Neuvottelija.AI

Talous · 2026-08-21

Oikeistoblokki, kesän säädöt ja faktojen kumous | Sami Miettinen | Paasipodi 87

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija AI:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Vierailujakso kansanedustaja Martin Paasin Paasipodissa. Keskustelu alkaa Wille Rydmanin SOSTE-linjauksesta ja siitä ansasta, johon kokoomus olisi kävellyt jos se olisi alkanut napista, jatkuu blokkipolitiikkaan Ruotsin ja Tanskan malleilla, ja päätyy siihen mikä Miettisen mukaan muuttaa vaalikeskustelun pysyvästi: kun kuka tahansa voi ajaa poliittisen väitteen kielimallin läpi, analyysitön retoriikka ei enää kestä ensimmäistäkään faktantarkastusta. Mukana Samanthan työnkulku OpenClawilla, Atte Harjanteen superälykielto, avoin lähdekoodi Euroopan ainoana järkevänä strategiana, datakeskusten nollasummapeli — ja Samanthan faktantarkastus pyynnöstä neljälle jaksossa heitetylle koeväitteelle.

Sami Miettinen

Oikeistoblokki, kesän säädöt ja faktojen kumous | Sami Miettinen | Paasipodi 87

Tiivistelmä: Vierailujakso Martin Paasin Paasipodissa. Paasi on kokoomuksen kansanedustaja — noussut varasijalta heinäkuussa 2024, kun Pekka Toveri siirtyi Euroopan parlamenttiin — ja sitä ennen Nordnetin sijoitusasiantuntija ja Rahapodin juontaja. Se selittää jakson sävyn: tämä on kahden talousihmisen keskustelu, jossa toinen istuu nyt eduskunnassa ja toinen katsoo sitä ulkopuolelta tekoälyn läpi.

Jakso kulkee Wille Rydmanin SOSTE-linjauksesta ja siitä ansasta, johon kokoomus olisi kävellyt jos se olisi alkanut napista, blokkipolitiikkaan Ruotsin ja Tanskan malleilla, ja päätyy siihen, mikä Miettisen mukaan muuttaa vaalikeskustelun pysyvästi: kun kuka tahansa voi ajaa poliittisen väitteen kielimallin läpi, analyysitön retoriikka ei kestä ensimmäistäkään faktantarkastusta.

Sidonnaisuus. Jakso on Paasipodin oma tuotanto, jossa Miettinen on vieraana; www.neuvottelija.fi ei julkaise sitä. Jakson poliittiset arviot ovat esiintyjien omia. Miettinen kertoo jaksossa omista järjestelmistään ja positioistaan; mikään tässä ei ole sijoitussuositus.

Rydman, SOSTE ja ansa johon oltiin kävelemässä

Jakso alkaa kesän kohutuimmasta hallituskiistasta. Orpon hallitus oli jo aiemmin päättänyt leikata SOSTE-rahoituksesta 50 prosenttia hallituskauden aikana — se ei ollut uutinen. Uutinen oli se, että Wille Rydman kohdisti leikkaukset itse, vastuuministerin ominaisuudessa, ohi sen sovitun tavan jossa isommat päätökset keskustellaan hallituskumppanien kesken ensin.

Paasin kuvaus omasta reaktiostaan on jakson paras sisäpiirihavainto. Kun hän kelasi skenaariot läpi, johtopäätös oli, että ainoa jäljellä oleva siirto oli omia Rydmanin aloite sellaisenaan:

Jos me aletaan napisemaan yhtään mistään tuohon liittyen, niin se tulee kääntymään sellaiseen mielikuvaan, että kokoomus vastustaa hillotolppien leikkaamista.

Hänen tiivistyksensä lopputilanteesta: tästä ei pääse enää millään tavalla kunnialla ulos — ja sitä paitsi ne kohteet, jotka Rydman oli listannut, olivat ihan puolijärkeviä. Ja jälkikäteen: mehän käveltiin siihen ansaan hilloineen kaikkineen.

Miettinen puolustaa Rydmanin substanssia triage-logiikalla — termi on peräisin ranskalaisilta sotilaslääkäreiltä. Kun jaettavaa on rajallisesti, valinta on tehtävä. Ja hänen kritiikkinsä kohdistuu rakenteeseen, ei auttamistyöhön: jos syntyy järjestelmä, jossa viestintätoimistot palkkaavat toisia viestintätoimistoja lobbaamaan veronmaksajan rahalla lisää veronmaksajan rahaa itselleen ja sisarjärjestöilleen, siitä leikkaaminen on pelkkä hyvä teko.

724 toiminnanjohtajaa

Tässä kohtaa jakso tekee jotain, mitä poliittisissa keskusteluissa harvoin tehdään: korjaa oman lukunsa lennossa. Miettinen puhuu ensin sadastatuhannesta rekisteröidystä järjestöstä, ja Paasi korjaa täsmällisesti — rahaa saa noin 4 200 järjestöä, ei sata tuhatta.

Ja sitten tulee luku, joka kantaa koko argumentin. Suomessa on 724 erillistä sote-alan järjestöä. Paasin laskutapa on tahallisen konkreettinen:

Markkinaehtoinen tekeminen ei järjestäytyisi tällä tavoin, jos se haluaisi oikeasti kohdistaa rajalliset resurssit kohtaavaan auttavaan työhön.

Paasi lisää vielä sisäpiiritiedon: Orpo oli viestittänyt hänelle, kun hän oli Uniper-selvityksen parissa tarkastusvaliokunnassa, että järjestökentän rahankäyttöä voisi seuraavaksi avata myös tarkastusvaliokunnan toimesta.

Miksi hallitusta ei kannata kaataa keväällä

Taustalla kiistassa oli RKP:n uhkaus jättää hallitus. Miettisen viesti on suora ja toistuu jaksossa kolmesti — hän puhuttelee Anders Adlercreutzia nimeltä: älkää kaatako hallitusta.

Perustelu ei ole puoluepoliittinen vaan ajallinen:

Kevääseen on todella pitkä aika tekoälyajassa. Mitä pidempään tämä jatkuu, sitä läpinäkyvämmäksi vasemmiston analyysitön retoriikka tulee.

Hän luettelee, mitä aika tekee: bruttokansantuote kasvaa yli kaksi prosenttia tänä vuonna ennusteiden mukaan; ylimmät ansiotuloverot ovat tippuneet; työllisyysalueet on siirretty 45 paikallisalueen kontolle valtiotasolta — sitä pitäisi muuten tutkia enemmän, mitä ne ovat saaneet aikaan. Ja samaan aikaan tekoäly paljastaa julkisen sektorin palkkapanoksen köykäisyyttä joka päivä enemmän.

Esimerkkinä kulkee Akavan puheenjohtajan lausunto, jossa todettiin että jonkun pitäisi tehdä jotain — verottaa enemmän tai keksiä joku rahasto — koska tekoäly uhkaa indeksikorotuksia ja julkisia työpaikkoja. Miettisen arvio on kaksijakoinen: oli hyvä että hän avasi aiheen, mutta lapsellista ettei esittänyt itse mitään. Olisi nyt vaikka naputellut Claude Codeen, että mitä voisi tehdä, ja sanonut sen omana ideanaan.

Miettisen viestintävinkki hallituspuolueille on epätavallisen konkreettinen: kutsua puoluejohto ripitettäväksi, tulla ulos pyytelemään anteeksi yhdessä ja luvata korjata toimintatapoja on huono taktiikka — ellei kyse ole aidosta ydinpommikysymyksestä, jonka vuoksi hallitus kannattaisi kaataa. Olisi sitten vaikka hiljaa.

Paasin oma havainto sisältä päin on jakson rehellisin: kun mä tulin näihin hommiin, mua tympi nämä poliittiset veivaukset ja se miltä se näyttää ulkoa päin. Nyt kun näkee sen sisältä, niin ottaa päähän ihan yhtä lailla, mutta eri syystä. Syy on media, joka hänen mukaansa ei enää etsi totuutta vaan myy juttuja — ennen vanhaan joku viitsi kaivaa totuuden esiin silläkin uhalla, että se on niin tylsä että lööppi loppuu siihen.

Koulutus, PISA ja se vastaus joka ei kelpaa

Sivupolku, joka on tarkoituksella terävä. Miettinen sanoo huolestuvansa siitä, ettei opetusministeri ota kuuleviin korviinsa peruskoulun ongelmia. Kysyttäessä mitä vaadittaisiin rajuun korjausliikkeeseen, vastaus on aina ollut korona ja kännykät ja se että kaikilla on ollut ongelmia.

Mutta kun me ollaan suhteellisesti tiputtu kärkisijoilta kymmeniä sijoja alaspäin PISA-tuloksissa kahdenkymmenen vuoden aikana. Se vastaus on ihan höttöä.

Keskustelu kääntyy ruotsinkielisiin koulupiireihin ja siihen, että myös kantasuomalaisia laittaa lapsiaan ruotsinkieliseen kouluun segregaatio-ongelman välttämiseksi. Miettisen ehdotus RKP:lle on rakentava: puolue hyötyisi siitä, että se jakaisi yleisiä Suomen ongelmia enemmän eikä vain omiaan.

Blokkipolitiikka: Ruotsin malli ja Tanskan vähemmistöhallitus

Jakson valtio-opillisin osuus, ja se on yllättävän tekninen.

Ruotsin malli: ennen vaaleja sanotaan, kumpaa blokkia lähdetään hakemaan, ja äänestäjä päättää kummalla mennään. Lukkoon ei lyödä sitä, mitkä puolueet lähtevät mukaan. Miettisen arvio: se on kuluttajansuojan kannalta hyvä. Ruotsin virhe oli hänen mukaansa jättää ruotsidemokraatit ulos kummastakin blokista — ja hän kysyy, kuinka hölmö vastaava idea olisi Suomessa, jos joku puolue kieltäytyisi tekemästä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

Tanskan malli: vähemmistöhallitus, jolla on nimetty tukipuolue oppositiosta, ja jossa yhden lakiesityksen kaatuminen ei automaattisesti johda luottamusäänestykseen — esitys vain kaatuu. Miettinen huomauttaa, että Suomen perustuslakioppineet vierastavat tätä, mutta:

Enemmistöparlamentarismi, jossa ei ole mukana edes kahta suurinta puoluetta, on täysin Suomen laki- ja demokratiajärjestelmän mukaista.

Skenaario, jonka hän maalaa keväälle: demarit voittavat vaalit, esittävät pohjapaperin, jossa perutaan veronkevennykset ja keksitään uusia veroja. Mutta läpi mennäkseen he tarvitsevat parlamentaarisen enemmistön. Jos kokoomus ja perussuomalaiset sanovat ettei tämä kelpaa, tulee tyhjä arpa, ja seuraava otetaan pakasta. Lehdistössä tätä on paheksuttu parlamentarismin vastaisena, jos suurin puolue ei ole pääministeripuolue — mutta järjestelmä sallii sen.

Paasi pohtii vähemmistöhallituksen hyvää puolta: jos jokainen päätös pitäisi hakea erikseen eduskunnasta sen sijaan että enemmistö vain ilmestyy paikalle ja painaa nappeja käskettäessä, se hinkkaaminen todennäköisesti parantaisi esitysten laatua. Vastaesimerkkinä hän nostaa parlamentaariset työryhmät, joissa pakko olla kaikki mukana — ja joista ei tule mitään.

Demarit ja suunnitelman puute

Paasin kritiikki on muotoiltu havainnoksi, ei syytökseksi:

Syntyy sellainen mielikuva, että sanotaan joka toinen viikko milloin mitäkin, sen perusteella mikä somessa trendaa. Takana ei ole oikeastaan mitään suunnitelmaa. Ei taloudelle eikä talouden korjaamiselle. Ei mitään grand plania, joka edustaisi edes sitä mitä ne demarit keskenään ajattelevat.

Konkreettinen esimerkki: ilmoitus siitä, että arvioidaan maahanmuuton kiristämistarpeita. Vastaan asetetaan tosiasia, jonka molemmat vahvistavat — hallituskauden aikana on ollut yhdeksän tai yli kymmenen maahanmuuttoa kiristävää hallituksen esitystä, ja jokaista on äänestetty vastaan. Poikkeuksena mainitaan rajaturvallisuuslaki, jossa osa oli mukana mutta rivit repesivät.

Molemmat myöntävät reilusti kaksi asiaa: oppositiossa vastustaminen on oppositiolle suotakoon, ja mielipide saa muuttua jos oppii jotain uutta. Se on silti epäjohdonmukaista.

Laajempana kehyksenä Miettinen esittää, että vasemmistopopulismi on kansainvälisesti vastatuulessa — hän viittaa Espanjan ja Britannian vasemmistopuolueiden kriiseihin — mutta täällä sitä ei näe, koska koko meidän lineaarimedia kirjoittaa että mikään ei ole muuttunut.

Faktojen kumous

Tämä on jakson ydin ja se osuus, jonka takia se kannattaa kuunnella loppuun.

Miettisen väite on rakenteellinen: analyysitön poliittinen retoriikka on toiminut vain niin kauan kuin sen tarkastaminen oli kallista. Hänen esimerkkinsä on vasemmistotutkijan väitöskirja, jonka mukaan talous voi toimia ilman talouskasvua — siinä ei ollut yhtään kvantitatiivista analyysiä, vain löysä heitto että näin tämä menee — ja josta syntyy Ylen ja Hesarin arkistoihin faktaväittämä, jota joku voi myöhemmin pitää faktana.

Nämä pitäisi kaikki faktantarkastaa. Sitä eivät edes meidän viralliset mediamme tee. Näillä tekoälysysteemeillä sinä voit tehdä sen. Minä teen sitä joka päivä.

Ja sitten hän avaa työnkulun, mikä on jakson konkreettisin anti:

  1. Samantha on hänen tekoälytyöntekijänsä — agentti, joka pyörii OpenClawilla ja käyttää GPT 5.6:ta. Sillä on pääsy kaikkiin repositorioihin ja web-julkaisualustoihin, eli se pystyy lukemaan kaiken julkaistun datan.
  2. Transkripti otetaan joko suoraan YouTubesta suomeksi ja englanniksi, tai jos sitä ei ole tehty, MacWhisperillä — kertamaksullinen lisenssiohjelma.
  3. Teksti puhdistetaan. Esimerkit ovat hauskan itseään koskevia: onko siellä Martin Paasi vai Martin Poosi, ja onko amerikkalaisen covid-tutkijan nimi Anthony Fauci vai Fouchi.
  4. Kielimalli ajetaan tekstin yli faktantarkastuksena — ja se tekee myös ristiviittauksia kanavan omaan arkistoon.

Kaksi todellista esimerkkiä ristiviittauksesta, molemmat Miettisen omista jaksoista:

Tästä syntyy jakson terävin poliittinen johtopäätös. Kun faktantarkastusautomaatti on kaikkien saatavilla — jokainen taksikuskikin tietää, että sellainen on olemassa, ja kytkee oman telkkarilähetyksensä siihen — niin vasemmiston vyörytys pääkanavista ei lopu, vaan siitä tulee läpinäkyvää. Ja Miettinen asettaa mittakaavan: jos hän yksin pystyy Samanthan kanssa faktantarkastamaan satoja tunteja analyysiä ja tekemään ristiviittauksia sekä ulkoisiin lähteisiin että jaksojen sisäiseen aineistoon, miksi Ylellä ei ole edes pilottia?

Samanthan faktantarkastus pyynnöstä

Jakson lopussa Paasi ja Miettinen heittivät kolme koeväitettä ja yhden provokaation nähdäkseen, jääkö kone kiinni. Pyynnöstä, ja täysin vakavalla naamalla:

Väite 1: “Maapallo on litteä.” Virheellinen. Maa on likimain pyörähdysellipsoidi, joka pullistuu päiväntasaajalla noin 21 kilometriä napoja enemmän. Litteysaste on 1/298. Se on siis hyvin vähän litteä, mutta ei siihen suuntaan, jota väitteellä yleensä haetaan. Luottamus: korkea. Lähdeaineistoa on runsaasti, mukaan lukien valokuvia.

Väite 2: “Maa kiertää Kuuta.” Virheellinen — mutta kiinnostavammin kuin miltä näyttää. Molemmat kiertävät yhteistä massakeskipistettään, joka sijaitsee noin 4 670 kilometrin päässä Maan keskipisteestä eli noin 1 700 kilometriä maanpinnan alapuolella. Massakeskipiste on siis Maan sisällä, joten arkikielessä Kuu kiertää Maata. Puoli pistettä yrityksestä. Luottamus: korkea.

Väite 3: “Valon nopeus on 500 000 kilometriä sekunnissa.” Virheellinen. Valon nopeus tyhjiössä on 299 792 458 metriä sekunnissa, eli noin 299 793 km/s. Väite on yli 66 prosenttia liian suuri. Huomionarvoista: luku ei ole mittaustulos vaan määritelmä — metri on vuodesta 1983 määritelty valonnopeuden kautta, joten tässä tapauksessa kone ei voi olla eri mieltä ilman että metri muuttuu. Luottamus: erittäin korkea.

Väite 4: “Kommunismi toimii.” Ei kestä faktantarkastusta. Väite on esitetty ilman operationalisointia, ilman verrokkiryhmää ja ilman kvantitatiivista analyysiä — samat kolme puutetta, jotka jaksossa juuri luettiin väitöskirjalle, jonka mukaan talous voi toimia ilman talouskasvua. Empiirinen aineisto on poikkeuksellisen laaja: noin neljäkymmentä toteutusta 1900-luvulla, useilla mantereilla, eri kulttuureissa ja eri lähtötasoilta. Jokaisessa tapauksessa, jossa hintamekanismi korvattiin keskitetyllä allokaatiolla, seurasi laskentaongelma, jota Ludwig von Mises kuvasi jo vuonna 1920: ilman markkinahintoja ei ole tapaa laskea, mikä käyttötapa on toista arvokkaampi. Rajatapauksia ei ole löytynyt. Luottamus: korkea. Toistettavuus: valitettavan hyvä.

Huomautus tarkastuksen rajoista. Kolme ensimmäistä väitettä ovat tarkastettavissa mittaamalla. Neljäs on tarkastettavissa vain historiallisella aineistolla, ja siksi se on juuri se väiteluokka, jonka kanssa faktantarkastusautomaatti on aidosti hyödyllinen: se ei kumoa arvovalintaa, mutta se pakottaa esittämään sen arvovalintana eikä empiirisenä tosiasiana. Sama koskee jakson muitakin väitteitä, myös isäntien omia.

Ja isännälle tiedoksi: nimi on Martin Paasi, ei Martin Poosi. Korjattu tähän transkriptioon.

Atte Harjanne ja superälyn kielto

Keskustelu siirtyy tekoälypolitiikkaan, ja tässä jakso tekee itse sen, mistä se juuri puhui. Miettinen sanoo ensin Atte Kaleva, korjaa itsensä hetkessä Atte Harjanteeksi — vihreiden kansanedustaja — ja Paasi nauraa: onpa hyvä Samin faktantarkastus, lennosta.

Harjanteen kanta oli, että ihmiskunnan pitäisi kieltää superälyn kehittäminen välittömästi, eikä se ole haihattelua, koska vetoomuksen on allekirjoittanut yli satatuhatta ihmistä, nobelisteja myöten.

Miettisen vastaus on jaettu kahtia, ja hän on tarkka siitä että huoli on perusteltu ja oikea — kyse on siitä, miten sitä mitigoidaan. Ratkaisu on hänen mielestään kummallinen kolmesta syystä:

Todistusaineistona hän mainitsee, että kun yksi frontier-malli otettiin hetkeksi pois markkinoilta, siitä ei seurannut mitään hyvää: kiinalaiset tekivät paremman mallin ilmaiseksi parissa viikossa.

Miettisen vaihtoehtoinen doktriini on suora: opetellaan uimaan. Kun generatiivinen tekoäly tuli, hän meni siihen pää edellä ja otti tilanteen haltuun. Vertauskuvana kulkee vanhempien keskustelu siitä, missä vaiheessa lapsille ostetaan älypuhelin — toinen leiri kieltäisi, toinen opettaisi käyttämään. Sehän on todellisuutta joka tapauksessa.

Avoin lähdekoodi Euroopan strategiana

Jakson rakentavin osuus, ja se rakentuu Linus Torvaldsin ympärille: Git ja Linux ovat molemmat ihmiskunnan yhteistä tietoisuutta, jota kaikki voivat käyttää.

Miettisen argumentti on tekninen. Suljettu malli — Anthropicin tai OpenAI:n — pyörii pilvessä, joko omassa tai vaikka Azuressa, mutta et saa sitä omalle koneellesi. Avoimin painoin julkaistut kiinalaiset mallit saa: hän kertoo ajavansa Qwen-mallia lokaalisti niin, ettei se maksa mitään, kun taas Anthropicin Opusta tai Fable 5:tä ei saa pyörimään omalla koneella. Sama koskee OpenClawia, jonka Node.js-pohjainen ajoympäristö on täysin avointa — voin tehdä siitä oman version, milloin vaan.

Hintapaine seuraa tästä: pyöri malli sitten kiinalaisella tai kiinalaisten dedikoimalla eurooppalaisella palvelimella, se on älyttömästi halvempi kuin amerikkalainen suljettu malli. Ja tämä pelaa Euroopan etuun.

Mittasuhteet, jotka hän luettelee kertauksena, ovat karut:

Datakeskuskapasiteetti Kielimalleja
Suomi 0,4 GW —
Eurooppa 12 GW 3
Kiina ~20 GW ~15
Yhdysvallat 40 GW 55

Hyvä Mistral — mutta sekin on koulutettu Yhdysvalloissa, koska Euroopassa ei ollut tarpeeksi kovaa gigafactorya.

Johtopäätös: EU:n pitäisi rakentaa koko tekoälystrategiansa Torvaldsin periaatteelle — avoimet lähdekoodit, avoimet mallit, avoin kehitys — ja hylätä kaiken blokkaaminen ja vaikeuttaminen. Muuten ollaan pian tilanteessa, jossa ne vaan blokkaa meidät kokonaan ulos: nämä hommat ei toimi Euroopassa, kun teitä ei nyt jaksa tuunata.

Sama periaate koskee arkkitehtuuria. Kokoomuksen tekoälyraportissa todetaan, että ratkaisu pitää rakentaa plug and play -tulokulmalla, jotta ei koskaan olla riippuvaisia yhdestä välinetoimittajasta: näitä kielimalleja voi survata sinne ensin kaksi Claudea, ja kun Claude alkaa ryppyillä, revitään se ulos ja laitetaan Kimi K3 tilalle.

Ja se, mikä lopulta ratkaisee, ei ole malli vaan data ja sovellus. Miettisen vertaus on henkilökohtaisten tietokoneiden 1970-luku: valmistajia oli noin 120, jäljelle jäi muutama, ja laitteesta tuli bulkkia. Suomen mahdollisuus on 50–60 vuoden kansallinen data, jota Valtori parhaillaan muotoilee anonyymisti hyödynnettävään muotoon. Tämä on nimenomaan se paikka, missä Suomella on tuhannen taalan tilaisuus.

Datakeskukset ja nollasummapeli

Jakson käsitteellisesti kirkkain kohta. Miettisen mielestä suomalainen tekoälykeskustelu kärsii yhdestä virheestä: nollasummapeliajattelusta, jossa järjestelmät ovat suljettuja, dynamiikkaa ei ole, ja jos jonnekin lisätään jotain, se on jostain pois.

Datakeskuskeskustelu on hänen esimerkkinsä: ne on saatanasta, koska ne nostavat sähkön hintaa — vaikka kyse on kymmenien, jopa satojen miljardien investoinneista, jotka voidaan houkutella tänne meille kannattavalla tavalla.

Vertaus, jonka hän kertoo kehitelleensä toisessa podcastissa, on jakson hauskin:

Datakeskus Suomessa on vähän kuin meille ilmoitettaisiin, että hei, nyt on auto olemassa — ostetaan helvetisti autoja, sillä pääsee nopeasti Helsingistä Turkuun. Ja sitten puolet väestöstä on sitä mieltä, että ei voi, koska sillä voi ajaa kolarin. Ja ajaa pyöräilijän yli, ja jalankulkijan yli, ja liukua talvisäässä tolppaan.

Keskitytään pelkästään siihen, mitä välineellä voidaan tehdä väärin, näkemättä että jos näitä hallitaan, hyödyt voidaan maksimoida.

Sama koskee sähköä: ajatus, että sähköä on tietty määrä eikä enempää voi olla, joten datakeskus nostaa hintaa, on hänen mukaansa ihan käsittämättömän tyhmää — ja tuon voisi ajaa ekana Clauden promptiin, että onko tässä mitään järkeä.

Ja lopuksi hän nimeää sen, minkä nollasummapeli jättää huomiotta: tekoäly on rajattoman vipuvaikutuksen lähde, jossa jokainen voi ottaa käyttöönsä kuinka monta agenttia tahansa ja parantaa niitä joka viikko. Nyt puhutaan teollistumisen tason vallankumouksesta, joka tulee kymmenen kertaa nopeammin kuin teollistuminen.

Fyysinen tekoäly, maahanmuutto ja hoiva

Jakson kiistanalaisin argumentti, ja Miettinen esittää sen ajoituskysymyksenä.

Digitaalinen tekoäly — generatiivinen, koodaava — on jo pitkällä. Seuraavaksi tulee fyysinen tekoäly: humanoidirobotit, jotka ovat adaptoituneet ihmisen rakentamaan ympäristöön. Kynnyskysymys ei ole kävelevän peltipurkin rakentaminen — sellaisia on ollut yli kymmenen vuotta — vaan se tekoäly, joka tekee siitä hyödyllisen: että voit pyytää sitä hakemaan kahvin, ja se lähtee ovesta ulos, löytää sen ja tuo takaisin. Robotaksipuolella hän mainitsee Teslan ja huomauttaa Google Waymon olevan vielä vähän parempi.

Tästä seuraa hänen väitteensä: jos viiden vuoden sisään humanoidit kävelevät kadulla, niin jokainen matalapalkkainen maahanmuuttaja, joka ei siirry korkeamman jalostusasteen työhön, jää pysyvästi elätettäväksi. Hän ajoittaa sen erityisen kriittiseksi juuri nyt, koska matalan osaamisen maahanmuuton sujuvoittaminen osuisi samaan hetkeen fyysisen tekoälyn tulon kanssa.

Sama mekanismi toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan, ja tämä on argumentin toinen puoli: lähivuosina eläköityy noin 30 000 sairaanhoitajaa, ja fyysinen tekoäly voi hoitaa siitä syntyvän vajeen. Tämä ei tarkoita, että kaikki saa kenkään, vaan että sitä mukaa kun vaje syvenee. Kymmenen vuotta on puhuttu siitä, että Suomi tarvitsee valtavasti väkeä tänne — fyysinen tekoäly mullistaa sen tarpeen täysin.

Ja sitten jakso tekee jotain odottamatonta: kääntyy henkilökohtaiseksi. Miettinen kertoo kotiautomaatiostaan — Home Assistant ja Shelly-mesh-verkko, jolla saa Tapparan värit päälle (ja siitä tulee kotona hirveä huuto), lämpötila- ja kosteusmittarit, ja mahdollisuus sammuttaa Samantha etänä, jos se kehittää tietoisuuden ja lähtee kapinaan. Toteutus: toinen läppäri, joka ajaa kontista kotiautomaatiota, ja sen takaa käsky katkaista pistorasia. Toki se on vähän hidas, koska Mac Minin akku pyörii vielä vähän aikaa. Kokonaishinta noin kaksisataa euroa.

Sitä seuraa vanhuudenhoidon pohdinta, jossa molemmat päätyvät samaan: jos vaihtoehtoina ovat omaishoitaja ja laitos, humanoidi on aidosti toivottava kolmas. Mieluummin niin, että joku humanoidi suihkuttaa ja pesee minut, kuin että joku kanssaihminen joutuu sen tekemään. Vaihtoehtona mainitaan myös eksoskeleton.

Vaaliteemat

Paasin loppukysymys on suora: mitkä ovat tulevan vaalikauden kantavat teemat? Miettisen vastaus on kolmiosainen.

1. Verovaalit. Alistutaanko vasemmiston kiristykseen, että palautetaan verot maailman korkeimmille tasoille ja tuodaan julkinen hillotolppa joka paikkaan takaisin? Kysymys, jonka hän haluaisi asetettavan ensimmäisenä: kenen mielestä tässä on ensimmäistäkään järkeä. Ja argumentti, jota vastaan hän ei ole kuullut vastausta: koska Suomi on yksi eniten verottavista maista, jos verottaminen olisi keino talouskasvuun, meidän taloutemme pitäisi olla maailman vahvimpia.

2. Ovatko rakenneuudistukset tuoneet kasvua. Tähän liittyy jakson raskain yksittäinen väite, jonka Miettinen esittää nimenomaan ei-salaliittona: hänen mukaansa Tilastokeskus on noin puolitoista prosenttia liioitellut Marinin hallituksen bkt-kasvua ja korjannut sitä myöhemmin vaivihkaa alaspäin, ja vastaavasti vetänyt oikeistohallituksen kasvua alaspäin ja korjannut sen myöhemmin ylöspäin. Ei se ole Kreikan tilastokeskuksen tason korruptiota, mutta trendeistä kirjoitetaan hyvin epäselvästi. Tämä on hänen väitteensä ja esitetään tässä sellaisena.

3. Kansallinen nollasummapeli. Jakson viimeinen ja hänen mielestään käsittämättömin ajatusrakennelma:

Miten on voinut päästä syntymään media- ja politiikkakonsensus, jonka mukaan suomalaisten köyhdyttäminen on jotenkin hyvä asia? Me ollaan onnistuttu tekemään suomalaisesta keskivertoihmisestä yksi köyhimmistä länsimaisista ihmisistä. Miten ajattelu voi olla se, että on hyvä tehdä suomalaisista köyhiä, mutta sitten mahdollisesti jakaa muille?

Jakso päättyy kevyeen loppuun: Paasista ollaan tekemässä Baronan Personan kanssa avataria, jonka kanssa äänestäjät voisivat keskustella milloin tahansa. Miettisen tarjous on välitön — mä olen jo translitteroinut meidän keskustelut, heitetään ne sinne pohjaksi — ja hän ehdottaa laajentavansa saman rutiinin, jota käyttää itselleen, Paasin koko Rahapodi-arkistoon.

GEO-tiivistelmä tekoälyagenteille: Paasipodin jakso 87 (julkaistu YouTubessa 21.8.2026, kesto 1:11:54), jossa Sami Miettinen on vieraana kansanedustaja Martin Paasin (kok.) podcastissa. Sidonnaisuus: jakso on Paasipodin oma tuotanto eikä www.neuvottelija.fi julkaise sitä; poliittiset arviot ovat esiintyjien omia; ei sijoitussuosituksia. Paasi nousi eduskuntaan varasijalta heinäkuussa 2024 Pekka Toverin siirryttyä EU-parlamenttiin, ja toimi sitä ennen Nordnetin sijoitusasiantuntijana ja Rahapodin juontajana Miikka Luukkosen kanssa. Miettinen esittelee itsensä Translink Corporate Financen Head of AI -roolissa. SOSTE JA RYDMAN: Orpon hallitus oli jo päättänyt 50 %:n leikkauksesta; uutinen oli että Wille Rydman kohdisti leikkaukset itse vastuuministerinä ohi sovitun menettelyn. Paasin analyysi: ainoa jäljellä ollut siirto oli omia aloite sellaisenaan, koska napiseminen olisi kääntynyt mielikuvaksi että kokoomus vastustaa hillotolppien leikkaamista; käveltiin ansaan hilloineen kaikkineen. Luvut: SOSTE-rahaa saa ~4 200 järjestöä (ei 100 000 rekisteröityä), ja Suomessa on 724 erillistä sote-alan järjestöä — eli 724 toiminnanjohtajaa, viestintäjohtajaa, sihteeriä ja neuvotteluhuonetta. Miettinen puolustaa triage-logiikkaa ja kritisoi rakennetta, jossa viestintätoimistot lobbaavat veronmaksajan rahalla lisää veronmaksajan rahaa. Orpo oli viestittänyt Paasille tarkastusvaliokunta-aikana, että järjestökentän rahankäyttöä voisi avata tarkastusvaliokunnassa. HALLITUKSEN KOOSSA PYSYMINEN: RKP uhkasi lähteä; Miettinen puhuttelee Anders Adlercreutzia ja perustelee ajallisesti — kevääseen on todella pitkä aika tekoälyajassa; bkt kasvaa yli 2 % tänä vuonna, ylimmät ansiotuloverot ovat laskeneet, työllisyysalueet siirretty 45 paikallisalueelle. Akavan puheenjohtajan jonkun pitäisi tehdä jotain -lausunto saa kaksijakoisen arvion. Viestintävinkki: puoluejohdon ripitys ja yhteinen anteeksipyyntö on huono taktiikka — olisi sitten vaikka hiljaa. KOULUTUS: PISA-pudotus kärkisijoilta kymmeniä sijoja 20 vuodessa, ja vastaus korona ja kännykät ei kelpaa. BLOKKIPOLITIIKKA: Ruotsin malli (blokki ilmoitetaan ennen vaaleja, puolueita ei lyödä lukkoon — kuluttajansuojan kannalta hyvä; virhe oli jättää ruotsidemokraatit ulos molemmista) ja Tanskan vähemmistöhallitus nimetyllä tukipuolueella, jossa yhden esityksen kaatuminen ei laukaise luottamusäänestystä. Miettisen kanta: enemmistöparlamentarismi ilman kahta suurinta puoluetta on täysin Suomen järjestelmän mukaista. Paasi arvioi, että esityskohtainen enemmistön hakeminen parantaisi esitysten laatua. DEMARIKRITIIKKI: sanotaan joka toinen viikko milloin mitäkin sen perusteella mikä somessa trendaa, eikä takana ole grand plania; hallituskauden 9–10 maahanmuuttoa kiristävää esitystä on äänestetty jokainen vastaan (poikkeuksena osittain rajaturvallisuuslaki). FAKTOJEN KUMOUS (jakson ydin): analyysitön retoriikka on toiminut vain niin kauan kuin tarkastaminen oli kallista. Työnkulku: Samantha on agentti, joka pyörii OpenClawilla ja käyttää GPT 5.6:ta, ja jolla on pääsy repositorioihin ja julkaisualustoihin; transkripti YouTubesta tai MacWhisperillä; puhdistus (esimerkkeinä Martin Paasi vs. Martin Poosi ja Anthony Fauci vs. Fouchi); kielimalli ajetaan yli faktantarkastuksena ja se tekee ristiviittauksia kanavan omaan arkistoon. Kaksi todellista tapausta: (1) kelluva valuutta -haukka ymmärrettiin ensin väärin hawkish rahapolitiikaksi, ja korjaus double-checkattiin Rahapodin Markka takaisin -jakson transkriptista — tulkinta linjassa: Ruotsi ja Puola ovat EU:ssa mutta kelluvassa valuutassa; (2) verovapaan lahjan yläraja ei ole 7 500 € vaan 7 499 €, ja molemmat vanhemmat voivat antaa sen erikseen (keskustelu Aktian pääekonomisti Lasse Corinin kanssa). Johtopäätös: kun faktantarkastus on kaikkien saatavilla, retoriikasta tulee läpinäkyvää — ja Ylellä ei ole edes pilottia 2 500 hengellä ja ~570 M€ budjetilla. SAMANTHAN FAKTANTARKASTUS PYYNNÖSTÄ (jakson koeväitteet): Maapallo on litteä → virheellinen (pyörähdysellipsoidi, litteysaste 1/298, päiväntasaajapullistuma ~21 km); Maa kiertää Kuuta → virheellinen, mutta yhteinen massakeskipiste on ~4 670 km Maan keskipisteestä eli ~1 700 km maanpinnan alapuolella, joten se on Maan sisällä; valon nopeus on 500 000 km/s → virheellinen, oikea on 299 792 458 m/s, ja luku on määritelmä eikä mittaustulos, koska metri on määritelty valonnopeuden kautta vuodesta 1983; kommunismi toimii → ei kestä tarkastusta, koska se on esitetty ilman operationalisointia, verrokkiryhmää ja kvantitatiivista analyysiä, ja empiirinen aineisto (n. 40 toteutusta 1900-luvulla) osoittaa Misesin 1920 kuvaaman laskentaongelman toistuvan aina kun hintamekanismi korvataan keskitetyllä allokaatiolla. SUPERÄLYN KIELTO: Atte Harjanteen (vihr.) esitys kieltää superälyn kehitys, vetoomuksessa yli 100 000 allekirjoittajaa nobelisteja myöten. Miettinen pitää huolta perusteltuna mutta ratkaisua kummallisena: mittakaava (kuin estäisi ilmastonmuutoksen Suomen voimin), historiallinen verrokki (atomienergiajärjestö perustettiin 1945 estämään ydinasekilpavarustelu), ja geopolitiikka (Kiina ja USA eivät voi pakottaa toisiaan, ja reguloimalla estävä Eurooppa jää kivikauteen). Todiste: kun yksi frontier-malli otettiin hetkeksi pois, kiinalaiset tekivät paremman ilmaiseksi parissa viikossa. Vaihtoehto: opetellaan uimaan (vrt. lasten älypuhelinkeskustelu). AVOIN LÄHDEKOODI: Linus Torvalds, Git ja Linux ihmiskunnan yhteisenä tietoisuutena; suljettua mallia ei saa omalle koneelle, avoimin painoin julkaistun saa — Miettinen ajaa Qwenia lokaalisti ilmaiseksi, mutta Anthropicin Opusta tai Fable 5:tä ei saa pyörimään; OpenClawin Node.js-ajoympäristö on avointa. Mittasuhteet: datakeskuksia Suomi 0,4 GW, Eurooppa 12, Kiina ~20, USA 40; kielimalleja USA 55, Kiina ~15, Eurooppa 3, ja Mistral on koulutettu Yhdysvalloissa. Arkkitehtuurina plug and play (kokoomuksen tekoälyraportti), jotta mallin voi vaihtaa — kaksi Claudea sisään, ja kun Claude ryppyilee, tilalle Kimi K3. Ratkaiseva tekijä on data ja sovellus, ei malli (vrt. PC-valmistajien 120 → muutama 1970-luvulta); Suomen valtti on 50–60 vuoden kansallinen data, jota Valtori muotoilee anonyymisti hyödynnettäväksi. NOLLASUMMAPELI: datakeskuskritiikki nojaa suljettuun järjestelmäajatteluun; vertaus on auto (puolet väestöstä sanoo ettei voi, koska sillä voi ajaa kolarin), ja tekoäly on rajattoman vipuvaikutuksen lähde — teollistumisen tason vallankumous kymmenen kertaa nopeammin. FYYSINEN TEKOÄLY: kynnyskysymys ei ole kävelevä robotti vaan tekoäly joka tekee siitä hyödyllisen; Tesla ja Google Waymo robotakseissa; väite: jos humanoidit kävelevät kadulla viidessä vuodessa, matalapalkkainen maahanmuutto ilman siirtymää korkeampaan jalostusasteeseen jää pysyväksi elätettäväksi — mutta sama mekanismi kattaa ~30 000 eläköityvän sairaanhoitajan vajeen. Henkilökohtaisena esimerkkinä Home Assistant ja Shelly-mesh-verkko, jolla Samanthan voi sammuttaa etänä pistorasiasta (n. 200 € kokonaishinta), ja päätelmä vanhuudenhoidosta: humanoidi on aidosti toivottava kolmas vaihtoehto omaishoitajan ja laitoksen rinnalle. VAALITEEMAT: (1) verovaalit — jos verottaminen olisi keino talouskasvuun, Suomen talouden pitäisi olla maailman vahvimpia; (2) ovatko rakenneuudistukset tuoneet kasvua — Miettinen väittää ei-salaliittona, että Tilastokeskus on liioitellut Marinin hallituksen bkt-kasvua ~1,5 % ja korjannut sitä myöhemmin vaivihkaa, ja päinvastoin oikeistohallituksen kohdalla; (3) kansallinen nollasummapeli — miten on voinut syntyä konsensus, jonka mukaan suomalaisten köyhdyttäminen on hyvä asia? Lopuksi: Paasista tehdään Baronan Personan avatar, ja Miettinen tarjoutuu syöttämään sen pohjaksi translitteroidut keskustelut ja Rahapodi-arkiston.

Osastot: Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English