---
title: "Aprillimedia oikeiston kimpussa | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 320"
summary: "Aprillipäivänä 2025 nauhoitettu Neuvotteluklubi alkaa EVA:n mittauksesta, jonka mukaan 40 prosenttia suomalaisista pitää Yleä vasemmalle kallellaan ja 5 prosenttia oikealle — kahdeksankertainen epäsuhta. Siitä edetään perintöveroon ja siihen, mitä keskustelusta puuttuu: verrokkimaiden ratkaisut, maksurahan alkuperä yrityksestä ja se, että Suomen keskimääräinen aikuisen varallisuus on 150 000 euroa Ruotsin 300 000:ta vastaan. Toinen puolisko on Marine Le Penin vaalikelpoisuuden menetys ja sen periaatteellinen ongelma, eristämispolitiikan toimimattomuus, Ottawan sopimuksesta irtautuminen, Grönlanti ja lopuksi kysymys, jota kumpikaan laita ei esitä: mitä rahalla saatiin."
datePublished: 2025-04-02
dateModified: 2025-04-02
lang: fi
section: society
sections: ["society","economy"]
authors: ["Sami Miettinen"]
tags: ["Neuvottelija","EP320","Sami Miettinen","Tere Sammallahti","Onni Rostila","Mediakritiikki","Yle","Perintövero","Le Pen","Ottawan sopimus","Grönlanti","Vaikuttavuus","Ezra Klein"]
englishUrl: https://ai.neuvottelija.com/ep320-aprillimedia-oikeiston-kimpussa-sammallahti-rostila/
canonical: https://ai.neuvottelija.fi/yhteiskunta/ep320-aprillimedia-oikeiston-kimpussa-sammallahti-rostila/
---
# Aprillimedia oikeiston kimpussa | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 320

# Aprillimedia oikeiston kimpussa | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 320

> **Tiivistelmä:**
> Jakso nauhoitettiin **1. huhtikuuta 2025**, ja aprillipäivä on sen kehys: Miettinen oli juuri julkaissut viestin, jossa lähes kaikki hänen soittamansa kansanedustajat ja asiantuntijat kannattivat siirtymistä perintöverosta luovutusvoittoverotukseen — ja jättänyt lukijan arvattavaksi, oliko se totta vai pilaa.
>
> Jakson **mitattava ydin** on EVA:n selvitys: 40 prosenttia vastaajista kokee Ylen kallellaan vasemmalle, 5 prosenttia oikealle. Rostilan mukaan olennaista ei ole kumpikaan luku vaan **kahdeksankertainen epäsuhta**.
>
> Jakson **paras periaateargumentti** ei koske Suomea. Se koskee Marine Le Peniä, ja se on Rostilan: kun tuomioistuin poistaa opposition kärkiehdokkaan vaalikelpoisuuden, ratkaisu **normalisoituu** — ja seuraavalla kerralla se kohdistuu johonkuhun muuhun.

**Lukuohje.** Tämä on kahden oikeistolaisen kansanedustajan mielipiteellinen keskustelu, nauhoitettu kaksi viikkoa ennen kevään 2025 kuntavaaleja. Tulkinnat ovat heidän. Tässä on pyritty pitämään erillään kolme asiaa: rakenteellinen argumentti, joka kestää tarkastelun riippumatta siitä mitä mieltä lukija on; ennuste, joka voi mennä väärin; ja poliittinen kärjistys, joka on retoriikkaa. Sarkasmi ja vastapuolen motiiveja koskevat väitteet on merkitty sellaisiksi eikä niitä esitetä tässä havaintoina.

---

## Aprillipilan idea: väite, jonka totuusarvo on lukijan arvattava

Miettinen aloittaa kertomalla, mitä hän oli aamulla tehnyt: kirjoittanut, että hän on soitellut kansanedustajille ja asiantuntijoille ja lähes kaikki olivat sitä mieltä, että siirtymä perintöverosta luovutusvoittoverotukseen menee läpi — ja jättänyt aprillipäivän hengessä yleisön arvattavaksi, oliko se tosissaan.

Siitä syntyy jakson kantava rinnastus: **on olemassa mediaa, joka toimii näin joka päivä.** Lukijan on itse pääteltävä, valehteliko lähde tänään vai puhuiko totta.

## EVA:n mittaus ja se, mitä siitä seurasi

EVA selvitti suomalaisten kokemusta medioista, ja tulos oli, että Yle koetaan kaikista vasemmistolaisimpana mediana.

Rostilan huomio on **suhdeluku, ei taso**:

> Se prosenttiluku meni niin, että 40 prosenttia katsoi, että joko selkeästi tai jokseenkin vasemmalle, ja sitten vaan 5 prosenttia katsoi, että taas oikealle. Ja tää on se keskeinen epäsuhta.

Hän muotoilee myös vastaehdon, joka tekee argumentista tarkistettavan eikä pelkän valituksen: jos tulos olisi ollut suunnilleen symmetrinen tai mediaani jossain keskellä, **kritiikillä ei olisi yhtä paljon pointtia**.

Ajoitus tekee havainnosta terävämmän. Noin viikkoa aiemmin liikenne- ja viestintävaliokunta oli järjestänyt julkisen kuulemisen Yle kuriin -kansalaisaloitteesta, jossa toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilalta kysyttiin vasemmistolaisesta vinoumasta ja hän vetosi siihen, ettei asiasta ole tutkimusta. Nyt tutkimus on — eikä kysymystä Rostilan mukaan ole kukaan toimittaja esittänyt uudelleen.

Rostila kertoo myös oman aiemman videonsa Ylen kolumniosaston aatteellisesta vinoumasta ja sen seurauksista: kolumniosaston tuottaja sulki sosiaalisen median tilinsä eikä vastannut kysymyksiin, ja Ylä-Anttila kuittasi asian julkisesti. **Seurausta ei tullut.** Sama havainto laajennetaan: Fortumin Uniper-tappio oli kahdeksan miljardia, eikä siitä koitunut sanktioita kenellekään, ei ministerivastuuna eikä yhtiön johdon vastuuna.

## Villapaitaekonomisti ja villapaitatoimittaja

Jaksossa kerrotaan, mistä Neuvottelijan tunnetuin termi on peräisin. Miettinen sanoo keksineensä **villapaitaekonomistin** kuvaamaan talousuutisointia, jossa markkinatalouden mekanismeja ei tunneta. Ivan Puopolon studiossa vieraillessaan hän sai termille parin: **villapaitatoimittaja**.

Rakenne, jota termi kuvaa, on kuitenkin täsmällisempi kuin sen kärjistys, ja Rostila muotoilee sen ilman haukkumasanaa: taloustieteessä on hajontaa poliittisten suuntausten ja arvostuksenvaraisten valintojen suhteen, joten **sillä kenet toimitus marssittaa lausumaan on todellista yhteiskuntapoliittista valtaa**. Jos lausujat valitaan systemaattisesti yhdeltä laidalta, keskustelu kallistuu — ei siksi että kukaan valehtelisi, vaan valikoinnin kautta.

Miettisen kärjistys samasta: kun asia esitetään muodossa "tiede sanoo näin" eikä "meidän mielestämme", **informaatioarvo on negatiivinen**.

## Perintövero: kolme asiaa, jotka jäävät prosenttien alle

Jakso ei väitä perintöveron olevan yksinkertainen kysymys. Se väittää, että kolme asiaa jää keskustelusta pois.

**1. Verrokkimaat.** Rostila muotoilee tämän varovaisimmin ja siksi vahvimmin — hän jopa pyytää korjaamaan, jos on väärässä: Suomen keskeiset verrokki- ja kilpailijamaat ovat joko poistaneet perintöveron tai huojentaneet sitä merkittävästi. Kun ihmiset ja pääomat liikkuvat rajojen yli — mikä on Euroopan unionin oma idea — **ei ole järkevää pitää voimassa veroratkaisuja, jotka luovat vahvan kannustimen lähteä** niille, jotka kykenevät lähtemään.

**2. Maksurahan alkuperä.** Perintövero maksetaan rahassa. Yrityksestä se raha on otettava yhteisöveron ja pääomatuloveron jälkeen.

**3. Sukupolvinäkökulma.** Rostila esittää havainnon, joka on käytännössä argumentti nykyjärjestelmää *vastaan* mutta myös huoli sinänsä: verottomuuden raja on 20 000 euroa, ja *puolella* siitä sukupolvesta, joka kasvoi nopeimman talouskasvun ja ennennäkemättömän yltäkylläisyyden aikana, ei ole 20 000 euron omaisuutta. Hän kutsuu sitä tragediaksi.

Vastapuolen argumentti esitetään myös: jos siirryttäisiin luovutusvoittoverotukseen, häviäjiä olisivat erityisesti pienituloiset, koska suurin osa perinnöistä on nyt verottomia. Jakso ei kumoa tätä laskennallisesti — se asettaa sen rinnalle sen, että ruotsalainen ekonomisti pitäisi siirtymää itsestään selvänä ylisukupolvisen vaurastumisen kannalta.

Sivujuonteena kerrataan tunnetun perintöoikeuden professorin (Sammallahti arvelee Urpo Kankaaksi, mutta ei ole varma) linja, jonka mukaan kaikki tulisi kuluttaa itse, koska jälkeläiset eivät ole ansainneet siitä penniäkään. Rostila vastaa tähän arvokannalla, joka on jakson selkeimmin ei-taloudellinen: **perheen ja jälkikasvun taloudellisen turvan varmistamisella on itsessään suuri arvo**, ja se hukkuu, jos valtiosta tehdään se taho, joka hoitaa aina ja kaiken.

## Varallisuusvertailu, joka kannattaa tarkistaa

Miettinen esittää Tilastokeskuksen vuoden 2023 varallisuuskatsauksen luvut ja pohjoismaiset verrokit:

| Erä | Luku |
|---|---|
| Suomen keskimääräinen aikuisen varallisuus | ~150 000 € |
| Ruotsi | ~300 000 € |
| Sveitsi | selvästi yli puoli miljoonaa |
| Suomen mediaanivarallisuus | ~63 000 € |
| Suhde Tanskan mediaaniin | noin puolet |

Näistä syntyy jakson yksi ajatuskoe: jos Suomen 5,6 miljoonaa ja Ruotsin 10,4 miljoonaa asukasta yhdistettäisiin yhdeksi jakaumaksi, **suomalaiset olisivat pääosin köyhimmässä kolmanneksessa**. Argumentti ei ole, että eroja ei olisi, vaan että Suomen sisäisten erojen vahtiminen ohittaa tasoeron. Kimmokkeena on Helsingin Sanomien juttu — Sammallahti muistelee sen olleen **Juha-Pekka Raesteen** kirjoittama — jossa hänen mukaansa toistetaan ajatusta varallisuuden jakamisesta ja vahditaan Gini-kerrointa. Sammallahden kärjistys siitä, että kyseessä olisi neuvostoliittolainen käsitys jakavasta hallitsijasta, on retoriikkaa; tarkistettava osa väitteestä on se, että huomio kohdistuu jakaumaan eikä tasoon.

Miettisen jatkokysymys vasemmistopoliitikoille on suora ja siksi käyttökelpoinen: **missä kulkee rikkaan raja?** Retoriikassa vedotaan Miki Kuusiin ja Nalle Wahlroosiin, mutta politiikka kohdistuu kahteen ylimpään tulokymmenykseen, jonne pääsee muutaman tuhannen euron kuukausituloilla.

Sama luku esiintyy hieman toisin rajattuna jaksossa [Neuvotteluklubi: Pääoma | Tere Sammallahti, Jussi Lindgren ja Petri Roininen | Neuvottelija 316](https://ai.neuvottelija.fi/economy/ep316-neuvotteluklubi-paaoma-sammallahti-lindgren-roininen/), jossa käsitellään sitä, miksi rahoitusvarallisuus ja kansallisvarallisuus eivät ole sama asia.

## Le Pen: se argumentti, joka ei ole puoluepoliittinen

Nauhoitusta edeltävänä päivänä ranskalainen tuomioistuin oli tuominnut Marine Le Penin ja määrännyt hänet vaalikelvottomaksi europarlamentin avustajarahojen käytöstä. Jakson käsittely tästä on sen huolellisin osuus, ja se kannattaa erottaa jakson muusta retoriikasta.

Rostilan argumentti etenee neljässä osassa:

1. **Legitimiteetti.** Ranskan tuomareita ei valita vaaleilla, joten heillä ei ole poliittista legitimiteettiä siihen, että he poistavat opposition kärkiehdokkaan vaalikelpoisuuden.
2. **Konteksti.** Kansallinen liittouma olisi edellisissä parlamenttivaaleissa ollut selvästi suurin puolue, ellei kommunisteista oikeistoliberaaleihin olisi vedetty ehdokkaita pois toiselta kierrokselta juuri sen estämiseksi. Miljoonilla äänestäjillä on siis jo valmiiksi tunne, ettei heidän tyytymättömyytensä kanavoidu prosessiin.
3. **Normalisointi.** Tämä on ydin. Kun ratkaisu on kerran tehty, se on olemassa. Kymmenen tai viidentoista vuoden päästä Ranskassa voi olla toinen valta-asetelma, ja silloin "löytyy jotain pientä epäselvyyttä" ja sama työkalu käytetään toiseen suuntaan.
4. **Ulkoinen vaikutus.** Se antaa Euroopan ulkopuolisille autoritaarisille hallinnoille täydellisen tekosyyn — ja mahdollisuuden osoittaa sormella.

Rostila lisää varauman, jota ilman argumentti ei olisi vakuuttava: hän ei ole Le Penin fani, ja jos keissi on ymmärretty oikein, rike on parhaassakin tapauksessa tulkinnanvarainen. Hän myös huomauttaa, että Suomessa keskustelu tästä on ollut **kädenlämpöistä**.

Sammallahti tekee saman pisteen peilaamalla: jos Euroopassa kiellettäisiin leimallinen sosialistipuolue vastaavan jutun takia, jokaisessa pääkirjoituksessa kysyttäisiin, onko Eurooppa luisumassa fasismin tielle.

Miettinen huomauttaa, että laitavasemmistolainen kommentaattori — Kreikan entinen valtiovarainministeri — kirjoitti samasta asiasta samaan sävyyn: kyseessä on sekä taktinen että periaatteellinen virhe, joka silottaa tietä juuri sille, mitä sen piti estää. Rinnastus Yhdysvaltoihin on eksplisiittinen: Donald Trumpin kannatus nousi silloin, kun syytteiden aalto oli suurimmillaan.

## Eristämispolitiikka ei ole toiminut

Tästä seuraa jakson toinen rakenteellinen väite: puolueiden eristäminen ei yksinkertaisesti onnistu. Sammallahti sanoo puhuneensa asiasta vuosikausia — Perussuomalaisia yritettiin eristää viisitoista vuotta sitten, ja Ruotsissa ruotsidemokraatteja, eikä se ole missään toiminut.

Argumentti, joka tekee tästä muuta kuin puolustuspuheenvuoron, on se, mitä eristäminen tuottaa: **uhriaseman**. Sammallahti muotoilee sen kylmästi ja hieman brutaalisti — seuraavan kerran, kun jossain tapahtuu jotain väkivaltaista, kannatus kasvaa. Vaihtoehto on ottaa puolueet mukaan ja kohdella niitä vakavasti otettavina, jolloin ne joutuvat substanssikeskusteluun ja kantamaan vastuuta. **Silloin vasta alkavat vaikeat kysymykset niille itselleen.**

Rostila lisää periaatteen: jos meillä on periaatteita, jotka erottavat meidät autoritaarisista hallinnoista, niitä pitää ylläpitää **senkin uhalla että joku epämiellyttävä voittaa vaalit**.

## Prosessuaalinen reiluus ja valiokuntavuodot

Rostila vie saman ajatuksen kotimaahan. Demokratian ydin on hänen mukaansa **prosessuaalinen reiluus**: vaaleissa päätetään, ja sitten sillä mennään. Hän kertoo konkreettisen esimerkin: työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa työrauhalakia käsiteltäessä valiokunnasta vuoti tietoa reaaliaikaisesti SDP:n äänenkannattajaan Demokraattiin — ja kameroiden ilmestyminen valiokunnan ovelle oli merkki siitä, että jotain oli tulossa.

Vastapainoksi hän kertoo edellisen kauden sote-lain käsittelyn: kokoomus teki prosessiin kuuluvat korjausesitykset, ne äänestettiin kumoon, laki meni läpi ja sillä selvä.

**Tämä on jakson kohta, joka kannattaa lukea kriittisimmin.** Väite prosessuaalisesta reiluudesta on rakenteellinen ja tarkistettava; väite siitä, ettei vastapuoli suostu pelaamaan samoilla säännöillä, on osapuolen tulkinta osapuolen omasta kokemuksesta. Ne eivät ole samaa lajia, ja jaksossa ne esitetään peräkkäin.

## Blokkilogiikka: miksi yksi puolue muuttaa hallituksen suunnan

Miettisen analyysi, jonka Rostila allekirjoittaa: jos laitaoikeisto saadaan blokattua, koalitio pakotetaan keskelle, ja **yksikin keskusta-vasemmistolainen puolue riittää muuttamaan oikeistohallituksen suunnan** — koska se tietää olevansa valttikortti. Vastaavaa mekanismia ei toimi toiseen suuntaan: pieni oikeistopuolue ei muuta vasemmistohallitusta.

Miettinen sanoo haluavansa Suomeen selvän blokkivaalin. Rostila lisää realismin: hän toivoisi eväitä oikeistohallituksen muodostamiseen silloinkin, kun sosiaalidemokraatit on suurin puolue, mutta *viisaammat ja kokeneemmat* sanovat, ettei se ole mahdollista, koska tunnustelijan asemaa kunnioitetaan Suomessa liikaakin. **Tämä on ennuste ja toive, ei havainto.**

Rostilan pysyvämpi pointti on aikaskaala: yhden kauden saavutukset jäävät puolitiehen, ja todellinen suunnanmuutos vaatisi **kolme peräkkäistä kautta**. Yksi askel eteenpäin ja kolme taaksepäin on hänen mukaansa murhaavaa.

## Ottawan sopimus ja se, miten nopeasti maailma kääntyi

Nauhoituspäivänä, tunti tai puolitoista aiemmin, pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra olivat ilmoittaneet, että Suomi aloittaa valmistelut Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

Rostilan huomio ei ole miinoissa vaan **muutosnopeudessa**: kymmenen tai viisitoista vuotta sitten Venäjä oli juuri hyökännyt Krimille ja eduskunnassa selitettiin, ettei EU:hun pitäisi laittaa sanktioita, ettei ystävyyssuhteita pilata — ja Nord Streamin rakentamista jatkettiin. Kaksi ja puoli vuotta sitten tilanne oli taas toinen. **Turvallisuuspoliittisesti on otettu valtavia harppauksia lyhyessä ajassa.**

Vanhan teknologian paluu todetaan sivumennen: Ukrainan sota on osoittanut, että porapatruuna, sytytin ja pieni sakara ovat lopulta tehokkaita kapineita. Kaiken ei tarvitse olla digitaalista tai satelliittiohjattua.

## Diplomatia on myös henkilökemiaa

Jakson kiinnostavin ei-ideologinen osuus koskee sitä, miten pieni maa toimii. Alexander Stubbin golfkierros Donald Trumpin kanssa ja jäänmurtajakaupat esitetään esimerkkinä siitä, että **pelipaikoille on pelattava itsensä**. Miettinen kertoo jututtaneensa Rydmania jäänmurtajakaupoista jo yli kuukautta aiemmin ja huomauttaa, ettei kukaan mediassa ole niistä juuri kirjoittanut.

Rostilan muotoilu on tasapainoinen ja se on jakson paras yksittäinen ohje:

> Sä voit olla ihan mitä tahansa mieltä Trumpin tekemisistä tai Xi Jinpingin tekemisistä, mutta silloin kun mennään kasvotusten ja harrastetaan kansainvälistä diplomatiaa, niin et sä mene sinne sormi pystyssä läksyttämään.

Ja hän lisää heti rajan: se ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä kaikki, nöyristellä tai suostua diileihin, jotka eivät ole meille edullisia.

Molemmat myös nimeävät ongelman, joka tässä on: jos ainoat yhteydet Venäjän suuntaan kulkevat Yhdysvaltojen kautta, se ei pitkässä juoksussa ole optimaalinen tilanne. Rostila esittää tämän kysymyksenä eikä kantana — ja huomauttaa itse, että on onni, ettei hän ole päättämässä siitä, koska ja kuka kontaktin ottaa.

## Grönlanti, Vance ja se, mikä ärsyttää

Miettinen kertoo laittaneensa X:ään neutraalin koepallon — kartan ja kysymyksen *kuka puolustaisi Grönlantia?* — ja saaneensa kiinnostavia vastauksia. Faktat, jotka hän nostaa: vajaat 60 000 asukasta, ja ainoat joukot paikalla ovat tällä hetkellä yhdysvaltalaisia.

Molemmat vetävät rajan siihen, mitä pitää sanoa ääneen: jos Yhdysvallat ottaisi Grönlannin vastoin Tanskan tai grönlantilaisten tahtoa, se on sanottava. Rostila pitää erityisen kohtuuttomana väitteitä siitä, että **Tanska olisi ollut huono liittolainen** — Tanska on tukenut Yhdysvaltoja voimakkaammin kuin moni muu Nato-maa.

Sammallahden ja Miettisen tulkinta on, että Trump itse ei ole Euroopasta erityisen kiinnostunut, mutta Vancen ja Muskin Eurooppa-ärsytys vaikuttaa **henkilökohtaisen irrationaaliselta**. Tämä on nimenomaan tulkinta motiiveista, ei havainto, ja se on jaksossa myös esitetty vitsinä.

Rostila lisää tähän analyysin, joka on jaksossa harvinaisen itsekriittinen liittolaisuutta kohtaan: Yhdysvaltojen aiempien hallintojen **pitkä linja** on osin ollut se, että Eurooppa pysyy turvallisuuden suhteen client statena. Siksi on hieman skitsofreenistä ripittää Saksaa siitä, ettei se ole huolehtinut omasta turvallisuudestaan.

Ja hän myöntää epävarmuuden suoraan: liikkuvia osia on niin monta, ettei kukaan pysty ennakoimaan seurauksia. Vuosi aiemmin kukaan ei olisi lyönyt vetoa siitä, että Merz on liittokansleri ja Saksa laittaa 500 miljardia puolustukseen.

Miettinen tarjoaa tähän kehyksen, jonka hän sanoo saaneensa *Neuvotteluvallan* kanssakirjoittajalta Juhana Torkilta: stoalaisittain nopat heitetään, ja kun ne laskeutuvat, pelataan sillä asetelmalla. Trumpin hallinto on heitellyt noppaa kunnolla — ja lopputulema voi silti olla hyvä, jos Eurooppa alkaa ottaa vastuuta omasta puolustuksestaan.

## Panokset vai tulokset — jakson paras loppuargumentti

Viimeinen teema on se, joka pitäisi kiinnostaa myös niitä, jotka ovat kaikesta muusta eri mieltä.

Sammallahti kertoo tehneensä videon **aikuisten polkupyöräkoulusta**, jota hän luuli Vantaan erikoisuudeksi ja joka osoittautui olevan käytössä myös Helsingissä ja Espoossa — mikä tuli hänelle espoolaisena valtuutettuna täytenä yllätyksenä. Espoossa toiminnan tavoite oli lisätä polkupyöräilyä ja polkupyörän huoltopalveluita.

Argumentti ei ole pyöräkoulu. Argumentti on **mittari**:

> Jos niihin heitetään vaikka 100 tonnia, niin varmaan se jonkin verran lisääntyy. Mutta kuinka paljon? Mitä me on saatu sillä rahalla oikeasti?

Rostila laajentaa saman kysymyksen koko kunnalliseen hallintoon: onko meillä relevantteja mittareita sille, mitä rakennusvalvonta tekee, miten kaavoitus toimii tai miten opetustoimi toimii — vai onko opetustoimen tavoite vain saada ihmiset jollain numerolla peruskoulusta ulos, minkä jälkeen se on jonkun muun ongelma?

Rostila lisää tähän tekoälyn: kun tiedon hallinnan ja analyysin tuottavuus kasvaa, **julkisen sektorin työntekijämäärää ei voi kohdella työllistämisvaikutuksena**. Jos tehokkuushyödyt ovat selkeitä, työvoiman tarve vähenee vastaavasti.

Miettinen tuo saman argumentin vasemmistolta: **Ezra Klein** oli juuri julkaissut kirjan — *Abundance* ilmestyi kaksi viikkoa ennen tätä nauhoitusta — jonka opetus tappion kärsineelle vasemmistolle on se, että **vasemmisto juhlii käytettyä eurosummaa eikä lopputulosta**. Kerrankin lopputulosten tasa-arvo olisi oikea mittari: mitä infrastruktuuria, mitä parannusta, montako asuntoa — eikä se, kuinka iso rahasäkki heitettiin.

Rostilan versio siitä, miksi tämä on väärin nimenomaan retoriikkana:

> Se on painajainen, että sanotaan kansalaisten suuntaan: katsokaa, näin monella rahalla me välitetään noista. Mutta kokonaan jää käymättä se keskustelu, mitä sillä rahalla saadaan.

Ja hän lisää sen, mikä on vielä vaikeampi keskustelu: **mitä se poistaa markkinoilta.**

Sammallahti tekee samasta pisteestä myös inhimillisen huomion, joka on jakson lempein kohta. Aikuisten kykenemättömyyttä opetella uutta ei kannata olettaa: hän itse on opetellut kuvankäsittelyä ja videoleikkausta, Miettinen podcast-tekemistä, ja politiikassa joutuu joka päivä lukemaan valtavan määrän dataa ja järjestämään sen uudelleen.

---

## Mihin jakso jättää lukijan

Kolme asiaa erottuu, ja ne kannattaa arvioida erikseen:

1. **Le Pen -argumentti kestää riippumatta siitä, mitä mieltä on Le Penistä.** Normalisointi on rakenteellinen mekanismi, ja se on jakson vahvin kohta, koska esittäjä itse merkitsee sen rajat.
2. **EVA-mittauksen suhdeluku on tarkistettava.** 40 vastaan 5 on eri asia kuin "media on vinossa" — ja Rostila sanoo itse, milloin kritiikki olisi menettänyt pohjansa.
3. **Vaikuttavuuskysymys ei ole oikeistolainen.** "Mitä rahalla saatiin" on kysymys, jonka jakso esittää sekä kotimaiselle kuntapolitiikalle että — kirjaviittauksen kautta — yhdysvaltalaiselle vasemmistolle. Se on jakson ainoa kohta, jossa argumentti irtoaa laidasta.

Se, mikä jää heikoimmalle pohjalle, on vastapuolen motiiveja koskeva puhe: kaasuvalotus, ylimielisyys, tarkoitus pyhittää keinot. Ne ovat kärjistyksiä, ja jaksossa ne sekoittuvat samaan virtaan kuin tarkistettavat havainnot.

## Aiheeseen liittyviä jaksoja

- [Neuvotteluklubi: Pääoma | Tere Sammallahti, Jussi Lindgren ja Petri Roininen | Neuvottelija 316](https://ai.neuvottelija.fi/economy/ep316-neuvotteluklubi-paaoma-sammallahti-lindgren-roininen/) — kansallisvarallisuus, rahoitusvarallisuus ja perintövero laajemmin.
- [Neuvotteluklubi: lahjat, perustuslakivaliokunta ja ylisukupolvinen vaurastuminen | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 377](https://ai.neuvottelija.fi/yhteiskunta/ep377-neuvotteluklubi-sammallahti-rostila/) — sama kokoonpano, perintövero ja perustuslakivaliokunta.
- [Vasemmistosumutus | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 352](https://ai.neuvottelija.fi/yhteiskunta/ep352-vasemmistosumutus-sammallahti-rostila/) — julkisen keskustelun kehystäminen.
- [Penetraatiopommit ja demarien reiluus | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 341](https://ai.neuvottelija.fi/yhteiskunta/ep341-penetraatiopommit-demarien-reiluus-sammallahti-rostila/) — turvallisuuspolitiikka ja reiluuden retoriikka.