Neuvottelija.AI

EP214 · Talous · 2023-10-05

Sijoittaminen noin 50 minuutissa | Merja Mähkä, Esa Juntunen | Neuvottelija 214

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija AI:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Merja Mähkä ja Esa Juntunen Sami Miettisen vieraana syyskuussa 2023, kumpikin tuoreen sijoituskirjansa kanssa. Jakso on harvinaisen rehellinen aloittelijan opas, koska sen molemmat vieraat kertovat myös omat virheensä: osinkoansa, Rautaruukki ensisijoituksena finanssikriisissä, Kone-myynnin tuska ja isännän oma Venäjä-moka. Kantavat väitteet ovat aikahajautus, kulut ja se Bessenbinderin havainto, että indeksin tuoton tekee vain muutama prosentti osakkeista — mistä seuraa, että hajautusteoria kolmellakymmenellä osakkeella ei riitä. Jaksossa on kaksi vierasta eikä puhujatunnisteita, mikä on merkitty. Jakson litteraatti on automaattitekstitys, mikä on merkitty.

Sami Miettinen

Sijoittaminen noin 50 minuutissa | Merja Mähkä, Esa Juntunen | Neuvottelija 214

Tiivistelmä: Merja Mähkä ja Esa Juntunen Sami Miettisen vieraana syyskuussa 2023, kumpikin tuoreen sijoituskirjansa kanssa. Jakso on harvinaisen rehellinen aloittelijan opas, koska sen molemmat vieraat kertovat myös omat virheensä: osinkoansa, Rautaruukki ensisijoituksena finanssikriisissä, Kone-myynnin tuska ja isännän oma Venäjä-moka. Kantavat väitteet ovat aikahajautus, kulut ja se Bessenbinderin havainto, että indeksin tuoton tekee vain muutama prosentti osakkeista — mistä seuraa, että hajautusteoria kolmellakymmenellä osakkeella ei riitä. Jaksossa on kaksi vierasta eikä puhujatunnisteita, mikä on merkitty. Jakson litteraatti on automaattitekstitys, mikä on merkitty.

Vieraat, lähdevaraus ja attribuutiosääntö

Merja Mähkä on toimittaja ja tietokirjailija; jakson taustalla on hänen kirjansa Sijoittajaksi noin viidessä tunnissa, joka on julkaistu äänikirjana. Esa Juntunen kirjoittaa Omavaraisuushaaste-blogia, ja hänen kirjansa on Viisas sijoittaja — tunne itsesi, joka yhdistää omavaraisuustavoitteen käyttäytymistaloustieteeseen. Nauhoitus on 4.10.2023.

Kolme varausta:

Yksi ajoitushuomio, jonka jakso tekee itse: Kone-osuus on nauhoitettu juuri ennen Henrik Ehrnroothin ilmoitusta erostaan. Keskustelu ei siis ennakoi sitä, ja sitä ei pidä lukea niin.

1. Kirjojen kaksi eri tehtävää

Jakson asetelma on parempi kuin pelkkä kaksoiskirjaesittely, koska kirjat eivät kilpaile vaan ratkaisevat eri ongelmaa.

Mähkän lähtökohta on käytettävyys. Hänen havaintonsa on, että sijoittamisesta innostuneet kertovat mielellään kaiken, mitä siitä voi kertoa — ja että juuri se on syy, miksi moni ei aloita. Siksi kirjan piti olla sellainen, jonka voi kuunnella samalla kun tekee jotain muuta. Muoto on osa sisältöä.

Juntusen lähtökohta on itsetuntemus. Hänen kirjansa syntyi vuosien blogikirjoittamisesta, ja sen ydin ei ole se, mihin sijoitat, vaan se, millainen sijoittaja olet. Jaksossa todetaan suoraan, ettei se ehkä ole aivan ensimmäinen kirja täysin aloittelevalle, koska se menee syvemmälle osakesijoittamiseen — mutta juuri siksi se on se, johon palataan, kun ensimmäinen innostus on ohi.

Mähkän hissimetafora saa jaksossa ikävän ajankohtaisen käänteen: Suomen pörssihissi on ollut kellarissa viimeisen vuoden. Ja siitä seuraa jakson ensimmäinen kunnollinen oivallus, joka menee vastoin vaistoa.

2. Laskenut pörssi on huono myyntipuhe ja hyvä hetki

Tämä on jakson tarkin psykologinen havainto ja se kannattaa lukea kahtena erillisenä väitteenä, koska ne ovat eri asioita.

Väite 1 (markkinointi): laskumarkkina ei ole herkullisin hetki sanoa ihmiselle, että nyt kannattaisi aloittaa. Se kuulostaa väärältä.

Väite 2 (hinta): juuri silloin on tarjolla hyvän hintaista tavaraa.

Nämä kaksi ovat ristiriidassa, ja ristiriita on koko sijoittamisen aloittamisen ongelma tiivistettynä. Ihminen aloittaa silloin, kun uskallus on suurin — eli kun hinnat ovat korkeimmillaan.

Mähkän oma vastaus on fanaattinen ajallinen hajauttaminen: kuukausisäästäminen ilman ajoituskikkailua, koska hänen mukaansa hänen tasoisensa sijoittajan ei kannata lähteä ajoittamaan. Se on hyvä kohta merkitä muistiin: väite ei ole, että ajoittaminen on mahdotonta, vaan että hän ei usko osaavansa sitä — ja rakentaa siitä säännön.

Mutta hän ei jätä asiaa siihen, ja tästä tulee jakson käyttökelpoisin yksittäinen idea:

Poikkeusaikojen strategia. Mähkä kertoo valmistautuneensa neljä vuotta siihen, että romahduksen tullessa hän voisi ottaa sijoituslainan. Koronaromahduksessa suunnitelma laukesi. Olennaista ei ole lainan käyttö vaan se, että päätös oli tehty etukäteen, rauhassa, ennen kuin tunne oli läsnä. Se on sama rakenne kuin neuvottelun ennalta sovittu lähtöpiste: päätös tehdään silloin, kun järki on pöydässä.

Hän kertoo myös tämän kääntöpuolen rehellisesti: kassa pääsi yhdessä vaiheessa liian suureksi, kun pörssi oli korkealla eikä mikään tuntunut hyvältä ostokselta. Se on hyvä ongelma, mutta se on silti ongelma.

3. Kaksi salkkua, kaksi eri syytä

Jaksossa avataan molempien vieraiden salkut, ja ne ovat kiinnostavia nimenomaan siksi, että kummankin rakenne seuraa hänen omasta elämäntilanteestaan eikä mallista.

Mähkän salkku — hänen omin sanoin hajallaan:

Jenkkipaino ei ole ollut näkemys vaan seuraus: ne osakkeet ovat menneet niin hyvin. Se on rehellinen ja tärkeä huomio, koska painot syntyvät useimmiten tuotoista eivätkä päätöksistä.

Mähkä nostaa esiin myös rajoitteen, joka harvoin mainitaan: hänen työnsä puolesta hän on sisäpiiritiedon äärellä, joten hän ei voi sijoittaa kaikkeen, ja myymisessä on mietittävä ikkunaa, jotta kukaan ei tulkitse sitä pahantahtoisesti. Se muokkaa salkkua tavalla, jota mikään portfolioteoria ei mallinna.

Juntusen salkku on maantieteellisesti kapeampi, ja syy on eksplisiittinen:

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että salkun rajaus voi olla osaamisrajaus eikä näkemysrajaus — eri asia kuin se, että uskoisi näiden kolmen markkinan tuottavan parhaiten.

Työnantajan osakkeiden suuri paino on samalla jakson merkittävin keskittymäriski, ja se kannattaa lukijana huomata, vaikka sitä ei jaksossa erikseen alleviivata: samasta lähteestä tulee tällöin sekä palkka että sijoitusvarallisuus.

4. Korot palasivat — ja niistä ei osata puhua

Tässä on jakson rehellisin myönnytys, ja se tulee molemmilta suuntiin.

Nollakorkojen jälkeen korkosijoittaminen on taas relevanttia, ja molemmat kuvaavat sitä lähes helpotuksena: maailma toimii taas normaalisti. Mutta sitten tulee tunnustus, joka on artikkelin kannalta arvokkaampi kuin mikään korkonäkemys:

Kun korkosijoittamista lähtee opettelemaan, tavallisille ihmisille suunnattua sisältöä ei juuri löydy. Osakkeista ja rahastoista on kaikkea, koroista ei.

Tämä on todellinen aukko, ei retorinen. Molemmat ovat kirjoittaneet sijoituskirjan, ja kumpikaan ei väitä osaavansa korkoja samalla tavalla.

Yhdestä käytännön asiasta ollaan jyrkän yksimielisiä, ja se on jakson konkreettisin yksittäinen toimenpide: pankkitilillä makuuttaminen on huono oletus, kun rahamarkkinarahastot ovat olemassa. Jaksossa todetaan suoraan, että eurooppalaisen on pöljää pitää käyttörahaa tilillä, ja että liikaa kasvaneen kassan voi yksinkertaisesti dumpata osin rahamarkkinarahastoon. Aloittaa voi hyvin lyhyen koron rahastoista ja katsoa sitten erikseen, ottaako yritysriskiä.

Sami tuo tähän oman kulmansa Ray Dalion alfa-portfolion kautta — ajatuksesta, että voidaan ostaa keskenään korreloimattomia omaisuuseriä, joista jokainen tuottaa omassa maailmassaan. Jakson kanta on skeptinen ja perustelu on tekninen: nollakorkojen aikaan bondisalkulla oli lähes mahdotonta tehdä muuta kuin tappiota, eli negatiivista alfaa. Normaalitilanteessa rakenne alkaa taas toimia. Se ei ole tuomio Daliosta vaan huomio siitä, että rakenne edellyttää toimivaa korkoa.

5. Osinkoansa — jakson paras opetus

Tämä on jakson selkein yksittäinen virheanalyysi, ja se kannattaa lukea kokonaan.

Ansa on ajallinen. Osinkotuotto, jonka näet, on taaksepäin katsova: se lasketaan edellisen vuoden osingosta ja tämän päivän kurssista. Jos kurssi on romahtanut, osinkotuotto näyttää loistavalta juuri siksi, että yhtiöllä menee huonosti. Merkityksellinen luku on eteenpäin katsova osinkotuotto — eli arvio siitä, mitä yhtiö ensi vuonna oikeasti maksaa.

Miksi ansa toimii. Jaksossa nimetään syy suoraan, ja se on psykologinen: osinko on todella reaalinen asia, jonka voi mitata ja nähdä. Rahat kilahtavat tilille, ja siitä tulee konkreettinen tunne omistamisesta. Se tunne on oikea; sen antama signaali ei ole.

Esimerkki, joka tekee siitä vakuuttavan, on kertojan oma. Juntunen aloitti sijoittamisen 17-vuotiaana finanssikriisin aikana, ja hänen ensimmäinen sijoituksensa oli Rautaruukki — mahdollisimman syklinen yhtiö, joka jakoi edellisen vuoden osinkoja. Osinkotuotto näytti tilinkorkoon verrattuna uskomattomalta, luokkaa 12 prosenttia. Se oli täsmälleen se ansa, jonka hän myöhemmin kirjoitti kirjaan.

Ja sitten vastapuoli, joka tekee osuudesta hyvän. Mähkä ei ole valmis tuomitsemaan osinkoja. Hänen kantansa on, että kokeneelle sijoittajalle osinkotuotto on käyttökelpoinen signaali: Helsingin pörssissä yli puolet historiallisesta tuotosta on tullut osingoista, ja kun on seurannut samoja suomalaisia yhtiöitä pitkään, osinkoansa on itse asiassa aika helppo paljastaa. Ansoja on, mutta niitä ei ole mahdotonta kiertää.

Erimielisyys on aito, se jää jaksossa auki, ja se on parempi lopputulos kuin sovittelu. Käytännön sääntö, joka molemmista seuraa: osinkotuotto on kokeneen työkalu ja aloittelijan ansa.

Taustalla kulkee myös verokysymys, jonka Sami nostaa esiin edellisestä jaksosta: piensijoittaja maksaa pörssiosingosta veroa siinä missä yli kymmenen prosentin omistaja saa sen verovapaasti. Se lisää ansaan yhden kerroksen — bruttotuotto ja nettotuotto eroavat eri omistajilla eri tavalla.

6. Bessenbinder: miksi 30 osaketta ei riitä

Tämä on jakson vahvin tutkimusperusteinen argumentti, ja se on se kohta, jonka takia artikkeli kannattaa lukea loppuun.

Klassinen oppi sanoo, että noin 30 osaketta riittää hajautukseen — sen jälkeen yhtiökohtainen riski on pääosin poissa. Bessenbinderin tutkimus rikkoo tämän, ja jaksossa se muotoillaan näin: indeksin koko tuoton tekee vain muutama prosentti osakkeista.

Tämä on oikea ja tarkistettavissa oleva tulos. Hendrik Bessenbinderin työ (Do Stocks Outperform Treasury Bills?, 2018) osoitti, että Yhdysvaltain osakemarkkinan koko nettovarallisuuden luonti yli vuosikymmenten on peräisin hyvin pienestä osasta yhtiöitä — enemmistö yksittäisistä osakkeista jää elinkaarellaan valtion lyhyen koron alle.

Johtopäätös ei ole se, mitä luulisi. Se ei ole “valitse voittajat”. Se on päinvastainen ja jaksossa se sanotaan hyvällä kuvalla: sinulla on pakko olla ETF-haavi, koska muuten ne muutamat prosentit pääsevät katiskan verkoista läpi. Jos tuotto on harvinaisten poikkeusten varassa ja valitset 30 osaketta, todennäköisin lopputulos ei ole keskimääräinen tuotto vaan keskimääräistä huonompi tuotto.

Tämä kytkeytyy jakson toiseen keskusteluun, kasvu- vai arvosijoittamiseen. Jaksossa viitataan Ernst Grönblomin kantaan, että voittajat jatkavat voittamista, ja todetaan että teknologian kehittyessä tuo efekti on selvästi vahvistunut. Apple on jaksossa oma esimerkkinsä: vuosikausia ylivoimaisesti suurin positio, ja — kertojan omin sanoin — alun perin tuurilla tehty ostos.

Sen vieressä kulkee huomio, joka pitää asetelman rehellisenä: jakso heittää ilmaan kysymyksen, pysäyttääkö tämän mikään muu kuin Standard Oilin kaltainen pilkkomisratkaisu. Se on avoin kysymys eikä ennuste.

Ja vielä yksi ansa, joka nimetään erikseen: nopeasti kasvava talous ei tarkoita nopeasti nousevia kursseja. Kiina on jaksossa tämän esimerkki — talouskasvu ei ole siirtynyt osakkeenomistajalle. Yhdysvallat on ollut päinvastainen tapaus.

7. Kulut, ja se kerettiläinen myönnytys

Kuluista jaksossa on selvä työnjako, ja se on hyödyllisempi kuin yksimielisyys olisi.

Juntusen kanta on perinteinen ja tiukka, ja hän perustelee sen laskulla, joka on syytä muistaa: kun kulu suhteutetaan tuottoon eikä pääomaan, se voi olla yhtäkkiä 33 tai 50 prosenttia koko tuotosta. Se on se luku, jota kuluprosentti piilottaa.

Mähkän kanta on se, jota hän itse kutsuu kerettiläiseksi: hän on ruvennut sanomaan ihmisille, että tärkeintä on aloittaa. Siedettävät kulut ja rakenne, jota itse pystyy hallitsemaan, ovat parempi lopputulos kuin täydellisen ratkaisun odottelu. Hän kertoo esimerkin kaverista, joka halusi ostaa indeksirahastoja — ja jonka kohdalla optimoinnista tuli este.

Kumpikin pysyy kuitenkin samassa maailmassa: indeksirahastoissa on vaikea mennä pahasti vikaan, kunhan kyseessä ei ole hirmukuluinen yhdistelmätuote. Matalakuluiset ETF:t ovat salkun peruskivi, ja ajallinen hajautus eli kuukausisäästäminen on se rakenne, jolla ei juuri voi mennä väärin.

Aktiivisen rahaston puolustus jää jaksossa ehdolliseksi ja kapeaksi: se voi olla järkevä siellä, missä markkinaa ei voi ostaa indeksinä ja missä salkunhoitajalla on todellinen paikallinen etu. Esimerkkinä mainitaan Petri Deryngin Vietnam-rahasto. Vastaesimerkki tulee isännältä itseltään.

8. Virheet, jotka kerrotaan ääneen

Jakson luonne muuttuu siinä kohdassa, kun kaikki kolme kertovat oman mokansa. Se on artikkelin kannalta arvokkainta sisältöä, koska sijoituskirjallisuudessa tätä osaa yleensä ei ole.

Isännän Venäjä-moka. Sami kertoo ostaneensa Lontoon-vuosinaan Baringsin itäeurooppalaista rahastoa. Positio ei ollut suuri, mutta kun hän halusi siitä eroon, hän ei tahtonut löytää kontaktia, jolla myynti olisi onnistunut. Opetus ei ole Venäjä-riski vaan likviditeettiriski: sijoitus, josta ei pääse ulos, on eri tuote kuin se, jonka luulit ostavasi.

Kone. Yksi vieraista kuvaa Kone-omistuksensa osittaista myymistä sanalla kauheaa — Kone on hänelle harvinainen yhtiö Helsingin pörssissä, eikä hän pystynyt myymään kaikkea. Syy myyntiin ei ollut yhtiössä vaan Kiinassa. Ja tästä tulee jakson paras yleistys, joka on suoraan Juntusen kirjan teema: markkinaa ei voi kontrolloida, ja kontrollin tarve on inhimillinen. Hyvänkin yhtiön kohtalo voi olla parhaidenkin ulottumattomissa.

(Muistutus: tämä on nauhoitettu juuri ennen Henrik Ehrnroothin eroilmoitusta, eikä keskustelu viittaa siihen.)

Seadrill. Juntusen aloitusaikojen meemiosake — Kauppalehden palstojen puheenaihe, öljynporauslauttoja vuokrannut yhtiö. Rakenne oli hauras tavalla, joka ei näkynyt tunnusluvuissa: kun yksi lautta ei mennytkään kaupaksi, koko yhtälö hajosi, ja öljyn hinta laski samaan aikaan. Se on hyvä esimerkki siitä, että operatiivinen vipu voi olla suurempi riski kuin velkavipu.

Kurssinousuharha. Vuonna 2021 jakson puhujat saivat toistuvasti kysymyksen, mitä järkeä on perustaa arvo-osuustiliä, kun osakkeet menevät vain ylöspäin. Sen vastapari on jakson kylmin lause: puolittunut kurssi voi puolittua uudestaan. Lasku ei ole alennus, ellei yhtiö ole kunnossa.

Samaan liittyy momentum-keskustelu Qt:sta ja Reveniosta — nuorten suosikeista, joihin suhtauduttiin sokeasti nousussa. Kertojan oma ratkaisu oli ostaa vasta, kun lasku oli hänen arviossaan mennyt yliampuvaksi toiseen suuntaan. Ilmiö toimii molempiin suuntiin, ja se on juuri se, mitä siitä on hyödyllistä oppia.

9. Lapselle sijoittaminen, ja miksi siitä puhutaan vapautena

Tämä on jakson lämpimin osuus ja samalla sen selkein käytännön neuvo.

Perustelu on rakenteellinen eikä tunteellinen: lapselle sijoittaessa ajallinen hajautus on täydellinen, koska aikaa on käytännössä 18 vuotta eikä mitään syytä hötkyillä. Klassinen portfolioteoria sanoo, että osakepainoa pitäisi pienentää iän funktiona — mistä seuraa, että lapsen salkussa sen kuuluu olla korkea.

Mähkän oma tarina on se, joka tekee argumentista konkreettisen. Hän sai lapsena osakkeita — jaksossa mainitaan muun muassa Amer Sports, Orion ja Wärtsilä — ja Meritan myynnistä tulleilla varoilla, luokkaa 30 000 markkaa, hän sai käsirahan asuntoon. Hänen oma arvionsa on suora: se oli koko hänen varallisuuskehityksensä kannalta ratkaiseva.

Ja sitten se kohta, joka on tärkeämpi kuin osakkeet: ratkaisevaa ei ollut osakelahja vaan se, mitä se mahdollisti. Hän pääsi asuntovelattomaksi suhteellisen nopeasti, koska asuntojen hinnat nousivat — ja vasta sen jälkeen hän pystyi säästämään paljon. Pienikin pesämuna nuorena muuttaa kaiken, mikä tulee sen jälkeen.

Tähän liittyy jakson tasa-arvohavainto, joka toistuu edellisestä jaksosta: osakesäästötilin kautta tytöille säästetään tällä hetkellä saman verran kuin pojille.

10. Asuntolaina, ja rehellinen sukupolvivaraus

Asuntolainasta jaksossa sanotaan kaksi asiaa, ja toinen kumoaa osan ensimmäisestä. Se on hyvä merkki.

Puolustus: asuntolaina on halpaa vipua ja pakotettua säästämistä. Lyhennys kasvattaa varallisuutta, vaikka sitä ei koe säästämiseksi. Korko voi liikkua ylös ja alas, ja pitkä laina-aika hajauttaa sen ajallisesti.

Varaus: markkina on ollut viime aikoina armoton, ja puhujat nimeävät sukupolvi-ilmiön itseään koskevaksi: heidän sukupolvensa osti asunnot kalliilla nollakoroilla, ja nyt hinnat ovat laskeneet ja korot nousseet. Sitä ei esitetä varoituksena muille vaan oman tilanteen kuvauksena.

Mukana on myös yksi konkreettinen laskusääntö, joka on helppo ohittaa: jos aiot muuttaa alle kolmen vuoden sisällä, ostaminen ei kannata — varainsiirtovero syö jo suunnilleen sen, mitä vuokraamisen ja omistamisen erosta saa. Puhuja kertoo tämän omasta Lontoo-tilanteestaan, jossa hän oli aina lähdössä kolmen vuoden sisään.

11. Osakesäästötili vai arvo-osuustili — ja miksi kysymys on este

Jaksossa tunnistetaan ongelma, joka on aloittamisen kannalta suurempi kuin sen ratkaisu: valinta arvo-osuustilin ja osakesäästötilin välillä pysäyttää ihmisiä.

Syy on looginen: osakesäästötilin hyöty riippuu siitä, millaisia osakkeita ostat — se palkitsee osinkopapereita, koska verotus siirtyy nostoon asti. Mutta se tarkoittaa, että ennen kuin olet ostanut yhtään osaketta, sinun pitäisi jo tietää, millaisia osakkeita haluat. Jaksossa sitä kutsutaan hullunkuriseksi, ja se on oikea luonnehdinta.

Käytännön kanta, joka jaksosta seuraa: suomalaiset osinkopaperit osakesäästötilille, ja se on syy, miksi yksi puhujista ei ole tiliä avannut — hän tietää, että ostaisi sinne “supertylsiä” osinko-osakkeita, eikä se ole hänen salkkunsa painopiste.

Jaksossa esitetään myös reunahuomio, joka on helppo ohittaa mutta joka on tärkein: sijoittaja on sijoittaja, vaikkei omistaisi yhtäkään osaketta. Rahastosijoittaminen on sijoittamista. Osakesäästötilistä puhuminen antaa helposti vastakkaisen vaikutelman.

12. Salkku on puutarha, ei kone

Loppuosassa vastataan kysymykseen, mitä salkulle tehdään sen jälkeen, kun perusta on pystyssä. Vastaus on yksimielinen ja se on esitetty kuvana, joka kestää:

Salkku on puutarha, ei autopilotti. Sitä pitää hoitaa, jotta se pysyy vihreänä.

Kaksi tarkennusta, jotka tekevät kuvasta käyttökelpoisen:

Ja se, mikä jaksossa sanotaan viimeisenä ja mitä sijoitusoppaissa sanotaan harvoin: riskitasoa saa myös laskea. Tarpeet muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, ja portfolioteoria sanoo saman iän funktiona. Yksi puhujista kertoo olevansa itse käännekohdassa.

13. Vinoumat: se, mitä tietäminen ei korjaa

Jakson viimeinen osuus on Juntusen kirjan ydinaluetta, ja siinä on yksi kohta, joka on harvinaisen hyvin sanottu.

Perusilmiöt ovat tuttuja: vahvistusharha — kun olemme valinneet sijoituksen, alamme etsiä tietoa, joka tukee sitä — ja ankkurointi. Jaksossa todetaan suoraan, että kaikki tekevät sitä jonkin verran, ja että tiedostaminen on siksi tärkeää.

Sami kertoo tähän esimerkin Market Wizards -kirjasta: yksi traderi käänsi kuvaruudun ohjelmallisesti ylösalaisin, jotta ylös ja alas -harha kumoutuisi. Se on hauska, ja se on myös tunnustus siitä, ettei pelkkä tieto riitä.

Ja tässä tulee jakson tärkein metahavainto. Kahnemanin uudemmassa kirjassa Noise käsitellään bias blind spot -ilmiötä: kun tunnemme kognitiiviset vinoumat, luulemme helposti olevamme niiltä suojassa — ja juuri siitä tulee uusi vinouma. Jaksossa tästä jää mieleen kirjan ampumahajauma-kuva: tarkkuus ja hajonta ovat eri ongelmia, ja hajonta on se, jota ei huomata.

Tämä sitoo jakson yhteen paremmin kuin mikään yhteenveto. Kirjan lukeminen vinoumista ei poista vinoumia. Siksi jakson kaikki käyttökelpoiset neuvot ovat rakenteita eivätkä oivalluksia: kuukausisäästäminen, etukäteen tehty poikkeusaikojen suunnitelma, matalakuluinen ETF-perusta, eteenpäin katsova osinkotuotto — ja se, että aloittaa.

Jakson kulku

Osastot: Tekoäly ja talous + Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English