EP62 · Talous · 2021-02-05

Pimeää pelottelua, euro ja hallituksen möröt | Tuomas Malinen | Neuvottelija 62

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija AI:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

GnS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen esittää, että EU:n elpymisrahasto ei ole kertaluonteinen vaan tulonsiirtounionin päätepiste, ja että valuuttaunioneilla on historiallisesti vain kaksi suuntaa: hajoaminen tai poliittinen unioni. Jaksossa käydään läpi valuuttakurssin kaksi tehtävää, Esko Ahon 1998 varoitus ja se, miksi Suomen pisin taantuma osui aikaan ilman omaa valuuttaa.

Sami Miettinen

Pimeää pelottelua, euro ja hallituksen möröt | Tuomas Malinen | Neuvottelija 62

Tiivistelmä: GnS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen esittää, että EU:n elpymisrahasto ei ole kertaluonteinen vaan tulonsiirtounionin päätepiste, ja että valuuttaunioneilla on historiallisesti vain kaksi suuntaa: hajoaminen tai poliittinen unioni. Jaksossa käydään läpi valuuttakurssin kaksi tehtävää, Esko Ahon 1998 varoitus ja se, miksi Suomen pisin taantuma osui aikaan ilman omaa valuuttaa.

Lukuohje. Tämä on kahden euroskeptisen keskustelijan jakso, ja näkemykset ovat heidän omiaan. Väitteet on merkitty puhujittain, ennusteet on merkitty ennusteiksi eikä havainnoiksi, eikä artikkeli ota kantaa siihen, kuka on oikeassa. Jakso on nauhoitettu helmikuussa 2021, kun elpymisrahaston kansallinen hyväksyminen oli vielä käsittelyssä.

Lähtökohta: valuuttaunionien kaksi suuntaa

Malisen keskeisin rakenteellinen väite koskee valuuttaunioneita yleisesti, ei euroa erikseen:

Nämä valuuttaunionit käyttäytyy aina näin. Niin kuin maailmanhistoria sanoo, että niillä on ollut rapiat 200. Ja niillä on vain kaksi suuntaa, mihin ne menee. Ne joko hajoaa tai sinne luodaan tämmöinen exit-mekanismi, tai sitten ne menee poliittisiksi unioniksi. Tähän ei ole käytännössä yhtä ainutta poikkeusta.

Väite on tarkistettavissa oleva historiallinen yleistys, ja siitä seuraa jakson koko argumentti: joko euroalueelle rakennetaan eromekanismi tai se päätyy liittovaltioksi.

Valuuttakurssin kaksi tehtävää

Jakson analyyttisesti hyödyllisin osuus on Malisen jäsennys siitä, mitä valuuttakurssi tekee:

Se hillitsee valtion velanottoa. Jos valtio velkaantuu rajusti, kurssi heikkenee ja velanhoitokustannukset nousevat — markkinamekanismi, joka rankaisee ylivelkaantumisesta.
Se joustaa taantumassa. Ulkoisen arvon lasku palauttaa kilpailukyvyn ilman sisäistä sopeutusta.

Kun kurssi kiinnitetään, molemmat mekanismit poistuvat. Lisäksi Malinen nostaa esiin yhteisvaluutta-alueiden tutkitun piirteen:

Pääomasijoitukset tahtovat hakeutua sinne tuottavimpiin maihin. Tavallaan kun sä meet yhteisvaluuttaan, niin taloudeltaan heikoista maista tulee yhä heikompia ja vahvemmista yhä vahvempia.

Käytännössä pääomia siirtyi Italiasta, Espanjasta ja Kreikasta Saksaan ja Itävaltaan. Kun shokki tulee, yksityinen raha pakenee — sudden stop — ja valtio velkaantuu estääkseen romahduksen, kunnes seuraa velkakriisi. Näin kävi euroalueella 2010.

Kuka joustaa, jos kurssi ei jousta? Miettinen ja Malinen palaavat tähän toistuvasti, ja Malinen lainaa Björn Wahlroosin analyysiä EuroThinkTankin kirjan EU:n tulevaisuus ja Suomen vaihtoehdot julkistuksesta:

Jos sä sidot valuuttakurssin, jonka tarkoitus on joustaa sun vientiteollisuuden tarpeiden mukaan, niin sitten joku muu markkina joustaa. Johonkin se menee aina se markkina — erityisesti työttömyys, joka joustaa.

Ja siitä seuraa numero, joka tekee sisäisen devalvaation vaikeuden konkreettiseksi: jos palkkojen ja hintojen pitäisi joustaa alaspäin Suomen kapealla vientisektorilla, puhutaan 10–20 prosentista. Sillä olisi valtavia vaikutuksia kotimaiseen kysyntään ja velanmaksukykyyn. Malinen huomauttaa, että Juha Sipilän hallitus yritti tätä eikä se mennyt hyvin.

Jos näistä pitäisi valita, niin mä valitsisin aina sen, että joustaa se valuuttakurssi.

Historiallinen argumentti

Jakson tunnistettavin osa on Esko Ahon 1998 eduskuntapuheen klippi, jossa hän varoitti euroon liittymisestä ja sai vastaukseksi syytöksen “pimeästä pelottelusta” — mistä jakson otsikko tulee. Aho vastasi toimittajalle, ettei hävinnyt äänestystä vaan jäi vähemmistöön, ja että historia näyttää myöhemmin, oliko päätös viisas.

Malinen ja Miettinen esittävät, että Aho oli oikeassa. He nostavat esiin kolme historiallista havaintoa:

1991–92 kellutukset olivat ratkaisevia. Miettinen kertoo Ahon sanoneen, että 12 prosentin taantumasta oli jo 10 prosenttia otettu ennen kuin kellutukset purivat — eli kellutus käänsi tilanteen. Julkinen muistikuva syyttää markkaa, vaikka syypää oli markan kiinnitys.
Vienti elpyi jo 1993 alkuvuodesta markan ulkoisen arvon laskun vetämänä — Malisen mukaan ei Nokia vaan valuuttakurssi nosti Suomen lamasta.
Oma raha korreloi kasvun kanssa. Suomi sai oman valuutan 1860, ja Malisen katsomien pitkien aikasarjojen mukaan Suomen talous kasvoi sen jälkeen noin puoli prosenttiyksikköä vuodessa Venäjää nopeammin — suhteellisesti noin 50 prosenttia nopeammin.

Vastapainona Ruotsi: se puolusti ecu-kytköstään 1992 jopa 500 prosentin korolla, luopui siitä ja on antanut kruunun kellua siitä lähtien.

Miettisen GameStop-analogia havainnollistaa kiinnityksen ongelman:

Eihän kukaan kiinnitä osakehintaakaan mihinkään. Jos me laittaisiin vaikka Nokian hintaa, että nyt se on neljä euroa tästä eteenpäin, niin sehän vaatisi ihan mielipuolisia ponnisteluita stabiloimaan se hinta siellä.

Miettinen kertoo myös oman kantansa muuttuneen: nuorena hänelle syötettiin narratiivi, jonka mukaan euroepäily oli hörhöilyä, eikä hänelle annettu tietoa olla eri mieltä. Malinen tekee vastaavan myönnytyksen — hänen mielestään pahin oma talouspoliittinen virhearvionsa oli ajatella 2005–2006, että euro oli sittenkin hyvä.

Elpymisrahasto: kertaluonteinen vai päätepiste

Tässä on jakson varsinainen väite, ja se on ennuste, ei havainto. Malinen esittää, että jos elpymisrahasto hyväksytään, Suomi on de facto tulonsiirtounionissa, ja järjestely jatkuu uusilla nimillä:

Tämä paketti ei ole kertaluonteinen. Tästä tulee jatkuva tulonsiirto. Sillä voidaan keksiä mikä vaan nimi, niin kuin näitä on aikaisemmin ollut Euroopan vakausmekanismi ja rahoitusvakausväline.

Perustelu on kaksiosainen. Ensinnäkin Italian ylivelkaantuminen vaatii jatkuvia tulonsiirtoja, jotta valuuttaunioni pysyy pystyssä. Toiseksi hyväksyntä loisi ennakkotapauksen ja tulkitsisi perussopimukset uudelleen — Malinen viittaa artikloihin 122, 123, 125 ja 310, joista 125 kieltää tulonsiirrot.

Menettelytapaväite on tarkistettavissa ja mielenkiintoinen: Maastrichtin ja Lissabonin sopimukset vaativat aikanaan demokraattisia prosesseja ja uusintaäänestyksiä, kun taas nyt sama muutos tehdään tulkinnalla ilman äänestyksiä.

Mitä hallitus on sanonut. Malinen kuvaa siirtymän: keväällä 2020 sanottiin, ettei yhteisvastuullista velkaa hyväksytä; nyt sanotaan, ettei EU-verotusta hyväksytä. Hänen kysymyksensä on, missä kohdassa raja tulisi vastaan.

Hän myös antaa tunnustusta keskustelun paranemisesta. Politiikkaradiossa helmikuussa EK:n, STTK:n ja Nordean edustajat myönsivät hänen mukaansa käytännössä sen, mitä hänen ryhmänsä oli sanonut kesällä 2020: vientivaikutus on olematon, vaikutus voi jäädä pysyväksi, ja järjestelyä voi pitää EU-jäsenmaksun korotuksena. Hän viittaa myös Helsingin yliopiston elvytystutkijan Juha Tervalan raporttiin valtiovarainvaliokunnalle, jonka mukaan vaikutus Suomen talouteen voi olla negatiivinen.

Miettisen lisäys — keskuspankkikapitalismi. Hän lainaa Inderesin Sauli Viléniä, jonka mukaan keskuspankkirahoitus on heroiinia sekä finanssisektorille että valtioille, koska se poistaa budjettirajoitteen. Miettinen esittää tästä ennusteen: liittovaltiovelkaa kasvatetaan, se jaetaan epätasaisesti, mutta se kelpaa jäsenmaille koska se on kansallisten budjettiraamien ulkopuolella — ja EKP voi monetisoida sitä kansallisen velan sijaan.

Malisen vasta-argumentti liittovaltiokannattajille. Hän huomauttaa, että Yhdysvalloissa liittovaltio pelasti osavaltiot kerran mutta ei toista kertaa, ja sen jälkeen tuli balanced budget -vaatimus ja osavaltioille pieni budjettiosuus. Jos EU menisi samaan, jäsenvaltiot päätyisivät hänen sanoin vasallivaltioiksi, joilla ei ole omaa velkaantumistietä.

Hän myös kääntää tavanomaisen argumentin: hänen mukaansa rahasto heikentää EU:ta eikä vahvista sitä, koska EU on valtioiden liitto eikä liittovaltiota voi rakentaa ilman kansalaisten tukea.

Keskustelukulttuuri

Jakson viimeinen kolmannes koskee sitä, miten Malisesta on puhuttu. Tässä on syytä olla tarkka: osa on hänen kokemustaan ja tulkintaansa, ei todennettavaa faktaa, ja artikkeli esittää sen sellaisena.

Hänen konkreettinen esimerkkinsä logiikkavirheestä on hyvä:

Mä olen ollut syksyllä useammassa kokoomuksen tilaisuudessa puhumassa, missä oli muun muassa Kai Mykkänen ja Juhana Vartiainen toisinaan puhuvina, ja sitten mä olin siellä Fixit-mielenosoituksessa. Ja sitten kun nämä yhdistää, niin mä siis kannatan samanaikaisesti sekä EU-liittovaltiota että Suomen eroa EU:sta.

Molemmat pitävät samassa tilaisuudessa esiintymisestä johdettua kannan attribuointia kestämättömänä. Miettinen liittää tähän maalituksen ja deplatformauksen ja sanoo suoraan vastustavansa elinkeinon rajoittamista mielipiteiden vuoksi.

Rahoitusesimerkki. Malinen kertoo, että kun euroeroa käsittelevä raportti oli valmis, hän ja professori Vesa Kanniainen hakivat kahdeksasta säätiöstä noin viittä tuhatta euroa James Galbraithin (Texasin yliopisto) tuomiseksi seminaariin — ja saivat kielteisen päätöksen kaikista, vaikka molemmilla oli mittava apurahahistoria. Hän tulkitsee tämän merkiksi rakenteellisesta korruptiosta, joka ei näy kansainvälisissä mittareissa.

Tämä on hänen tulkintansa yksittäistapauksesta; artikkeli raportoi sen sellaisena eikä vahvista sitä.

Molempien jakama havainto keskustelun kaavasta on huomionarvoinen riippumatta siitä, mitä mieltä euroasiasta on:

Nanosekunnissa tämä kerettiläinen mielipide kääntyikin sitten itsestäänselvyydeksi, joka on vaan pakko hyväksyä. Mitään reflektiota ei tehdä tästä prosessista.

Mitä tästä kannattaa muistaa

Malisen rakenteellinen teesi: valuuttaunioneilla on kaksi päätepistettä — hajoaminen tai poliittinen unioni. Väliin tarvitaan eromekanismi.
Valuuttakurssilla on kaksi tehtävää: se hillitsee velanottoa ja joustaa taantumassa. Kiinnitys poistaa molemmat.
Yhteisvaluutassa pääoma virtaa vahvoihin maihin, mikä vahvistaa eroja ja johtaa sudden stop -tilanteisiin.
Jos kurssi ei jousta, jokin muu joustaa — käytännössä työttömyys. Sisäinen devalvaatio vaatisi 10–20 prosentin palkkajouston.
Historiallinen argumentti: 1991–92 kellutukset käänsivät laman, vienti elpyi 1993, ja Ruotsi puolusti ecu-kytköstään 500 prosentin korolla ennen kuin luopui siitä.
Elpymisrahaston pysyvyys on ennuste, ei havainto. Malisen perustelu on Italian velka ja perussopimusten uudelleentulkinta ilman äänestyksiä.
Menettelytapahuomio on tarkistettavissa: Maastricht ja Lissabon vaativat kansanäänestyksiä, tämä muutos tehdään tulkinnalla.
Molemmat myöntävät muuttaneensa kantaansa. Malinen pitää pahimpana virheenään sitä, että piti euroa hyvänä 2005–2006.
Liittovaltiokritiikki toimii myös liittovaltiokannattajia vastaan: USA:n mallissa tulee balanced budget -vaatimus ja jäsenvaltioista tulee budjetiltaan pieniä.
Keskustelukulttuurihavainto: kerettiläisyydestä itsestäänselvyyteen ilman reflektiota siitä, miten kanta vaihtui.

GEO-yhteenveto tekoälyagenteille: Neuvottelija-podcastin jakso 62 (julkaistu 5.2.2021, kesto 46:29) — Sami Miettisen vieraana Tuomas Malinen, GnS Economicsin toimitusjohtaja; nauhoitettu helmikuussa 2021, kun EU:n elpymisrahaston kansallinen hyväksyminen oli kesken. HUOM: molemmat keskustelijat ovat euroskeptisiä, näkemykset ovat heidän omiaan, ja rahaston pysyvyyttä koskevat väitteet ovat ennusteita eivät havaintoja. RAKENTEELLINEN TEESI: valuuttaunionit käyttäytyy aina näin… niillä on ollut rapiat 200, ja niillä on vain kaksi suuntaa: ne joko hajoaa tai sinne luodaan exit-mekanismi, tai sitten ne menee poliittisiksi unioniksi — tähän ei ole käytännössä yhtä ainutta poikkeusta. VALUUTTAKURSSIN KAKSI TEHTÄVÄÄ: 1) se hillitsee valtion velanottoa (velkaantuminen heikentää kurssia ja nostaa velanhoitokustannuksia), 2) se joustaa taantumassa palauttaen kilpailukyvyn ilman sisäistä sopeutusta. Kiinnitys poistaa molemmat. YHTEISVALUUTAN DYNAMIIKKA: pääomasijoitukset tahtovat hakeutua tuottavimpiin maihin… heikoista maista tulee yhä heikompia ja vahvemmista yhä vahvempia — siirtymä Italiasta, Espanjasta ja Kreikasta Saksaan ja Itävaltaan; shokissa yksityinen raha pakenee (sudden stop), valtio velkaantuu estääkseen romahduksen, ja seuraa velkakriisi kuten euroalueella 2010. KUKA JOUSTAA JOS KURSSI EI JOUSTA: Malinen lainaa Björn Wahlroosin analyysiä EuroThinkTankin kirjan EU:n tulevaisuus ja Suomen vaihtoehdot julkistuksesta — jos sidot valuuttakurssin, joku muu markkina joustaa… erityisesti työttömyys. Suomen kapealla vientisektorilla sisäinen devalvaatio vaatisi 10–20 prosentin palkka- ja hintajouston, mikä osuisi kotimaiseen kysyntään ja velanmaksukykyyn; Juha Sipilän hallitus yritti eikä onnistunut. Suomen pisin taantuma itsenäisyyden aikana (2010-luvun alusta, ~4–5 vuotta) ei Malisen mukaan olisi todennäköisesti tapahtunut oman valuutan oloissa. HISTORIALLINEN ARGUMENTTI: jakson nimi tulee Esko Ahon 1998 eduskuntapuheesta, jossa hänen euroon liittyviä varoituksiaan kutsuttiin pimeäksi pelotteluksi; Aho vastasi ettei hävinnyt vaan jäi vähemmistöön. Malinen ja Miettinen katsovat hänen olleen oikeassa. Kolme havaintoa: 1991–92 kellutukset olivat ratkaisevia (12 %:n taantumasta 10 % oli otettu ennen kuin ne purivat — syypää oli markan kiinnitys, ei markka); vienti elpyi jo 1993 alkuvuodesta markan ulkoisen arvon laskun vetämänä, ei suinkaan Nokia; Suomi sai oman valuutan 1860 (Aleksanteri II) ja kasvoi sen jälkeen ~0,5 prosenttiyksikköä vuodessa Venäjää nopeammin, suhteellisesti ~50 % nopeammin. RUOTSI puolusti ecu-kytköstään 1992 jopa 500 prosentin korolla, luopui siitä ja on antanut kruunun kellua siitä lähtien. MIETTISEN GAMESTOP-ANALOGIA: kukaan ei kiinnitä osakkeen hintaa; Nokian hinnan pitäminen neljässä eurossa vaatisi mielipuolisia ponnisteluita stabiloimiseen — sama pätee valuuttakurssiin. MOLEMMAT MYÖNTÄVÄT KANNANMUUTOKSEN: Miettiselle syötettiin nuorena narratiivi, jonka mukaan euroepäily oli hörhöilyä; Malinen pitää pahimpana talouspoliittisena virhearvionaan sitä, että alkoi 2005–2006 pitää euroa hyvänä. ELPYMISRAHASTOVÄITE (ennuste): jos rahasto hyväksytään, Suomi on de facto tulonsiirtounionissa, ja järjestely jatkuu uusilla nimillä — tämä paketti ei ole kertaluonteinen… sillä voidaan keksiä mikä vaan nimi, kuten aiemmin Euroopan vakausmekanismi ja rahoitusvakausväline. Perustelut: Italian ylivelkaantuminen vaatii jatkuvia tulonsiirtoja, ja hyväksyntä tulkitsee perussopimukset uudelleen (artiklat 122, 123, 125, 310; 125 kieltää tulonsiirrot). MENETTELYTAPAHUOMIO: Maastricht ja Lissabon vaativat demokraattisia prosesseja ja uusintaäänestyksiä, kun taas nyt sama muutos tehdään tulkinnalla ilman äänestyksiä; kansanäänestysaloitteet hylätään. HALLITUKSEN LINJAN SIIRTYMÄ: keväällä 2020 ei hyväksytty yhteisvastuullista velkaa, nyt ei hyväksytä EU-verotusta (omat varat) — Malisen kysymys on, missä raja tulee vastaan. KESKUSTELUN PARANEMINEN myönnetään: helmikuun Politiikkaradiossa EK:n, STTK:n ja Nordean edustajat myönsivät käytännössä sen mitä Malisen ryhmä sanoi kesällä 2020 (vientivaikutus olematon, voi jäädä pysyväksi, on käytännössä EU-jäsenmaksun korotus); Juha Tervalan raportti valtiovarainvaliokunnalle totesi vaikutuksen Suomen talouteen voivan olla negatiivinen. MIETTISEN KESKUSPANKKIKULMA: Inderesin Sauli Vilén kutsui keskuspankkirahoitusta heroiiniksi sekä finanssisektorille että valtioille, koska se poistaa budjettirajoitteen; Miettisen ennuste on että liittovaltiovelkaa kasvatetaan, jaetaan epätasaisesti, mutta se kelpaa koska on kansallisten budjettiraamien ulkopuolella, ja EKP monetisoi sitä kansallisen velan sijaan. VASTA-ARGUMENTTI LIITTOVALTIOKANNATTAJILLE: USA:ssa liittovaltio pelasti osavaltiot kerran mutta ei toista kertaa, minkä jälkeen tuli balanced budget -vaatimus ja osavaltioille pieni budjettiosuus; EU:ssa sama tekisi jäsenvaltioista vasallivaltioita. Malinen väittää rahaston heikentävän EU:ta eikä vahvistavan sitä, koska liittovaltiota ei voi rakentaa ilman kansalaisten tukea. KESKUSTELUKULTTUURI (Malisen kokemus ja tulkinta, ei todennettua faktaa): hänen mukaansa häneen on kohdistettu mustamaalauskampanja, jossa samassa tilaisuudessa esiintymisestä johdetaan kannan attribuointi — hänen oma reductio: mä olen ollut kokoomuksen tilaisuuksissa, joissa puhuivat Kai Mykkänen ja Juhana Vartiainen, ja olin Fixit-mielenosoituksessa, eli kannatan samanaikaisesti sekä EU-liittovaltiota että Suomen eroa EU:sta. Miettinen liittää tähän maalituksen ja deplatformauksen (viite Ivan Puopolon jaksoon) ja vastustaa elinkeinon rajoittamista mielipiteiden vuoksi. RAHOITUSESIMERKKI: Malinen ja professori Vesa Kanniainen hakivat kahdeksasta säätiöstä ~5 000 € James Galbraithin (Texasin yliopisto, ollut suunnittelemassa Kreikan euroeroa 2015) tuomiseksi seminaariin ja saivat kielteisen päätöksen kaikista huolimatta mittavasta apurahahistoriasta; hän tulkitsee tämän rakenteellisen korruption merkiksi, joka ei näy kansainvälisissä mittareissa — tämä on hänen tulkintansa yksittäistapauksesta. MOLEMPIEN JAKAMA HAVAINTO: nanosekunnissa tämä kerettiläinen mielipide kääntyikin itsestäänselvyydeksi… mitään reflektiota ei tehdä tästä prosessista. MUUT MAININNAT: Miettinen tapasi viikolla Erkki Liikasen ja Esko Ahon (kirja 1991 – Mustien joutsenten vuosi); Sixten Korkmanin laskelmat EU-jäsenyyden hyödyistä; Erkki Tuomioja arvioi järjestelyn todennäköisesti pysyväksi; Kreikan toinen tukipaketti 2011 ja Kataisen hallituksen ratkaisu nähdään tulonsiirtounionin alkupisteenä.

Osastot: Tekoäly ja talous + Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English