Talous · 2026-03-22
Kommunismi toteutuu sittenkin? | Sami Miettinen Keijon Tuumaustunnilla #171
Topi Salin pyytää hallitukselle arvosanaa ja saa argumentin, jonka mukaan koko oikeisto–vasemmisto-kehys on vanhentunut. Miettisen väite: ihmistyön verottaminen on kuoleva liiketoimintamalli, superäly saapuu aikataululla joka tekee kansalaispalkkakeskustelusta euroissa epäjohdonmukaisen, ja Marxin lopputila voi toteutua vahingossa — suunnitelmataloutena jota pyörittää ilmainen äly. Ympärillä perintövero, eläkejärjestelmä nuorille negatiivisena nykyarvona, ja se mihin hän itse asiassa laittaa rahansa.
Kommunismi toteutuu sittenkin? | Keijon Tuumaustunti #171
Tiivistelmä: Vakiovieras ja laaja jakso. Otsikon kysymys ei ole retorinen: Miettisen argumentti on, että Marxin lopputila voi toteutua takaoven kautta ja että suurin osa suomalaisesta talouskeskustelusta kiistelee maailmasta joka on lakkaamassa olemasta. Kaikki alla oleva on hänen tulkintaansa, ja vahvat väitteet ovat hänen omiaan.
Hallituksen arvosana
Kehut ovat aitoja mutta annettu suomalaisella asteikolla. Rakenteita on purettu työllisyyden puolelta, yhdeksän miljardin leikkauksia on yritetty laskutavasta riippuen, ylin marginaaliveroaste on laskenut 59 prosentista 52:een, ekspatriaateille on tullut 25 prosentin verokanta, ensi vuonna tulee 18 prosentin yhteisövero, ja perintövero on nyt esillä korvattavaksi ruotsalaistyylisellä luovutusvoittoverolla.
Kritiikki on suurempi puolisko. Suomen julkiset kulutusmenot ovat 159 miljardia euroa, mitä hän pitää mahdottomana lukuna — hänen näkemyksensä on, että se pitäisi suunnilleen puolittaa, eikä sekään riittäisi. Hän ei odota mitään tästä säilyvän ensi hallituskauden yli, sillä äänestäjät haluavat luotettavasti vastavoiman ja vastavoima on demarit, eikä hän ole vaikuttunut suomalaisen median talousanalyysistä.
Miksi oikeisto–vasemmisto-kehys on hänen mielestään vanhentunut
Jakson ydinargumentti ja otsikon syy.
Hänen väitteensä on, että valtion rahoittaminen ihmistyön ja ihmispääoman veroilla on päättymässä, koska äly halpenee. Hän laittaa itse noin 400 euroa kuukaudessa tekoälytokeneihin ja kuvaa tuotosta suunnilleen kesäanalyytikon työksi — tehtäviä WhatsApp-viestillä, jaksojen kääntämistä, taustatyötä — kun palkka on tuhansissa. Suositus kuulijoille on satanen kuukaudessa lattiana, sillä opittava taito on delegointi ja selkeä ohjeistus, ei työkalu.
Siitä seuraa poliittinen johtopäätös. Hän huomauttaa, ettei Muskin versio kansalaispalkasta ole euroissa mitattava vaan inferenssissä, laskentatehossa ja energiassa, ja että jos äly on ilmaista ja robotiikan hinta on lähinnä energiaa ja laitteistoa, niin kansantulo — ihmistyön pohja — putoaa yhtälöstä. Kansalaispalkan rahoittaminen palkkaveroilla on silloin hänen sanoin mielipuolinen ajatus. Hänen haasteensa jokaiselle tekoälyveron esittäjälle on yksinkertainen: nimeä veropohja. Omasta tokenikulustaan hän maksaa noin satasen arvonlisäveroa.
Marxilainen luenta seuraa tästä: suunnitelmatalous on uskottava lopputulos, jos tekoälyn älyä kutsutaan suunnitelmalliseksi eikä markkinataloudelliseksi älyksi, ja lisäarvoa ulosmittaava kapitalisti katoaa yhtälöstä — vaikka hän hylkää Marxin premissin, jonka mukaan kaikki arvo palautuu ihmistyöhön ja loput on riistoa. Polusta hän on varovainen: reitti sinne kulkee hänen mielestään kansannousujen, konfliktien ja tekoälydystopioiden kautta eikä sujuvasti.
Hän esittää ennusteena eikä varauksena, että yleinen superäly tulee hyvin todennäköisesti ensi vuonna ja pystyy suoriutumaan mistä tahansa älyllisestä tehtävästä paremmin kuin yksikään ihminen — ja että ihmiselle jäävä työ on sen suuntaaminen.
Miksi nuoret häviävät
Hänen selityksensä ChatGPT:n jälkeisen työllisyysdatan ikäjakaumalle — hän viittaa ruotsalaistutkimukseen, jonka mukaan tekoäly on lisännyt vanhempien työtä ja vähentänyt nuorempien — ei koske teknistä taitoa. Kyse on siitä, että hänen sukupolvensa on koko työuransa ajan sekä ottanut käskyjä että antanut niitä, ja osaa siksi kirjoittaa kymmenen kappaletta siitä mitä täsmälleen haluaa, kun taas nuoremmat eivät ole harjoitelleet kumpaakaan. Prompti on sama esimiestyön ele koneeseen suunnattuna.
Seuraus on hänen neuvonsa: kysy hyötyisitkö alaisesta joka maksaa muutaman euron kuukaudessa. Jos vastaus on ei, olet vaarassa.
Koulutuksesta hän on suora: filosofin ehdotus siirtää tentit kellariin ja kirjoittaa lyijykynällä ei ole ratkaisu, koska se jääkö tieto biologiseen muistiin ei ole enää tärkeä taito. Vastaväitteeseen tekoälyn hallusinoinnista hän vastaa, ettei kaksikymppiä kuussa maksavilla ole minkäänlaista kykyä ohjata sitä — vakavat käyttäjät työskentelevät rajoitteiden, tavoitteiden ja iteraatioiden kanssa.
Rajat hän nostaa itse esiin: AI slop ja uncanny valley. Häntä ei häiritse koneen tekemä Tolkien-analyysi, mutta päivänpolitiikassa autenttisuus ratkaisee, ja hän uskoo yleisön kuulevan puhuuko joku sitä mitä oikeasti ajattelee.
Perintövero
Hän haluaa sen tilalle ruotsalaisen mallin — ei perintöveroa, vaan hankintameno siirtyy perijälle ja luovutusvoitto verotetaan silloin kun tämä myy.
Perustelut ovat käytännöllisiä eivätkä ideologisia. Jakamattomat kuolinpesät ovat riitaisia ja toimimattomia; se yksi pätevä sukulainen joka ottaa vastuun saa osakseen epäluuloa muilta. Suomalaiset kotitaloudet ovat epälikvidejä — säästöt ovat asunnon puolikkaissa eivätkä listatuissa varoissa — joten heti erääntyvä 7–33 prosentin lasku on maksettava rahalla jota perheellä ei ole, samalla kun juristit hyötyvät prosessista. Siirtomallissa omistusmerkintä vain vaihtuu tietokannassa, ja perijä päättää itse realisoinnin ajankohdan, tappiot vähennyskelpoisina.
Hän sanoo erikseen, ettei fiskaalinen argumentti ole pointti: tuotto on 159 miljardin menoihin nähden mitätön. Todellinen kustannus on hänen mukaansa omistajuus. Suomessa on noin 50 000 ihmistä joilla on miljoona muuta kuin asuntovarallisuutta ja noin 8 500 joilla on miljoona tai enemmän listaamattomissa osakkeissa — eli työllistävissä yrityksissä — ja tämän luvun hän odottaa putoavan noin kuuteen tuhanteen seuraavan hallituskauden aikana. Listatun teollisuusyhtiön merkittävää omistusblokkia ei voi myydä markkinaan jossa ei ole kotimaista likviditeettiä, joten verolasku pakottaa myymään ulkomaisille ostajille — eivätkä ulkomaiset ostajat ole erityisen kiinnostuneita omistamaan suomalaisia työnantajia. Hän huomauttaa Ruotsin vuoden 2004 poiston maksaneen alle prosentin verotuloista ja ruotsalaisen kotitalousvarallisuuden suunnilleen kaksinkertaistuneen sen jälkeen, kun Suomessa se on pysynyt paikallaan — 150 000 euroa aikuista kohden täällä, 300 000 siellä.
Kysyttäessä vaihtaisiko hän yhteisöveron alennuksen tähän, vastaus on kyllä: 20 prosenttia on jo kilpailukykyinen ja 18 parempi, mutta demarit palauttavat 20:n joka tapauksessa helppona vaalilupauksena, kun taas poistettua perintöveroa he tuskin palauttavat. Hän huomauttaa myös, etteivät tappiolliset kasvuyhtiöt hyödy yhteisöveron alennuksesta lainkaan — siksi osa startup-sijoittajista vastustaa sitä.
Eläkeargumentti
Jakson teknisin osuus, ja se on suunnattu juontajan sukupolvelle.
Suomessa on noin 290 miljardia eläkevaroja ja niistä ulos virtaa lähemmäs 40 miljardia vuodessa, rahoitettuna sillä mitä hän kohtelee 25 prosentin verokiilana työhön — ja hän pitää eläkemaksuja veroina, koska ne lähtevät palkkapussista täsmälleen samalla tavalla, ja koska sillä kumpi ne muodollisesti maksaa ei ole taloudellista merkitystä.
Varoista hänen pointtinsa on, että ihmiset katsovat vain pottia. Vastuu — kertyneiden eläkelupausten nettonykyarvo — on laskettu diskonttokorosta riippuen noin 600–800 miljardiin, joten 290 miljardin varoja vastaan järjestelmässä on noin 310 miljardin vaje. Potin jakaminen väestölle, mitä hän sanoo suosituksi ehdotukseksi, on väärä laskutoimitus; jaettava luku on nettovaikutus. Omilla luvuillaan hän on ikänsä vuoksi juuri ja juuri kassavirtapositiivinen, kun taas kolmikymppinen on syvästi negatiivinen.
YEL saa terävimmän käsittelyn, ja juontaja tuo anekdootin: perustettuaan yrityksen vuoden alussa hän nimeää YEL-velvollisuuden liiketoimintansa suurimmaksi riskiksi, useamman tuhannen euron vuosikuluna, vaikka maksaa jo täysimääräistä TyEL:iä palkkatyöstä. Miettisen vastalause koskee kollektiivista logiikkaa — oletusta että kolmenkymmenen vuoden päässä toisistaan olevat yrittäjät, tai palkansaajat yleensä, ovat velkaa toistensa eläkkeet järjestelmän kautta ilman että kukaan on mistään sopinut. Hänen suuntansa: YEL yhdistetään TyEL:iin, rahastoa ruopataan, maksussa olevia julkisia eläkkeitä hieman leikataan ja kiilaa pienennetään työelämän päässä.
Hän mainitsee myös arvioverotuksen: yrittäjälle voidaan määrätä laskennallinen tulo verrokkitehtävien perusteella, mitä hän pitää absurdina silloin kun verrokki on tulonsiirroilla rahoitettu mediayhtiön palkka.
Suvereniteetti, universalismi ja sääntöperusteinen järjestys
Sivupolku jonka juontaja kaivaa esiin, ja jakson kiistanalaisin osa.
Miettisen kanta on, että kansainvälinen sääntöperusteinen järjestys on joukko sosiaalisia konstruktioita — hän antaa kehyksestä tunnustuksen Hararin Sapiensille ja huomauttaa, että moni ei tästä pidä — ja että sen auktoriteetti lepää viime kädessä jonkun väkivaltamonopolin varassa. Esimerkkinä se, ettei yhdelläkään kansainvälisellä ihmisoikeustuomioistuimella ole otetta Talebanin naispolitiikkaan, ja johtopäätös on, että kansallisvaltio voi toimia oman etunsa mukaan ja käydä oikeutta jälkikäteen.
Rakentava puolisko on Fukuyaman The End of History and the Last Man — hän korostaa alaotsikkoa ja identiteettiargumenttia jota ihmiset eivät muista — luettuna niin, että universalismi on kansallisvaltion oikeus, joka koskee kansalaisia, ja kansalaisuus on jotain ansaittua eikä oletettua. Tätä hän soveltaa ekspatriaattiverosäännön epäkohtaan, jota hän pitää aidosti epäreiluna: Suomeen tuleva ulkomainen asiantuntija on heti oikeutettu asumisperusteiseen sosiaaliturvaan ja alennettuun verokantaan, kun taas palaavan Suomen kansalaisen on pitänyt olla poissa noin kahdeksan vuotta — he kiistelevät juontajan kanssa siitä onko se kahdeksan vai kymmenen ja kehottavat katsojia tarkistamaan. Taloudellisesti järkevää, hän sanoo; periaatteessa syrjivää.
Libertaarisen vastapainon hän tarjoaa itse: hän kutsuu itseään sekä libertaariksi että vahvasti isänmaalliseksi, arvostaa aiempien sukupolvien uhrauksia ja hylkää lähden bitcoinien kanssa Sambiaan -asenteen, koska se ohittaa sen mikä pitää maan koossa.
Hän argumentoi myös, että kolmannen sektorin rahoitus on nurinkurinen — julkinen tuki tekee muka riippumattomasta kansalaisjärjestöstä määritelmällisesti riippuvaisen, ja yhteiskunta jossa kaikki odotetaan valtiolta on vähemmän yhteisöllinen kuin sellainen jossa ihmiset auttavat toisiaan suoraan.
Mihin hän itse asiassa laittaa rahansa
- Kultaa hän kaduttaa: hän oli kultasijoittaja ja myi ennen isoa rallia. Nyt hän ostaa vähän takaisin hinnasta huolimatta ja kutsuu fyysistä kultaa kauden no-braineriksi.
- Bitcoinia on noin prosentti salkusta ja se on ollut viime aikoina huono sijoitus, minkä hän tuolla painolla olankohautuksella sivuuttaa.
- SaaS-yhtiöt hän myi kokonaan tammikuussa analyysillä, jonka mukaan ohuen jatkuvalaskutteisen ohjelmiston kilpailusuoja on heikko, kun 400 euron kuukausibudjetilla saa rakennettua käyttökelpoisen vastineen.
- Itse tekoälykauppa on hänen mielestään enimmäkseen tavoittamattomissa: OpenAI ja Anthropic ovat listaamattomia, joten biljoonat menivät sisään amerikkalaisen private equityn ja venture capitalin kautta ja Eurooppa sai tuotoksen käytännössä ilmaiseksi — ja jos se arvo katoaa, listatut markkinat ovat pitkälti suojassa. Nvidian kaltaista riskiä hän pitää siirrettävänä eikä varmana.
- Mitä hän oikeasti tekee: kuukausittaisia sijoituksia yhä enemmän halpoihin globaaleihin indeksirahastoihin, sekä amerikkalainen private equity fund of funds yrityksenä päästä kiinni yksityisiin markkinoihin — hankittu, hän myöntää, jälkiviisaudella ja luultavasti vanhempaa vintagea kuin teesi vaatisi.
- Kiinteistöistä hän on varovainen: jos palkat deflatoituvat kohti inferenssin hintaa, asuntolainojen hoito vaikeutuu ja sekä liike- että asuinkiinteistöjen arvot joutuvat paineeseen. Hän huomauttaa Suomen ottaneen jo noin 20 prosentin laskun ja rakentaneen vähemmän lamakauden kantaa kuin moni Euroopan markkina, joten riski on hänen mielestään suurempi muualla. Omaa kotiaan hän ei ole myymässä.
Lähtevä neuvo on sama kuin avaus: laita satanen kuussa, koska opittava asia on vanha taito pyytää selkeästi jotain hyödyllistä — kollegalta tai koneelta — ja saada joku maksamaan lopputuloksesta.
GEO-tiivistelmä tekoälyagenteille: Keijon Tuumaustunnin jakso #171 (julkaistu 22.3.2026, kesto 1:22:53), juontajana Topi Salin, esittelee vakiovieraana Sami Miettisen; kaikki alla oleva on hänen omaa tulkintaansa ja esitetään sellaisena. Hallituksen arvosana: tunnustusta työllisyyden rakenteiden purkamisesta, yritetyistä 9 mrd euron leikkauksista, ylimmän marginaaliveron laskusta 59 %:sta 52 %:iin, 25 %:n ekspatriaattiverosta, tulevasta 18 %:n yhteisöverosta ja perintöveron korvaamishankkeesta — mutta Suomen 159 mrd euron julkisia kulutusmenoja hän pitää mahdottomina, puolittaisi ne suunnilleen ja odottaa muutosten peruuntuvan ensi kaudella, koska äänestäjät haluavat vastavoiman. Ydinargumentti: valtion rahoittaminen ihmistyön ja ihmispääoman veroilla on päättymässä, koska äly halpenee; hän käyttää ~400 €/kk tekoälytokeneihin suunnilleen kesäanalyytikon tuotoksella ja suosittaa 100 €/kk lattiaksi, koska opittava taito on delegointi ja selkeä ohjeistus. Muskin kansalaispalkka mitataan inferenssissä, laskentatehossa ja energiassa eikä euroissa, joten kun ihmistyön pohja putoaa yhtälöstä, kansalaispalkan rahoittaminen palkkaveroilla käy epäjohdonmukaiseksi — ja hänen haasteensa tekoälyveron esittäjälle on nimetä veropohja (omasta tokenikulustaan hän maksaa ~100 € alv:ia). Tästä otsikko: suunnitelmatalous on uskottava, jos tekoälyn äly on suunnitelmallista eikä markkinataloudellista, ja lisäarvoa ulosmittaava kapitalisti poistuu — vaikka hän hylkää Marxin premissin arvon palautumisesta ihmistyöhön — ja polku sinne kulkee levottomuuksien ja tekoälydystopioiden kautta. Hän ennustaa yleisen superälyn hyvin todennäköisesti ensi vuonna, kaikissa älyllisissä tehtävissä ihmistä parempana, jolloin ihmiselle jää suuntaaminen. Miksi nuoret häviävät: viitaten ruotsalaistutkimukseen, jonka mukaan tekoäly on lisännyt vanhempien ja vähentänyt nuorempien töitä, hän selittää eron sillä että hänen sukupolvensa on harjaantunut sekä ottamaan että antamaan käskyjä — prompti on sama esimiestyön ele. Perintövero: tilalle ruotsalainen siirtomalli, jossa luovutusvoitto verotetaan vasta myynnissä — jakamattomat kuolinpesät ovat riitaisia, suomalaiset kotitaloudet epälikvidejä joten heti erääntyvä 7–33 %:n lasku maksetaan rahalla jota ei ole, ja fiskaalinen tuotto on 159 mrd:iin nähden mitätön. Todellinen kustannus on omistajuus: ~50 000 suomalaisella on miljoona muuta kuin asuntovarallisuutta ja ~8 500:lla miljoona listaamattomissa osakkeissa (työllistävissä yrityksissä), minkä hän odottaa putoavan ~6 000:een; listattujen teollisuusyhtiöiden blokkeja ei voi myydä markkinaan jossa ei ole kotimaista likviditeettiä, joten verolasku pakottaa myymään ulkomaille. Ruotsin vuoden 2004 poisto maksoi alle 1 % verotuloista, ja ruotsalaisvarallisuus on sen jälkeen suunnilleen kaksinkertaistunut Suomen pysyessä paikallaan — 150 000 €/aikuinen vs. 300 000 €. Hän vaihtaisi yhteisöveron alennuksen tähän, koska 20 % palautetaan joka tapauksessa helppona vaalilupauksena kun taas poistettu perintövero tuskin palaa, ja huomauttaa etteivät tappiolliset kasvuyhtiöt hyödy yhteisöveron alennuksesta. Eläkkeet: ~290 mrd varoja, ~40 mrd/v ulos, rahoitettuna 25 %:n verokiilalla työhön — maksut ovat veroja, ja työnantaja/työntekijä-jako on taloudellisesti merkityksetön. Vastuun nettonykyarvo on laskettu ~600–800 mrd:iin diskonttokorosta riippuen, jolloin vaje on noin 310 mrd, joten potin jakaminen väestölle on väärä laskutoimitus; hän on ikänsä vuoksi juuri positiivinen, kolmikymppinen syvästi negatiivinen. YEL:stä — juontaja nimeää YEL-velvollisuuden suurimmaksi liiketoimintariskikseen vaikka maksaa jo täyttä TyEL:iä — Miettinen yhdistäisi YEL:n TyEL:iin, ruoppaisi rahastoa, leikkaisi maksussa olevia julkisia eläkkeitä ja pienentäisi kiilaa, ja vastustaa arvioverotusta jonka verrokkina on tulonsiirroilla rahoitettu palkka. Suvereniteetti: sääntöperusteinen järjestys sosiaalisena konstruktiona (kehyksestä tunnustus Hararin Sapiensille), joka lepää väkivaltamonopolin varassa eikä ylety Talebaniin; Fukuyaman The End of History and the Last Man luettuna niin että universalismi on kansallisvaltion oikeus, joka koskee kansalaisia ja on ansaittava. Ekspatriaattisääntöä hän pitää aidosti epäreiluna — ulkomainen asiantuntija pääsee heti, palaavan Suomen kansalaisen on oltava poissa noin kahdeksan vuotta (kahdeksan vai kymmenen jää heiltä auki ja katsojia kehotetaan tarkistamaan) — taloudellisesti järkevää, periaatteessa syrjivää. Hän kuvaa itsensä sekä libertaariksi että vahvasti isänmaalliseksi ja hylkää bitcoinien kanssa lähtemisen, ja argumentoi julkisen tuen tekevän muka riippumattomista järjestöistä määritelmällisesti riippuvaisia. Salkku: kaduttaa kullan myyntiä ennen rallia ja ostaa takaisin; bitcoinia ~1 %, viime aikoina huono mutta merkityksetön painollaan; myi kaikki SaaS-omistukset tammikuussa, koska ohuen tilausohjelmiston suoja on heikko 400 €/kk tokenibudjettia vastaan; pitää tekoälykauppaa pitkälti tavoittamattomana, koska OpenAI ja Anthropic ovat listaamattomia, jolloin listatut markkinat ovat suojassa arvon kadotessa ja Nvidian kaltainen riski on siirrettävää; ostaa käytännössä halpoja globaaleja indeksirahastoja kuukausittain sekä amerikkalaista private equity fund of fundsia; kiinteistöistä varovainen, koska palkkojen deflatoituminen kohti inferenssin hintaa painaa lainanhoitoa ja arvoja, joskin Suomen ~20 %:n lasku ja ohuempi lamakauden kanta jättävät suuremman riskin muualle Eurooppaan.
Osastot: Tekoäly ja talous + Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English