EP205 · Talous · 2023-08-05

Sähköverkot ja rahoitus kuntoon | Jyrki Tammivuori | Neuvottelija 205

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija AI:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori Sami Miettisen vieraana elokuussa 2023. Kaksi entistä vastapuolta — Stora Enson treasurer ja häntä hoitanut pankkiiri — käyvät läpi ensin rahoitusdokumentaation kehityksen ja sitten sähköverkon: säävarmuuden vaatimukset, kaksisuuntaisuuden, verkon pullonkaulat ja Energiaviraston valvontamallin WACC-kehikon. Artikkeli erittelee myös sen, mitä jaksossa ei kysytä: vieras on valvotun monopolin toimitusjohtaja, joka kommentoi omaa valvontamalliaan viikkoja ennen sitä koskevia päätöksiä. Sidonnaisuudet on merkitty.

Sami Miettinen

Sähköverkot ja rahoitus kuntoon | Jyrki Tammivuori | Neuvottelija 205

Tiivistelmä: Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori Sami Miettisen vieraana elokuussa 2023. Kaksi entistä vastapuolta — Stora Enson treasurer ja häntä hoitanut pankkiiri — käyvät läpi ensin rahoitusdokumentaation kehityksen ja sitten sähköverkon: säävarmuuden vaatimukset, kaksisuuntaisuuden, verkon pullonkaulat ja Energiaviraston valvontamallin WACC-kehikon. Artikkeli erittelee myös sen, mitä jaksossa ei kysytä: vieras on valvotun monopolin toimitusjohtaja, joka kommentoi omaa valvontamalliaan viikkoja ennen sitä koskevia päätöksiä. Sidonnaisuudet on merkitty.

Lukuohje ja sidonnaisuudet

Nauhoitus on 5.8.2023. Jakso on poikkeuksellisen tekninen ja poikkeuksellisen sovinnollinen, ja molemmille on sama syy: osapuolet tuntevat toisensa vanhasta asiakassuhteesta.

• Isäntä oli vieraan pankkiiri. Sami Miettinen hoiti Stora Enson asiakkuutta suurpankkien (SEB, RBS, myöhemmin Pöyry Capital) puolelta silloin, kun Jyrki Tammivuori oli yhtiön treasurer. He toteuttivat yhdessä yhtiön revolvinglimiitin uudelleenrahoituksen. Jakson ensimmäinen kolmannes on yhteinen muistelu, ja se on merkittävä sidonnaisuus, koska se määrittää jakson sävyn.
• Vieras on valvotun monopolin toimitusjohtaja, joka puhuu omasta valvontamallistaan. Caruna on alueellinen monopoli, jonka hinnoittelua Energiavirasto valvoo. Jaksossa valvontamallin uudistuksesta oli tulossa päätökset saman syksyn aikana, seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Kun toimitusjohtaja sanoo, mikä häntä valvontamallissa huolestuttaa, se on samalla vaikuttamisviestintää — ei siksi väärin, mutta se on syytä tietää. Jaksossa kukaan ei edusta kuluttajan tai valvojan näkökulmaa.
• Isännällä on myös toinen kytkös. Miettinen kertoo olleensa Tornatorin hallituksessa ja myyneensä yhtiöstä siivun; hän käyttää Tornatoria vertailukohtana Carunan omistusrakenteelle.
• Lähde. MacWhisper-litteraatti (suomenkielinen, 367 repliikkiä). Erisnimet ja rahoitustermit on korjattu erikseen; epävarmat henkilön- ja yhtiönnimet on varmistettu isännältä jälkikäteen.

1. Rahoituksen osa: mitä kovenantit ovat ja miksi ne joskus jätetään pois

Jakson alkupuoli on käytännön oppitunti yritysrahoituksesta, ja se on käyttökelpoinen myös ilman sähköverkkoja.

Kovenantti on lainaehdoissa oleva liiketaloudellinen rajoite — esimerkiksi se, ettei velka saa nousta yli tietyn käyttökatemultippelin, tai että korkokate pysyy säällisellä tasolla. Stora Enson uudelleenrahoituksessa olennaista oli, ettei financial-kovenantteja ollut lainkaan, ja että luottoluokittajien rating grid oli rakennettu järkevästi.

Tammivuoren muotoilu siitä, miksi niin voi käydä, on jakson kestävin yleinen havainto:

Se joka rahaa lainaa, päättää millä ehdoilla raha annetaan. Siksi on tosi tärkeää, että lainanantajat ymmärtävät yrityksen strategian ja sen, mikä yritykselle on tärkeää.

Ja heti perään vastakohta, joka estää lukijaa tekemästä väärää yleistystä: Carunalla on kovenantteja, ja ne sopivat sille hyvin. Kovenantti ei siis ole hyvä tai huono, vaan sopiva tai sopimaton suhteessa yhtiön strategiaan.

Kolme muuta havaintoa samasta osuudesta:

• Suomalainen dokumentaatio kansainvälistyi. Aiemmin kotimaiset pankit eivät käyttäneet kovenantteja — Miettisen sanoin osin siksi, ettei niitä osattu käyttää — ja ulkomaiset käyttivät. Kun maailmat yhdistettiin, syntyi hybridejä; nyt Suomi on kansainvälisellä tasolla.
• Pääomasta kilpaillaan. Rahanlähteitä on enemmän kuin ennen, mutta Suomi on pieni maa ja pääomaa pitää houkutella. Siksi toimintaympäristön ja yhteiskuntaan kohdistuvan luottamuksen on oltava kunnossa. Tammivuori nimeää NATO-jäsenyyden tekijäksi, joka on tässä selkeästi auttanut.
• Vaihtuva korko on syklisen yhtiön luonnollinen puskuri. Kun taloudessa menee hyvin, korot ovat korkeammalla; kun menee huonosti, korot ovat matalalla mutta tuloksentekokyky on heikompi. Sama logiikka selittää, miksi moni suomalainen rahoitusjohtaja swappasi kiinteäkorkoiset bondit vaihtuvakorkoisiksi.

Euribor-anekdootti, joka on oikeasti neuvo

Miettinen kertoo kilpailuttaneensa oman asuntolainansa ja saaneensa joltakulta Stora Enson treasury-puolelta puolivitsinä neuvon: ota yhden kuukauden euribor, jos saat. Hän otti, ja se osoittautui hyväksi valinnaksi. Hän kertoo myös kilpailuttaneensa pankit lupaamalla siirtää rahastosijoituksensa sinne, mistä sai lainan halvimmalla — eli soveltaneensa relationship manager -kehikkoa omaan talouteensa.

Tammivuori lisää siihen kaksi varausta, ja ne ovat tärkeämpiä kuin anekdootti: neuvo oli ajankohtaan sopiva, ja lyhyt korko edellyttää riskinsietokykyä sen varalta, että kuukauden euribor olisikin huomattavasti korkeampi. Tämä ei ole sijoitus- eikä rahoitusneuvo.

2. Vihreä rahoitus: kysymys on kääntynyt

Tämän osuuden havainto on se, miten nopeasti todistustaakka on siirtynyt.

Sijoittajan ensimmäinen kysymys ei ole enää se, onko velka vihreää. Se on: jos se ei ole vihreää, miksi ei. Ja sen jälkeen noin 80 prosenttia kysymyksistä koskee sitä, miltä se näyttäisi jos olisi, ja mitä työtä vihreyden saavuttamiseksi tehdään.

Caruna on laskenut liikkeeseen vihreitä joukkovelkakirjoja, ja noin 99 prosenttia yhtiön rahankäytöstä sopii EU-taksonomian mukaiseen vihreään rahoitukseen. Tammivuori lisää, että markkina on jo siirtymässä eteenpäin: pelkkä vihreä on “jäänyt jälkeen”, ja puhutaan sustainable bondeista, joissa on mukana muutakin.

Miettinen laajentaa mekanismin kotitalouksiin kysymyksellä, joka on hyvä juuri siksi, että se on konkreettinen: pitäisikö pankin pyytää eri marginaali öljylämmitteisestä kuin maalämpöisestä talosta? Tammivuoren vastaus on kyllä-suuntainen — rahalla on voima ohjata — ja hän lisää siihen sen, että maalämmössä asumiskustannukset ovat muutenkin edullisemmat.

Tässä on syytä huomata, mitä jaksossa ei käsitellä: sitä, miten taksonomian soveltaminen vaikuttaa niihin toimialoihin, joille 99 prosentin osuus ei ole mahdollinen. Tammivuori mainitsee tämän yhdellä lauseella — “osalle se tulee olemaan haaste” — eikä siihen palata.

3. Carunan kohut: mistä niissä oli kyse

Jakso käy läpi kaksi kohua, jotka moni muistaa otsikoista mutta harva mekanismista. Tässä ne on referoitu vieraan selityksinä.

Kohu 1: omistajanvaihdos ja korkomenot. Yrityskaupassa käytettiin ulkomaista vierasta pääomaa, ja julkisuudessa syntyi kuva korkotulojen vuotamisesta Suomen ulkopuolelle. Tammivuoren vasta-argumentti on kaksiosainen:

1. Sähkönjakelu on äärimmäisen pääomavaltaista — hänen mukaansa merkittävästi pääomavaltaisempaa kuin metsäteollisuus tai kaivosteollisuus. Pääomaa tarvitaan paljon ja se hankitaan monesta lähteestä.
2. Pääomasta maksetaan korvaus. Osakaslaina on toissijainen markkinalta otetulle vakuudelliselle velalle, sillä on eri etuoikeusasema esimerkiksi konkurssitilanteessa, ja siksi sille maksetaan korkeampi korko. Tämä on hänen mukaansa se, mitä keskustelussa ei ymmärretty.

Rakenne jakson mukaan: noin 2,5 miljardia ulkoista velkaa, määrä on maksimoitu luottoluokituksen puitteissa. Luokitus on BBB− (S&P) eli investment grade, ja Tammivuoren mukaan BBB ja BBB+ ovat parhaat kohdat infrayhtiölle olla. Se mitä luottoluokitus ei salli, on lainattu osakaslainana.

Hän mainitsee myös, että edellinen hallitus kavensi korkomenojen verovähennysoikeutta Suomessa.

Kohu 2: myrskyt ja maakaapelointi. Puita kaatui linjoille, sähköt olivat poikki päiviä, ja seurauksena tuli velvoite. Tammivuoren tärkein tarkennus on tämä:

Vaatimus ei ole, että pitää maakaapeloida. Vaatimus on, että pitää rakentaa säävarmaa sähköverkkoa.

Säävarmuus tarkoittaa konkreettisesti kahta aikarajaa: kaava-alueella sähkö on palautettava kuudessa tunnissa myrskyn jälkeen, haja-asutusalueella 36 tunnissa. Vaatimukset astuvat voimaan 2028, 2032 tai 2036 riippuen yhtiöstä ja verkon rakenteesta.

Ja tästä seuraa se, miksi maakaapelointi on monessa paikassa lopulta valittu keino: kun asiakkaita on yli 700 000 ja myrsky on laaja, kuudessa tunnissa ei ehditä korjata kovin paljon. Maakaapelointi on myös elinkaarikustannuksiltaan kustannustehokkain ratkaisu monessa paikassa. Työ on Tammivuoren mukaan aikataulussa, ja se on aloitettu alueilta, joilla siirretään eniten sähköä ja jotka ovat olleet vioille alttiimpia.

4. “Miten tämä kaikki meni näin hyvin”

Kysymys on Mikael Jungnerin, ja se esitetään jaksossa juuri tuossa muodossa: vihreää halpaa sähköä yllin kyllin ja verkot kunnossa. Tammivuoren vastaus alkaa myöntämisellä — tilanne on hyvä, Suomi irtautui venäläisestä fossiilienergiasta nopeasti ja investointeja on ollut paljon putkessa — mutta kääntyy välittömästi varoitukseksi, ja se varoitus on jakson tärkein yksittäinen ajatus.

Vaarallisinta juuri nyt on tuudittautua siihen, että tänään kaikki on hyvin. Energiassa kymmenen vuotta on normaali investointisykli alusta loppuun. Jos kapasiteettia ei ole jo piirustuspöydällä, se ei valmistu tällä vuosikymmenellä.

Toisin sanoen: se, miltä tilanne näyttää 2040-luvulla, päätetään nyt. Ja Tammivuori sanoo suoraan, että ollaan jo myöhässä — asioita, jotka olisi pitänyt tehdä muutama vuosi sitten. Konkreettinen todiste siitä on verkon pullonkaula: Fingrid on ilmoittanut, ettei Pohjanmaalla pysty muutamaan vuoteen liittämään uutta tuulivoimaa. Carunalla on vastaavia kohteita.

5. Kaksisuuntaisuus ja se, mikä siinä on vaikeaa

• Verkkoalueella joka kymmenennellä omakotitalolla on jo paneelit katolla — eli kymmenen prosenttia omakotitaloista on myös sähkön tuottajia, ja osa sähköstä siirtyy verkkoon.
• Aiemmin sähkö kulki yhteen suuntaan isoista hiili- ja ydinvoimaloista. Nyt se kulkee joka suuntaan, ja verkkoyhtiön tehtävä — sähkön laadun ja tasapainon ylläpito — on siksi eri tehtävä kuin ennen. Sähköä on tuotettava koko ajan sama määrä kuin kulutetaan.
• Muutoksen nopeus on se, mihin toimiala ei ole tottunut. Tämä on Tammivuoren oma itsekritiikki, ei haastattelijan huomio.

Miettinen tuo tähän kaksi sivuhuomiota, jotka kannattaa panna merkille. Ensimmäinen on konsulttien havainto siitä, että suomalaisten tapa panna saunat päälle yhtä aikaa on karaissut järjestelmää — eräänlaista siedätyshoitoa tuulivoiman vaihtelulle. Toinen on Saksa vastaesimerkkinä: huono runkoverkko ja Pohjois-Saksan ja Etelä-Saksan välinen ongelma juuri silloin, kun tuulivoimaa rakennetaan pohjoiseen.

Suomen hinta-alue. Miettinen kysyy, onko yksi aluehinta parempi kuin monta. Tammivuoren vastaus on tekninen eikä poliittinen: aluehintoja on siellä, missä verkossa on pullonkauloja. Suomessa sellaisia ei tällä hetkellä ole, joten yksi hinta-alue toimii. Se mitä järjestelmä tarvitsee lisää, on joustoa — sekä kulutusjoustoa että hyviä rajasiirtoyhteyksiä, koska sähköä on voitava tuoda Ruotsista silloin kun täällä ei tuule.

6. Kysyntä kasvaa 50 prosenttia — ja verkko 100

Jakson selkein numeropari. Sähköenergian kulutus oli 82 terawattituntia ja skenaariossa se nousee noin 50 prosenttia vuoteen 2040 mennessä — eli suuruusluokkaa 120 terawattituntiin.

Mistä kasvu tulee, Tammivuoren järjestyksessä:

1. Teollisuuden sähköistyminen — selvästi suurin erä.
2. Vihreä vety, jossa hänen oma painotuksensa on tärkeä: Suomi on otollinen paikka tuottaa vihreää sähköä ja vetyä, mutta jatkojalostuksen pitäisi tapahtua Suomessa. Pelkkä energian myyjä ei ole se rooli, jolla elintasoa ja hyvinvointivaltiota pidetään yllä.
3. Liikenteen sähköistyminen.
4. Lämmityksen sähköistyminen — hiili- ja kaasupohjaisten kaukolämpöjärjestelmien korvaaminen.

Ja tässä on jakson vastaintuitiivisin luku, jonka Miettinen nostaa esiin: 50 prosentin kulutuslisäys vaatii verkkokapasiteettia noin 100 prosenttia lisää, koska kulutus ei jakaudu tasaisesti ajassa. Kapasiteetti mitoitetaan huipun mukaan, ei keskiarvon.

7. Jousto, negatiiviset hinnat ja kodin paras akku

• Yösähkö uudessa muodossa. Sähköauton lataaminen yöllä, kun tuulee ja kulutus on matala, on järjestelmän kannalta kannattavaa. Tammivuori rinnastaa sen siihen, miten lämminvesivaraajat aikoinaan lämmitettiin yösähköllä.
• Älykkyys ennen kelloa. Olennainen ero vanhaan on, että ohjaus ei saisi perustua kellonaikaan (yhdestä kuuteen) vaan siihen, milloin sähköä on saatavilla ja se on edullista.
• Negatiiviset hinnat. Miettinen kertoo aikovansa kutsua vieraaksi Veritaksen sijoitusjohtajan, joka on tutkinut negatiivisia hintoja — ja muistuttaa, että negatiivinen hinta ei ole sähkön erikoisuus: öljyllä nähtiin sellainen vuonna 2020. Tammivuoren selitys on yksinkertainen: kun kulutusta ei ole riittävästi tuotantoon nähden ja tuotannon sulkeminen lyhyellä aikavälillä on kalliimpaa kuin sen jatkaminen, hinta painuu miinukselle. Näitä tilanteita tulee lisää.
• Volatiliteetti kasvaa — ja se on ominaisuus. Kun hinta välillä on kallis ja välillä halpa, syntyy insentiivi investoida älykkyyteen: automaatioon, releisiin, pakastimien ja lämmittimien ohjaukseen.
• Kodin paras akku on tällä hetkellä sähköauto. Se on jo merkittävä akku kotitalouksissa, ja jos lataus osataan ajoittaa, siitä saadaan hyötyä myös järjestelmätasolla.

8. Valvontamalli, WACC ja se, mitä siinä on pelissä

Tämä on jakson vaikein ja sen kannalta keskeisin osuus, ja tässä sidonnaisuus painaa eniten (ks. lukuohje).

Miten valvonta toimii. Energiavirasto on itsenäinen toimielin, joka päättää valvontamallin. Asiakkaalta laskutettavien hintojen on oltava kustannusperusteisia. Koska yhtiöt ovat valvottuja paikallisia monopoleja, malliin on rakennettu keinotekoisia kilpailullisia elementtejä, jotka kannustavat toimimaan tehokkaasti sekä operatiivisissa kustannuksissa että investoinneissa.

WACC — Weighted Average Cost of Capital, pääomalajeilla painotettu pääoman kustannus — kertoo, minkä tuoton reguloitu yksikkö saa sijoitetulle pääomalle tehdä. Miettinen lisää siihen kaksi kohtaa, jotka ovat mallin varsinainen vaikeus:

1. Pääomapohja. Pelkkä tuottoprosentti ei riitä; on määriteltävä myös se pääomapohja, johon prosentti kohdistuu. Insentiivien pitää johtaa siihen, että pohja on iso mutta ei tuhlaileva — eli että investoinnit ovat valvojan ja kuluttajan näkökulmasta perusteltuja.
2. Täydellisyys on saavuttamaton, koska sähkön hinnat ja korot muuttuvat.

Tammivuoren mukaan mallin tärkein ominaisuus on markkinaehtoisuus: Suomen malli pohjautuu Suomen kymmenen vuoden velkakirjan korkoon, josta lasketaan vuosittain keskiarvo, ja muutkin parametrit tulevat markkinoilta. Yhtiön oma liikkumavara on siinä, että se yrittää rahoittaa itsensä tehokkaammin kuin mitä WACC antaa.

Mikä häntä huolestuttaa. Se, että malli mahdollistaisi ja kannustaisi tarvittaviin investointeihin — ettei verkosta tule pullonkaulaa vihreälle siirtymälle. Tämä on jakson selkein lobbausviesti ja se kannattaa lukea sellaisena: se on toimialan kanta, ja sen vastapuolena olisi näkemys siitä, ettei kuluttajan maksama hinta saa nousta tarpeettomasti. Sitä näkemystä jaksossa ei esitä kukaan.

Miettinen mainitsee tässä kohtaa aiemmat vieraansa, kokoomuksen kansanedustajat Heikki Vestmanin ja Ville Valkosen, joiden kanssa samaa aihepiiriä on käsitelty.

9. Omistus, koko ja listautuminen

Omistajat. Elo (suomalainen eläkevakuuttaja), AMF (ruotsalaista eläkerahaa), Ontarion opettajien eläkerahasto ja KKR, jonka rahastojen takana on niin ikään eläkerahaa. Tammivuoren perustelu on rakenteellinen: sijoituksen luonne — matala mutta hyvin ennustettava tuotto, kun toimintaympäristö pysyy stabiilina — sopii nimenomaan eläkerahalle.

Siitä seuraa suoraan vastaus listautumiskysymykseen: ei todennäköistä. Miettinen rinnastaa tilanteen Tornatoriin, jossa hän itse oli hallituksessa — pitkäjänteistä omistamista vaativa, pääomaintensiivinen kohde, jossa metsä on vastine verkolle.

Velkakirjat menevät suurimmaksi osaksi maan rajojen ulkopuolelle; Tammivuoren arvio on noin 90 prosenttia. Suomalaiset rahastot ja instituutiot voivat niihin sijoittaa.

Koko. Caruna ei ole suuryritys: liikevaihto noin puoli miljardia euroa. Mutta noin 1,5 miljoonaa suomalaista käyttää sen palvelua joka päivä — lähes joka kolmas suomalainen kotona, työpaikalla tai matkalla. Tammivuoren oma kuvaus tehtävästä on hienovarainen ja se kannattaa lainata:

Parhaiten me onnistutaan silloin, kun asiakkaat eivät käytännössä huomaakaan, että me tehdään sitä työtä siellä.

10. Mistä sähkölasku muodostuu

Jakson selkein kuluttajaosuus, ja se kannattaa lukea tarkkaan, koska siinä on kaksi eri asiaa.

Verkon rakenne. Fingrid on kantaverkkoyhtiö ja operoi korkeajännitteistä kantaverkkoa (110–400 kV); kantaverkkoja on Suomessa yksi. Jakeluyhtiöt operoivat 110 kV:n lisäksi keski- ja pienjännitteitä kotiin asti. Analogia on Tammivuoren:

Fingrid on moottoritiet ja valtatiet. Me olemme ne 80-tiet ja sitten 60, 50 ja 30 — ne ihan kotiin asti tulevat pienet lirut. Jos tie on poikki, kotiin ei pääse.

Jännitetasojen syy on häviöissä: mitä korkeampi jännite, sitä pienemmät suhteelliset häviöt, joten sähkö kannattaa viedä mahdollisimman korkeana mahdollisimman lähelle asiakasta. Muuntajat hoitavat siirtymän.

Laskun kolmannekset. Kun sähkö maksaa suunnilleen 4–5 senttiä kilowattitunnilta, Tammivuoren nyrkkisääntö on:

Ja tästä se kohta, joka useimmiten hämmentää: sähkövero peritään jakelumaksun yhteydessä, vaikka se liittyy kulutukseen. Siksi jakelulaskun loppusumma näyttää isolta. Tammivuori kertoo katsoneensa omaa kevään jakelulaskuaan: siitä 68 prosenttia oli veroa — ja jäljelle jäävästä osasta vielä osa on Fingridin maksuja.

Kantaverkkomaksut nousevat. Koska kantaverkkoon investoidaan paljon, Fingridin maksut nousevat jatkossa. Valvontamalli toimii läpilaskutuksena: mitä Fingrid veloittaa jakeluyhtiöltä, se veloitetaan asiakkaalta. Matkalla ei synny katetta.

11. Kenelle pörssisähkö sopii, ja terveiset hallitukselle

Tammivuoren vastaus pörssisähkökysymykseen on täsmällinen ja ehdollinen, eikä se ole suositus kaikille:

Sellaiselle, joka pystyy säätämään omaa kulutustaan vuorokauden sisällä — lataamaan sähköauton halvalla, automatisoimaan lämmityksen ja lämpimän veden — ja jolla on kantokykyä isoon laskuun, koska välillä lasku voi olla iso.

Terveiset hallitukselle. Tammivuori: ennustettava ja vakaa toimintaympäristö. Perustelu on rahoituksellinen ja se sitoo jakson kaksi puoliskoa yhteen — mitä isompi riski yllätyksistä, sitä korkeampi pääoman kustannus, ja pääoman kustannus näkyy lopulta asiakkaan laskussa. Miettinen lisää oman terveisensä ja merkitsee sen omakseen: laskekaa veroja.

Miksi verkkoyhtiöt eivät kilpaile asiakkaista. Loppukysymys on hyvä, ja vastaus on selvä: ne ovat valvottuja alueellisia monopoleja — asuinpaikka määrää yhtiön. Kilpailu käydään pääomasta, osaavasta henkilöstöstä ja investointien toteuttajista. Syy on taloudellinen eikä juridinen:

Verkkojen rakentaminen on niin äärettömän kallista, ettei niitä kannata Suomeen enempää kuin yhtään rakentaa. Sama kuin rakentaisi vierekkäisiä moottoriteitä.

Väitteitä, jotka esitetään väitteinä

• Arvio siitä, että sähkönjakelu on metsä- ja kaivosteollisuutta pääomavaltaisempaa.
• Arvio Suomen sähkönjakelun hintatasosta Euroopan halvimpien joukossa.
• Skenaario kulutuksen +50 prosentin ja verkkokapasiteetin +100 prosentin kasvusta 2040 mennessä.
• Näkemys siitä, mitä valvontamallin pitäisi mahdollistaa — esitettynä valvotun yhtiön toimitusjohtajan näkökulmasta.
• Arvio siitä, että listautuminen on epätodennäköistä.

Mitä jaksosta jää käteen

1. Kymmenen vuoden investointisykli tarkoittaa, että 2040-luku päätetään nyt. Tämä on jakson tärkein lause ja se pätee riippumatta siitä, mitä mieltä on Carunasta.
2. Säävarmuus ei ole maakaapelointivelvoite vaan aikarajavelvoite — 6 tuntia kaava-alueella, 36 tuntia sen ulkopuolella, voimaan 2028–2036.
3. Kulutuksen +50 % vaatii verkkoa +100 %, koska mitoitus tehdään huipun eikä keskiarvon mukaan.
4. Kolmannes sähkölaskusta menee valtiolle — ja koska sähkövero peritään jakelumaksun yhteydessä, jakeluyhtiö näyttää laskussa kalliimmalta kuin on.
5. Volatiliteetti on insentiivi. Hintavaihtelu on se, mikä tekee kotien automaatioinvestoinneista kannattavia.

Jakson kulku

• 00:00 — Jyrki Tammivuori ja vanha pankkisuhde
• 00:55 — Stora Enson revolveri ilman kovenantteja
• 02:24 — Mitä kovenantit ovat ja miksi ne sopivat Carunalle
• 03:04 — Pääomasta kilpaillaan, NATO-jäsenyys auttaa
• 04:11 — Vihreät joukkovelkakirjat ja EU-taksonomia
• 06:06 — Kuukauden euribor: hyvä neuvo vitsin varjolla
• 08:17 — Vaihtuva korko luonnollisena puskurina
• 09:24 — Carunan omistajanvaihdos ja korkokohu
• 10:31 — Sähkönjakelu on äärimmäisen pääomavaltaista
• 11:07 — 2,5 miljardin velka ja BBB-luottoluokitus
• 12:13 — Myrskykohu ja säävarma sähköverkko
• 14:25 — Miten kaikki meni näin hyvin
• 15:09 — Kymmenen vuoden investointisykli
• 16:55 — Suomen sähkönjakelu Euroopan halvimpia
• 17:54 — Kaksisuuntainen verkko ja katoilla paneelit
• 19:06 — Verkon pullonkaulat ja tuulivoima Pohjanmaalla
• 19:57 — Yksi hinta-alue, jousto ja rajasiirrot
• 21:17 — Sähkönkulutus kasvaa 50 prosenttia
• 22:58 — Sähköautot, yösähkö ja älykäs kulutus
• 24:24 — Negatiiviset hinnat ja kasvava volatiliteetti
• 26:36 — Valvontamalli ja WACC-kehikko
• 28:00 — Seuraavan kahdeksan vuoden valvontapäätökset
• 30:39 — Omistajina eläkerahaa Suomesta, Ruotsista ja Kanadasta
• 32:20 — Listautuminen epätodennäköinen
• 34:11 — Caruna: puoli miljardia liikevaihtoa, 1,5 miljoonaa käyttäjää
• 35:07 — Fingrid moottoritienä, jakeluverkko maanteinä
• 37:17 — Kantaverkkomaksujen läpilaskutus
• 39:00 — Sähkölaskun kolme kolmannesta
• 41:34 — Kenelle pörssisähkö sopii
• 42:32 — Terveiset hallitukselle
• 43:38 — Miksi verkkoyhtiöt eivät kilpaile asiakkaista
• 44:53 — Loppusanat ja Platinum-jatko

Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English