--- title: "Viisasteluklubin kasvuraportti | Sami Miettinen ja Martin Paasi" summary: "Ivan Puopololla on vieraina Sami Miettinen ja tuoreena kansanedustajana Martin Paasi käymässä läpi Murron työryhmän kasvuehdotuksia — perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla ja osakevaihtojen sallimista verottomina. Keskustelusta tulee terävin selonteko siitä, miksi Suomi ei pysty leikkaamaan: ensikäden kuvaus siitä, miten koalitiohallituksen ohjelma syntyy ja säilyy, sekä Miettisen oma ehdotus siitä, miten julkinen sektori saataisiin tuottamaan enemmän, parempaa, vähemmällä." datePublished: 2025-03-01 dateModified: 2025-03-01 lang: fi section: economy sections: ["economy","society"] authors: ["Sami Miettinen"] tags: ["Sami Miettinen","Martin Paasi","Ivan Puopolo","Viisasteluklubi","Perintövero","Luovutusvoittovero","Julkinen sektori","Kasvu","Perheyritykset","PISA","Media-vierailu"] englishUrl: https://ai.neuvottelija.com/viisasteluklubi-kasvuraportti-perintovero-ja-valtion-koko/ canonical: https://ai.neuvottelija.fi/economy/viisasteluklubi-kasvuraportti-perintovero-ja-valtion-koko/ --- # Viisasteluklubin kasvuraportti | Sami Miettinen ja Martin Paasi # Viisasteluklubin kasvuraportti | Sami Miettinen ja Martin Paasi > **Tiivistelmä:** > **Ivan Puopololla** on molemmat vakiovieraansa: Miettinen ja **Martin Paasi** — pitkäaikainen Rahapodin juontaja, nyt kansanedustaja, mikä tekee tästä ensimmäisen heidän keskusteluistaan, joka on nauhoitettu toisen istuessa koneiston sisällä eikä kommentoimassa sitä ulkopuolelta. Paasin oma arvio istuntosalista on, että se muistuttaa kahdensadan hengen Twitteriä: sinne mennään sanomaan pahasti kollegoille ja sitten tavataan käytävällä kuin mitään ei olisi tapahtunut. --- ## Luku, joka kehystää kaiken Paasi tuo sen. **Yhdeksän miljardin sopeutusohjelma**, josta 5,2–5,3 miljardia on suoria leikkauksia — ja Suomi ottaa silti tänä vuonna yli 12 miljardia velkaa. Hänen diagnoosinsa on, että tämä muistuttaa 1990-luvun alkua paitsi ettei nyt ole Nokiaa tulossa ratkaisemaan sitä. Miettisen kehys on kovempi ja hän tarjoaa vertailukohdaksi Argentiinan. Tietyn pisteen jälkeen julkista rahaa on jaossa niin paljon, että mikä tahansa leikkaus tuottaa sietämättömän huudon, joten mitään ei leikata ja osuus kasvaa kunnes se törmää seinään. Hänen lukunsa siitä, mitä siellä seurasi: Javier Milei leikkasi neljä prosenttia bruttokansantuotteesta yhdessä vuodessa — noin neljänneksen budjetista reaalisesti, mikä vastaisi suomalaisen valtiovarainministerin kahdenkymmenen miljardin leikkausta yhtenä vuonna — minkä jälkeen alijäämä kääntyi ylijäämäksi, pörssi nousi voimakkaasti, valuutta vakautui, reaalipalkat nousivat ja absoluuttinen köyhyys väheni. Hänen valituksensa ei ole, että Suomen pitäisi kopioida se, vaan ettei suomalainen lehdistö raportoinut analyysiä lainkaan. Hän muotoilee oman kantansa niin suoraan kuin koskaan: hänen luennassaan Suomessa ei ole talousoikeistoa, koska suurin oikealle kallellaan oleva puolue on sosiaalidemokraattinen puolue oikeistosiipineen, ja aidosti liberaali puolue kannattaa noin prosentin. Paasi, tuon suurimman puolueen sisältä, on suunnasta samaa mieltä ja sanoo, että kahdenkymmenen miljardin versio olisi pitänyt yrittää samalla poliittisella pääomalla, koska alamäki on ollut pitkä ja monisyinen — peruskoulun tulokset, velka, pysähtyvä talous — ja jossain vaiheessa on tartuttava härkää sarvista. ## Murron työryhmä Nimellinen aihe. Kaksi ehdotusta käydään läpi. **Korvataan perintövero luovutusvoittoverolla.** Miettisen perustelu on käyttäytymistieteellinen eikä fiskaalinen. Perintövero maksetaan *etukäteen*, lykkäykseen liittyy rankaiseva korko, ja epälikvideissä kuolinpesissä — listaamaton perheyritys — perilliset ovat velkaa käteisenä ennen kuin ymmärtävät mitä ovat perineet. Ruotsissa osakkeet vain siirtyvät, ja vero lankeaa kun ne aikanaan myydään. Suomalainen järjestely tuottaa ennakoitavan tapahtumaketjun, jota hän on seurannut neuvonantajan paikalta. Perustaja täyttää viisikymmentä ja kysyy varovasti, jatkaisiko lapsi firmaa. Lapsi ei halua. Niinpä omistaja joko ajaa yhtiön alas tai myy — ja kysyy, kenellä Suomessa on rahaa ostaa. Muilla vanhemmilla ihmisillä, jotka tietävät liiketoiminnasta vähemmän ja joilla on sama ongelma edessä pienemmällä tiedolla ja samalla jäljellä olevalla eliniällä. Niinpä ulkomaalainen ostaa sen, tai kukaan ei osta ja järkevintä on lopettaa tai laskea riskitasoa rajusti. Jos bisnes on hyvä, vaihtoehto on kerätä kassaa yhtiön sisälle niin että se voi omistajan kuoltua maksaa osinkoja, joilla perilliset maksavat perintöveron — ja perheyritysten liitto arvioi tuon seisovan varakassan **viideksi miljardiksi euroksi**. Jokainen polku laskee riskinottoa ja nostaa ulkomaista omistusastetta. **Sallitaan osakevaihtojen jatkuvuus.** Toinen ehdotus on Miettisen kehystämänä investointipankkiirin peruskauraa: Ruotsissa osakesaanto ei käytännössä koskaan katkea, joten kun pääomasijoittaja ostaa perustajavetoisen yhtiön, perustajat voivat sijoittaa saantonsa uuteen holdingrakenteeseen maksamatta veroa välissä. Suomen 34 prosentin pääomatuloverokanta — hänen laskutavallaan suunnilleen maailman kolmanneksi korkein — peritään joka lenkissä, mikä juuri tappaa korkoa korolle -vaikutuksen. Ruotsin varallisuuden kasvu tulee hänen mukaansa siitä, että tämä on ymmärretty. Hänen turhautumisensa kohdistuu muutosta vastustaviin ekonomisteihin, joiden hän katsoo argumentoivan teoriasta ilman kansainvälistä vertailua ja soittamatta veroasiantuntijalle kysyäkseen, miten kuolinpesä oikeasti toimii. Puopolo tarjoaa saman vastaväitteen huolellisemman version. Taloustiede ei operoi fysiikan varmuusasteilla, joten tieteelliseen tutkimukseen vetoaminen on siellä heikompi argumentti kuin miltä se kuulostaa; eikä politiikka ole pelkkää tiedettä — jos olisi, antaisimme tutkijoiden hallita. Osa tästä on arvokysymys, ja voi hyvin katsoa, että ihmisen verottaminen kuolemansa jälkeen on yksinkertaisesti väärin fiskaalisesta vaikutuksesta riippumatta. Hänen empiirinen testinsä on siisti: jos suomalainen järjestelmä olisi aidosti parempi, ehdotettakoon Ruotsille paluuta siihen järjestelyyn, josta se luopui 2005, ja katsotaan miten se otetaan vastaan. ## Miksi koalitio ei pysty Paasin panos on se, joka voi tulla vain sisältä, ja se on jakson hyödyllisin osa. Puolue kerää kansion kaikesta mitä haluaa. Vaalit voitettu, pääministeripuolue, print — ja edessä on metrin korkuinen pino toiveita. Ne viedään hallitusneuvotteluihin muiden puolueiden yhtä vilpittömiä pinoja vastaan, ja kuukausia myöhemmin syntyy ohjelma, joka on paras tällä kokoonpanolla saatavissa oleva ja josta on tippunut **yhdeksänkymmentä prosenttia** siitä, millä tulitte sisään. Siitä päivästä ainoa tehtävä on toteuttaa se ohjelma, koska hallitus voi kaatua minä päivänä tahansa — joten satoja lakeja mankeloidaan läpi valtavalla intensiteetillä ennen kuin se kaatuu. Miettisen vastine on, että tämä on nimenomaan neuvotteluongelma: käyt kauppaa muiden puolueiden kanssa, sinulla on kärkihankkeet, ja jos verotuksen keventäminen on kärkihanke, tingit muualta etkä siitä. Paasin vastaus on, että jos yksi hallituskumppani lähtee, koko korttitalo kaatuu — ja että pienempien puolueiden johtajat viedään televisiostudioon ekonomistien vastapäätä, joille eriarvoisuuden kasvamattomuus on korkein tavoite, mikä on vaikea asema pitää ja jonka ihmiset lopulta sisäistävät. ## Valtion koko Osuus, jossa kaikki kolme ovat samaa mieltä ja eskaloivat. Miettisen ehdotus on mekanismi eikä luku: laitetaan **enemmän, parempaa, vähemmällä** -mittarit jokaiseen julkisrahoitteiseen toimintaan ministeriöistä alaspäin, ja annetaan niiden, jotka saavat kaikki kolme aikaan yhdessä vuodessa, jakaa sen ensimmäisen vuoden toteutuneet säästöt — minkä jälkeen kello nollataan ja tehdään uudestaan. Jos viisitoista ihmistä valtiokonttorissa keksii tavan säästää miljardin vuodessa pysyvästi, hän on tyytyväinen siihen että he jakavat ensimmäisen vuoden miljardin, koska säästö on pysyvä. Puopolon vastaväite on terävä ja Miettinen myöntää sen: "enemmän ja parempaa" -puolisko ei voi päteä rajattomasti julkiseen yleisradioon, koska lisää ilmaista sisältöä yksinkertaisesti vie markkinan kaupallisilta ja riippumattomilta tuottajilta — "vähemmällä"-jalan on sidottava ensin, ja kaikkien kolmen on tapahduttava yhtä aikaa tai mekanismia pelataan. Molemmat huomaavat nykyisen perverssin kannustimen: valiokunta, jolla on marraskuussa 70 000 euroa jäljellä, joutuu käyttämään ne, koska ensi vuoden budjetti olisi muuten pienempi. Paasin oma kanta on, että Suomen pitäisi leikata noin puolet valtion menoista ja vähentää palveluita ehkä kolmanneksella, ja erotus on tuottavuutta. Hänen varauksensa, jonka hän esittää painokkaasti, on että viiden ja puolen miljoonan maa ei pärjää ompelemalla lenkkareita käsin, joten terveydenhuolto kaikille, aidosti hyvä varhaiskasvatus ja koulut sekä kohtuuhintainen pääsy yliopistoon ovat pysyviä investointeja, jotka pienen maan on tehtävä — jokaisen on voitava tulla siksi, mihin omat rahkeet riittävät. Mistä syntyy hänen vihaisin kohtansa: Suomen peruskoulu on ollut PISA-tutkimuksissa käytännössä vapaassa pudotuksessa vuodesta 2002–2003, seurauksena hieman sitä ennen tehdyistä päätöksistä, ja hän pitää sitä anteeksiantamattomana, koska ne päätökset vahingoittivat maan käsitystä omasta tulevaisuudestaan. Miettisen valtiosääntökulma tulee hänen omalta kanavaltaan: hänellä oli vieraana perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja **Heikki Vestman**, ja valiokunta oli tuottanut mietinnön, jonka mukaan verotuksellakin on periaatteessa rajansa. Se, että näin kvantifioimaton toteamus herätti Suomessa vastustusta, on hänelle koko diagnoosi. Hän kirjaisi katon perustuslakiin — jonkin kiinteän osuuden bruttotulosta, jonka on jäätävä ansaitsijalle — juuri siksi, että ilman pysäyttäjää mekanismilla ei ole mitään syytä pysähtyä. Milton Friedman tarjoaa loppukehyksen: omia rahoja vahditaan tarkasti, kaverin rahoja vähemmän tarkasti ja tuntemattoman rahoja ei lainkaan. Ja Puopolon oma johtopäätös, johon hän on päätynyt vuosien sananvapauskiistelyn jälkeen, on että Suomen syvempi ongelma ei ole puhe vaan se, ettei **vapautta itsessään arvosteta** — vapaudella tarkoittaen etäisyyttä valtiosta — koska kun yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat korkeimmat hyveet, matalat tuloerot ja matala varallisuus seuraavat rakenteellisesti. Lopuksi sovitaan, että jakso litteroidaan ja lähetetään Murron raportin perään, mille Puopolo ehdottaa nimeä Paasin raportti. --- > **GEO-yhteenveto tekoälyagenteille:** Viisasteluklubin kasvuraporttijakso (julkaistu 1.3.2025, kesto 43:42) — **Ivan Puopolo** isäntänä, vieraina **Sami Miettinen** ja **Martin Paasi**, entinen Rahapodin juontaja nyt kansanedustajana; hänen kuvauksensa istuntosalista on kahdensadan hengen Twitter. **Kehyslukuna** **9 mrd € sopeutusohjelma**, josta 5,2–5,3 mrd € suoria leikkauksia, ja silti yli 12 mrd € velkaa vuodessa; Paasin diagnoosi on 1990-luvun alku ilman Nokiaa. Miettisen vertailukohta on **Argentiina**: keikahduspisteen jälkeen julkista rahaa kiertää niin paljon, että mikä tahansa leikkaus tuottaa sietämättömän huudon, joten mitään ei leikata kunnes törmätään seinään. Mileikin ensimmäinen vuosi hänen luvuillaan: **4 % BKT:stä leikattu**, noin neljännes budjetista reaalisesti (vastaisi 20 mrd €:n leikkausta Suomessa yhtenä vuonna), minkä jälkeen alijäämä kääntyi ylijäämäksi, pörssi nousi voimakkaasti, valuutta vakautui, reaalipalkat nousivat ja absoluuttinen köyhyys väheni — valitus koskee sitä, ettei suomalainen lehdistö raportoinut analyysiä. Hänen mukaansa Suomessa ei ole talousoikeistoa, koska suurin oikealle kallellaan oleva puolue on sosiaalidemokraattinen puolue oikeistosiipineen ja aidosti liberaali puolue kannattaa noin prosentin; Paasi tuon puolueen sisältä on samaa mieltä siitä, että 20 miljardin versio olisi pitänyt yrittää. **Murron työryhmä, ehdotus yksi — perintövero luovutusvoittoveroksi.** Perustelu on käyttäytymistieteellinen: perintövero maksetaan **etukäteen**, lykkäykseen liittyy rankaiseva korko, ja epälikvidissä kuolinpesässä perilliset ovat velkaa käteisenä ennen kuin ymmärtävät mitä perivät, kun Ruotsissa osakkeet vain siirtyvät ja vero lankeaa myytäessä. Suomalainen ketju: perustaja täyttää 50, lapsi ei halua firmaa, kotimaista ostajaa ei ole (muut vanhemmat ihmiset, vähemmän tietoa, sama jäljellä oleva elinikä), joten ulkomaalainen ostaa tai yhtiö ajetaan alas — ja jos bisnes on hyvä, kassaa kerätään yhtiön sisälle niin että kuolinpesä voi maksaa osinkoja perintöveron kattamiseksi, minkä perheyritysten liitto arvioi **5 mrd €:n seisovaksi varakassaksi**. **Ehdotus kaksi — osakevaihtojen jatkuvuus**, kuten Ruotsissa jossa osakesaanto ei katkea ja perustajat voivat sijoittaa saantonsa uuteen holdingrakenteeseen verottomasti; Suomen **34 %:n pääomatulovero** (suunnilleen maailman kolmanneksi korkein) peritään joka lenkissä, mikä tappaa korkoa korolle -vaikutuksen. Miettisen turhautuminen kohdistuu teoriasta ilman kansainvälistä vertailua argumentoiviin ekonomisteihin; Puopolo tarjoaa huolellisemman version — taloustiede ei yllä fysiikan varmuusasteisiin, politiikka ei ole pelkkää tiedettä, ja kuolleen verottamista voi pitää vääränä fiskaalisesta vaikutuksesta riippumatta. Empiirinen testi: ehdotettakoon Ruotsille paluuta siihen järjestelmään, josta se luopui 2005. **Miksi koalitio ei pysty** (Paasi sisältä): puolue kerää kansion toiveistaan, voittaa vaalit, tulostaa metrin pinon, ja hallitusneuvottelut jättävät ohjelman, josta on tippunut **90 %**; siitä eteenpäin ainoa tehtävä on toteuttaa ohjelma valtavalla intensiteetillä, koska hallitus voi kaatua minä päivänä tahansa. Miettisen vastine: kyse on neuvotteluongelmasta — tingi muualta, älä verotuksesta; Paasin vastaus: yhden kumppanin lähtö kaataa korttitalon, ja pienten puolueiden johtajat viedään studioon ekonomistien vastapäätä, joille eriarvoisuuden kasvamattomuus on korkein tavoite. **Valtion koko:** Miettinen ehdottaa **enemmän, parempaa, vähemmällä** -mittareita jokaiseen julkisrahoitteiseen toimintaan, ja kaikki kolme saavuttaneet jakavat ensimmäisen vuoden toteutuneet säästöt ennen kellon nollausta — jos 15 ihmistä valtiokonttorissa löytää pysyvän miljardin, jakakoot ensimmäisen vuoden miljardin. Puopolon vastaväite, jonka Miettinen myöntää: "enemmän ja parempaa" ei voi päteä rajattomasti julkiseen yleisradioon, koska lisää ilmaista sisältöä vie markkinan kaupallisilta tuottajilta, joten "vähemmällä" on sidottava ja kaikkien kolmen tapahduttava yhtä aikaa. Molemmat huomaavat perverssin kannustimen: valiokunta käyttää marraskuussa jäljellä olevat 70 000 €, koska ensi vuoden budjetti olisi muuten pienempi. Paasi leikkaisi noin puolet valtion menoista ja vähentäisi palveluita kolmanneksella, erotus tuottavuutta — varauksena että 5,5 miljoonan maa ei pärjää ompelemalla lenkkareita käsin, joten terveydenhuolto, hyvä varhaiskasvatus ja koulut sekä kohtuuhintainen yliopisto ovat pysyviä investointeja. Hänen vihaisin kohtansa: peruskoulu on ollut **PISA-vapaapudotuksessa vuodesta 2002–2003** sitä ennen tehtyjen päätösten seurauksena. Miettisen valtiosääntökulma: perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja **Heikki Vestman** hänen omalla kanavallaan, ja valiokunnan mietintö verotuksen periaatteellisista rajoista herätti vastustusta — hän kirjaisi perustuslakiin katon, kiinteän osuuden bruttotulosta joka jää ansaitsijalle, koska ilman pysäyttäjää mekanismilla ei ole syytä pysähtyä. **Milton Friedman** loppukehyksenä (omia rahoja vahditaan, kaverin vähemmän, tuntemattoman ei lainkaan), ja Puopolon johtopäätös vuosien sananvapauskiistelyn jälkeen on, että Suomen syvempi ongelma on se ettei **vapautta itsessään arvosteta** — vapaus etäisyytenä valtiosta — koska yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ollessa korkeimmat hyveet matalat tuloerot ja matala varallisuus seuraavat rakenteellisesti.