EP199 · Yhteiskunta · 2023-06-29
Prigožin vastaan Putin | Pekka Toveri | Neuvottelija 199
Kansanedustaja ja entinen sotilastiedustelun päällikkö Pekka Toveri käy läpi Wagnerin juhannuskapinan viikko tapahtumien jälkeen. Toverin mukaan operaatio oli pätevästi suunniteltu — raskaat lavetit paikalla, huolto järjestetty, Rostovin haltuunotto turvasi selustan — kunnes Prigožinilta meni pupu pöksyyn. Paras rakenteellinen selitys koskee sitä, miksi Prigožin ylipäänsä sai haukkua: hyvä tsaari, pahat pajarit -mallissa hän toimi ukkosenjohdattimena, jolloin syytökset eivät kohdistuneet Putiniin. Kapina paljasti neljä asiaa: selusta on tyhjä, kukaan ei puolustanut, tieto ei kulje hallinnossa, ja diktaattori ei saa oikeaa informaatiota. Toveri torppaa lavastusteorian kahdella argumentilla. Lopuksi tilannekuva vastahyökkäyksestä: 20-30 kilometriä syvä venäläispuolustus, josta ensimmäistäkään linjaa ei ole vielä murrettu. Julkaistu 29.6.2023.
Prigožin vastaan Putin | Pekka Toveri
Tiivistelmä: Jaksossa 199 Sami Miettinen haastattelee kansanedustaja Pekka Toveria, entistä kenraalimajuria ja sotilastiedustelun päällikköä, Wagnerin juhannuskapinasta ja sen seurauksista. Jakso on nauhoitettu viikko tapahtumien jälkeen ja kanavan ensimmäisenä Nato-jäsenyyden aikana. Julkaistu 29.6.2023.
Mitä juhannuksena tapahtui
Toverin luonnehdinta asettaa sävyn: “tyypillinen venäläinen operaatio, kapinayritys”. Kulku oli tämä. Bahmutin valtauksen jälkeen pääosa Wagnerin joukoista oli otettu irti linjasta huoltoon ja uudelleenorganisointiin. Näillä joukoilla marssittiin Ukrainasta Venäjän rajan yli — FSB:n rajajoukot eivät tehneet mitään pysäyttääkseen heitä. Mentiin Rostoviin, missä on eteläisen sotilaspiirin esikunta, josta Ukrainan vastaista sotaa johdetaan, ja otettiin se haltuun. Sieltä jatkettiin pienemmällä osalla, noin 5 000 sotilaalla, kohti pohjoista; Voronež otettiin matkalla haltuun, ja matka jatkui “kenenkään pahemmin estämättä”, kunnes ilmoitettiin sopimuksesta ja käännyttiin takaisin.
Toverin arvio operaation laadusta on se, joka tekee tästä kiinnostavan: se oli pätevästi suunniteltu. Amerikkalaislähteiden mukaan sitä oli valmisteltu pidempään — raskaat lavetit olivat paikalla, huolto oli järjestetty, ja Rostovin ottaminen turvasi selustan niin, että Ukrainan rintamalta olisi ollut vaikea siirtää nopeasti joukkoja Moskovan suuntaan. “Mutta sitten Prigožinilta meni pupu pöksyyn kesken kaiken.”
Tappiot, jotka olivat oikeita
Prigožin väitti, ettei venäläisten verta vuodatettu. Toveri luettelee toisin: lentävää henkilöstöä kuoli parisen kymmentä, ja kalustoa menetettiin poikkeuksellisen arvokasta — kaksi Mi-8-häirintäversiota, joita Venäjällä on ehkä parikymmentä ja joista kuusi on jo menetetty sodassa, sekä Il-20-komentopaikkakoneita, joita on kaikkiaan ehkä puolisen tusinaa. Miettisen sanoin sitä ei pysty kukaan feikkaamaan. Kyse on suorituskyvyistä, joita Venäjällä on vähän.
Miksi Prigožin sai haukkua
Jakson paras rakenteellinen selitys koskee sitä, miksi Prigožin ylipäänsä saattoi huutaa julkisesti ammuspulasta ja haukkua puolustusministeriä. Toverin vastaus on hyvä tsaari, pahat pajarit -malli: tsaari on hyvä ja haluaa tehdä hienoja asioita, mutta pajarit hänen allaan pilaavat kaiken. Klikkien peluuttaminen toisiaan vastaan takaa, ettei synny voimakeskittymää, joka kääntyisi Putinia vastaan — ne käyttävät energiansa keskinäiseen tappeluun. Putin on tappelun yläpuolella ja tulee tarvittaessa erotuomariksi.
Ja siinä on toinen funktio, joka on jakson terävin yksittäinen havainto: Prigožin toimi ukkosenjohdattimena. Kun sota ei mene hyvin ja ihmisiä ärsyttää, hänen annetaan haukkua asevoimien johtoa — syytökset eivät kohdistu Putiniin, ja Putin taputtaa hänelle likaisen työn tekemisestä.
Miettisen lisäys: Bahmutin valtaaminen henkilöityi Prigožiniin, kun taas kyvyttömyys edetä henkilöityi Šoiguun ja armeijaan. Kun Šoigu sitten vaati Wagnerin yhdistämistä armeijan alaisuuteen, kyse oli Toverin mukaan yksinkertaisesti siitä, että raja oli ylittynyt ja paras keino ottaa kaverilta voima pois on ottaa se aseellinen voima pois.
Lukašenkan diili, ja kenen ehdoilla
Miettinen kiinnittää huomiota siihen, ettei Putinin puheessa mainittu nimeltä Prigožinia eikä Šoiguakaan; puhe vetosi historiaan — vuoden 1917 sisällissotaan ja Japanin sotaan. Toverin selitys on suora: Putinilla ei ole tarjota kansalleen tulevaisuutta, joten puhutaan mieluummin historiasta.
Lukašenkan motiivi on Toverin mukaan itsekäs ja looginen: jos Putin kaatuu, Lukašenka kaatuu perässä, koska hänen valtansa on kiinni Putinista. Samalla hän nostaa profiiliaan ja saa kiitollisuudenvelkaa.
Diilin sisältö oli kaksitasoinen, ja juuri se on sen ongelma. Prigožinille: taloudellinen hyvinvointi ja asema turvataan, ei syytettä, saa jatkaa operaatioita Afrikassa ja Syyriassa. Wagnerin miehille: voitte liittyä puolustusministeriön joukkoihin. Toverin mukaan tämä on herättänyt katkeruutta, ja Wagnerin porukasta tuli video — “mitä helvettiä, lähdettiin Moskovaa valtaamaan ja tämä on tulos”.
Miettisen tiivistys Putinin sanan arvosta on jakson siteeratuin: luottaminen siihen on “melkoinen hyppy tyhjyyteen ilman minkäänlaista laskuvarjoa” — hän ei ole tunnettu lupaustensa pitämisestä, paitsi siitä lupauksesta, että tulee tappamaan sinut. Toveri arvioi vastaavasti, ettei Šoigu ja Gerasimov ole nopeasti vaihtamassa tehtäviä, ja että syytesuojan sijaan todennäköisempää on, ettei oikeudenkäyntiä haeta lainkaan. Hän ei myöskään usko Prigožinin jäävän pitkäksi aikaa Valko-Venäjälle, koska Venäjän turvallisuus- ja tiedustelupalvelut toimivat siellä vapaasti.
Mitä kapina paljasti Venäjästä
Tämä osuus kantaa jakson pisimmälle.
Ensinnäkin: selusta on tyhjä. Valtaosa Venäjän maavoimien operatiivisista joukoista on Ukrainassa kiinni, ja Prigožin tiesi sen. Toverin kuiva huomio: “liikennepoliisilla on huono pysäyttää panssarivaunua”. Venäjä ei ole pystynyt suojaamaan edes raja-alueitaan venäläisten vapaaehtoistaistelijoiden hyökkäyksiltä.
Toiseksi: kukaan ei puolustanut. Toverin mielestä silmiinpistävintä ei ollut Prigožinin suosio vaan se, ettei tusinoittain virkamiehiä, kuvernöörejä ja kenraaleja tullut mediaan vakuuttamaan uskollisuuttaan — kaikki katselivat, mitä tässä oikein käy. Rostovissa kansa tuki häntä, mutta Toverin tulkinta on, ettei kyse ole rakkaudesta häntä kohtaan vaan siitä, ettei Putinista tykätä: joku uskalsi pistää diktatuurille kampoihin.
Kolmanneksi: tieto ei kulje. Venäjän hallinnossa puolustushaarat eivät keskustele keskenään, eivät maavoimien johtoportaat, eivätkä ministeriöt. Yhteistoiminnan kulttuuria ei ole, koska tieto on valtaa ja se halutaan pitää itsellä. Siksi tietokaan siitä, että rajan yli marssii porukkaa, ei kulkenut oikeille tahoille.
Neljänneksi: diktaattorin informaatio-ongelma. Pitkään vallassa ollut, jeesmiehillä itsensä ympäröinyt johtaja ei saa oikeaa tietoa, koska sanansaattajalle voi käydä huonosti. Toveri lisää tähän uuden vivahteen: nyt kun liikehdintää on, tietoa saatetaan myös tarkoituksella pidätellä, koska siitä voi olla itselle hyötyä.
Lavastettu vallankaappaus? Toveri torppaa sen
Miettinen nostaa esiin salaliittoteorian, jonka mukaan kyse olisi ollut Putinin ja Prigožinin näytelmästä pettureiden paljastamiseksi — vertailukohtana Erdoganin Turkki 2016, jota Miettinen itse pitää aitona vallankaappausyrityksenä, jonka jälkeen asevoimat, koululaitos ja hallinto puhdistettiin.
Toverin vastaus on kaksiosainen ja vakuuttava. Ensinnäkin motiivi puuttuu: Putin menetti tässä kasvonsa ja näyttää heikolta johtajalta, ja joutuu nyt tekemään toimenpiteitä pönkittääkseen asemaansa. Toiseksi keinot ovat päinvastaiset: Putinilla on kymmeniätuhansia operaattoreita FSB:ssä ja täysin rajoittamattomat mahdollisuudet salakuunnella puheluita, lukea sähköpostit ja valvoa kasvontunnistuksella, kuka tapaa ketäkin. “Tosiaanko ei löydy mitään muuta keinoa paljastaa pettureita kuin tehdä tämmöinen näytelmä?”
Ja hän lisää argumentin, joka pätee yleisemminkin: jos Putin olisi kauhean ovela pitkän aikavälin juonittelija, miksi Ukrainan sota on ollut kuusitoista kuukautta virhe toisensa jälkeen? “Sulla on vuotava paatti, johon tulee koko ajan lisää reikiä.”
Mitä Ukraina tästä hyötyi
Vähemmän kuin toivoisi. Toverin arvio on, että parhaimmillaan kapina olisi vetänyt joukkoja irti rintamalta ja tarjonnut iskun paikan — mutta koska tieto ei kulkenut, joukot vain jatkoivat annettuja tehtäviään. Rintamalla tilanne on edelleen käytännössä sama kuin ennen. Yksi todennäköinen pysyvä vaikutus on, että miljardilla tuettu, paremmin palkattu ja paremmin huollettu Wagnerin väki ei innostu palaamaan juoksuhautoihin puolustusministeriön remmiin. Toverin havainto palkkasotilasfirmoista on tylysti tasapainoinen: kuri on armotonta ja ihmisiä teloitetaan ilman oikeudenkäyntiä, mutta varustus, huolto ja kohtelu ovat parempia kuin asevoimissa — siksi rekrytointikin toimii paremmin.
Vastahyökkäyksen tilannekuva
Loppupuolisko on sotilasteknistä tilannearviota, ja se kannattaa lukea ennusteena eikä lopputuloksena.
Kahovkan padon räjäytys siirsi painopisteen itään. Ukrainalaiset olivat aiemmin operoineet joen yli kevyillä jalkaväkijoukoilla; padon tuhoutuminen esti hyökkäykset joksikin aikaa, ja vaikka virtaus on tasaantunut, isomman operaation tekeminen vaatisi mittavasti ponttoni- ja lauttauskalustoa, jota Ukrainalla ei välttämättä ole riittävästi.
Venäläisten puolustus Zaporižžjan ja Mariupolin välillä on Toverin kuvauksena jakson perusteellisin kohta: pahimmillaan 20–30 kilometriä syvä asema. Edessä vastaanottoasemat ja komppanian tukikohdat parin kolmen kilometrin syvyydessä, mittavasti sulutteita ja miinoitteita; sitten ensimmäinen puolustuslinja panssariesteineen, panssarikaivantoineen ja juoksuhautoineen; sen takana välialue reserveineen, tykistöineen ja komentopaikkoineen; sitten toinen vastaavanlainen puolustusasema; ja sen takana vielä syvyydessä tiedustelualueita ja johtokeskuksia. Ukraina ei Toverin käsityksen mukaan ole päässyt vielä edes ensimmäisestä puolustuslinjasta läpi.
Kalustosta: Leopardeja on näkynyt, Challengereita on maassa 1–2 komppaniaa eli parista 20–30 vaunua yhdellä prikaatilla, Abramsit eivät ole vielä maassa ja niitä luvattiin nopeuttaa kesään. Bradleyjä on paljon. Britannian Storm Shadow on Toverin mukaan merkittävämpi kuin HIMARS, koska kantama ja taistelulataus ovat isompia; sitä käytetään operatiivisesti merkittäviin kohteisiin — siltoihin, komentopaikkoihin, huoltokeskuksiin — ja yhdellä videolla Pantsir-järjestelmä ampui sitä kahdesti ohi.
Reservistä: Toverin arvio on noin tusinan verran mekanisoituja prikaateja, osa länsikalustolla, sekä kymmenkunta kansalliskaartin prikaatia — parinkymmenen prikaatin voima, josta läheskään kaikki ei ole ollut taistelussa. Sillä välin tehdään partisaani- ja täsmäiskuja venäläisten huoltoon ja johtamisjärjestelmään ja etsitään heikkoja kohtia. Kuten hän muotoilee: päähyökkäys ei ole vielä alkanut.
Miettinen esittää vaihtoehdon — luovuttaisiin Zaporižžjan läpimurrosta ja vedettäisiin Donetskin itärintamalla Bahmutin alapuolelta Venäjän rajalle saakka. Toveri muistuttaa, että syyskuun Harkovan menestys tapahtui olennaisesti heikommin miehitettyä ja linnoitettua puolustusta vastaan; vertailu ei siis päde.
Vapautetut kylät ja aikajänne
Vapautettu alue on noin 7 prosenttia, kun Venäjän vuoden 2022 jälkeen valtaama on 11. Toveri asettaa mittakaavan rehellisesti: vapautettuja kyliä on tusinan verran ja alueita muutama sata neliökilometriä, kun vapautettavaa on kymmeniätuhansia — tällä vauhdilla se on aika pitkä projekti. Symbolinen arvo on silti todellinen: Donbassissa on vapautettu alueita, jotka menetettiin lähes vuosikymmen sitten.
Kansanedustajan ensimmäiset viikot
Jakso päättyy henkilökohtaiseen osuuteen. Toveri kiittää äänestäjiään ja kertoo, että politiikka on tuntunut tähän asti positiivisemmalta kuin oletti — vaikka arvelee realiteettien tulevan ilmi syksyllä. Hän pääsi puolustusvaliokuntaan, mitä pitää hienona, koska siellä pääsee tekemään asioita, joista tietää paljon.
Hänen syynsä lähteä politiikkaan on suora: Venäjä on pitkän aikavälin uhka ja naapurissa on epävakaa ydinasevaltio, eikä omaa valmiutta saa laskea sisäisessä eikä ulkoisessa turvallisuudessa.
Ja jakson viimeinen ajatus on se, jonka hän itse nostaa tärkeimmäksi. Puolustusvaliokunnan järjestäytymiskokouksessa kaikki korostivat, että asioita tehdään yhdessä isänmaan eteen eikä puoluepolitiikka ole tunkenut mukaan. Jos yhteisestä puolustuksesta ruvettaisiin tekemään puoluepoliittista kysymystä eikä yhtenäisyyttä löytyisi, se olisi Toverin mukaan tosi huono juttu — ja yhtenäisyys on tärkeä signaali ulospäin.
Huomio lähteestä
Transkriptiossa ei ole katkoja, mutta tämän jakson automaattinen litterointi on selvästi batchin heikkolaatuisin: venäläinen ja ukrainalainen nimistö sekä sotilastermistö ovat vääntyneet pahasti. Puhdistettu tekstitys korjaa nimet julkaisijan omaan chapter-listaan nojaten — Prigožin, Šoigu, Gerasimov, Bahmut, Lukašenka, Voronež, Rostov — sekä tunnistettavat termit (Kahovkan pato, Zaporižžja, Mariupol, Donbass, Harkova, FSB, Storm Shadow, HIMARS, Pantsir, Stryker, Bradley, Abrams, Il-20, Mi-8).
Numeroarvoja ei ole korjattu, koska niitä ei voi erottaa puheen epätarkkuudesta litteroinnin virheestä. Jaksossa esiintyy ainakin yksi selvästi virheellinen luku (Storm Shadow’n kantama), eikä tässä artikkelissa toisteta jakson numeroita muuten kuin siellä, missä ne ovat sisäisesti johdonmukaisia. Samoin yksittäisiä epäselviä ilmaisuja ei ole arvattu.
Jakso on litteroitu MacWhisperilla eikä siinä ole puhujamerkintöjä; vieraita on yksi, joten puhujat erottuvat luotettavasti.
Katso jakso
Nauhoitus on Neuvottelija-kanavalla: Prigozin vs Vladmir Putin | Pekka Toveri | Neuvottelija 199.
Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English