--- title: "Sanna Marinin jälkeinen hallitus | Jari Hanska | Neuvottelija 186" summary: "Iltalehden Jari Hanska, Politiikan puskaradion pääuutisankkuri, purkaa huhtikuun 2023 eduskuntavaalit kaksi päivää tuloksen jälkeen — samana päivänä kun Suomesta tuli Naton jäsen. Jakson analyyttisin havainto on, että kolme suurinta kasvattivat yhteensä 20 paikkaa ja kaikki ne menetettiin keskiryhmiltä, jotka olivat itse hallituksessa, mikä ei Hanskan mukaan selity taktisella äänestämisellä. Lisäksi pitkä ja epätavallisen konkreettinen pohdinta vähemmistöhallituksesta, jossa Hanska osoittaa perustuslaillisen esteen ja Miettinen ehdottaa kokeilua; nousevan somepolitiikan siirtyminen Twitteristä TikTokiin ja YouTubeen; sekä nimittelykulttuuri, jossa toinen laita on fasismia ja toinen kommunismia. Julkaistu 5.4.2023." datePublished: 2023-04-05 dateModified: 2023-04-05 lang: fi section: society sections: ["society","economy"] authors: ["Sami Miettinen"] tags: ["Neuvottelija","EP186","Jari Hanska","Politiikan puskaradio","Eduskuntavaalit 2023","Hallitusneuvottelut","Sanna Marin","Nato","Vähemmistöhallitus","Poliittinen viestintä"] englishUrl: https://www.neuvottelija.com/ai/ep186-sanna-marinin-jalkeinen-hallitus-jari-hanska/ canonical: https://ai.neuvottelija.fi/yhteiskunta/ep186-sanna-marinin-jalkeinen-hallitus-jari-hanska/ --- # Sanna Marinin jälkeinen hallitus | Jari Hanska | Neuvottelija 186 # Sanna Marinin jälkeinen hallitus | Jari Hanska > **Tiivistelmä:** > Jaksossa 186 Sami Miettinen haastattelee **Iltalehden Jari Hanskaa**, Politiikan > puskaradion pääuutisankkuria, kaksi päivää huhtikuun 2023 eduskuntavaalien jälkeen ja > samana päivänä kun Suomesta tuli Naton jäsen. Julkaistu 5.4.2023. > > **Lukuohje.** Vieras on poliittinen toimittaja, ei puolueen edustaja, ja hänen > roolinsa jaksossa on analysoida eikä puolustaa kantaa. Molemmat puhujat esittävät > silti myös mielipiteitä, ja ne on tässä artikkelissa merkitty mielipiteiksi. Jakso on > nauhoitettu kaksi päivää vaalien jälkeen, joten hallituksen kokoonpanoa koskeva > keskustelu on spekulaatiota, ei lopputulos. --- ## Vaalituloksen tärkein luku ei ole voittajien vaan häviäjien Tämä on jakson analyyttisin osuus, ja se kestää vaalituloksen vanhenemisen. Hanskan huomio on rakenteellinen: **kolme suurinta kasvattivat paikkamääriään yhteensä 20 paikalla, ja kaikki nuo paikat menetettiin keskiryhmiltä** — keskustalta, vihreiltä ja vasemmistoliitolta, jotka kaikki olivat itse olleet hallituksessa. > Eli se hallitusvastuun damage tuli heille. Ja heiltä lähti 20 paikkaa, joka on aivan > huomattavan paljon. Ja sitten hän torjuu yleisimmän selityksen: > Mä väitän, että se ei mene taktisen äänestämisen piikkiin mitenkään. Se koko paketti ei > voi mitenkään mahtua sinne. Hänen todisteensa on vaalipiiritason havainto: on vaalipiirejä, joissa **sekä vasemmistoliitto että SDP menetti kansanedustajan** ja perussuomalaiset nousi — eli kaikkia menetyksiä ei voi lukea demarien hyväksi kuluneiksi hukkaääniksi. Miettisen vastapainoinen havainto on, että joissakin vaalipiireissä blokkilogiikka kuitenkin näkyi: Uudellamaalla viimeisenä rannalle jäi vasemmistoliiton ehdokas, joka olisi mennyt läpi, jos demareille menneet äänet olisi allokoitu toisin. **Molemmat havainnot jäävät voimaan**, eikä jakso ratkaise kumpi painaa enemmän. Vasemmistoliiton tilanteesta Hanska esittää seurauksen, joka on pitkävaikutteisempi kuin paikkaluku: puolueella on nyt **kolme vaalipiiriä, joista se menetti ainoan kansanedustajansa.** Ilman istuvaa edustajaa ehdokkaan rakentaminen takaisin sinne on huomattavasti työläämpää — eli tappio on itseään vahvistava. ## Miksi paikat menivät niin kuin menivät: d'Hondt Tekninen mutta olennainen sivupolku. Miettinen huomauttaa **d'Hondtin menetelmän** armottomuudesta keskikokoiselle puolueelle: aina kun vertausluku puolitetaan, loppupää on raaka. Esimerkkinä kulkevat kristillisdemokraatit, jotka saivat lähes RKP:n verran ääniä mutta huomattavasti vähemmän paikkoja, koska äänet jakautuivat eri tavalla vaalipiireittäin. Toinen esimerkki on Uudenmaan viimeinen paikka, jossa taistelu tiivistyi **Tere Sammallahden ja Mika Niikon** välille ja meni lopulta keskustalle. Hanskan huomio siitä, miksi se olisi ollut merkittävää, on laskennallinen: jos ratkaisu olisi kääntynyt toisinpäin, se olisi tarkoittanut perussuomalaisille plus yhden ja kokoomukselle miinus yhden — eli puolueet olisivat tulleet kaksi paikkaa lähemmäs toisiaan. ## Vähemmistöhallitus: Miettisen ehdotus ja Hanskan este Jakson pisin yhtenäinen keskustelu, ja se on syytä lukea, koska se on harvinaisen konkreettinen. **Miettinen ehdottaa kokeilua** Tanskan ja Ruotsin malliin: kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt muodostaisivat tasan sadan paikan pohjan, puhemiehen paikka menisi oppositioon, ja RKP:ltä ja keskustalta pyydettäisiin tukea **lakikohtaisesti** sen sijaan että ne otettaisiin hallitukseen — eikä luottamusäänestyksiä käytäisi. **Hanskan vastaus on perustuslaillinen, ei poliittinen**, ja se on jakson hyödyllisin yksittäinen tieto: > Meidän nykyinen perustuslaki lähtee nimenomaan parlamentaariseen enemmistöön nojaavasta > hallituksesta. Se tie sinne vähemmistöhallitukseen on aika pitkä. Pitää ensin pyrkiä > kokeilemaan enemmistöhallituksen muodostamista. Perustuslaki ja sen esityöt **puskevat järjestelmää** enemmistöhallitukseen; vähemmistö on viimesijainen vaihtoehto. Hän ei kuitenkaan väitä sen olevan mahdotonta, ja kuvaa mitä se edellyttäisi: > Se vaatii erilaista politiikan tekemisen kulttuuria. Mä väittäisin, että valiokuntien > rooli varmaan muuttuisi — että valiokuntavastaavilla olisi paljon enemmän > päätäntävaltaa myös oppositiopuolueissa. Toisin sanoen: laeista neuvoteltaisiin yksi kerrallaan, vastavuoroisesti. Hän nimeää myös haittapuolen, ja se on rehellinen: **ennustettavuus kärsisi.** Jos edessä on esimerkiksi sopeutusohjelma, joka pitäisi toteuttaa tietyssä aikaikkunassa, ad hoc -politiikassa käy helposti niin, että vain osa menee läpi eikä kokonaisuutta saada kasaan. Miettinen huomauttaa, että kuluneella kaudella tätä jo osin kokeiltiin: hallitus äänesti omantunnon kysymyksissä hajalleen eikä kukaan vaatinut hallituksen kaatamista, vaikka lakeja kaatui. *"Siinä tuli jo pieni sellainen kuivaharjoittelu."* Historiallisena muistutuksena kulkee se, että Suomessa on aiemmin eletty toisin — Kekkosen aikaan hallituksia repäistiin tiuhaan, ja kokoomus oli pitkään käytännössä ulkona. **Miksi 120 paikkaa?** Hanska selittää myös sen, miksi enemmistöhallitukselle halutaan reilu marginaali eikä niukka: ministerit ovat usein poissa äänestyksistä työtehtävien takia, ja puhemies on yksi paikka lisää pois — joten tasan puolet on käytännössä liian ohut. ## Somepolitiikan siirtymä Hanskan havainto median näkökulmasta on terävä ja itsekriittinen. > Toimittajat on Twitterissä katsomassa, mitä siellä Twitterissä tapahtuu — mutta sitten > kun sitä kampanjaa käydään tosi paljon siellä TikTokissa… Toisin sanoen poliittinen keskustelu on siirtynyt sinne, mistä perinteinen media ei sitä katso. Hän lisää, että se **muuttaa politiikan tekemisen tapaa**, ei vain sen näkyvyyttä. Miettinen tuo mukaan oman huomionsa YouTubesta: siellä ei ole juuri vasemmistolaisia kanavia, ja hän arvioi YouTuben olevan vaikutukseltaan yhtä vahva kuin TikTokin. Hanska vahvistaa suunnan mutta ei ota kantaa mittasuhteisiin. Esimerkkeinä läpimenneistä someprofiileista mainitaan vasemmistoliiton **Minja Koskela** sekä perussuomalaisten tamperelaiset ehdokkaat ja **Sebastian Tynkkynen**. Toimittajista läpi pääsivät **Pauli Aalto-Setälä** ja Susanne Päivärinta; **Martin Paasi** — Miettisen aiempi vieras — jäi varapaikalle. ## Vahvat naiset ja se, mikä ei enää ole kummajainen Lyhyt mutta huomionarvoinen havainto, jonka Miettinen tekee ja Hanska vahvistaa. Riikka Purra oli äänikuningatar, ja Miettisen tulkinta on, että **oikeistolainen nainen ei ole enää poikkeus vaan valtavirtaa** — Elinat ja Purrat ovat vahvoja, ja Sari Essayah sai paljon ääniä. Hanskan muotoilu on suora: tällainen hahmo *"ei olekaan jotenkin kylmä bitch enää."* Purran asemasta puolueen johdossa Hanska esittää myös mittaustietoa: puoluebarometrissa luottamus perussuomalaisten puheenjohtajaan oli Halla-ahon aikana 18 prosenttia, laski Purran aloittaessa noin 12–14 prosenttiin ja on sittemmin noussut. Hän varoittaa itse aineiston ohuudesta — mittauksia on ehtinyt olla vain pari — mutta pitää Purran asemaa vakiintuneena. ## Perussuomalaiset hallitukseen — ja miksi Hanskan argumentti on hallinnollinen eikä poliittinen, ja se on hänen selvin kannanottonsa jaksossa. > Perussuomalaisten pitäisi olla hallituksessa nimenomaan sen takia, koska heidän > politiikan tekemisen tapansa on ollut… että kaikki on paskaa paitsi kusi. Se ei enää > toimi. Sitten pitää tehdä se koherentti poliittinen ohjelma. Toisin sanoen: oppositiosta esitetty kritiikki ja hallituksessa toteutettu ohjelma ovat eri asioita, ja jälkimmäinen pakottaa ensimmäisen johdonmukaiseksi. Hän arvioi myös, että perussuomalaisilla on vahva intressi saada **keskusta** mukaan, koska puolue valtasi vaaleissa juuri keskustan perinteisiä alueita ja haluaisi liittolaisen niiden puolustamiseen. Miettisen kysymys Petri Honkoselle samasta asiasta sai vastauksen, joka kuvaa vastakkaista logiikkaa: **keskustan on helpompi mennä oppositioon**, kerätä kannatusta ja vallata alueet takaisin. Ja Hanska lisää siihen vastapainon, joka tekee asetelmasta aidon: oppositiossa keskusta tahriintuisi punavihreään kuplaan, ja kysymys kuuluisi, onko se enää uskottava porvaripuolue sen jälkeen. **Kumpikin vaihtoehto maksaa jotain.** ## Marin viestijänä Osuus on arvioiva ja molemmat merkitsevät sen mielipiteeksi. Miettinen antaa tunnustusta sille, mitä hän kutsuu trumpilaisuudeksi ilman halventavaa sävyä: **anteeksipyytämättömyys ja se, ettei peräänny**, ovat poliitikolle hyödyllisiä ominaisuuksia, ja Marin painoi omaa linjaansa järkähtämättömästi. Hanskan tarkempi havainto koskee delegointia. Isoissa kansainvälisissä kysymyksissä — esimerkkinä Uniper — pääministeri jätti puhumisen ministereille, ja Hanskan selitys on suojaaminen: kysymys ohjataan ministerille, sitten seuraavalle, jolloin pääministeri pysyy etäällä. Hän perustelee tämän edeltäjän kohtalolla: **Antti Rinne kaatui juuri siihen**, että oli käsivarsia myöten kiinni postin työehtokiistassa — klassinen tilanne, josta ministerin pitäisi pysyä kaukana. Sivuhuomiona kulkee, että Sirpa Paatero joutui tuolloin kantamaan seuraukset ja putosi nyt eduskunnasta. Hornet-keskustelusta molemmat ovat samaa mieltä, että se oli **sisäpoliittinen kysymys** eikä Nato-kysymys: jos ulko- ja turvallisuuspoliittista marssijärjestystä halutaan muuttaa, tämä ei ole se tapa. ## Naton jäsenyyspäivä ja kullattu kynä Kevyempi mutta toimittajatyön kannalta kuvaava anekdootti, joka kannattaa lukea sellaisena. Jakso nauhoitettiin **4.4.2023**, jona päivänä Suomesta tuli Naton jäsen — Naton omana perustamispäivänä vuodelta 1949. Hanska kertoo, että päivämäärä tuli yllätyksenä myös asiantuntijoille, joista monilla oli päällekkäisiä varauksia. Hänen oma osuutensa historiaan on sattuma: hänellä ei ollut kynää mukanaan, hän oli napannut kotoa puolisonsa hienon tanskalaisen kullatun kynän, ja kun ulkoministeri Haavisto tarvitsi kynän asiakirjan allekirjoittamiseen, kynät vaihdettiin. *"Näyttää toi nyt paremmalta kuin tämä ulkoministeriön muovinen rämpylä."* Niin kynä päätyi televisioon. Miettinen ja Hanska myöntävät molemmat suoraan nauttivansa siitä, että Ruotsi jäi tässä vaiheessa rannalle — mielipide, jonka kumpikin merkitsee itse sellaiseksi. ## Nimittelykulttuuri ja arvokartan aukko Jakson lopun paras analyyttinen havainto, ja se on molempien yhteinen. Hanska kuvaa keskustelun kaksi ääripäätä symmetrisesti, mikä on harvinaista: > Jos meillä tulee perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitus, niin siis fasismi alkaa > välittömästi. Ja sitten toisessa päässä: jos tehdään ollenkaan sosiaalidemokraattista > politiikkaa, niin se on ensimmäinen askel kohti sosialismia. Hän kutsuu tätä kielenkäytön rehevöitymiseksi ja pitää sitä raskaana nimenomaan siksi, että sitä esitetään vakavalla naamalla. Hänen syvempi huolensa ei kuitenkaan ole nimittely vaan se, mitä se tekee faktoille: > Huolestuttavaa siinä on se, että jos aletaan tarkastella totuutta pelkästään tämmöisten > raamien läpi… aletaan kyseenalaistamaan ihan faktoja. Ja siihen liittyy hänen toiveensa, jonka hän esittää suoraan mielipiteenään: että amerikkalaista kulttuurisotaa **kopioitaisiin Suomeen mahdollisimman vähän**, koska hän ei näe sen rakentavan mitään. **Arvokartan aukko** on jakson viimeinen ja kiinnostavin havainto. Kun kartalle sijoitetaan puolueet, oikeistoliberaali kulma löytyy (RKP-tyyppinen: Adlercreutz, Andersson), vihreästä liberaalista päästä löytyy nimiä (Harjanne, Oras Tynkkynen, Osmo Soininvaara) — mutta: > Se sektori, missä ei ole ketään, on tämmöinen **talousvasemmistokonservatiivi.** Se on > hyvin hiljainen kulma. Toisin sanoen: yhdistelmä, jossa haluttaisiin sekä vahvaa tulonjakoa että arvokonservatismia, ei ole Suomessa edustettuna — vaikka äänestäjiä siihen kulmaan todennäköisesti mahtuisi. Miettinen huomauttaa, että samasta syystä oikeisto ja kansalliskonservatismi sekä vasemmisto ja liberalismi menevät kartalla "luonnolliseen kimppaan", mikä tekee polarisoinnista helppoa. ## Mitä jaksosta jää käteen Kolme asiaa. **Hallitusvastuun hinta maksettiin keskiryhmillä.** Kolme suurinta voitti 20 paikkaa ja kaikki ne tulivat hallituksessa olleilta keskikokoisilta puolueilta. Se on tulos, joka näkyy vasta kun katsoo häviäjiä eikä voittajia — ja Hanskan mukaan liian iso selittyäkseen taktisella äänestämisellä. **Vähemmistöhallitus ei ole Suomessa kielletty, se on tehty vaikeaksi.** Perustuslaki ja sen esityöt ohjaavat enemmistöön, ja vähemmistö on viimesijainen vaihtoehto. Vaihtokauppa olisi valiokuntien vallan kasvu ja ennustettavuuden lasku — mikä on paljon tarkempi vastaus kuin keskustelussa yleensä kuulee. **Arvokartalla on tyhjä kulma.** Talousvasemmistolainen arvokonservatiivi ei löydä Suomesta puoluetta. Se on havainto, joka selittää sekä joidenkin puolueiden kannatusvuotoja että sitä, miksi uudet pienpuolueet asettuvat toistuvasti samoihin kulmiin.