EP401 · Talous · 2026-08-17
Suomen talous +2,1 % – onko käänne tässä? | Lasse Corin | Neuvottelija 401
Aktian pääekonomisti Lasse Corin avaa ennusteen, jonka mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,1 prosenttia. Jaksossa eritellään mistä kasvu oikeasti tulee, miksi hävittäjähankinnan BKT-vaikutus jää pieneksi, mitä tuottavuuden nousu todella mittaa ja miksi Suomen julkisen talouden luvut ovat kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen vaikeasti tulkittavia.
Suomen talous +2,1 % – onko käänne tässä? | Lasse Corin
Tiivistelmä: Aktian pääekonomisti Lasse Corin on Neuvottelijassa toista kertaa, tällä kertaa iloisemmissa merkeissä kuin ensimmäisellä vierailullaan. Uusi ennuste lupaa Suomelle 2,1 prosentin kasvua tälle vuodelle, 1,8 prosenttia seuraavalle ja 1,5 prosenttia vuodelle 2028. Keskustelu ei jää lukuun vaan purkaa sen osiin: mikä kasvussa on aitoa, mikä on tilastoinnin tuottamaa harhaa ja mikä on jo tehtyjen rakenteellisten päätösten seurausta.
Huomautus. Corin esiintyy jaksossa Aktian pääekonomistina ja hänen näkemyksensä on merkitty tekstissä hänen omakseen. Miettisen kannat ovat hänen omiaan. Jakso ei ole kaupallinen yhteistyö, minkä juontaja toteaa erikseen — hän mainitsee kuitenkin siirtyneensä Aktian asuntolaina-asiakkaaksi.
Mistä 2,1 prosenttia koostuu
Corin luettelee kasvun ajurit siinä järjestyksessä, jossa ne hänen mielestään kestävät tarkastelun.
Vienti kasvaa, eikä yksittäisen erän varassa. Tämä on hänelle ratkaiseva erottelu. Vientiluku voi nousta yhden ison toimituksen takia ja pudota heti seuraavassa neljänneksessä. Nyt kasvu jakautuu useisiin kohdemaihin, mikä tekee siitä laadullisesti eri asian.
Kulutuksessa ja investoinneissa piristymistä. Molemmissa liike on pieni mutta oikeansuuntainen — investoinneissa myös silloin, kun hävittäjähankinta jätetään laskusta pois.
Kansantalouden tilinpidon ulkopuoliset mittarit vahvistavat kuvaa. Yritysten liikevaihtovolyymi eli hintamuutoksista puhdistettu liikevaihto kasvaa jopa vähittäiskaupassa, joka on suhdanteille poikkeuksellisen herkkä sektori. Corinin oma lempimittari on autokauppiaiden luottamus, joka on selkeästi vahvistunut.
OP julkaisi samana päivänä oman ennusteensa, 2,0 prosenttia. Corinin arvio on, että luku alkaa kakkosella ja voi jopa heittää yläkanttiin.
Tarkentuvatko luvut, ja mihin suuntaan
Tässä jakso ottaa kriittisen käänteen. Ensimmäinen BKT-arvio tulee tuotannon suhdannekuvaajasta, ja Tilastokeskus tarkentaa sitä sitä mukaa kun dataa kertyy. Corin pitää tarkentumista todennäköisenä.
Miettinen esittää oman havaintonsa, jonka hän on tehnyt tekoälyagenttinsa avulla ja jonka hän sanoo suoraan olevan nollahypoteesin testaus eikä syytös: hän ei väitä Tilastokeskuksella olevan poliittista ohjausta, mutta hänen vertailussaan revisiot ovat menneet konsistentisti eri suuntiin eri hallituskausilla. Orpon hallitusvuosille annettiin alkuun negatiivisia kasvutoteumia, joita korjattiin ylöspäin; Marinin ja Rinteen kausilla ennakkotietoja korjattiin reippaasti alaspäin.
Mekanismi, jota hän epäilee, on tekninen eikä poliittinen: julkinen kulutusmeno on jähmeää ja tulee tilastoon nopeasti, kun taas yksityisen sektorin data tallentuu myöhemmin. Corin ei ota kantaa ilmiön olemassaoloon mutta huomauttaa, että datan laatu paranee koko ajan. Aihe siirretään jakson sisäpiiriosuuteen.
Hävittäjähankinta ei ole kasvun selitys
Tämä on jakson selkein yksittäinen oikaisu julkiseen keskusteluun.
Hävittäjähankinta näkyy bruttokansantuotteessa kahdessa paikassa. Se kirjautuu kone- ja laiteinvestoinniksi julkisen sektorin alle, mikä kasvattaa BKT:tä. Samalla se kirjautuu tuontina, koska koneita ei valmisteta Suomessa, ja tuonnin kasvu pienentää BKT:tä. Erät nettoutuvat käytännössä toisensa.
Corin kertoo pyytäneensä Tilastokeskukselta tarkkaa lukua saamatta sitä, mutta pitää vaikutusta niin pienenä, ettei kasvua voi missään nimessä selittää hävittäjien ostamisella. Hän lisää oman arvionsa: hankinta ei ole talouskasvun näkökulmasta fiksu tapa käyttää miljardien pottia. Huoltohenkilöstön palkkaaminen tuo jotain aktiviteettia, mutta Suomella on jo hävittäjiä ja niiden huoltohenkilökunta — heidät koulutetaan uudestaan sen sijaan että palkattaisiin lisää.
Missä puolustusmenoilla sitten olisi BKT-vaikutusta: tuontiaseteknologian korvaamisessa kotimaisella tai EU-tuotannolla, koska silloin investoidaan ilman vastaavaa tuontierää, ja asevientinä, jos muiden maiden investoinnit kääntyvät suomalaisiksi tilauksiksi. Patrian panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen tilaukset ovat Corinin mukaan hyviä, mutta aseteollisuus on Suomessa edelleen paperi-, kemian- ja konepajateollisuuden varjossa. Vertailukohtana Ruotsi, jonka hävittäjät ja sukellusveneet ovat aivan toisen kokoluokan tuotteita arvonlisän kannalta.
Taustalla on laajempi liike: Saksan tuhannen miljardin investointiohjelma ja Naton siirtyminen 3,5 prosentin investointitavoitteeseen sekä puolentoista prosentin yleiseen puolustusmenoon, eli jopa noin viiden prosentin kokonaisspendiin. Espanja on poikkeus. Kaksoiskäyttöteknologian yritykset boomaavat myös yksityisellä puolella.
Tuottavuus nousee — mutta mitä se mittaa
Corin laskee tuottavuuden yksinkertaisesti: neljänneksen bruttokansantuote jaettuna saman neljänneksen aikana tehdyillä työtunneilla. Luku on noussut merkittävästi, ja nousussa on kaksi komponenttia: tehdyt työtunnit ovat vähentyneet ja BKT on kasvanut.
Houkutteleva tulkinta olisi, että suomalaiset tekevät työnsä nopeammin. Corinin oma arvio on toinen ja se on rakenteellinen: talouden kokoonpano on muuttunut. Palvelusektorilla, jossa tuottavuus on tyypillisesti matalampi, menee huonommin. Teollisuudessa, jossa tuottavuus on luonnostaan korkeampi, menee tilausten, tuotanto-odotusten ja näkymien valossa selkeästi paremmin. Kun korkeamman tuottavuuden sektorin paino kasvaa, koko kansantalouden tuottavuus näyttää nousevan ilman että kummankaan sektorin sisällä olisi tapahtunut mitään.
Analogia löytyy koronavuosilta. Yhdysvalloissa tuottavuus nousi lähes suoraan ylöspäin samalla kun maailma näytti menevän reisille — koska rajoitukset sulkivat nimenomaan matalan tuottavuuden aloja, ravintoloita ja elokuvateattereita. Tuottavuus per tehty työtunti oli aidosti korkeampi, mutta syy oli sekoituksessa eikä suorituskyvyssä.
Näkyykö tekoäly tuottavuudessa
Miettinen sanoo haluavansa uskoa, että nousu on tekoälyä, mutta realisti hänessä epäilee. Corin on samaa mieltä ja täsmällinen syystä: tuottavuusvaikutus näkyy yrityskohtaisissa tutkimuksissa mutta ei vielä kansantalouden tasolla. Muutos on ollut niin nopea, että hänen on vaikea nähdä implementointia ehtineen läpi.
Keskustelu siirtyy siihen, mikä tekoälyssä on tilastoinnin kannalta hankalaa. Corinin mekanismi on epäsuora: jos yritys käyttää tekoälyä ja sen liikevaihto ja tulos kasvavat samalla työmäärällä, tuottavuus näkyy lopulta tuloslaskelmassa ja sitä kautta tilastossa. Miettisen huomio on, että kotitalouksissa ja yksilöiden työskentelyssä tapahtuu paljon tuottavaa työtä, jota ei mitata mitenkään — sama katvealue kuin etätyön oppimisessa koronan aikana.
Miettinen esittää tästä laajemman ehdotuksen: kansantalouden malli on kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin kolmiyhteys, josta puuttuu tekoäly tuotannontekijänä. Se ei ole pääomaa, ei ihmistyötä eikä julkista sektoria. Corinin vastaus on rauhoittava analogia: PowerPoint. Kun se otettiin käyttöön, muovikalvoja ei enää tarvinnut tehdä, työtuntien määrä väheni ja samalla työtuntimäärällä saatiin enemmän aikaan. Tekoäly on monin kerroin tehokkaampi, mutta ilmiö on tunnistettavasti sama uuden teknologian käyttöönotto.
Miettinen liittää tähän vielä oman ajamansa työpaperin idean: tekoälyn tuottavuusvaikutuksen pitäisi näkyä deflaationa, ei inflaationa. Hänen tulkintansa korkojen noususta on, että se heijastaa default-riskin eli konkurssiriskin nousua sekä valtioiden että yritysten tasolla — ei inflaatio-odotuksia. Signaalia hän ei kuitenkaan ole vielä löytänyt ajamistaan sarjoista.
Työttömyys, kannustimet ja se mitä on jo tehty
Ristiriita on ilmeinen: BKT kasvaa ja tuottavuus nousee, mutta työttömyys on korkea — Suomi on EU-vertailussa kärkipäässä. Vuonna 2025 työllisyyden hoito siirrettiin 45 työllisyysalueelle, eli valtio ei enää tee Suomessa työllisyyspolitiikkaa. Corin pitää liian aikaisena arvioida puolentoista vuoden perusteella, mutta pitää tärkeänä, että uudistuksia tehdään ja työmarkkinan dynamiikkaa parannetaan.
Miettisen kritiikki Aktian raporttia kohtaan on, että siinä ei ollut juurikaan politiikkaa — vaikka jo tehdyillä veropäätöksillä on hänen mielestään huikea vaikutus ja ne ovat jo ajureina kansantaloudessa. Ylintä marginaaliveroastetta on laskettu tänä vuonna, ja yhteisövero laskee 20 prosentista 18 prosenttiin ensi vuonna.
Corinin vastaus on aikajänne: hän uskoo uudistuksista olevan apua mutta pitää niitä pitkävaikutteisina, ja lyhyellä aikavälillä ne sekoittuvat kaikkeen muuhun. Kuluttajaluottamus oli heikko jo ennen niitä ja vienti kääntyi kasvuun jo ennen niitä. Jotta veropäätöksistä saataisiin täysi hyöty, yritysten pitäisi haluta palkata — mikä edellyttää kasvutarvetta ja mieluiten yrityksiä uusilla toimialoilla.
Molemmat pitävät veroalennusten perumisen kaipailua virheenä. Corin toteaa, että jos ajatellaan minkälaisia uudistuksia Suomessa on aiemmin tehty, nämä ovat merkittäviä muutoksia ja on hyvä että jotain uutta kokeillaan. Miettisen arvio on, että perumisesta seuraisi hitaampi kasvu eivätkä valtion verotulot välttämättä silti nousisi. Työmarkkinoilla lakko-oikeuden rajoittaminen on tuonut työrauhaa ja vientisektori on ollut hyvässä työmarkkinatilanteessa.
Asuntomarkkina: hinnat ovat pohjalla, luottamus puuttuu
Corinin näkemys asuntojen hinnoista on suora. Hinnat ovat laskeneet oikeasti paljon, ja kun huomioidaan nimellisten tulojen nousu, asuntojen hintojen suhde tuloihin on OECD:n indeksissä mittaushistorian pohjilla — sarja ulottuu 50 vuoden taakse. Miettinen liittää tähän Kauppakamarin Juho Romakkaniemen muotoilun, että nyt voi olla paras hetki 30 vuoteen ostaa. Corin pitää sitä ihan mahdollisena.
Korkokeskusteluun hänellä on vastaus: kyllä, asuntolainan korko on korkeampi kuin viisi tai kuusi vuotta sitten, mutta asuntojen hinnassa tullut kompensaatio on jopa suurempi kuin korkokulun nousu. Sama asunto saa halvemmalla.
Se mikä markkinalta puuttuu, on hänen mukaansa vain yksi asia: työttömyyden selkeä vahvistuminen. Epäluottamus siihen, uskaltaako ostaa, tulee työmarkkinoiden uutisoinnista.
Duraatioriippuvuus ja pankkisektorin kestävyys
Miettinen nostaa esiin pohjoismaisen erityispiirteen: äärimmäisen duraatioriippuvuuden lyhyistä koroista. Missään muualla lainat eivät ole yhtä tiukasti sidottu 1–12 kuukauden euriboreihin, sekä yritys- että etenkin kotitalouspuolella. Yhdysvalloissa ja Britanniassa ollaan kiinteissä koroissa, eikä pankin kanssa käydä keskustelua kolmen kuukauden viitekoron valitsemisesta.
Corin kertoo, että eurooppalaisessa vertailussa oli hänen muistinsa mukaan yksi maa, jossa kotitalouksilla oli vielä enemmän vaihtuvakorkoisuutta kuin Suomessa — mutta se on poikkeus.
Molemmat pitävät korkojen nousun läpivientiä onnistuneena. Kotitaloudet kestivät sen hyvin, ja pankkisektori Corinin sanoin häkellyttävänkin hyvin: luottotappioita on tullut todella vähän. Tästä hän vetää epämukavan johtopäätöksen — onko riskiä otettu liian vähän, etenkin yritysrahoituksessa. Miettinen menee pidemmälle ja nimeää suurimman pankin ylikapitalisoinnin ja varovaisuuden kasvun hidasteeksi. Hyvä puoli on, ettei systeemikriisi ole lähelläkään.
Korkotasosta molemmat päätyvät samaan: tämä on kutakuinkin se normaalikorkoympäristö, jonka kanssa on elettävä. Viisi vuotta sitten sanottiin, ettei nollakorkoympäristö kestä — nyt korot nousivat.
Valtiontalous ei kestä samaa korkotasoa
Kotitaloudet ja yritykset kestivät, valtiot eivät. Corinin luku on konkreettinen: valtion korkomenot olivat ennen korkojen nousua alle miljardi euroa vuodessa, ja nyt ollaan menossa kuuteen miljardiin. Vähän yli 90 miljardin budjetissa se on järkyttävän iso vaikutus ja yksi valtava komponentti alijäämässä.
Miettinen lisää tähän tekoälyn: jos työn verottamiseen perustuva veropohja kohtaa vahvan tekoälysubstituution, verotulotkaan eivät kestä korkomenojen nousua.
Kolme lukua, jotka tekevät Suomen tilastoista poikkeuksellisen vaikeat
Tämä on jakson analyyttisesti kiinnostavin osuus, ja se koskee sitä, miksi Suomen julkista taloutta on niin helppo tulkita väärin.
1. Eläkeylijäämä alijäämäluvussa. Miettinen kutsuu tätä Sixten Korkmanin poikkeukseksi: Suomi sai oikeuden laskea työeläkejärjestelmän ylijäämän budjettialijäämään prosentteina BKT:sta. Kun keskustelu käytiin prosenttiluvusta, krooninen euromääräinen alijäämä maskeerautui tehokkaasti. Tämä on nyt otettu pois.
2. Työeläkerahastot osana julkista sektoria. Suomessa työeläkerahastot lasketaan osaksi julkista sektoria — käytäntö, jota Corin pitää poikkeuksellisena ja jonka historia ulottuu hänen muistinsa mukaan 1960–70-luvulle asti. Kumpikaan ei ollut varma alkuperästä; Miettinen pyytää kuulijoilta suoraan lisätietoa. Seuraus on, että noin 300 miljardia eläkevarallisuutta näkyy julkisen sektorin koossa.
3. Menoaste ja veroaste sekoittuvat. Kokonaisveroaste on karkeasti 42 prosenttia. Kokonaismenot suhteessa BKT:hen ovat noin 57 prosenttia. Ero selittyy pitkälti eläkkeillä. Noin 160 miljardin ansiotulopotista kovaa palkkatyötä on noin 120 miljardia ja eläkevirtaa noin 40 miljardia — eläkevirta näkyy yksityisenä kulutuksena BKT:ssa, mutta on luonteeltaan rahastopalautus eikä byrokraatin spendiä. Se määritellään ansiotuloksi.
Molemmat torjuvat myös tästä syntyneen liian radikaalin tulkinnan. Viisi vuotta sitten oli yleistä sanoa, ettei Suomella ole velkaa, koska 300 miljardia eläkevaroja vastaan laskelma päätyy plussalle. Corin ja Miettinen pitävät sitä virheellisenä. Rahat ovat kuitenkin aitoja, ja niille on aito tarve tulevaisuudessa — ja monella maalla ei tuollaista puskuria ole lainkaan.
Eläkepommi, yhteisvelka ja EKP
Puskurin puuttuminen johtaa jakson eurooppalaiseen osuuteen. Kun ikääntymisen kustannus lävähtää silmille maissa, joissa puskuria ei ole, on myöhäistä alkaa kerryttää sitä.
Corinin kysymys on, minkälaisia paineita se synnyttää euroalueen maiden kesken. Miettisen arvio on, että euromaan tapauksessa tie käy EKP:n kautta: keskustelu siitä, voisiko EKP ostaa enemmän jäsenmaan velkakirjoja, eikä pääoma-avaimella. Hän pitää tätä konkreettisena eikä teoreettisena ja viittaa Ranskaan, jossa mahdollinen tuleva presidentti on sanonut suoraan, ettei tällaista keskustelua voi välttää.
Miettinen kertoo omasta taustastaan kelluva valuutta -haukkana ja esittelee aikoinaan Liberalle laatimansa ECU-2-mallin: digitaalinen keskuspankkiraha hajautettaisiin kaikkiin euromaihin pääoma-avaimella, niin että yksi euro on yksi euro koko alueella mutta kriisin hetkellä oma keskuspankkiraha voitaisiin irrottaa. Nykyinen suunta on monoliittinen digitaalinen euro, joka hänen mukaansa solidifioi ulospääsyn mahdottomuuden.
Yhteisvelasta molemmat ovat samaa mieltä siitä, että koronatukilainojen jälkeen kritiikki on kasvanut ja seinä on mahdollisesti tullut vastaan. Miettisen kansallinen kritiikki on terävä: muut maksajamaat ottivat pysyvän jäsenmaksualennuksen, kun Suomen neuvottelutiimi ei sitä edes halunnut vaan tyytyi kertaluonteiseen kirjekuorimaksuun. Väliaikaiset paketit tulevat ja menevät, pysyvät rasitteet jäävät. Hänen mukaansa Suomelta puuttuu strateginen visio ja keskustelu on käsittämättömän puutteellista.
Miettisen loppupäätelmä osuudesta on, että QE osoitti järjestelmän pystyvän nostamaan valtionvelkaa kriisin tullen heittämällä — eikä se vaadi poliittista päätöstä eikä koronatukiteatteria, vain uuden Draghin.
Velkajarru, leikkauspaketti ja veroasteen harha
Jakson politiikkaosuus koskee sitä keskustelua, jonka molemmat sanovat loistavan poissaolollaan: tulevaa sopeutusta.
Corin laskee velkajarrun edellyttämän leikkausmäärän olevan luokkaa 3,5 prosenttia BKT:sta. Se on tosi iso leikkaus, ja tiedetään, että sopeuttaminen on paljon helpompaa kriisissä — kuten 1990-luvun laman aikana — kuin ilman kriisiä. Kysyttäessä hän sanoi uskovansa leikkausten toteutuvan, mutta ei ole varma että ne mahtuvat kahteen hallituskauteen.
Hänen kantansa siirtymäajasta on pragmaattinen: tärkeämpää on, että päätökset tehdään, vaikka häntää venytettäisiin. Pidempi siirtymä antaa taloudelle paremman sopeutumiskyvyn ja on poliittisesti helpompi viedä läpi. VM on ehdottanut, ettei tarvittava sopeutus onnistuisi ilman veronkorotuksia. Kokoomus on Corinin muistin mukaan luvannut oman listansa siitä, miten sopeutus pitäisi tehdä, ja hän kuulisi siitä mielellään enemmän.
Miettinen palaa edellisiin vaaleihin ja kokonaisveroasteen ennustamisen metodologiseen ongelmaan. BKT:n ennusteessa on aina jonkinlainen nouseva ura, mutta kokonaisverotuloja ei ennusteta samalla tavalla — jolloin veroestimaatti on harhainen vaikka BKT-estimaatti ei olisi, ja sarja tuottaa konsistentisti laskevaa ennustettua kokonaisveroastetta. Sen pohjalta käytiin hänen mukaansa keskustelu, jossa yhden prosenttiyksikön lasku eli noin 3 miljardia euroa esitettiin huolestuttavana asiana, joka pitäisi korjata veroja nostamalla. Hänen toiveensa on, ettei samaa keskustelua käydä uudestaan — tai jos käydään, käydään läpi myös se, kuinka epäluotettava koko tunnusluku on. Corin muistaa kirjanpidon kirjallisuudessa suhtauduttavan tunnuslukuun kriittisesti.
Miettisen oma linja on, ettei veroja pitäisi korottaa vaan kasvattaa yksityistä varallisuutta ja pitää se kansallisella tasolla, kuten Italiassa. EU:n alijäämämenettelyistä hän huomauttaa, ettei sanktioita ole koskaan määrätty kenellekään — ja Ranskan julkinen talous on eläkejutut pois lukienkin heikommassa kunnossa kuin Suomen. Corinin tärkein huomio velkakeskustelussa on, että Suomella on edelleen hyvä luottamus sijoittajien keskuudessa ja siten aikaa tehdä sopeutukset.
Missä säästöt oikeasti ovat
Molemmat päätyvät samaan: julkisen sektorin pitäisi katsoa tekoälyä samalla vakavuudella kuin yritykset.
Miettisen luku on 159 miljardia euroa julkisia kokonaismenoja ja 25 prosenttia työvoimasta. Hänen diktaattorifantasiansa on pudottaa osuus 15 prosenttiin ja saada silti samat maksuttomat palvelut. Corin on samaa mieltä siitä, että julkisen sektorin pitäisi selvittää mitä tekoäly siellä mahdollistaa. Rakenteet ovat Miettisen mukaan itseään puolustavia.
Corinin oma lempiesimerkki säästökohteesta on toinen: kuntien lukumäärä. Mihin tarvitaan 300 kuntaa, ja miksi tuhannen ja 6 000 asukkaan kunnalla on täsmälleen samat lainsäädännölliset velvoitteet. Miettisen ehdotus on siirtää kunnat 45 työllisyysalueen tasolle — ei radikaalia, koska Tanska on tehnyt saman kokoluokan muutoksen.
Corin kertoo Ylen tilaisuudesta, jossa oli mukana Raaseporin edustaja. Kuntafuusio oli paikallisesti vaikea uudistus, mutta jälkikäteen kysyttäessä kukaan ei halua takaisin vanhaan. Suurempien yksiköiden hyöty havaittiin selvästi — vaikka Raasepori on Suomen kuntakartalla edelleen pieni.
Perintö, lahja ja neljän tonnin vauvasijoitus
Jakson loppupuoli kääntyy kotitalouksien varallisuuteen, ja siinä on yksi konkreettinen väärinkäsityksen oikaisu.
Perinnöstä ei käytännössä pysty kieltäytymään ilman seurauksia. Voit kieltäytyä, mutta perintö siirtyy lapsillesi, ja alaikäisen lapsen edunvalvoja ei halua kieltäytyä tappiollisesta perinnöstä. Miettisen pointti on, että vasemmistolainen kuva perinnöstä on miljoona rahana, kun todellisuus voi olla markkina-arvoton tai negatiivisen arvoinen kiinteistö, joka aiheuttaa ylläpitokuluja ja josta ei voi kieltäytyä. Rakennemuutos siirtää perintöjärjestelmän kautta kiinteistöjä paikkoihin, joissa niille ei ole käyttöä.
Ruotsi vältti tämän poistamalla perintö- ja lahjaveron: siellä kiinteistö voidaan lahjoittaa ilman veroseuraamuksia ja saaja perii luovuttajan veropohjan. Miettinen pitää lukitusvaikutusargumenttia heikkona.
Sitten konkretia, jonka molemmat pitävät hyödyllisimpänä yksittäisenä neuvona jaksossa:
- Perintöjen verovapaa summa on nostettu 30 000 euroon. Lahjapuolella verovapaa määrä on 7 499 euroa per lahjoittaja kolmen vuoden aikana — raja ei siis ole vuosikohtainen, vaan sama lahjoittaja voi antaa saman saajan hyväksi tuon määrän kolmen vuoden jaksolla. Koska raja on lahjoittajakohtainen, molemmat vanhemmat voivat lahjoittaa erikseen, ja myös isovanhemmat voivat lahjoittaa lapsenlapsille.
- Miettisen laskelman mukaan noin neljän tuhannen euron sijoitus syntymähetkellä, johon ei kosketa, riittää saavuttamaan suomalaisen keskimääräisen eläketason — noin 400 000 euroa, joka vastaa laskennallisen annuiteetin nykyarvoa eläkehetkellä. Corin lisää tähden: luku perustuu noin 7,5 prosentin nimelliseen tuottoon, ja reaalituotto on pari prosenttiyksikköä matalampi. Kasvu on siitä huolimatta merkittävä — ja Miettinen huomauttaa sen olevan enemmän kuin Suomen eläkejärjestelmän 4 prosentin reaalituottotavoite.
- Arvopapereita voi myydä verovapaasti, kun myyntihinnat ovat yhteensä enintään 1 000 euroa vuodessa. Raja koskee siis myyntihintoja, ei luovutusvoittoa. Jos vuoden myynnit ylittävät rajan eurollakin, luovutusvoitot lasketaan normaalisti verotukseen.
- Miettinen pitää häpeällisenä yli 5 000 euron pitämistä käyttötilillä.
Corin lisää tähän kasvatuksellisen huomion, joka on hänen paras kontribuutionsa osuuteen: lapset kannattaa jossain vaiheessa ottaa mukaan ja kertoa mitä on tehty, mihin on sijoitettu ja miksi. Silloin ensimmäisestä palkasta säästäminen muodostuu käytännöksi — ja koska menot nousevat palkan mukana, heti aloitettu säästäminen sopeuttaa menot automaattisesti oikealle tasolle.
Kumpikaan ei esitä osuutta veroneuvontana. Corin toteaa olevansa ekonomisti eikä veroasiantuntija ja kehottaa varmistamaan yksityiskohdat.
Onko optimismi ansaittua
Loppukysymykseen Corin vastaa myöntävästi ja perustelee sen laadulla eikä määrällä. Kasvu on ansaittu, ja mieluiten niin ettei käy kuin noin kymmenen vuotta sitten, jolloin kasvu tuli hyvin pitkälti rakentamisesta — ja sitä velkaa maksetaan hänen mukaansa vielä vähän, koska rakennettiin ehkä pikkasen liikaa.
Nyt ei ole hokkuspokkusnollakorkoa vaan investointeja, vähän kulutusta ja vientiä. Moni asia menee oikeaan suuntaan. Tuottavuuden vahvistuminen on enemmän kuin tervetullut, ja vaikka Corin selitti sen alussa teollisuuden painolla, hän uskoo mukana olevan myös aitoa tuottavuutta.
Käytännön kehotukset lopussa ovat molempien: eläkkeellä olevien ei kannata himmata rahaa pankkitilille vaan käyttää sitä ja siirtää lapsille ja lapsenlapsille. Nuorille ensimmäinen työpaikka on vaikea — ja vaikka Miettinen saarnaa tekoälyn tuottavuudesta, hän toivoo yritysten työllistävän nuoria. Aktialla oli tänä vuonna iso kesätyöntekijäkampanja, jossa Corinin mukaan jokainen yksikkö salkunhoidon tiimissä otti kesätyöntekijän — enemmän kuin aiempina kesinä hänen siellä ollessaan.
Jakso päättyy siirtymään sisäpiiriosuuteen, jossa aiheena on bruttokansantuotteen mittaaminen ja se, kuinka luotettava estimaattori Tilastokeskuksen ennakkotieto on toteumalle.
Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English