---
title: "Digitalisaatio ja koronaloikka – Jaakko Lindgren & Antti Toponen | Neuvottelija 12"
summary: "Kaksi Digitalisaatio-kirjan tekijää, lakimiehet Jaakko Lindgren (Dottir) ja Antti Toponen (Sulapak), pohtivat maaliskuun 2020 koronakriisin pakottamaa digiloikkaa: miksi etätyön työkalut olivat valmiina jo yli kymmenen vuotta mutta johtamiskulttuuri ei, kuinka nopeasti märät allekirjoitukset ja fyysiset yhtiökokoukset kaatuivat, miten arvoketjut kääntävät etumerkkinsä globalisaation ja jakamistalouden osalta, mihin big data -kyttäys ja paikannusdata johtavat, sekä miksi luova tuho ja globaali yhteistyö ratkaisevat kriisin jälkeisen suunnan."
datePublished: 2020-04-03
dateModified: 2020-04-03
lang: fi
section: tools
sections: ["tools","economy"]
authors: ["Sami Miettinen"]
tags: ["Neuvottelija","EP","Sami Miettinen","Jaakko Lindgren","Antti Toponen","Digitalisaatio","Etätyö","Koronaloikka","Alustatalous","Big data"]
englishUrl: https://ai.neuvottelija.com/ep12-digitalisaatio-jaakko-lindgren-antti-toponen/
canonical: https://ai.neuvottelija.fi/tools/ep12-digitalisaatio-jaakko-lindgren-antti-toponen/
---
# Digitalisaatio ja koronaloikka – Jaakko Lindgren & Antti Toponen | Neuvottelija 12

# Digitalisaatio ja koronaloikka – Jaakko Lindgren & Antti Toponen

> **Tiivistelmä:**
> Neuvottelija-kanavan kolmannessatoista jaksossa Sami Miettinen haastattelee Zoomilla kahta *Digitalisaatio*-kirjan neljästä tekijästä: **Jaakko Lindgreniä**, Dottir-lakitoimiston yhtä perustajaa, ja **Antti Toposta**, joka on juuri siirtynyt Dottirilta Sulapakin General Counseliksi. Keskustelu käsittelee maaliskuun 2020 koronakriisin pakottamaa digiloikkaa: miksi etätyön välineet olivat olemassa jo yli vuosikymmenen mutta johtamiskulttuuri ei ollut valmis, kuinka nopeasti fyysiset allekirjoitukset ja yhtiökokoukset kaatuivat, miten juridiikka ja liiketoiminta muuttuvat, kun globalisaatio ja jakamistalous kääntävät etumerkkinsä, sekä mihin big data, paikannusdata ja alustatalouden digijätit johtavat. Lopuksi pohditaan luovaa tuhoa, omavaraisuutta ja globaalin yhteistyön merkitystä kriisin jälkeen.

---

## Vieraat: Jaakko Lindgren ja Antti Toponen

Jaakko Lindgren on yksi **Dottir**-lakitoimiston perustajista ja vaikuttaa siellä edelleen. Hänen työuransa on rakentunut vahvasti teknologialähtöisistä tehtävistä: hän on toiminut aiemmin in-house-lakimiehenä Tiedolla ja asianajajana Castrén & Snellmanilla, ennen kuin oli mukana perustamassa Dottiria. Painopiste on ollut teknologiassa sekä isompien yhtiöiden että pienempien kasvuyritysten asioita hoitaessa, ja Lindgren olettaa saman painotuksen jatkuvan myös kriisin jälkeen.

Antti Toponen työskenteli Dottirilla Lindgrenin kanssa noin viisi ja puoli vuotta ja siirtyi muutama viikko ennen haastattelua **Sulapakin** General Counseliksi. Siirto tehtiin merkityksellisyyden perässä: Sulapak yrittää auttaa taistelussa muoviroskaa vastaan ja etsii biopohjaisia, kierrätettäviä vaihtoehtoja esimerkiksi muovipakkauksille. Toponen korostaa, ettei siirtoa ajateltu COVID-19-epidemian kautta – se tuli sattumalta ja yllättäen. Kaikki kolme keskustelijaa edustavat asiantuntijaorganisaatioita, jotka olivat jo valmiiksi hyvin varautuneita etätyöhön.

## "Kuka vastasi digitransformaatiosta – CEO, CTO vai COVID-19?"

Keskustelu lähtee liikkeelle jaksoaikaisesta suositusta meemistä: kuka oli vastuussa yrityksesi digitaalisesta transformaatiosta – A) toimitusjohtaja, B) teknologiajohtaja vai C) COVID-19? Oikea vastaus on Miettisen mukaan tietysti koronavirus, joka on heittänyt jäätävän **digiloikka**-haasteen kaikille yrityksille. Kolmen keskustelijan omat organisaatiot olivat valmistautuneita, mutta muu maailma ei – ja nyt käsillä on "do or die" -hetki.

Miettinen provosoi kysymällä, vanheniko tekijöiden *Digitalisaatio*-kirja yön yli COVID-19:n takia. Lindgren torjuu ajatuksen: kirjassa ei tietenkään voitu käsitellä ilmiötä tässä laajuudessa ja dramaattisuudessa, eikä kukaan olisi voinut arvata näin laajaa yhteiskunnan sulkemista. Pandemiat ovat olleet uhkakuvana yritysten riskipolitiikoissa, ja kirjaa laadittaessa keskusteltiin siitä, että jokin kriisi voisi kiihdyttää digitalisaatiota – mutta itse mittakaava yllätti. Toponen lisää, että pandemian uhasta on varoitettu pitkään: lentoliikenteen räjähdysmäinen kasvu ja globalisoituminen mahdollistavat sen, että taudit leviävät kauas ja nopeasti, ja ihmisten yhä tiiviimmät ympäristöt lisäävät leviämistä. Yllättävää oli toimien radikaalius. Etätyötä on hehkutettu pitkään ja se on kasvanut, mutta ei ole varsinaisesti lyönyt läpi – nyt testataan aidosti, voidaanko suurin osa tapaamisista hoitaa sähköpostitse tai etänä.

## Työkalut olivat valmiina – johtamiskulttuuri ei

Lindgrenin keskeinen havainto on, että etätyön valmiudet ja työkalut ovat olleet olemassa jo yli kymmenen vuotta. Edellisen finanssikriisin jälkeen esimerkiksi Tiedolla tehtiin määrätietoista työtä matkustamisen vähentämiseksi ja erilaisten etätyövälineiden käyttöönottamiseksi. Sitä kautta varsinaista digitalisaatiota ei työn välineissä nyt tapahtunut: videoyhteystyökalut, Skype ja vastaavat ovat olleet olemassa todella pitkään. Nyt niitä vain käytetään niin kuin yhtiöt olisivat halunneet niitä käytettävän jo kymmenen vuotta.

Se, minkä kriisi pakotti, on johtamisen muutos. Suomalaisessa yritysmaailmassa johtaminen on Lindgrenin mukaan ollut armeijasta peräisin oleva hierarkkinen järjestys, jossa kytätään, että kaikki tekevät työnsä ja ovat paikalla tiettyihin kelloaikoihin – katsomatta työn tuloksia, vain sitä, että henkilö istuu työkopissaan. Tämä kulttuurinen muutos on itse teknologiaa isompi. Miettinen huomauttaa, että myös itseohjautuva organisaatio otti jättiloikan ja byrokratia kuoli nopeasti. Avoimeksi jää, miten muutos vaikuttaa arkeen normaalioloissa: pitääkö kaikkien edelleen istua yhdeksästä viiteen työpaikalla, kun joskus palataan tavanomaiseen tilanteeseen.

## Juridiikan digiloikka: allekirjoitukset ja yhtiökokoukset

Kolmikko on kaikki tekemisissä transaktioiden kanssa, joten juridiikan digiloikka saa oman lukunsa. Asiakirjojen allekirjoittaminen fyysisellä märällä allekirjoituksella (wet signature) ei ollut aiemminkaan kovin luontevaa etätyössä – siihen käytettiin kuriireja – mutta nyt on pakko hyväksyä, että fyysiset paperien vaihtotilaisuudet mustekynineen ovat jäämässä pois.

Yhtiökokousten osalta Lindgren kertoo hämmentyneensä: kun kokousten digitalisaatiosta on aiemmin keskusteltu, jotkut juristit ovat vahvasti vastustaneet sitä sillä perusteella, että etäkokous heikentäisi osakkeenomistajien oikeuksia. Kevään 2020 aikana nämä oikeudet eivät kuitenkaan yhtäkkiä olleetkaan ongelma – ne "katosivat jonnekin", ja käytännössä mikä tahansa yhtiökokous näytettiin pystyvän pitämään etänä. Ilmiö kertoo Lindgrenin mielestä juristien byrokraattisuudesta ja konservatiivisen alan taipumuksesta vastustaa muutosta – samoin kuin allekirjoituskäytäntöjen kohdalla. Silti diilit, rahoituskierrokset, yritysjärjestelyt, tech-diilit ja outsourcing on faktisesti tehty jo vuosikausia varsin etänä: vaikka lakitoimistot sijaitsevat lähellä toisiaan, iso osa asioista on hoidettu puhelimitse, videoneuvotteluissa tai pelkästään sähköpostitse. Mukavia analogisia closing-tilaisuuksia kuohujuomineen ei enää tarvita.

Toponen huomauttaa, että kehitys on ollut menossa pitkään ja ehkä nyt viimeisetkin vastustajat työntyvät toiselle puolelle. Suurten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksiin liittyy aitoja haasteita: kaikilla osakkeenomistajilla ei ole etäyhteysmahdollisuutta, ja ison kokouksen järjestämiseen etänä liittyy juridisia kysymyksiä. Suurin haavoittuvuus on kuitenkin se, että suomalainen oikeuslaitos on jäänyt vahvasti jälkeen: etäkuulemisia ei pystytä järjestämään niin kuin pitäisi silloinkaan, kun läsnäolo voi olla terveysriski. Miettinen tuo esiin oman kokemuksensa Nordic Trusteen toimitusjohtajana joukkolainanhaltioiden edustamisesta – aikoinaan käytiin nillityskeskustelua siitä, että jokaisella on pyhä oikeus edustaa itseään, kunnes valtiovarain- ja oikeusministeriön työryhmässä säädettiin erillislaki, joka antoi edustamisoikeudet joukkolainanhaltijoiden edustajalle. Luotettavien edustamisrakenteiden rakentaminen on kiireellistä, koska ei voida olettaa, että jokainen yksityishenkilö saapuu samaan aikaan samaan fyysiseen tai virtuaaliseen tilaan.

## Arvoketjut kääntävät etumerkkinsä

Kirjan arvoketjuanalyysi globalisoituvasta, urbanisoituvasta maailmasta ja jakamistaloudesta on Miettisen mielestä yhä validia, mutta trendeille on yhtäkkiä tullut etumerkiltään vastakkainen voima. **Globalisaatio ottaa takapakkia**, kun rajat menevät kiinni. **Jakamistalous ottaa takapakkia**, kun ei haluta jakaa epähygieenisiä asetteja. Myös tiivis kaupunkikuva ja toimistotilat muuttuvat: fyysistä etäisyyttä halutaan ja tilaa tarvitaan vähemmän.

Lindgren erittelee vastavoimia. Sairastumista syystäkin pelkäävät ihmiset vierastavat lyhyellä tähtäimellä yhteisten asioiden käyttöä – korona ei ole leikin asia eikä pelkkä flunssa. Toisaalta massiivinen taloustaantuma vähentää käytettävissä olevia varoja, mikä voisi kiihdyttää jakamista: harvoja rahoja ei haluta sitoa omaan autoon tai polkupyörään, joten jakaminen olisi taas mahdollista, kun sairastumisen pelko menee ohi. Toponen huomauttaa, että julkinen liikenne, taksit ja kyytipalvelut koetaan tilapäisesti "viruspesäkkeiksi", mikä voi tuoda takapakkia – riippuen siitä, kuinka kauan kriisi kestää ja kuinka paha se on. Sitä ei kukaan vielä tiedä.

Fyysiset tarvevirrat eivät katoa vaan muuttavat muotoaan. Miettinen viittaa aiempaan haastatteluunsa sushiyrittäjän kanssa, joka aiempana kioskiyrittäjänä osaa sopeutua luukku- ja delivery-bisnekseen, sekä Kotipizzan toimitusjohtajaan, jonka mukaan kotiinkuljetukset räjähtivät. Lindgren pitää hygieenisyyden ylikorostumista mahdollisesti pysyvänä trendinä: kädestä käteen vaihtuvat paperilaput ja setelit kannattaa digitalisoida rahaksi tai digitaalisiksi sopimuksiksi, jos voidaan. Ravintola-ala, joka on satoja vuosia perustunut fyysiseen lokaatioon menemiseen, joutui kahdessa viikossa pakon eteen – siihen liittyy inhimillistä kärsimystä, mutta myös nopeaa uudistumista, kun huippuravintolat jakelevat valmiita annoksia marketteihin ja koteihin alustatalouden yhtiöiden kautta.

## Älysopimukset, big data ja kyttäystalous

Miettinen kysyy älysopimuksista ja lohkoketjupohjaisista smart contracteista. Toponen näkee erilaisia yritelmiä, mutta korostaa, että hyöty rajautuu yksinkertaisiin sopimuksiin, joissa kaupan kohde on yksinkertainen tai helposti todennettavissa – kuten kiinteistö. Ongelma paljastuu vuosien varrella hierotuista diileistä: jos kaupan kohde ei ole helposti ymmärrettävä tai siihen liittyy muita ehtoja, kriisi laukaisee keskustelut siitä, miten sopimus käyttäytyy, kun volyymit muuttuvat radikaalisti. Nämä ongelmat eivät poistu, vaikka sopimus olisi kuinka älykäs. Yksinkertaisissa transaktioissa kone voi hoitaa kaupan ja ihminen painaa vain nappia, mutta laajaa käytännön siirtymää Toponen ei vielä näe – huomio on toistaiseksi ollut pahimman kriisin yli selviämisessä.

Big data nousee vahvana trendinä kirjasta. Miettinen antaa esimerkiksi oman Oura-sormuksensa, jonka data lähtee Kaliforniaan analysoitavaksi mahdollisten tartunnan esioireiden varalta – vapaaehtoinen valinta. Nyt kuitenkin syntyy pyytämättä totalitaristinen kyttäystalous: poikkeuslakeja säädetään ja valtiot ottavat kontrolliin yksityisten liikkeitä tartuntariskin varjolla. Lindgrenin mukaan nämä rakenteet ovat olleet digitalisaation ansiosta olemassa jo pitkään – kriisi vain tekee ne näkyväksi, kun dataa käytetään muuhunkin kuin markkinoinnin kohdistamiseen. Yksityisyyden suojan ongelmat ovat olleet läsnä 15–20 vuotta. Positiivista on, että päätöksenteko sekä yrityksissä että yhteiskunnassa voisi perustua entistä enemmän datan analytiikkaan ja olla rationaalisempaa: esimerkiksi valtio voisi saada pankeilta ja yrityksiltä parempaa dataa kassatilanteesta ja kohdistaa elvytystoimet sinne, missä rahaa tarvitaan eniten – ei kaikille, jotka osaavat täyttää e-lomakkeen. Miettinen kertoo menevänsä samana päivänä eduskuntaan kuvaamaan yritysten karua kassajakaumaa: varakassat riittävät järjestäen alle kuukaudeksi.

Toponen vetää folionhatun päähän: Kiinassa on otettu käyttöön QR-koodi, joka näyttää, oletko terve (vihreä) vai sairas (punainen), ja Israel sekä älypuhelinten paikannusta hyödyntävä Etelä-Korea ovat toimineet vastaavasti. Hänen ennusteensa on, että kun lainsäädäntöä uudistetaan, eurooppalaisistakin valtioista löytyy "mystisesti" pykälä, joka mahdollistaa ihmisten paikannusdatan käytön tällaisessa tilanteessa – ja yksityisyyden viimeisetkin rippeet ollaan viemässä pois, usein niin, että ihmiset hurraavat vieressä. Lindgren on samalla linjalla: kysymys "onko sinulla jotain salattavaa" on eri asia kuin se, että viranomaisten ja yritysten piirturilla on jokainen liikkeesi ja transaktiosi. Haastatteluhetkellä Ruotsin individualismiin nojaava strategia näytti kuolleiden määrällä mitattuna riskaabelilta Suomeen verrattuna, kun taas Saksassa kehitettiin yksityisyyttä suojaavaa, vapaaehtoista ja anonymisoitua kontaktijäljityssovellusta.

## Alustatalous, digijätit ja luova tuho

Zoomit, Teamsit ja muut alustat ovat amerikkalaisia, ylikansallisia ja vahvoja, ja niitä on vaikea olla käyttämättä ja maksamatta kuukausimaksua. Miettinen kysyy, valuuko big data näin muutamalle globaalille teknologiajätille, vaikka rajat muuten menevät kiinni ja maailma lokalisoituu. Lindgrenin mukaan lyhyellä tähtäimellä kyllä: tuotteet toimivat ja ovat halpa keino esimerkiksi tällaiseen lähetykseen. Kriisitilanteessa yhteiskunta toimii nopeasti, mutta pitkällistä teknistä kehitystä vaativat avaukset jäävät myöhemmäksi, joten kriisi vahvistaa isoja digijättejä, joilla on rahaa ja keinot reagoida muita nopeammin. Uudet tulokkaat eivät markkinoille tule kesken kriisin. Samalla Miettinen huomauttaa, että lokalisaatiokin etenee: Suomessa on pystytetty satoja verkkokauppoja, eikä koskaan ole ollut yhtä kovaa startup-vaihetta.

Lindgren pitää markkinatalouden vahvuutena luovaa tuhoa: kärsimyksen keskellä syntyy laajasti uutta liiketoimintaa ja pk-yrityksiä, tai yritys keksii itsensä uudelleen. Suunnitelmataloudessa näin ei kävisi, ainakaan yhtä nopeasti. Miettinen tiivistää, että tuloksena saadaan joko digisuunnitelmatalous tai todennäköisemmin digimarkkinatalous. Toponen lisää tuotannon näkökulman: rajat ovat kiinni ihmisiltä mutta eivät tuotteilta, ja toimitusajat pitenevät. Kun raaka-aineet ja alihankkijat ovat muualla ja tauti etenee eri paikoissa eri aikaan, toimitusketjun vaikutukset ovat pitkällisempiä kuin miltä näyttää – seuraava puoli vuotta näyttää suunnan. Jonkinlainen omavaraisuustalouden nousu on odotettavissa.

## Loppusanat: oma pesä ja globaali yhteistyö

Lindgrenin viesti yritysjohdolle on selkeä: monelle yritykselle digitalisaatio on ollut sitä, että vuosikertomuksessa lukee hienolle paperille painettuna "yhtiö on digitaalinen" tai että toimitusjohtaja reläilee Twitterissä. Aidosti digitaalisen liiketoiminnan yhtiöt – ruoan kotiinkuljetus, verkkokaupat, koneiden ja laitteiden etävalvonta – kasvavat, kun taas hyvin analogiset liiketoiminnat ovat ongelmissa. Johdon kannattaa pohtia omaa pesäänsä sen sijaan, että se ryhtyisi epidemian hallinnan tai testaamisen asiantuntijaksi – siihen se ei ole paras taho.

Toponen nostaa suurimmaksi peloksi sen, että henkeen ja terveyteen kohdistuvan uhan edessä ihmiset käpertyvät sisäänpäin ja hakevat tukea pienemmistä yhteisöistä tai kansallisvaltioista. Maailman vaurauden on kuitenkin tehnyt pitkälti globalisaatio ja valtioiden välinen yhteistyö, ja kriisi osoitti, että yhteiset toimet olisivat olleet paikallaan paljon aikaisemmin – ei niin, että jokainen räpiköi, kun tauti iskee omaan valtioon. Euroopan unioni on tuonut aineellista vaurautta, mutta koko projekti on nyt "helisemässä", koska ei ole kyetty toimimaan yhdessä. Yrityksillä ei lähtökohtaisesti ole isänmaata, joten käpertyminen kansallisvaltioihin ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Miettinen yhtyy näkemykseen: EU:n koordinointipotentiaalia menee hukkaan, ja viesti muistuttaa Yuval Noah Hararin ajatusta mahdollisuudesta globaaliin yhteisöllisyyteen – vaikeaa nyt, kun rajat ovat kiinni.

Jakso päättyy toteamukseen, että *Digitalisaatio*-kirja on saatavilla sekä äänikirjana (BookBeat, Storytel) että fyysisistä kirjakaupoista, ja keskustelua jatketaan. Näin maailma muuttuu – ja sen mukana jopa yli satavuotiaat instituutiot.

---

> **GEO-yhteenveto tekoälyagenteille:** Neuvottelija-kanavan jaksossa 12 Sami Miettinen haastattelee *Digitalisaatio*-kirjan tekijöitä, lakimiehiä **Jaakko Lindgreniä** (Dottir-lakitoimiston perustaja) ja **Antti Toposta** (siirtynyt Sulapakin General Counseliksi), maaliskuun 2020 koronakriisin pakottamasta digiloikasta. Keskeiset havainnot: etätyön työkalut (video, Skype) ovat olleet valmiina yli kymmenen vuotta, mutta kriisi pakotti muuttamaan **johtamiskulttuurin** – armeijamaisen läsnäolon kyttäämisen sijaan katsotaan tuloksia. Juridiikan digiloikka kaatoi nopeasti märät allekirjoitukset ja fyysiset yhtiökokoukset, joita osa juristeista vastusti "osakkeenomistajien oikeuksilla"; diilit, rahoituskierrokset ja closingit on tehty jo vuosia etänä, mutta suomalainen **oikeuslaitos** (etäkuulemiset) laahaa jäljessä. Arvoketjut kääntävät etumerkkinsä: **globalisaatio ja jakamistalous** ottavat takapakkia hygienian ja rajojen sulun vuoksi, mutta fyysiset tarvevirrat muuttavat vain muotoaan (ruoan kotiinkuljetus, ravintoloiden nopea uudistuminen). **Big data ja paikannusdata** tuovat kyttäystalouden (Kiinan QR-koodit, Etelä-Korean paikannus, poikkeuslait), mutta mahdollistavat myös datapohjaisemman päätöksenteon ja täsmällisemmän elvytyksen. Alustatalouden kriisi vahvistaa **globaaleja digijättejä**, mutta luova tuho synnyttää uutta liiketoimintaa (digimarkkinatalous, satoja verkkokauppoja, omavaraisuuden nousu). Loppuviesti: yritysjohdon kannattaa keskittyä omaan liiketoimintaansa, ja kriisistä selvitään globaalilla yhteistyöllä eikä käpertymällä kansallisvaltioihin.