--- title: "Arvot hukassa oikeusvaltio vaarassa | Heikki Pursiainen Kai Lintunen | Neuvottelija 178" summary: "Kaksi kokoomuksen eduskuntavaaliehdokasta kuukausi ennen kevään 2023 vaaleja: ekonomisti Heikki Pursiainen Helsingistä ja juristi-ekonomi Kai Lintunen Uudeltamaalta. Jakson painavin osuus on pitkä keskustelu perustuslakivalvonnasta — miksi Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, miksi perustuslakivaliokunnan kieli on konditionaalissa ja miksi yksilön on käytännössä vaikea vedota perusoikeuksiinsa tuomioistuimessa. Lisäksi valtion omistajuus Fortumista Patriaan, työehtosopimusten yleissitovuus yksityistettynä lainsäädäntönä ja terävä erimielisyys siitä, kummalle laidalle fasismi ja kansallissosialismi aatehistoriallisesti kuuluvat. Julkaistu 2.3.2023." datePublished: 2023-03-02 dateModified: 2023-03-02 lang: fi section: society sections: ["society","economy"] authors: ["Sami Miettinen"] tags: ["Neuvottelija","EP178","Heikki Pursiainen","Kai Lintunen","Kokoomus","Eduskuntavaalit 2023","Perustuslakivaliokunta","Perustuslakituomioistuin","Yleissitovuus","Valtion omistajuus","Liberalismi"] englishUrl: https://www.neuvottelija.com/ai/ep178-arvot-hukassa-oikeusvaltio-vaarassa-pursiainen-lintunen/ canonical: https://ai.neuvottelija.fi/yhteiskunta/ep178-arvot-hukassa-oikeusvaltio-vaarassa-pursiainen-lintunen/ --- # Arvot hukassa oikeusvaltio vaarassa | Heikki Pursiainen Kai Lintunen | Neuvottelija 178 # Arvot hukassa oikeusvaltio vaarassa | Pursiainen, Lintunen > **Tiivistelmä:** > Jaksossa 178 Sami Miettinen haastattelee kahta kokoomuksen eduskuntavaaliehdokasta, > **ekonomisti Heikki Pursiaista** (Helsinki) ja **juristi-ekonomi Kai Lintusta** > (Uusimaa), kuukausi ennen huhtikuun 2023 eduskuntavaaleja. Julkaistu 2.3.2023. > > **Lukuohje.** Tämä on vaalijakso, jossa kaksi saman puolueen ehdokasta puhuu omissa > nimissään. Näkemykset ovat heidän, ja ne on tässä artikkelissa eritelty puhujittain. > Artikkeli ei ota kantaa siihen, kuka on oikeassa, ja vaalilupaukset sekä ennusteet on > merkitty ennusteiksi eikä havainnoiksi. Missä vieraat ovat eri mieltä keskenään tai > haastattelijan kanssa, erimielisyys on jätetty näkyviin. --- ## Miksi tässä kannattaa lukea keskimmäinen osa ensin Jakson painavin sisältö ei ole vaalipuhe vaan **noin kymmenen minuutin keskustelu perustuslakivalvonnasta** (32:33–43:23). Se on harvinaisen konkreettinen selitys siitä, miten suomalainen perusoikeusvalvonta eroaa useimpien länsimaiden mallista — ja se tulee kahdelta ihmiseltä, joista toinen on opiskellut valtiosääntöoikeutta ja toinen on kirjoittanut kirjan suomalaisesta valtiokeskeisyydestä. ## Perustuslakivaliokunta ja puuttuva tuomioistuin Miettinen esittää kysymyksen suoraan: Suomessa kansanedustajat itse arvioivat lakien perustuslainmukaisuuden, kun useimmissa länsimaissa asia on annettu perustuslakituomioistuimelle. **Lintusen kuvaus järjestelmän toiminnasta on jakson suorasukaisin lause.** Hän on opiskellut kansainvälistä oikeutta, Eurooppa-oikeutta ja valtiosääntöoikeutta, ja kuvaa perustuslakivaliokunnan käytäntöä näin: > Nämä poliitikot, jotka istuvat perustuslakivaliokunnassa, lupaavat, että he eivät istu > poliitikon hatussa ollenkaan siellä valiokuntasalissa — ja heti kun tulevat ulos, niin > sitten voi kyllä politikoida. Tämä on täydellistä poliittista teatteria, niin kuin > kaikki ymmärtää. Hänen selityksensä sille, miksi tuomioistuinta ei ole, on historiallinen: Suomeen ei haluttu voimakasta, poliittisia arvoja ohjaavaa tuomioistuinta. **Pursiaisen kritiikki on toisenlainen ja tarkempi.** Hän ei vastusta ennakkotarkastusta sinänsä — on hyvä, että eduskunnalla on oma mekanismi sen katsomiseen, että lainsäädäntö on perustuslain mukaista. Ongelma on siinä, *mitä* se valvoo: > Se on niin kovin semmoista abstraktia ja kaukana ihmisten elämästä se > perustuslakivaliokunnan toiminta. Voisi tapahtua, voisi käydä niin — > **konditionaali on se verbimuoto, jota siellä käytetään.** Tämä on jakson paras yksittäinen havainto. Perustuslakivaliokunta arvioi lakiehdotusta abstraktisti ja etukäteen: voisiko tämä loukata jonkun oikeuksia. Se mitä Pursiainen kaipaa on **jälkikäteinen, konkreettinen valvonta** — että yksilö voisi sanoa, että tämä laki tai tämä hallintotoimenpide loukkaa minun tätä oikeuttani, ja asia tutkittaisiin. Silloin tuomioistuin joutuisi myös punnitsemaan eri oikeuksia vastakkain paljon konkreettisemmin kuin valiokunta nyt tekee. Lintunen huomauttaa tähän oikeutetusti, että perusoikeuksiin *voi* Suomessa vedota: perustuslaki on sovellettavaa lainsäädäntöä ja tuomioistuimet soveltavat sitä. Pursiainen ei kiistä sitä vaan siirtää kysymyksen käytäntöön — näin tapahtuu erittäin harvoin, koska Suomesta puuttuu pitkä soveltamishistoria, jossa tähän olisi totuttu. Miettinen tukee tätä Liberassa tuotetulla raportilla. **Yhdysvaltain vertailussa vieraat eivät demonisoi.** Miettinen nostaa esiin tavanomaisen vastaväitteen, että korkein oikeus on politisoitunut, kun presidentti nimittää tuomarit. Pursiaisen vastaus kääntää asetelman: Yhdysvaltain ongelma ei ole tuomioistuin vaan se, että **lainsäädäntö ei toimi.** Aborttikysymys on esimerkki asiasta, jota poliittinen järjestelmä on ollut kykenemätön ratkaisemaan poliittisesti, ja siksi se on jäänyt tuomioistuimelle. ## Yleissitovuus: kokoomuslainen puolustaa, kokoomuslainen kritisoi Tämä on jakson paras erimielisyys, koska se kulkee puolueen sisällä. Miettinen esittää kantansa jyrkästi: yleissitovuus rikkoo sopimusvapautta ja on vähemmistön tyranniaa. Hän kuvaa myös mekanismin, jolla poikkeusta haetaan — **työehto- sopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta**, jota hän kutsuu korporatistiseksi erillislakiyksiköksi. **Lintunen, kokoomuksen juristiehdokas, ei lähde mukaan.** Hänen vastauksensa on menettelyllinen eikä sisällöllinen: ei ole niin yksinkertaista, että yleissitovuus olisi laiton ja siksi se pitäisi tuhota kokonaisuudessaan. Yhteiskuntaa kehitetään lailla ja järjellä, ei heittämällä tämäntyyppisiä argumentteja. **Pursiaisen kanta on kolmas ja kiinnostavin.** Hän erottaa kaksi asiaa, jotka keskustelussa yleensä sekoitetaan: 1. *Onko se perustuslain vastaista?* Hän epäilee, että yleissitovuus saattaa hyvinkin olla perustuslaillisesti täysin laillinen järjestely — Suomen perustuslaki ei ole liberaalin yhteiskuntateorian puhdasoppinen kokoelma. 2. *Onko se liberaalin teorian mukaista?* Ei ole. Se on **yksityistettyä lainsäädäntöä**, joka ei tule demokraattisista lainsäädäntöelimistä vaan järjestövallan kautta. Ja sitten hän tekee liikkeen, joka on syytä lukea kahdesti. Hän ottaa esimerkiksi metsäteollisuuden vetäytymisen järjestelmästä ja sanoo olevansa **Lintusen kanssa samaa mieltä**: järjestelmää ei ole kehitetty lain kautta, vaan tyytymättömyys työnantajapiireissä on ollut niin suurta, että sitä on lähdetty murtamaan muuten kuin lainsäädännöllä — eikä se ole koko yhteiskunnan edun kannalta oikein. Paljon parempi olisi kehittää sitä lainsäädännön ja poliittisen päätöksenteon kautta. Toisin sanoen: kaksi ehdokasta, jotka molemmat haluaisivat joustavammat työmarkkinat, ovat eri mieltä keinosta ja samaa mieltä siitä, että nykyinen reitti on väärä. ## Valtion omistajuus: strateginen vai ei Miettinen kysyy Fortumin omistajaohjauksesta. **Lintunen puolustaa strategista omistusta** sijainnilla: Suomi on pieni valtio, jonka on huolehdittava kriittisistä toiminnoista — ammustehtaita, sähköinfrastruktuuria — ja näillä leveys- ja pituusasteilla täydellinen markkinatalous ei välttämättä ole mahdollinen. **Pursiaisen vastaus on lyhyt: ei tarvitse.** Jos kriisitilanne tulee, on aivan sama, kuka infrastruktuurin omistaa — se otetaan kansallisesti haltuun. Fortumin valtio-omistus on hänen mukaansa peruja ajoilta, jolloin Suomessa ei ollut pääomia ja valtionyhtiöitä perustettiin siksi. Sitä perustetta ei enää ole, ja nyt on vain pörssiyhtiö, jossa valtio on huonosti hajautettuna omistajana. Hänen tarkin erottelunsa: on eri asia, että valtio omistaa sata prosenttia jostain viranomaistoimintaa hoitavasta yhtiöstä (hän hyväksyy Lintusen esimerkin **Erillisverkoista**), kuin että valtio omistaa merkittävän hajauttamattoman osuuden pörssiyhtiöstä. Jälkimmäinen on huonoa sekä yhtiöille että politiikalle. Ja sitten kohta, joka tekee argumentista mielenkiintoisen sen sijaan että se olisi ennalta-arvattava — **Pursiainen argumentoi itseään vastaan**: > Ainoa syy oikeastaan olla sitä mieltä, että valtion pitäisi olla vähän varovainen > myymään omistuksiaan, on se, että ahneet poliitikot tietenkin veisi ne ja tuhlaisi > saman tien rahat. Hänen ratkaisunsa on siirtymä: valtio siirtyisi strategisesta omistajasta hajautetuksi salkunomistajaksi, jolloin rahoja ei kaadettaisi pohjattomaan kaivoon heti paikalla. Miettinen tuo vertailukohdaksi Norjan, jonka yli tuhannen miljardin omistukset ovat nimenomaan ulkomaisissa yrityksissä, ja rinnastaa sen eläkevarojen hajauttamiseen: ei kannata sijoittaa eläkerahojaan siihen yritykseen, jossa on töissä, koska silloin konkurssissa menee sekä työpaikka että eläke. Miettinen huomauttaa myös, että **Patrian osittainen yksityistäminen** meni sattumalta hyvin — osuus myytiin Nato-maan norjalaiselle yhtiölle ja yhteisyritys **Nammo** säilyi — mikä Ukrainan sodan aikana osoittautui toimivaksi. ## Erimielisyys, jota ei silitetty: fasismi ja aatehistoria Tämä osuus (23:10–24:36) ansaitsee tulla raportoiduksi sellaisenaan, koska se on jakson ainoa kohta, jossa haastattelija ja vieras ovat suoraan ja jyrkästi eri mieltä. Miettinen esittää, että jos Mussolini luetaan oikeistoon, niin Hitlerin kansallissosialismi kuuluisi vasempaan leiriin, koska siinä kansallistettiin yhtiöitä ja ohjattiin ne asetuotantoon. **Pursiainen torjuu tämän suoraan:** > Sä oot vaan tuossa yksinkertaisesti aatehistoriallisesti täysin väärässä. Toi on > semmoinen juttu, mitä kaikki Twitterin oikeistopojat toistelee, mutta se ei ole totta. > Ihan mikä tahansa asiallinen aatehistoriallinen analyysi kertoo, että fasismi on > oikeistolainen liike. Kansallissosialismi myöskin. Hän myös sanoo kahdesti, ettei jaksa puhua natseista, ja keskustelu siirtyy eteenpäin. Lintunen asettuu tässä lähemmäs Miettistä huomauttaen, että kollektiivinen omistus ja valtionyhtiöt kuuluvat vasemmistoon — johon Pursiainen vastaa, että ne kuuluvat myös autoritaariseen oikeistoon. Artikkeli ei ratkaise kiistaa. Se on aatehistorian tulkintakysymys, ja lukija näkee molempien perustelut. ## Pursiaisen jaottelu: oikeisto ei ole yksi asia Erimielisyyden alla on Pursiaisen varsinainen väite, ja se on jakson analyyttisin kohta. Vasemmisto–oikeisto-akseli **ei kulje markkinatalous- tai vapausulottuvuudella.** Oikeisto koostuu ainakin kolmesta eri asiasta: - **oikeistoliberaalit**, jotka kannattavat markkinataloutta ja yksilönvapautta - **konservatiivit**, jotka eivät tyypillisesti ole markkinatalouden tai yksilönvapauden erityisiä ystäviä vaan ajattelevat kollektiiveja: kansaa, perhettä, yhteisöä - **autoritaarinen oikeisto**, joka on täysin kollektivistinen Ja siitä seuraa itsekritiikki: > Oikeisto huijaa itseään. Me ajatellaan, että me ollaan jotenkin automaattisesti > yksilönvapauksien puolella. Hän lisää tuntevansa paljon vasemmistolaisia, jotka ovat vahvasti yksilönvapauksien kannalla, ja paljon oikeistolaisia, jotka ovat tässä suhteessa *dodgy*. Kokoomus on hänen luennassaan nimensä mukaisesti kokoelma aatteita, jotka ovat yhdessä siksi, että Suomen kokoisessa maassa on strategisesti älytöntä olla enemmän kuin yksi oikeistopuolue. Tähän liittyy myös vaalikonehuomio, joka kertoo mittarien rajoista: Helsingin Sanomien vaalikone sijoitti Pursiaisen samanaikaisesti hyvin oikealle ja viherliberaaliksi, minkä hän kuittaa itseironisesti olevansa *"erittäin oikeistolainen viherliberaali woke"*. Lintusen havainto samasta asiasta on käytännöllisempi: kategorisointi riippuu siitä, missä keskustelussa sattuu olemaan — opetusalan kurinpitokeskustelussa hänet sijoitettiin suoraan oikeaan yläkulmaan, vaikka hän itse sijoittaa itsensä miedosti oikealle keskiakselille. ## Miksi ei liberaalipuolue Miettinen kysyy pienpuolueiden noususta. Pursiaisen vastaus on strateginen eikä aatteellinen, ja se on suoraan sovellettavissa mihin tahansa protestiliikkeeseen: > Ideologinen puhdasoppisuus on oikein mukavaa. Mutta jos jotain haluaa saada aikaan, > niin se ei kyllä mun analyysini mukaan valitettavasti tapahdu pienpuolueessa. > Pikemminkin siinä käy just sillä tavalla, että sitten se kannatus hajaantuu. Hän arvioi, ettei liberaalipuolue ole kokoomukselle erityinen uhka — kannatus keskittyy muutamille postinumeroalueille — mutta Miettinen huomauttaa riskin olevan muutamassa kriittisessä paikassa. Sama ajatus laajenee Pursiaisen yleisemmäksi kritiikiksi ajan protestihenkisyyttä kohtaan, ja se on jakson kylmä avaus: > Minne on jäänyt se järkevä politiikanteko, jossa ryhmittäydytään, löydetään sellaisia > enemmistöjä, joilla niitä muutoksia saadaan aikaiseksi — eikä niin, että kokoonnutaan > johonkin protestihenkiseen konklaaviin ja huudetaan jotain omia totuuksia jostain > sivuilta? ## Espoo vastaan Helsinki Kevyempi mutta luonteikas osuus, ja hyvä esimerkki siitä, miten kaksi ehdokasta suhtautuu samaan asiaan eri lämpötilassa. **Lintunen** (Espoo, kymmenen vuotta valtuustossa) puolustaa erillisyyttä numeroilla: Espooseen muutti edellisvuonna 8 000 uutta asukasta, Helsinkiin 4 000. Helsinki on kasvanut umpeen, dynamiikka on siirtynyt muualle, ja Helsingin rooli ei ole enää hallita Uuttamaata ytimestä käsin. Hän muistuttaa myös, että Espoo on Suomen kokoomuslaisin kaupunki, ja että Espoo ei ole ajanut kuntaliitosta Kauniaisten kanssa — se kertoo paikkakuntien erilaisuuden kunnioittamisesta. **Pursiainen** heittää ensin piikin — *"eihän Espoo ole mikään oikea kaupunki"* — ja sanoo sitten jotain paljon kiinnostavampaa: hän ei löydä asiasta intohimoa. > Niin helppo kuin minun on ruoskia itseni raivoon monesta asiasta, tästä Helsingin ja > Espoon välisestä vastakkainasettelusta en oikein pysty saamaan sitä tulta. Hänen sisällöllinen kantansa on, ettei Helsingillä ole mitään pelättävää: paljon tilaa vaativa liiketoiminta siirtyy sinne missä tilaa on, ja kaupungit täydentävät toisiaan. Ainoa aito hankaluus on liikenne- ja kaavoitusyhteistyö. ## Mitä jaksosta jää käteen Kolme asiaa. **Konditionaali on koko perustuslakikeskustelun ydin.** Pursiaisen havainto siitä, että perustuslakivaliokunta puhuu siitä mitä *voisi* tapahtua, tiivistää eron abstraktin ennakkovalvonnan ja konkreettisen jälkivalvonnan välillä paremmin kuin pitkä selitys. Kysymys ei ole siitä, onko perusoikeuksilla suojaa paperilla, vaan siitä, pääseekö yksilö vetoamaan niihin käytännössä. **Puolueen sisäinen erimielisyys on jakson paras sisältö.** Yleissitovuudessa kokoomuksen juristiehdokas puolustaa harkintaa ja ekonomistiehdokas erottaa laillisuuden liberaalista teoriasta — ja päätyy sitten samaan johtopäätökseen kuin kollegansa siitä, että järjestelmää pitäisi kehittää lailla eikä murtaa ohi lainsäädännön. **Oikeisto ei ole yksi asia, ja sen myöntäminen on harvinaista vaalijaksossa.** Pursiaisen kolmijako oikeistoliberaaleihin, konservatiiveihin ja autoritaariseen oikeistoon — ja hänen huomautuksensa siitä, että oikeisto huijaa itseään pitäessään itseään automaattisesti vapauden puolueena — on itsekritiikkiä, jota kampanja-aikaan kuulee harvoin.