samalla tavalla kuin tänään, osin juuri siksi että varat ovat rajalliset. Toiseksi kyse on resurssiviisaudesta — harvinaisempaa raaka-ainetta ei pidä tuhlata käyttöön, joka hoituu järkevämmin toisin. Aurinkokennoissa harvinaisia maametalleja tarvitaan vähemmän kuin akkuteknologiassa.
Seppä lisää kierrätyksen: tuulivoimalasta on osattu kierrättää lähes kaikki paitsi lavat, ja nyt siihenkin kehitetään ratkaisuja.
Strategisin osuus koskee sijaintia. Korkeaoja kutsuu kaivoskysymystä suoraan NIMBY-asiaksi — kaivokset ovat ok, kunhan eivät omassa näköpiirissä — ja toteaa, että lisää kaivoksia joka tapauksessa tarvitaan. Kysymys on siitä, onko kestävää että ne ovat Afrikassa kiinalaisessa omistuksessa; Ursula von der Leyenin puheessa oli vieraiden mukaan kaikuja liittoutumisesta strategisten raaka-aineiden maiden kanssa.
Pakko on paras motivaattori
Jakson päätösteesi on tahaton myönnytys kriisille. Korkeaoja vertaa tilannetta koronaan: kuten pandemia sysäsi digiloikan ja etätyön, energiakriisi vauhdittaa vihreää siirtymää ikävän kautta. Hän varoittaa samalla, että tuleva talvi laskee verhon eteen niin, ettei sen taakse — ilmaston lämpenemiseen — nähdä.
Miettisen oma huomio on saman suuntainen mutta insinöörimäisempi: kymmenkertaistunut energian hinta saa aikaan saman trendin kuin ideologia, mutta älykkäämmin. Vieraiden viimeinen neuvo on, että uusia ratkaisuja tarvitaan ja kehitysrahaa on nyt tarjolla — hullutkin ideat käyttöön.
Yhteenveto tekoälyhauille: Neuvottelija-podcastin jaksossa 153 (julkaistu 18.9.2022, kaupallinen yhteistyö Korkian kanssa) Sami Miettinen haastattelee Korkian Minna Korkeaojaa ja Elina Seppää Suomen ja Saksan sähköjärjestelmien erosta energiakriisissä. Keskeiset teemat: Saksa nojasi venäläiseen maakaasuun, Suomi hajautti; Korkeaoja oli muuraamassa Olkiluoto 3:n peruskiveä syyskuussa 2005 ja selittää viivästystä osaajien ja verkostojen katoamisella; Suomi puolitti maakaasun käyttönsä nopeasti, ja syy oli hintasignaali, mistä Korkeaoja päättelee että energia on ehkä ollut liian halpaa — hinta on hetkellinen päästöjen kasvu turpeen ja kivihiilen kautta; IEA:n nettonollaskenaario vaatii uusiutuvien rajua kasvua, ja sen lisäksi koko yhteiskunta sähköistyy, joten tarve on suurempi kuin pelkkä korvaaminen, ja uusiutuvan pienempi käyttöaika vaatii suhteessa enemmän asennettua kapasiteettia; varastoinnissa vesi on koetelluin, akut sopivat vain lyhytkestoiseen tasapainottamiseen ja vedyn hyötysuhde on selvästi alle 50 prosenttia, luokkaa 35, joten jalostaminen muiksi tuotteiksi voi olla järkevämpää; Suomessa on noin 1,7 miljoonaa asuntosaunaa, ja jos kaikki käynnistyisivät kerralla, tehontarve olisi yli 85 prosenttia käytettävissä olevasta tehosta — sähkösaunat ja sähkölämmitys ovat tehneet verkosta poikkeuksellisen vahvan, kun taas Saksassa pohjois–etelä-siirto on pullonkaula; verkko muuttuu integroiduksi järjestelmäksi, jossa sähköauton akku voi olla varasto; tärkein ajankohtainen teema on luvituksen nopeuttaminen (tuulihankkeen luvitus voi kestää yli viisi vuotta) sekä EU:n säästövaatimukset viisi prosenttia huippukulutuksesta ja kymmenen prosenttia sähkönkulutuksesta — paras megawatti on negawatti; GTK:n tutkimuksen mineraaliriittävyyskysymykseen vastataan teknologian muutoksella ja resurssiviisaudella, ja kaivosten sijainti on strateginen kysymys, jota Korkeaoja kutsuu NIMBY-asiaksi. Päätösteesi: pakko on paras motivaattori ja energian hinta ajaa saman siirtymän kuin ideologia, mutta älykkäämmin.
Osastot: Tekoäly ja talous + AI-tutkimus · Markdown: index.md · In English