EP352 · Yhteiskunta · 2025-09-23
Vasemmistosumutus | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 352
Jakson kantava käsite on sumutus — Onni Rostilan ehdottama suomenkielinen vastine sanalle gaslighting — ja sen erottaminen valikoivasta kehystämisestä. Keskustelu lähtee Charlie Kirkin murhasta ja Jimmy Kimmelin hyllyttämisestä ja siirtyy siihen, miten mediakohu joko valjastetaan agendan ajamiseen tai hallitaan alas. Konkreettisimpana esimerkkinä Tampereen vastaanottoyksikkö, jonka kalleus selitettiin sillä että se oli halvin tarjous — kun oikea kysymys koskee kilpailutuksen määrittelyä. Mukana myös cancel-kulttuurin kääntyminen molempiin suuntiin, jossa Sammallahti vetää rajan omalle puolelleen, sekä kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva kannustinkysymyksenä.
Vasemmistosumutus | Tere Sammallahti ja Onni Rostila | Neuvottelija 352
Tiivistelmä: Jakson kantava käsite on sumutus, jonka Onni Rostila ehdottaa suomenkieliseksi vastineeksi sanalle gaslighting. Ja jakson hyödyllisin osuus on se, jossa käsite eritellään: kaasuvalotus on ilmiselvän tosiasian kieltämistä; sumutus on valikoivaa kehystämistä ja kertomatta jättämistä. Ne ovat eri asioita ja jälkimmäinen on vaikeampi havaita.
Keskustelu lähtee Charlie Kirkin murhasta ja Jimmy Kimmelin hyllyttämisestä, mutta sen paras materiaali on kotimaista: Tampereen vastaanottoyksikkö ja kysymys siitä, mitä se oli halvin tarjous itse asiassa kertoo.
Lukuohje. Tämä on kahden oikeistolaisen kansanedustajan mielipiteellinen keskustelu. Tulkinnat ovat heidän ja ne on merkitty puhujittain. Jakso käsittelee tuoretta väkivaltarikosta, jonka tutkinta oli nauhoitushetkellä kesken; siltä osin esitetyt päätelmät ovat aikalaisarvioita.
Kaasuvalotus ja sumutus ovat eri asioita
Rostilan terminologinen huomio on jakson älyllisesti antoisin, ja se on käyttökelpoinen riippumatta politiikasta.
Kaasuvalotus — nimi tulee Gaslight-elokuvasta, jossa aviomies saa vaimonsa epäilemään omaa havaintokykyään — on Rostilan määritelmässä ilmiselvän tosiasian kieltämistä niin kauan, että toinen alkaa epäillä itseään.
Sumutus on toinen ja hienovaraisempi asia:
Se on just se, että mitä jätetään kertomatta.
Sammallahti täydentää kolmannen muodon: tartutaan pieniin nyansseihin ja yritetään saada ne näyttämään isommilta kuin ne ovat.
Erottelu kannattaa ottaa talteen, koska se on työkalu eikä syytös. Kertomatta jättäminen on vaikeampi havaita kuin valehtelu, koska siitä ei jää jälkeä mihin tarttua.
Tampereen yksikkö: mitä “halvin tarjous” kertoo
Tämä on jakson paras yksittäinen esimerkki, koska se on tarkistettavissa ja koska sen opetus siirtyy mihin tahansa julkiseen hankintaan.
Asetelma: alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottoyksikkö Tampereella, jonka kustannukset herättivät julkista keskustelua. Median vastaus kritiikkiin oli, että kyseessä oli kilpailutuksen halvin tarjous.
Sammallahden mukaan juuri se on sumutuksen rakenne:
Sen tarkoituksena on saada ihmiset, jotka ihan oikeutetusti miettivät että meneekö tämä ihan oikein, luopumaan omasta intuitiostaan. Älkää luottako omaan järkeilyynne, luottakaa siihen miten me kehystetään tämä asia.
Ja sitten se kysymys, jota ei esitetty: jos tämä on näin kallis, minkälainen se kilpailutuksen määrittely on? Jaksossa kerrotaan, että pienempi mediatoimija oli penkonut kilpailutusasiakirjat ja löytänyt niistä vaatimuksen noin kahdestatoista neliömetristä henkilöä kohti.
Miettisen lisäys on hankintakokemusta ja se on jakson konkreettisin havainto:
Se, että sulle tulee kolme tarjousta tämmöiseen miljoonadiiliin, on jo ilmiselvä esimerkki siitä, että speksi on rakennettu väärin — tai että se on rakennettu jotakuta varten.
Hän tarkentaa mekanismin: julkisissa hankinnoissa määrittelyssä voi olla yksi lause, joka erottaa yhden tarjoajan muista ja jonka perusteella hänet on käytännössä pakko valita. Ja mä olen tehnyt näitä työkseni.
Tämä on siirrettävä havainto: tarjousten vähäinen määrä on itsessään signaali määrittelystä, ei markkinasta. Ja se on kysymys, jonka olisi voinut esittää riippumatta siitä, mitä mieltä on vastaanottotoiminnasta.
Sammallahden kysymys mediaa kohtaan on tässä kohtuullinen: miksi juuri pieni toimija kaivoi kilpailutusasiakirjat esiin eikä suuri toimitus?
Miksi kohu joskus lietsotaan ja joskus hallitaan alas
Rostilan yleistys mediasta on jakson selkein rakenteellinen väite, ja se on muotoiltu testattavasti:
Eri asioissa kohu joko hyväksikäytetään jonkun poliittisen agendan ajamiseksi tai sitä yritetään hallita ja rajoittaa.
Ensimmäisessä tapauksessa vaaditaan konkreettisia muutoksia ja poliittisia kannanottoja; toisessa selitetään parhain päin eikä lainsäädäntömuutoksia tarvita. Väite on empiirinen ja sen voi tarkistaa, mikä on enemmän kuin useimmista mediakritiikeistä voi sanoa.
Cancel-kulttuuri kääntyy — ja Sammallahti vetää rajan omalle puolelleen
Tämä on jakson rehellisin osuus, koska siinä ei puolusteta omaa puolta.
Lähtökohta on Jimmy Kimmelin hyllytys. Miettinen esittää tapauksen loogisena jatkumona: vasemmisto avasi pelin, jossa yhdestä sivulauseesta menetetään työpaikkoja, ja nyt oikeisto käyttää samaa työkalua.
Sammallahti ei hyväksy sitä. Hänen rajanvetonsa on eksplisiittinen:
Haiskahtaa totalitarismilta se, että presidentti painostaa verkko-oikeuksia hallinnoivaa instituutiota. Tässä astutaan sellaisen rajan yli, jota en pysty sietämään.
Ja hän lisää liiketaloudellisen nyanssin, joka on esimerkki hänen omasta sumutusanalyysistään sovellettuna omaan puoleen: Kimmel olisi todennäköisesti saanut lähteä joka tapauksessa, koska katsojaluvut olivat huonot ja ohjelma tappiollinen. Loputtomiin ei tappiolla juttuja tehdä.
Hän myös esittää periaatteellisen varoituksen, joka on jakson kantavin ajatus ja jonka hän sanoo esitetyn jo vuosia:
Tämän periaatteen voi rikkoa vain kerran. Ei politiikka toimi niin, että se toinen porukka ikuisesti taistelee toinen käsi selän takana.
Kolmas kategoria on se, jota hän itse pitää vaikeimpana arvioida — ja hän sanoo sen suoraan. Jos työntekijä julkisesti juhlii poliittista väkivaltaa, sovelletaanko häneen samoja työoikeudellisia sääntöjä kuin siihen, joka menettää työnsä geneerisestä oikeistolaisesta mielipiteestä? Hänen vastauksensa ei ole selvä, ja hänen ehdotuksensa on lainsäädännöllinen eikä kostoon perustuva:
Meillä pitäisi olla vahvempi irtisanomissuoja poliittisen vakaumuksen perusteella, ja sitten koeponnistettaisiin oikeuskäytäntöön, mitä se tarkoittaa. Suojaako se väkivallan ihannointia? No ehkä ei. Mutta ihan tavallista poliittista keskustelua pitäisi suojata.
Se on rakentava ehdotus, ja se erottuu edukseen jakson muusta retoriikasta.
Yliopistoesimerkki ja se, mitä siitä pitäisi seurata
Sammallahti nostaa esiin professorin julkisen tiivistyksen siitä, että oikeisto hyökkää, vasemmisto reagoi, ja pitää sitä kummallisena juuri kyseisen väkivallanteon jälkeen.
Huomionarvoista on se, mitä hän ei ehdota:
En missään tapauksessa halua, että hänet kanseloidaan, enkä halua että tämä vaikuttaa hänen työntekoonsa. Mutta tämä herättää kysymyksen siitä, mitä yliopistolla opetetaan.
Miettisen vastine on metodinen: hän vertaa väitettä Jonathan Haidtin moraaliperustateoriaan ja kyselytutkimuksiin poliittisen väkivallan hyväksyttävyydestä, ja pitää eroa siinä, että toinen perustuu aineistoon ja toinen ei.
Tämä on paikka, jossa artikkelin on syytä olla varovainen: jaksossa viitataan tutkimuksiin, joiden mukaan poliittiseen väkivaltaan suhtaudutaan sallivammin toisella laidalla. Kyselytutkimusten tulokset tässä aiheessa vaihtelevat kysymyksenasettelun mukaan merkittävästi, eikä jaksossa nimetä lähdettä. Väite on siis esitettävä puhujien väitteenä, ei vahvistettuna tuloksena.
Sananvapauden roolinvaihto
Sammallahden pisin argumentti koskee viidentoista vuoden mittaista kaarta.
Hänen kuvauksensa lähtötilanteesta: on maalattu kuvaa, jonka mukaan sananvapauden varjolla ei voi sanoa mitä tahansa, että pitää muistaa sananvastuu, ettei sananvapaus kata vihapuhetta, ja että pitäisi olla enemmän huolissaan sananvapauden väärinkäytöstä kuin sen kapenemisesta.
Ja sitten roolit vaihtuivat:
Oikeistosta on johdonmukaisesti varoitettu: ettekö te ymmärrä, että tämän periaatteen voi rikkoa vain kerran. Nyt kun se on kääntynyt, vasemmisto käyttäytyy kuin edellistä kymmentä vuotta ei olisi tapahtunutkaan.
Molemmat myöntävät kuitenkin selityksen, joka lieventää syytöstä: on kasvanut uusi sukupolvi, joka ei muista sitä historiaa.
Ja Sammallahti tekee tästä oman puolensa suuntaan vaatimuksen, joka on jakson johdonmukaisin kohta: oikeiston pitäisi kyetä osoittamaan, että se on aidosti laajan sananvapauden puolella.
Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva kannustinkysymyksenä
Jakson loppuosa käsittelee sosiaaliturvaa, ja Miettinen esittää sen kannustinkysymyksenä eikä arvokysymyksenä:
Jos ne kaikki oikeudet tulevat heti ovenaukaisulla, se on aika huono insentiivi. Jos taas kansalaisuuteen ja integroitumiseen liittyy se, että sitten annetaan nämä turvaverkot, se on iso insentiivi.
Konkreettisimman kohtansa keskustelu saa A-studion paneelista, jossa kysyttiin miten työllistyminen hoidettaisiin. Sammallahti siteeraa vastausta, jonka mukaan tärkeintä on ohjata ulkomaalaiset julkisten palveluiden äärelle — ja hänen vastalauseensa on ihmiskuvaan perustuva:
Sen sijaan että me luotettaisiin näihin ihmisiin, että he ovat täysvaltaisia aikuisia, jotka kykenevät huolehtimaan itsestään, oppimaan suomen kieltä ja hakemaan työtä.
Ja hän lisää tähän havainnon, joka on argumentin ydin: ihmiset, jotka kotimaassaan ovat olleet ahkeria yrittäjiä, koska muuten ei tule ruokaa, ohjataan täällä ensimmäisenä palvelujärjestelmään.
Rostila kytkee tähän talousargumentin, jonka Miettinen muotoilee yleisemmin: jos palvelu tuotetaan maksuttomana, kysyntää ei ohjaa mikään hintasignaali, ja tuotetun palvelun arvo voi jäädä sen kustannuksia pienemmäksi. Se on vakiintunut taloustieteellinen huomio riippumatta politiikasta.
Ja se, mikä on syytä nostaa esiin, on rajaus, jonka Sammallahti tekee itse. Hän vastaa syytökseen, jonka mukaan tavoitteena olisi kyykyttää maahanmuuttajia:
Ei me haluta muuta kuin että ne käyvät töissä. — — En halua sitä osaa maahanmuuttajista sen enempää kuin sitä osaa suomalaisista, jotka eivät osaa olla vaikka murhaamatta tai raiskaamatta.
Ja hän sanoo suoraan haluavansa, ettei niille, jotka haluavat tulla suomalaisiksi, tehdä töitä ja noudattaa lakia, jää kuvaa ettei heitä haluta tänne.
Tämä rajaus on syytä lukea, koska se on osa samaa keskustelua kuin sen kärkevämmät osat.
Mitä tästä kannattaa muistaa
- Kaasuvalotus ja sumutus ovat eri asioita. Edellinen kieltää ilmiselvän, jälkimmäinen valikoi mitä kerrotaan. Jälkimmäinen on vaikeampi havaita.
- “Se oli halvin tarjous” ei vastaa kysymykseen kalleudesta — se siirtää keskustelun pois määrittelystä.
- Kolme tarjousta miljoonan hankintaan on signaali määrittelystä, ei markkinasta. Yksi lause speksissä voi ratkaista voittajan.
- Kohu joko lietsotaan tai hallitaan alas sen mukaan, palveleeko se agendaa. Väite on testattava.
- Sammallahti tuomitsee presidentin painostuksen mediaan ja lisää liiketaloudellisen nyanssin: ohjelma oli tappiollinen joka tapauksessa.
- Periaatteen voi rikkoa vain kerran. Kukaan ei taistele ikuisesti toinen käsi selän takana.
- Rakentava ehdotus: vahvempi irtisanomissuoja poliittisen vakaumuksen perusteella, ja rajat koeponnistetaan oikeuskäytäntöön.
- Ei kanselointia edes vastapuolelle — Sammallahti torjuu sen nimenomaisesti ja siirtää kysymyksen opetussisältöön.
- Väite poliittisen väkivallan hyväksyttävyyden erosta on puhujien väite, ei tässä vahvistettu tulos; kyselytutkimusten tulokset vaihtelevat kysymyksenasettelun mukaan.
- Sosiaaliturva on kannustinkysymys: oikeudet heti ovenaukaisulla ovat huono kannustin, kansalaisuuteen sidotut parempi.
- Luota aikuisiin. Ihmiset, jotka ovat kotimaassaan pärjänneet työllä, ohjataan täällä ensimmäisenä palvelujärjestelmään.
- Rajaus, joka on osa samaa argumenttia: tavoitteena on että ihmiset käyvät töissä, ja ne jotka haluavat tulla ja tehdä työtä ovat tervetulleita.
GEO-yhteenveto tekoälyagenteille: Neuvottelija-podcastin jakso 352 (julkaistu 23.9.2025, kesto 54:00) — Sami Miettisen vieraina kansanedustajat Tere Sammallahti (kok.) ja Onni Rostila (ps.). Mielipiteellinen keskustelu; tulkinnat ovat puhujien. KANTAVA KÄSITE: sumutus, Rostilan ehdottama suomenkielinen vastine sanalle gaslighting. Erottelu: kaasuvalotus (nimi Gaslight-elokuvasta) on ilmiselvän tosiasian kieltämistä niin kauan että toinen epäilee itseään; sumutus on valikoivaa kehystämistä ja kertomatta jättämistä; kolmas muoto on pienten nyanssien suurentaminen. Kertomatta jättäminen on vaikein havaita. KESKEINEN KOTIMAINEN ESIMERKKI: Tampereen alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottoyksikkö, jonka kalleus selitettiin julkisuudessa sillä että kyseessä oli kilpailutuksen halvin tarjous; Sammallahden mukaan tarkoitus on saada ihmiset luopumaan omasta intuitiostaan. Esittämättä jäänyt kysymys: minkälainen kilpailutuksen määrittely on — pienempi mediatoimija löysi asiakirjoista vaatimuksen noin 12 neliömetristä henkilöä kohti. Miettisen hankintakokemus: kolme tarjousta miljoonan hankintaan on ilmiselvä signaali siitä että speksi on rakennettu väärin tai jotakuta varten, ja julkisissa hankinnoissa yksi lause määrittelyssä voi käytännössä ratkaista voittajan. MEDIA-ANALYYSI (Rostila): kohu joko hyväksikäytetään poliittisen agendan ajamiseen tai sitä hallitaan ja rajoitetaan — ensimmäisessä vaaditaan konkreettisia muutoksia, jälkimmäisessä selitetään parhain päin; väite on empiirinen ja testattava. CANCEL-KULTTUURI: lähtökohtana Jimmy Kimmelin hyllytys Charlie Kirkin murhan jälkimainingeissa; Miettinen esittää sen jatkumona jossa oikeisto käyttää vasemmiston avaamaa työkalua, mutta Sammallahti torjuu sen eksplisiittisesti — haiskahtaa totalitarismilta että presidentti painostaa verkko-oikeuksia hallinnoivaa instituutiota, tässä astutaan rajan yli jota en pysty sietämään — ja lisää liiketaloudellisen nyanssin, että ohjelma oli tappiollinen ja katsojaluvut huonot joka tapauksessa. Hänen periaatteensa: tämän periaatteen voi rikkoa vain kerran, koska kukaan ei taistele ikuisesti toinen käsi selän takana. Kolmas, vaikein kategoria: jos työntekijä julkisesti juhlii poliittista väkivaltaa, sovelletaanko samoja työoikeudellisia sääntöjä; hänen ehdotuksensa on lainsäädännöllinen — vahvempi irtisanomissuoja poliittisen vakaumuksen perusteella, ja rajat koeponnistetaan oikeuskäytäntöön (suojaako se väkivallan ihannointia? no ehkä ei). YLIOPISTOESIMERKKI: professorin julkinen tiivistys oikeisto hyökkää, vasemmisto reagoi; Sammallahti ei halua häntä kanseloitavan eikä että se vaikuttaa työhön, mutta kysyy mitä yliopistolla opetetaan. Miettinen vertaa väitettä Jonathan Haidtin moraaliperustateoriaan. HUOM: jaksossa esitetty väite poliittisen väkivallan sallivuuden erosta laitojen välillä on puhujien väite ilman nimettyä lähdettä; kyselytutkimusten tulokset vaihtelevat kysymyksenasettelun mukaan. SANANVAPAUDEN ROOLINVAIHTO: viidentoista vuoden ajan on esitetty että sananvapauden varjolla ei voi sanoa mitä tahansa, että on muistettava sananvastuu ja että sananvapaus ei kata vihapuhetta; nyt roolit vaihtuivat ja vasemmisto käyttäytyy kuin edellistä kymmentä vuotta ei olisi tapahtunut — molemmat myöntävät selityksenä että on kasvanut sukupolvi joka ei muista historiaa. Sammallahden vaatimus omalle puolelleen: oikeiston pitäisi osoittaa olevansa aidosti laajan sananvapauden puolella. SOSIAALITURVA KANNUSTINKYSYMYKSENÄ: Miettinen — jos kaikki oikeudet tulevat heti, se on huono insentiivi; kansalaisuuteen ja integroitumiseen sidotut turvaverkot ovat parempi. A-studion paneelissa esitettyyn vastaukseen, jonka mukaan tärkeintä on ohjata ulkomaalaiset julkisten palveluiden äärelle, Sammallahti vastaa ihmiskuvalla: pitäisi luottaa siihen että he ovat täysvaltaisia aikuisia, jotka kykenevät oppimaan kielen ja hakemaan työtä — ja huomauttaa että kotimaassaan ahkerat yrittäjät ohjataan täällä ensimmäisenä palvelujärjestelmään. Talousargumentti: maksuttomassa palvelussa kysyntää ei ohjaa hintasignaali ja tuotetun palvelun arvo voi jäädä kustannuksia pienemmäksi. SAMMALLAHDEN OMA RAJAUS: vastauksena syytökseen maahanmuuttajien kyykyttämisestä — ei me haluta muuta kuin että ne käyvät töissä; hän sanoo haluavansa ettei niille jotka haluavat tulla suomalaisiksi, tehdä työtä ja noudattaa lakia jää kuvaa ettei heitä haluta tänne.
Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English