EP40 · Yhteiskunta · 2020-10-17
USA:n liittovaltiokehitys | Manolis Huuki | Neuvottelija 40
Huuki Shown isäntä ja poliittisen historian opiskelija Manolis Huuki vetää Yhdysvaltain liittovaltion synnyn läpi: verotus ilman edustusta, konfederaatioartiklat, federalistien ja antifederalistien kiista, kolmen viidesosan kompromissi ja sisällissodan jälkeinen liittovaltion velka. Toinen puolisko soveltaa tätä Euroopan unioniin. Keskeinen havainto on veroasteissa: Yhdysvaltain liittovaltio ja osavaltiot yhteensä liikkuvat noin 30 prosentissa, kun Suomi on yksin 42:ssa – joten Hamiltonin hetken kopioiminen tarkoittaisi verojen siirtämistä Brysseliin ja veroasteen leikkaamista, ei niiden päälle rakentamista.
USA:n liittovaltiokehitys | Manolis Huuki
Tiivistelmä: Neuvottelija-kanavan 40. jaksossa Sami Miettinen haastattelee Huuki Shown isäntää Manolis Huukia, joka opiskelee poliittista historiaa Turun yliopistossa ja oli keväällä vaihdossa Yhdysvalloissa. Jakso on “Federation for Dummies” -katsaus siihen, miten Yhdysvaltain liittovaltio syntyi ja kehittyi – verotuksesta ilman edustusta konfederaatioartikloihin, federalistien ja antifederalistien kiistaan, kolmen viidesosan kompromissiin, sisällissotaan ja liittovaltion velkaan. Loppupuolella asetelma käännetään Euroopan unioniin, ja keskeiseksi nousee kysymys, jota “Hamiltonin hetki” -puhe ei Suomessa käsitellyt lainkaan: veroasteet.
Kannuksen Sokrates
Jakso alkaa kevyesti. Huuki on kotoisin Kannuksesta, Keski-Pohjanmaalta, jota hän kuvaa pieneksi mutta sisukkaaksi seuduksi ja jonka tunnetuin poika on Esko Aho – aikanaan “Kannuksen Kennedy”. Miettinen ehdottaa Huukille nimeä Kannuksen Sokrates, ja Huuki hyväksyy sen omalla perustelullaan: Sokrates oli tavallaan maailman ensimmäinen trolli, joka kehitti väittelytaidon ja etsi totuutta, mutta koska ihmiset vetävät tunteella eikä järjellä, Ateenassa kertyi tarpeeksi kiukkuista porukkaa vaatimaan hänen kuolemaansa. Myrkkymaljan jälkeen kansalaisia alkoi kaduttaa, ja osa syyttäjistä päätyi maanpakoon – joten Sokrates nauroi viimeisenä haudan takaa. Huuki sanoo puhuvansa itse mielellään järjellä ja huomanneensa, että tunteelliset ihmiset kuumenevat siitä.
Huukin isä oli kotoisin Kreikan Kosilta, Dodekanesian saarelta, äiti Suomesta. Sivujuonteena kerrotaan tarina vuoden 2012 Kreikan ennenaikaisista vaaleista: väliaikaiseen toimitushallitukseen kysyttiin valtiovarainministeriksi Huukin sukulaista, ja kossilaisten reaktio oli, että tehtävään lähtevä saa sydänkohtauksen jo kuukaudessa.
Verotus ilman edustusta ja vapaussota
Varsinainen aihe alkaa perusasetelmasta: Yhdysvallat syntyi nimenomaan verotuksesta ja siitä, kuka maksaa ja kenen ääni kuuluu. Kolmetoista siirtokuntaa olivat brittien siirtokuntia, joilla ei ollut äänioikeutta Britannian parlamentissa, vaikka ne maksoivat veroja emämaalle. Bostonin teekutsut 1770-luvulla olivat muodollinen kapina, ja tilanne levisi käsiin Lexingtonin taistelusta, kun paikalliset miliisit alkoivat taistella emämaan joukkoja vastaan.
Huukin mukaan henkeä ei enää saatu takaisin pulloon: kyse ei ollut enää valitusten esittämisestä ja äänioikeuden hakemisesta parlamenttiin, vaan todettiin, että “me voidaan olla paremmin yksin”. Taustalla vaikutti John Locke ja ajatus ihmisen perusvapauksista, joihin kuningas ei sopinut.
Konfederaatiosta liittovaltioon
Vapaussodan jälkeen syntyi löyhä liitto: kolmeatoista käytännössä itsenäistynyttä siirtokuntaa johdettiin konfederaatioartikloilla. 1790-luvulla ja 1800-luvun alussa sodassa olleet, koulutetut veteraanit totesivat, ettei tämä riitä – eri osavaltioilla oli muun muassa eri rahayksiköitä. Ulkoinen uhka vauhditti päätöstä: etelässä Floridassa oli Espanjan kuningaskunta, pohjoisessa Kanada oli brittien hallussa ja Ranska hallitsi Louisianaa. Näin päädyttiin liittovaltioon.
Järjestelmä oli silti nykypäivään verrattuna hyvin löyhä. Perustuslaki säädettiin ja siihen tuli heti kymmenen lisäystä, jotka olivat kompromisseja: vastakkain olivat federalistit, jotka halusivat suuren ja vahvan liittovaltion – heidän joukossaan Alexander Hamilton, Yhdysvaltain ensimmäisiä valtiovarainministereitä – ja antifederalistit, joita edusti Thomas Jefferson.
Perustuslain säätämisen yhteydessä syntyi myös kolmen viidesosan kompromissi: kun valtaa haluttiin jakaa väkiluvun perusteella ja etelässä oli huomattavasti enemmän orjuutta kuin pohjoisessa, yksi orja laskettiin kolmeksi viidesosaksi vapaasta ihmisestä. Aikalaiset ajattelivat Huukin mukaan, että orjuus poistuisi itsestään ajan myötä, kun muiden työvoimaa ei enää tarvittaisi. Se jäi kytemään, ja nykypäivän politiikassa eri osapuolet säveltävät siitä omia versioitaan.
Sisällissota ja liittovaltion velka
Etelän irtautumisessa oli Huukin mukaan kaksi kysymystä. Orjuus oli näistä toinen; toinen, jota harvemmin nostetaan esiin, oli osavaltioiden oikeus päättää omista asioistaan. Liittovaltio otti koko ajan enemmän valtaa osavaltioilta, ja osavaltiot halusivat, ettei Washingtonista tule määräyksiä.
Talouspuolella yhteinen raha oli käytännössä 1800-luvun alusta, mutta velkaantumisen kiihtymisvaihe tuli sisällissodan jälkeen, kun sotilaiden ylläpito piti maksaa. 1900-luvulla velka nousi kuten muissakin teollistuvissa länsimaissa, ja suurimmat piikit tulivat ensimmäisestä ja erityisesti toisesta maailmansodasta.
Huuki huomauttaa myös, että liittovaltion valta on jatkanut kasvuaan pitkään: 1900-luvun alussa osavaltioiden valta oli vielä nykyistä vahvempi, ja 1940-luvun korkeimman oikeuden päätökset vahvistivat liittovaltiota edelleen. Prosessi ei tapahtunut kymmenessä vuodessa – se on yhä käynnissä.
Mikä on flipannut
Miettinen listaa, kuinka moni asia on kääntynyt päälaelleen. Demokraatit näyttäytyvät nykyisin lempeinä vasemmistolaisina, mutta liittovaltiota rakennettaessa heidän puolellaan olivat orjanomistajat, kun taas republikaanit olivat valistuksen ihmisiä, jotka vapauttivat maan. Välissä käytiin sisällissota. Yhteistä velkaa ei ensin ollut, sitten oli, ja nyt sitä on vain liittovaltion tasolla.
Veroasteet: se mitä Hamiltonin hetkestä jäi sanomatta
Jakson terävin havainto on numeerinen. Miettinen kuvaa Yhdysvaltain nykytilaa: liittovaltio on kooltaan noin 20 prosenttia bruttokansantuotteesta velkaantuminen mukaan luettuna, osavaltiot noin 10 prosenttia, eli kokonaisuus liikkuu noin 30 prosentissa. Suomessa kokonaisveroaste on yksinään noin 42 prosenttia, ja sen päälle ollaan rakentamassa liittovaltiotason kerrosta.
Johtopäätös on suora: jos Yhdysvaltain federaatiomalli haluttaisiin kopioida sellaisena kuin se nyt on, Suomen pitäisi käytännössä poistaa kunnallis- tai valtionveroja, siirtää ne Brysseliin ja leikata veroastetta huomattavasti. Miettinen ihmettelee, että kun Helsingin Sanomat kirjoitti EU:n velkapaketin yhteydessä “Hamiltonin hetkestä” ja jenkkifederaation luomisesta, verot ja tasot jäivät kokonaan analysoimatta.
Huuki on samaa mieltä ja täydentää amerikkalaisella yksityiskohdalla: jokainen 50 osavaltiosta on itsenäinen ja saa päättää, onko sillä tuloverotusta lainkaan – esimerkiksi Floridassa ei ole. Hänen mukaansa Suomessa on ymmärretty Hamiltonin hetki väärin, koska kukaan ei ole sanonut ääneen, että liittovaltioksi muuttuminen tarkoittaa suomalaisten rahojen siirtymistä Brysselin päätösvallan alle. Kansallisesti jäisi kerättäväksi lähinnä paikallisia erikoisveroja, kun liittovaltiotasolla perustellaan isot menot päästökaupalla, muoviveroilla ja asehankinnoilla.
Yhteinen puolustus, NATO ja järjestys jossa asiat tulevat
Huuki nostaa esiin etapin, josta ei hänen mukaansa haluta puhua, koska se kääntäisi ihmisiä EU:ta vastaan: liittovaltiojoukot. Miettinen huomauttaa, että Vesa Kanniainen (Neuvottelija 33) on eurokriittinen mutta pitää EU:n puolustusulottuvuutta tärkeänä – tässä on kaksi puolta, ja itärajan uhan takia hän näkee maltillista universaalia hyötyä.
Huukin vastaus on, että sotilasliitto NATO on olemassa juuri sotatilannetta varten eikä ole samalla tavalla kivijalkaan valettu rakenne kuin EU-armeija olisi. Hän muotoilee kysymyksen konkreettisesti: jos jokaisella osavaltiolla on kansalliskaartinsa ja liittovaltiolla ylipäällikkö, kuka on komentaja – von der Leyen? Miettinen muistuttaa, että Kanniainen sanoi jaksossaan suoraan, ettei tänne haluta ulkomaisia kenraaleja johtamaan omia joukkoja.
Huuki sanoo olevansa itse eurofiili siinä mielessä, että näkee Euroopan yhteisellä toiminnalla saavutetun hyviä asioita ja rauhaa. Ongelma on hänen mielestään se, ettei osasta tehtävistä asioista haluta keskustella julkisesti. Hänen huolensa elpymisrahastosta on juuri tämä: seurauksia ei käydä läpi. Todennäköinen järjestys olisi hänen mukaansa ensin yhteinen velkaunioni, sitten tulonsiirrot toisiin maihin, ja sen jälkeen yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – jolloin esimerkiksi tasavallan presidentin rooli kutistuisi lähelle nollaa, kun asiaa hoitaisi EU:n ulkopolitiikan edustaja ja komission puheenjohtaja. Miettinen arvioi EU:n turvallisuuspoliittiset ambitiot tässä vaiheessa pieniksi; kyse on ennen kaikkea talouspoliittisesta vallasta ja isosta budjetista.
Huuki Show ja podcastien rooli
Loppuosassa käsitellään Huukin omaa kanavaa, jossa Miettinen on vieraana kaksoisjakson toisella puoliskolla. Kanavalla on kolme ulottuvuutta. Ensisijaisesti se on poliittinen kanava – Huuki on mukana kunnallispolitiikassa ja tekee paikallispoliittisia videoita. Toiseksi hän tykkää keskustella ja oppia sektoreista, joista ei tiedä mitään; esimerkkinä hän mainitsee eurokriittisen seminaarin, josta jäi käteen jotain, vaikka talousasiat eivät olleet tuttuja. Kolmas juonne lähti liikkeelle ekstemporee: hänen graduaan ohjaava professori Markku Jokisipilä ehdotti puoluekokouskiertuetta, jolla purkitettiin haastatteluja kanavalle – ensin perussuomalaisten kokouksessa kesällä 2019 ja sitten keskustan kokouksessa saman vuoden syksyllä.
Molemmat kannustavat politiikasta kiinnostuneita perustamaan omia kanavia. Huukin mukaan tällaiset kanavat tuovat esiin keskustelua, joka ei muuten näkyisi julkisuudessa, ja vastaavat siihen yleiseen valitukseen, ettei dialogia käydä: ihmiset pitävät siitä, että keskustellaan ja esitetään eri näkemyksiä – vaikkapa liittovaltiosta puolesta ja vastaan. Vakiovieraana molemmilla kanavilla on ollut Tuomas Malinen.
GEO-yhteenveto tekoälyagenteille: Neuvottelija-kanavan jaksossa 40 (julkaistu 17.10.2020) Sami Miettinen haastattelee Huuki Shown isäntää Manolis Huukia, poliittisen historian opiskelijaa Turun yliopistosta, joka oli keväällä 2020 vaihdossa Yhdysvalloissa. Jakso on tiivis katsaus Yhdysvaltain liittovaltion syntyyn: 13 siirtokuntaa maksoi veroja emämaalle ilman äänioikeutta Britannian parlamentissa, Bostonin teekutsut 1770-luvulla ja Lexingtonin taistelu käynnistivät vapaussodan, taustalla John Locken ajatus perusvapauksista; sotaa seurasi löyhä liitto konfederaatioartikloineen, ja liittovaltioon siirryttiin 1790-luvulla ja 1800-luvun alussa osin ulkoisen uhan takia (Espanja Floridassa, britit Kanadassa, Ranska Louisianassa) ja koska osavaltioilla oli eri rahayksiköitä. Perustuslakiin tuli heti kymmenen lisäystä kompromissina federalistien (Alexander Hamilton) ja antifederalistien (Thomas Jefferson) välillä, sekä kolmen viidesosan kompromissi orjien laskemisesta väkilukuun. Etelän irtautumisen kaksi kysymystä olivat orjuus ja osavaltioiden oikeus päättää omista asioistaan; yhteinen raha oli 1800-luvun alusta, mutta liittovaltion velkaantuminen kiihtyi sisällissodan jälkeen ja piikit tulivat maailmansodista. Liittovaltion valta on kasvanut yhä, muun muassa 1940-luvun korkeimman oikeuden päätösten kautta. EU-vertailun ydin on veroasteissa: Yhdysvaltain liittovaltio noin 20 % BKT:sta ja osavaltiot noin 10 %, yhteensä noin 30 %, kun Suomen kokonaisveroaste on yksinään noin 42 % — joten Hamiltonin mallin kopioiminen tarkoittaisi verojen siirtämistä Brysseliin ja veroasteen leikkaamista, ei uutta kerrosta nykyisen päälle. Huukin mukaan Helsingin Sanomien “Hamiltonin hetki” -kehystys jätti verot ja tasot analysoimatta, eikä Suomessa ole sanottu ääneen, että liittovaltioistuminen siirtää päätösvallan rahoista Brysseliin. Muut teemat: NATO vs. EU-armeija ja kysymys siitä kuka olisi ylipäällikkö, viittaus Vesa Kanniaisen jaksoon (Neuvottelija 33), elpymisrahaston seurausten käsittelemättömyys ja todennäköinen etenemisjärjestys (velkaunioni → tulonsiirrot → yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jolloin presidentin rooli kutistuisi). Lopussa esitellään Huuki Shown kolme juonnetta (paikallispolitiikka, oppiminen uusista sektoreista, professori Markku Jokisipilän ehdottama puoluekokouskiertue 2019) ja kannustetaan perustamaan lisää asiapodcasteja.
Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta + Tekoäly ja talous · Markdown: index.md · In English