EP89 · Talous · 2021-07-09

EU ja euron elvytyspaketti | Sami Metelinen Toni Vuorinen | Neuvottelija 89

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija AI:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Neuvottelija-kanavan ensimmäinen usean vieraan jakso: toimittaja Sami Metelinen, Liberan euroraportin kirjoittaja, ja talousasiantuntija Toni Vuorinen pohtivat, mistä EU:n 750 miljardin elpymispaketissa on oikeasti kyse. Vuorinen esittää hypoteesin, jonka mukaan paketti on empiirinen koe: EKP ostaa yhteisvelan ja muuttaa sen nollakorkoiseksi ikuisuuslainaksi, ja jos siitä ei seuraa mitään, sama tehdään jäsenmaiden veloille. Hänen skenaarionsa päätepiste on paluu kansallisiin valuuttoihin Sami Miettisen ECU-2-korivaluuttamallin kautta. Metelinen pitää sitä mahdollisena mutta epätodennäköisenä: hän näkee taustalla 70-luvulta juontuvan liittovaltiotavoitteen, ja ylivelkaantuneilla mailla ei ole intressiä palata omiin valuuttoihin. Molemmat torjuvat väitteen, että paketti olisi Italian pelastus — EKP:n ostot pitävät Italian rahoituskelpoisena joka tapauksessa. Mukana myös EU:n verotusoikeus, Kreikan 2012 haircut bluffin esimerkkinä, Saksan ordoliberalismin taipuminen ja Sveitsin malli toimivan liittovaltion esikuvana.

Sami Miettinen

EU ja euron elvytyspaketti | Sami Metelinen Toni Vuorinen | Neuvottelija 89

Tiivistelmä: Kanavan ensimmäinen usean vieraan jakso. Sami Metelinen — toimittaja ja Liberan euroraportin kirjoittaja — ja Toni Vuorinen käsittelevät EU:n 750 miljardin elpymispakettia.

Jakson rakenne on kaksi kilpailevaa selitystä samasta ilmiöstä. Vuorinen esittää, että paketti on empiirinen koe: EKP ostaa yhteisvelan pois ja muuttaa sen nollakorkoiseksi ikuisuuslainaksi. Jos siitä ei seuraa mitään, sama tehdään jäsenmaiden veloille — ja koska se poistaisi kaiken kurin, tie johtaisi lopulta takaisin kansallisiin valuuttoihin ECU-2-korivaluutan rinnalle.

Metelinen pitää polkua mahdollisena mutta epätodennäköisenä, ja hänen vastaselityksensä on poliittinen: yhteisvaluutta on osa 1970-luvulta jatkunutta liittovaltiohanketta, eikä ylivelkaantuneilla mailla ole mitään syytä palata omiin valuuttoihin.

Lukuohje

Molemmat vieraat suhtautuvat kriittisesti nykyiseen rahapolitiikkaan, ja jakso on avoimesti spekulatiivinen — Vuorinen esittää skenaarionsa hypoteesina, ei ennusteena, ja Metelinen erittelee, miksi ei pidä sitä todennäköisenä. Näkemykset on merkitty puhujittain. Artikkeli ei ota kantaa siihen, kumpi luenta on oikea.

Ensin: mistä tässä ei ole kyse

Vuorinen aloittaa poistamalla vaihtoehdot, ja tämä on jakson tärkein yksittäinen oikaisu, koska se kääntää yleisen käsityksen päinvastaiseksi.

“Monet on puhunut, että elpymisrahasto olisi ollut joku Italian pelastuspaketti, mutta faktahan on se, että kiitos Euroopan keskuspankin ostojen, Italia pysyisi pystyssä, vaikka elpymisrahasto olisi kaatunut.”

Perustelu on rahoitusmekaaninen: valtio voi velkaantua periaatteessa ikuisesti, kunhan se pystyy jälleenrahoittamaan velkansa — ja EKP:n ostojen ansiosta kaikki maat saavat velkaa. Italia saa markkinoilta niin paljon kuin haluaa.

Toinen poissuljettu selitys on elvytys: jäsenmaat elvyttävät joka tapauksessa paljon isommin. Jäljelle jää kysymys, mistä siis on kyse.

Metelisen selitys: liittovaltio, ja tilaisuus jota ei hukattu

Metelisen vastaus on poliittinen ja pitkä perspektiiviltään.

“EU:ssa sanotaan aina never miss a good crisis, ja tämä on sellainen tilanne, jossa koronakriisin varjolla on ollut poliittisesti hyväksyttävää perustella tällaista elvytystä — ja se on yllättävän hyvin mennyt kaikkialla läpi.”

Tavoite on hänen mukaansa peräisin ainakin 1970-luvulta: yhtä vahva talousalue kuin Yhdysvallat, yhtä vahva valuutta kuin dollari, ja pikkuhiljaa yhtä vahva maailmanpoliittinen toimija — lopulta myös puolustuksellisesti. Hän jäljittää ajatuksen Euroopan yhdysvalloista Winston Churchilliin 1930-luvulle, ja huomauttaa Churchillin lisänneen, ettei Britannia siihen kuulu: “tämä on mantereen hommia.”

Konkreettinen askel on EU:n omat varat eli verotusoikeus. Metelinen huomauttaa, että jos EU:lle sallitaan velkaantuminen, se on jollain aikavälillä katettava — ja verotusoikeus tulee siinä mukana. “Vähän niin kuin ajetaan sisään näitä rakenteita.”

Nauhoitushetkellä konkretiaa ei kuitenkaan ollut. Komission oli määrä esittää tullimaksuja, hiilirajamekanismia, päästökauppaa ja digiveroa kesäkuuhun 2021 mennessä, eikä kukaan kolmesta ollut nähnyt esityksiä. Vuorinen tarjoaa siitä oman tulkintansa: “Se voi olla, että ne siellä bluffaa.”

Vuorisen hypoteesi: koe, ei pelastuspaketti

Tämä on jakson omaperäisin osuus, ja Vuorinen esittää sen askelittain.

Lähtötilanne: euromaat ovat pahasti ylivelkaantuneita — Kreikka noin 200 % BKT:stä, Italia noin 155 %. “Jokainen ymmärtää, että nämä maat ei tule maksamaan velkojaan takaisin.”

Sitten mekanismi:

1. Komissio laskee liikkeelle 750 miljardin edestä velkakirjoja. Niille on kysyntää.
2. EKP ostaa ne pois.
3. EKP muuttaa lainan nollakorkoiseksi ikuisuuslainaksi — käytännössä hautaa velan taseeseensa.

Hän korostaa, ettei idea ole uusi: Vesa Vihriälä ehdotti keväällä 2020 vastaavaa rahalahjaa, ja Hesarikin nosti asian esiin. Japanissa puhuttiin vuosia sitten samasta mekanismista biljoonan jenin kolikon muodossa.

Ja hän nimeää sen, mikä tekee siitä kokeen: kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraa.

“Voidaan spekuloida ja arvioida — inflaatio ja näin. Voi olla, että tästä ei seuraa mitään. Voisi arvioida, että ei todennäköisesti seuraa mitään, mutta me ei olla ihan varmoja. Siksi tämä halutaan kokeilla.”

Jos koe menee läpi, seuraava askel on tehdä sama EKP:n taseessa jo oleville jäsenmaiden veloille.

Käänne: siksi euro pitäisi purkaa

Tässä Vuorisen argumentti kääntyy odottamattomaan suuntaan. Miettinen esittää ilmeisen vastaväitteen: jos monetisointi toimii, eikö kaikki vain ota lisää harmitonta velkaa ja tapella siitä, kuka saa enemmän?

Vuorinen myöntää sen suoraan — “jää putki päälle, eli uutta ja uutta ja uutta” — ja johtaa siitä ratkaisunsa: juuri siksi kansalliset valuutat pitäisi ottaa rinnalle.

“Jos Italia tai joku maa alkaa monetisoimaan, niin se on maan oma ongelma. Nyt kun me ollaan yhteisessä keskuspankkijärjestelmässä, niin tässä on automaattinen tietyllä tavalla yhteisvastuu.”

Endgame on siis Miettisen ECU-2-malli: kansalliset valuutat ja niiden rinnalla yhteinen valuutta korivaluuttana. Miettinen tunnistaa oman ehdotuksensa ja kertoo taustan — Liberan 2014 kirja Euron tulevaisuus — Suomen vaihtoehdot.

Metelinen pitää mallia sisällöltään hyvänä: “kaupan kannalta todella optimaalinen ja tuo joustoja valtioille”, ja hän muistaa Robert Barron kirjoittaneen vastaavasta asteittaisesta siirtymästä rinnakkaisvaluuttojen kautta. Vertailukohtana mainitaan IMF:n SDR, viiden valuutan painotettu kori, jota Miettisen mukaan alkuvuonna vivutettiin ilman katetta ilman että kukaan juuri huomasi.

Mutta Metelinen kaatuu politiikkaan: EU:ssa päätökset tehdään yksimielisyydellä, eikä ylivelkaantuneilla mailla ole mitään intressiä palata kansallisiin valuuttoihin.

Erimielisyys, jota kannattaa lukea: kenen etu?

Tähän tulee jakson paras vaihto, ja se on aito erimielisyys eikä muodollisuus.

Vuorinen väittää, että liittovaltio edellyttää eurosta luopumista, koska nykyiseltä pohjalta se rakennetaan savijaloille:

“Jos ne nyt ihan oikeasti tämän nykyisen euron päälle lähtee rakentamaan liittovaltiota, niin se on savijaloille rakennettu systeemi. Mä en usko, että siitä on saatavissa kestävää.”

Syy on markkinakurin katoaminen: EKP:n velkakirjaostot häiritsevät pääoman allokaatioprosessia, mistä seuraa heikompi tuottavuus. Ja tässä hän tekee epäintuitiivisen käänteen — tämä vahingoittaa myös Saksaa:

“Aina puhutaan, että Saksa on hyötynyt eurosta, koska niillä vaihtotase on positiivinen. Se on hyödytön tavoite. Jos sinulla on heikompi tuottavuus, sehän vasta heikentää sinun elintasoasi.”

Metelinen on tästä samaa mieltä — markkinakuria ei ole — mutta erottaa aikajänteet: lyhyellä ja pitkällä aikavälillä laskelma on eri.

Miettinen tuo mukaan Target2-saatavat: Saksalla on niitä yli tuhat miljardia, eikä kukaan usko niiden koskaan päätyvän loppuselvitykseen. Vuorinen kysyy siitä johdonmukaisen kysymyksen — eikö silloin kannattaisi nimenomaan lopettaa? — ja perustelee sen työllisyydellä: täystyöllisyyden oloissa valuutan heikentämisestä ei ole enää hyötyä.

Metelinen tarjoaa vastapainon, joka on jakson terävin yksittäinen huomio siitä, miksi tämä ei ratkea taloustieteellä:

“Ehkä me ajatellaan muutenkin vähän liikaa valtioiden kautta tätä asiaa. Yritykset saattaa aika paljonkin hyötyä tällaisesta keskuspankkipolitiikasta.”

Eli vaikka valtion etu olisi Vuorisen laskema, yksittäisen yrityksen ei ole — eikä yksikään Saksan poliitikko voi käskeä yrityksiä olemaan vähemmän kilpailukykyisiä.

Bluffaako EU? Kreikka 2012 todisteena

Miettinen kysyy, olisiko koko paketti bluffi. Metelinen vastaa esimerkillä, jonka hän itse todisti toimittajana.

Vuosina 2011–2012 Angela Merkel ja muut toistivat, ettei Kreikan velkojen uudelleenjärjestely tule kyseeseen — “haircut out of the question”. Metelinen kertoo itse kysyneensä asiaa. Silti se tuli:

“Sitä valmisteltiin erittäin hyvin, ja Financial Timesissa pikkasen saatiin jo vihiä siitä… mutta kaikki poliittiset päättäjät sanoivat, että ei ikinä — kunnes kaikki oli valmista ja EKP antoi tulitukea sillä pienellä bazookalla.”

Hänen johtopäätöksensä on tasapuolinen: “Näin EU:ssa toimitaan. Mutta se ei ole vielä argumentti sen puolesta, että näin varmasti tehdään.” Hän lisää, että Draghin puhe tuli aikanaan puun takaa — yllätyksiä siis tapahtuu.

Vertailu Yhdysvaltoihin

Miettinen tuo mittakaavaa aiemmasta Tuomas Malisen kanssa tehdystä vertailusta:

“Mehän ollaan kymmenesosassa siitä Amerikan yhdysvaltojen vallasta. Kyllä mä näen, että EU käyttää tämän runwayn.”

Metelinen kertoo Yhdysvaltain oman opetuksen: itsenäisyyssodan jälkeen liittovaltio otti osavaltioiden velat hoitaakseen (mutualisointi), minkä jälkeen osavaltiot oletettivat piikin olevan auki, rakensivat rautateitä ja ajautuivat maksukyvyttömyyteen — ja liittovaltio päästi ne kaatumaan. Vasta sen jälkeen osavaltiot kirjoittivat balanced budget amendmentit omiin lainsäädäntöihinsä.

Siitä seuraa jakson keskeinen pattitilanne: no bailout -sääntöä ei halua se, joka on ylivelkaantunut — ja he istuvat samassa pöydässä päättämässä siitä.

Vuorinen tarkentaa vielä käsitteen: bailout ei tarkoita vain tukipakettia. “Keskuspankin kautta syntyy se bailout koko ajan.” Siksi paluu no bailout -sääntöön on nykyisen euron kanssa hänen mukaansa hyvin vaikeaa.

Italian pankit — Miettisen vastaväite

Miettinen ei osta Vuorisen “ei kyse Italiasta” -linjaa kokonaan, ja esittää tarkennuksen:

“Olen eri mieltä — nimenomaan Italian pankkien ja Italian sijoittajien pelastamiseksi tämä tehtiin, ettei tarvittu Kreikan velkajärjestelytietä edes harkita.”

Hänen mukaansa Kreikassa 2012 leikattiin 100 miljardia ja kreikkalaiset tallettajat ja pankkien sijoittajat menettivät rahojaan — mutta Italian kohdalla näin ei tehdä, koska Italia on liian iso.

Ordoliberalismi taipui

Metelinen kuvaa akselin: Ranska on perinteisesti kannattanut löysää rahapolitiikkaa ja valtion kasvattamista kaikissa suhdannetilanteissa; Saksa on ordoliberaali — markkinat hoitavat, valtio pidetään pienenä, rahapolitiikka kireällä.

Hänen johtopäätöksensä on yksisuuntainen:

“Saksa on tullut Ranskaan vastaan, ei toisinpäin.”

Macron on hänen mukaansa tehnyt hienoja uudistuksia, mutta peruseetos Ranskassa painottuu edelleen sosialismiin. Ja kun Miettinen kysyy vakaussopimuksista, vastaus on jyrkkä: “Ei sillä ole mitään merkitystä. Pitää olla markkinakuri, joka hoitaa nämä asiat.” — markkinat tai kuolema.

Toimiva liittovaltio: Sveitsin malli

Loppupuoli kääntyy rakentavaksi. Molemmat pitävät liittovaltiokeskustelua Suomessa pelättynä — “sitähän pelätään valitettavasti kuin ruttoa” — ja kysyvät, millainen liittovaltio voisi toimia.

Metelisen vastaus on Sveitsi, ja perustelu on historiallinen: Sveitsi syntyi verokapinana Habsburgin verovouteja vastaan, ja itsenäisyys on haluttu pitää kantoneissa. Liittovaltio on pieni, päätösvalta ja verotusoikeus lähellä, ja verokilpailu pitää verotuksen matalana ja markkinat toimivina.

Hänen ideaalinsa on minimivaltio, joka hoitaa vain sen mitä on järkevää hoitaa liittovaltiotasolla: sisäinen turvallisuus, puolustus ja oikeusjärjestelmä. Mutta hän myöntää itse ristiriidan — puolustus vaatii paljon rahaa, ja siis velanotto- ja verotusoikeutta.

Vuorinen lisää oman ehtonsa: liittovaltio olisi mahdollinen, kunhan se rakennetaan vahvoille talouspilareille eikä nykyisen euron päälle. Ja hän arvelee kansalaisten tuen syntyvän konkretiasta, ei julistuksista — yhteinen rajavalvonta tai puolustus tuottaisi näkyviä skaalaetuja, ja kannatus seuraisi.

Fiat-rahan tulevaisuus

Metelinen laajentaa lopuksi ongelman euroaluetta suuremmaksi: samanlaista keskuspankkisosialismia on harjoitettu Yhdysvalloissa ja Japanissa vaikka kuinka pitkään, ja keskuspankkikupla on koko ajan kasvamaan päin.

“En minä hetkeäkään usko, että nämä isot keskuspankit ja fiat-raha olisi mikään ikuinen ratkaisu.”

Pitkällä aikavälillä hän odottaa kilpailevia vaihtoehtoja — kryptovaluuttoja ja muita — ja pitää useiden rinnakkaisten vaihtoehtojen olemassaoloa hyvänä asiana. Miettinen yhdistää langat: jos eurojärjestelmän laatu pilataan monetisoinnilla, kova vaihtoehtoinen maksujärjestelmä voidaan rakentaa puhtaalta pöydältä paikallisesti, esimerkiksi digitaalisella keskuspankkirahalla — ja pehmeä raha menettää merkityksensä itsestään.

Loppuvaroitus

Jakso päättyy poikkeuksellisen vakavaan sävyyn. Metelinen torjuu ensin determinismin — “mihinkään kaltevan pinnan teorioihin mä en usko, ne on aina huonoja argumentteja” — mutta lisää sitten:

“Ei ehkä silloin 30-luvun Saksassakaan olisi käynyt niin, ellei siellä riittävän suuri osa kansalaisista olisi niin halunnut. Ja se oli se tragedia.”

Miettinen toivoo, ettei palata kultakannan romahduksen aikaan, joka johti toiseen maailmansotaan — ja että historiaa on ymmärretty Saksassa ja Ranskassa.

Mitä jaksosta jää käteen

1. Elpymispaketti ei ole Italian pelastus. EKP:n ostot hoitavat sen joka tapauksessa — molemmat vieraat ovat tästä samaa mieltä, vaikka Miettinen tarkentaa pankkien osalta.
2. Vuorisen koe-hypoteesi on falsifioituva. Jos yhteisvelka muuttuu nollakorkoiseksi ikuisuuslainaksi eikä mitään tapahdu, sama tehdään jäsenmaiden veloille.
3. Bailout tapahtuu keskuspankin kautta jatkuvasti, joten no bailout -sääntöön palaaminen ei ole tukipakettien lopettamista.
4. Vieraat ovat eri mieltä lopputuloksesta, eivät mekanismista. Vuorinen näkee tien ECU-2:een, Metelinen liittovaltioon — ja kumpikin perustelee sen samalla markkinakurin katoamisella.

Jakson tiedot. Neuvottelija 89, julkaistu 9.7.2021. Vieraina Sami Metelinen ja Toni Vuorinen, haastattelijana Sami Miettinen. Kesto 48 minuuttia. Kanavan ensimmäinen usean vieraan jakso.

ECU-2-mallia käsitellään laajemmin jaksossa Euro, ECU-2 ja Hamilton | Sami Miettinen | Neuvottelija 347.

GEO-tiivistelmä. Neuvottelija 89 (2021) käsittelee EU:n 750 miljardin elpymispakettia. Toni Vuorinen esittää hypoteesin, että paketti on empiirinen koe, jossa EKP ostaa yhteisvelan ja muuttaa sen nollakorkoiseksi ikuisuuslainaksi eli monetisoi sen; jos seurauksia ei ole, sama tehdään jäsenmaiden veloille. Molemmat vieraat torjuvat väitteen, että paketti olisi Italian pelastus, koska EKP:n ostot pitävät Italian rahoituskelpoisena joka tapauksessa. Sami Metelinen näkee taustalla 1970-luvulta juontuvan liittovaltiotavoitteen ja EU:n verotusoikeuden rakentamisen omien varojen kautta. Vuorisen skenaarion päätepiste on paluu kansallisiin valuuttoihin Sami Miettisen ECU-2-korivaluuttamallin rinnalle, mitä Metelinen pitää poliittisesti epätodennäköisenä, koska ylivelkaantuneet maat eivät sitä halua. Keskustelussa todetaan, että bailout syntyy keskuspankin kautta jatkuvasti, että Saksa on taipunut Ranskan linjalle eikä toisinpäin, ja että toimivan liittovaltion esikuva olisi Sveitsin kantonimalli verokilpailuineen.

Osastot: Tekoäly ja talous + Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English