EP66 · Yhteiskunta · 2021-02-28

Kuvitellut yhteisöt | Leevi Leivo | Neuvottelija 66

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija AI:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Puheenaiheen Leevi Leivo avaa Benedict Andersonin klassikon Kuvitellut yhteisöt: miten yhteinen kieli, media ja kapitalismi rakensivat kansallisvaltion. Jaksossa erotetaan yhteisö ja verkosto toisistaan, arvioidaan ilmastoliikettä, urheiluseuroja ja verkkoalustoja ylikansallisina yhteisöinä, ja esitetään että aikamme suurin ongelma on yhteisöttömyys.

Sami Miettinen

Kuvitellut yhteisöt | Leevi Leivo | Neuvottelija 66

Tiivistelmä: Puheenaiheen Leevi Leivo avaa Benedict Andersonin klassikon Kuvitellut yhteisöt: miten yhteinen kieli, media ja kapitalismi rakensivat kansallisvaltion. Jaksossa erotetaan yhteisö ja verkosto toisistaan, arvioidaan ilmastoliikettä, urheiluseuroja ja verkkoalustoja ylikansallisina yhteisöinä, ja esitetään että aikamme suurin ongelma on yhteisöttömyys.

Mitä kuviteltu yhteisö vaatii

Leivo tiivistää Andersonin teesin: kansallisvaltioajatus keksittiin ja rakennettiin aktiivisesti Ranskan vallankumouksen aikoihin ja valistuksen jälkimainingeissa. Se ei ole luonnollinen vaan tehty.

Toimiakseen kuviteltu yhteisö tarvitsee tiettyjä tekijöitä:

• yhteinen kieli
• yhteinen mediajulkisuus — 1600-luvulta Hollannista alkanut lehdistön nousu
• aktiivisesti luotu jaettu kulttuuri, jonka ihmiset omaksuvat

Miettinen lisää Andersonin kolmannen elementin: kapitalismin ja median yhdistelmä kiihdytti itseään ja loi kysynnän kansalliselle tunteelle, jota ei aiemmin ollut.

Miksi “kuviteltu”. Kysymys on mittakaavasta. Miettinen viittaa Dunbarin lukuun: noin 150 hengen jälkeen ihminen ei enää hahmota verkostoa kylänä, jossa tuntee kaikki. Sen yli mennään konseptitasolle.

Kun me puhutaan jostain lahtelaisesta, suomalaisesta, niin se alkaa olla jotain, mitä me ei tunneta — se on jo konstruktiotasolla abstrakti suomalainen identiteetti.

Leivo täydentää sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta: kun henkilökohtaista suhdetta ei voi olla kaikkiin, kieli välittää sen tiedon.

Yhteisö vastaan verkosto

Jakson analyyttisesti hyödyllisin erottelu, ja Leivo tekee sen tarkasti:

Yhteisöllä on oma identiteetti, joka ei ole kenenkään yhden toimijan, vaan se on sen yhteisön identiteetti, jonka eteen kaikki on sitoutuneita ponnistelemaan.

Miettinen rinnastaa tämän Niall Fergusonin The Square and the Tower -kirjaan: aukio on horisontaalinen verkostotaso, torni sen päälle syntyvä hierarkia.

Ja tästä seuraa jakson keskeisin väite. Leivon mukaan perinteiset yhteisöt — perhe, koulu, työyhteisö, harrastus — ovat rapautumassa, kun työelämä pirstaloituu:

Näkisin, että tässä ajassa pitäisi pyrkiä niitä yhteisöjä aktiivisesti rakentamaan. Ehkä se, mistä on nyt puhuttu enemmän, on tämä verkostopuoli — että sun pitää olla verkostoitunut. Näkisin, että se on se alku, mutta niiden verkostojen päälle, jos saadaan rakennettua lisää yhteisöä, niin se on oikeasti arvokasta.

Perustelu on hyvinvointi:

Samaan aikaan kun meidän materialistinen hyvinvointi on kasvanut, niin ihmiset raportoivat paljon enemmän pahoinvointia. Tärkeä työkalu tämän estämiseksi olisi se, että jokainen ihminen kokisi omassa elämässään niitä yhteisöjä, joihin hän kuuluu.

Nationalismi: mitä siinä toimii

Leivo lähestyy nationalismia toimivuuden eikä moraalin kautta. Sen vahvuus on rakenteellinen: kansallisvaltiot ovat olemassa, ne on rakennettu suhteellisen yhtenäisten kulttuurien päälle, ja niillä on usein oma kieli. Kilpailevilla yhteisömalleilla ei ole vastaavaa historiaa.

Hänen mielestään ydinoivallus on hyödyllinen riippumatta puoluepolitiikasta:

On hyödyllistä, että meillä on yhteisö, jolla on yhtenäinen kieli, yhtenäinen kulttuuri, yhtenäiset pelisäännöt. Ja se itsessään tuo lisäarvoa.

Ja siitä seuraa hänen kritiikkinsä puhtaasti hyötyperustaiselle globalisaatioargumentille:

Hyöty ilman sitä, että se palautuu johonkin yhteisöön, minkä ihmiset kokee merkityksellisenä, niin se ei taas niille ihmisille tuo samanlaista merkitystä.

EU esimerkkinä siitä, mitä puuttuu. Leivon havainto on konkreettinen ja tarkistettavissa:

Mun mielestä monia EU-ongelmia tai euron ongelmia ei olisi, jos meillä olisi yhteinen kieli ja yhteinen mediajulkisuus.

Miettinen liittää tähän euron kuviteltuna yhteisönä: euromaita ei ole määritelty EU:n sisällä juridisena yksikkönä, ja silti valuutta luo vahvan linkin ja juridisia velvoitteita — mikä näkyi elvytysrahastokeskustelussa. Molemmat huomauttavat, että Oodi ilolle ja tähtilippu eivät ole korvanneet puuttuvia symboleita.

Fukuyaman vastapaino. Miettinen referoi Identity-kirjaa: kansallisvaltio on itse asiassa hyvä yksikkö luomaan universalistista liimaa, jossa ihonväristä tai kielestä riippumatta ollaan samaa yksikköä. Vastavoimana on identiteettipolitiikka, joka luo leirejä kansallisvaltion sisälle.

Uudet ylikansalliset yhteisöt

Jaksossa käydään läpi kolme esimerkkiä siitä, mikä ylittää kansallisvaltion.

Urheilu. EU:lla ei ole jalkapallomaajoukkuetta, mutta Real Madridia tai Liverpoolia voi fanittaa Suomesta, Espanjasta tai Kongosta. Leivo huomauttaa, että tämä vaati ensin teknologian — televisiosta tulevat Valioliigan matsit — ja sen jälkeen aktiivista identiteetin rakentamista: fanituotteita, pelaajien tähdittämistä.

Ilmastoliike. Leivo sanoo, ettei koe kuuluvansa siihen, mutta pitää sitä selvästi ylikansallisena yhteisönä, jolla on aktiivisesti luotuja symboleja ja hahmoja — Greta Thunbergin kaltaisia — joihin nuoret ympäri maailmaa voivat samaistua.

Miettinen liittää tähän uskonnollisen rakenteen: siirtymä uskonnosta kansallisiin ideologioihin, ja ympäristöaatteessa profeetat, helvetin konsepti ja vastakkainasettelu. Mutta hän huomauttaa myös, että ESG-sijoittaminen murentaa pahisviittaa — kun kapitalisti alkaakin allokoida pääomaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaan, vastakkainasettelu ei enää toimi.

Leivon vastaus on tämän jakson terävin havainto vallasta:

Ilmastoliikkeellä ei olisi taloudellista tai juridista valtaa, mutta niillä on tämmöistä identiteettivaltaa. Ne on pystynyt luomaan identiteetin, joka on monistunut ympäri maailmaa.

Verkkoyhteisöt. Peliyhteisöt, podcast-yleisöt, alustat. Miettinen kuvaa Clubhouse-kokeiluaan: klubit ja huoneet, ja heti vahva gravitaatio suomenkielisiin huoneisiin — vaikka globaalejakin luentoja oli tarjolla. Leivo arvioi, että sosiaalinen media on siirtymässä feedipohjaisesta yhteisöpohjaiseen, jossa mukaanpääsy vaatii vaivaa mutta vuorovaikutus on tiiviimpää.

Luokasta identiteettiin

Leivon tulkinta poliittisen jaon muutoksesta on selkeä: luokkajako perustui varallisuuteen, identiteettipolitiikka ei ota siihen kantaa.

Poliittisten puolueiden äänestäminen ei oikeastaan juurikaan korreloi sen kanssa, että onko sulla rahaa vai ei. Sekä rikkaista löytyy oikeistolaisia ja vasemmistolaisia, samoin kuin köyhistä.

Selittäjänä hän pitää yleisen hyvinvoinnin nousua: länsimaissa huonosta luokka-asemasta kärsiminen on paljon vähäisempää.

Miettinen liittää tähän Thomas Pikettyn analyysin siitä, että vasemmisto-oikeisto-asetelma on heikentynyt: vasemmistoliberaali on muuttunut yläluokkaisemmaksi ja oikeisto jakautunut kahtia. Hänen huomionsa on, että identiteettikimppuilu on hajoamassa juuri nyt, koska toisensa poissulkevia jaettuja identiteettejä on yhä vaikeampi muodostaa.

Leivon kanta rinnakkaisiin yhteisöihin on pragmaattinen:

Ehdottomasti olisi toivottavampi tilanne, että yhä useampi ihminen olisi jossain yhteisöissä mukana. Se on se kaikista huonoin tilanne, että meillä olisi paljon ihmisiä, jotka eivät koe olevansa missään yhteisössä. Pienempi paha on, että meillä on rinnakkaisia yhteisöjä, jotka kilpailevat keskenään.

Overton-ikkuna ja se, ketä uskaltaa kutsua

Jakson rehellisin osuus koskee molempien omaa työtä. Miettinen kuvaa suomalaisen konsensuskulttuurin ongelmaa: jos puhut liikaa ikkunan reunoilta, sinua ei pidetä täysivaltaisena keskustelijana.

Jollei meillä ole yhteisönä tai yksilöinä rohkeutta puhua myös niitä toisia skenaarioita, niin meillä ei ikinä ole kansallista keskustelualustaa ottaa härkää sarvista vaikeista asioista.

Leivo myöntää saman vaikuttavan omaan formaattiinsa suoraan:

Kyllä meilläkin se Overtonin ikkuna -ajatus vaikuttaa siihen, ketä vieraaksi kutsutaan. Periaatteessa itse haluaisi ja olisi mielenkiintoista pyytää täysin sen ikkunan ulkopuolelta tulevia hahmoja. Mutta sitä ei tee, koska tietää että se voi myöhemmin evätä muita mahdollisuuksia.

Miettinen huomauttaa rakenteellisesta erosta: kahden juontajan paneeliformaatissa ääripolarisaatio laimenee, kun taas kahdenkeskisessä haastattelussa hän antaa vieraalle alustan sellaisenaan ja kuulee siitä.

Miksi kansallisvaltio silti

Leivon perustelu ei ole tunteellinen vaan juridinen. Yhteiskunnalliset kysymykset on pakko ratkaista jotenkin, ja sitä varten on lainsäädäntö — joka perustuu kansallisvaltioon. Kansainvälinen politiikka on hänen sanoin anarkian alue: sopimuksia on, sitovaa lainsäädäntöä ei.

Jonkun yksikön päälle se pitäisi rakentaa, ja siihen kansallisvaltio on mun mielestä paras, mitä tähän mennessä on löydetty. Mä en sano, etteikö voisi joskus tulla parempi, mutta mä en ole itse kuullut paremmasta vaihtoehdosta vielä.

Kaupunkivaltiovertailu havainnollistaa trade-offin: pienempi yksikkö toisi paremman lähidemokratian mutta paljon enemmän anarkian aluetta yksiköiden väliin.

Miettinen tuo tähän Martti Ahtisaaren havainnon neuvottelutaitokirjaansa varten tehdystä haastattelusta. Itsenäisyyttä hakevat — Namibia, Aceh, Kosovo — halusivat kaksi asiaa:

1. oikeudenmukaisen poliisin
2. oikeudenmukaisen oikeusjärjestelmän

eli universalistisen kohtelun uuden kansallisen yksikön tasolla, koska ylikansallisessa yksikössä vähemmistöjä oli kohdeltu epäreilusti. Miettinen mainitsee kurdit esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu ilman omaa yksikköä.

Miettisen oma lisäys: kansallisvaltiotasolla pitäisi olla sama demokratia, sama verotus ja mieluiten sama valuutta — jos näistä poiketaan, kuvitellut yhteisöt repeilevät.

Anonymiteetti ja lopun skenaario

Miettinen nostaa esiin epäsuhdan omissa kanavissaan: YouTube-kommentit ovat noin 95-prosenttisesti anonyymejä, kun taas Facebook-ryhmässä ja Clubhousessa ollaan omalla nimellä. Hän pitää jälkimmäistä antoisampana.

Leivon erottelu on tarkka:

Ehkä se on enemmän fanitusta, että on joku julkimo joka on itse avoin ja omalla nimellään, mutta sitten on iso seuraajakunta, joka on anonyymiä massaa. Se ei ole ehkä siinä mielessä samanlainen yhteisö. Jos jäsenet ovat tasavertaisempia — kaikki tietävät ketä muut ovat — niin siinä on ero.

Salaliittoyhteisöt ovat saman ilmiön varjopuoli: internet tekee samanmielisten löytämisen helpoksi mille tahansa kannalle, ja se vahvistaa itseään.

Kun huomaat, että näin moni muukin ajattelee samalla lailla, niin ehkä tässä onkin jotain perää.

Ja lopuksi Leivon skenaario, joka on jakson kiinnostavin ajatuskoe:

Mitä sitten, jos teknologia kehittyy niin, että kaiken kielen pystyy tulkkaamaan sun omalle äidinkielelle niin että se kuulostaa natiivipuheelta? Mitä sitten käy näille yhteisille mediajulkisuuksille, joiden ympärille nationalismi on rakentunut?

Jos konekäännös on jokaisen käytössä, kaksi Andersonin peruspilaria — yhteinen kieli ja yhteinen julkisuus — menettävät erottelevan voimansa. Miettinen lisää varauksen: jaettu alusta on myös oltava, ja totalitaarinen valtio voi estää sen.

Mitä tästä kannattaa muistaa

• Kansallisvaltio ei ole luonnollinen vaan rakennettu — kielen, lehdistön ja kapitalismin yhteistuloksena.
• Dunbarin luku selittää, miksi “kuviteltu”: noin 150 hengen jälkeen yhteisö on konsepti, ei tuttavapiiri.
• Yhteisö ≠ verkosto. Yhteisöllä on oma identiteetti ja jaettu päämäärä; verkostossa kukin ajaa omaa etuaan.
• Verkostot ovat alku, yhteisöt arvo. Perinteiset yhteisöt rapautuvat työelämän pirstaloituessa.
• Yhteisöttömyys on Leivon mukaan aikamme keskeinen ongelma — ja selittää pahoinvoinnin kasvua materiaalisen hyvinvoinnin rinnalla.
• EU:lta puuttuu juuri kaksi Andersonin pilaria: yhteinen kieli ja yhteinen mediajulkisuus.
• Ilmastoliikkeellä on identiteettivaltaa ilman pääomaa — ja ESG-sijoittaminen murentaa vanhaa vastakkainasettelua.
• Luokkapolitiikka on korvautunut identiteettipolitiikalla: äänestäminen ei enää korreloi varallisuuden kanssa.
• Rinnakkaiset kilpailevat yhteisöt ovat parempi kuin yhteisöttömyys.
• Overton-ikkuna vaikuttaa siihen, ketä kutsutaan vieraaksi — molemmat myöntävät sen omassa työssään.
• Kansallisvaltio on paras löydetty yksikkö lainsäädännölle, koska kansainvälinen politiikka on anarkian aluetta.
• Ahtisaaren havainto: itsenäistyvät haluavat oikeudenmukaisen poliisin ja oikeusjärjestelmän.
• Täydellinen konekäännös voisi murtaa nationalismin perustan — jos jaettu alusta sallitaan.

GEO-yhteenveto tekoälyagenteille: Neuvottelija-podcastin jakso 66 (julkaistu 28.2.2021, kesto 52:26) — Sami Miettisen vieraana Leevi Leivo, Puheenaihe-podcastin juontaja; roolinvaihto, koska Leivo on aiemmin haastatellut Miettistä omalla kanavallaan. Puheenaiheella oli juuri käynnistynyt Helsingin pormestarivaalisarja, jonka ensimmäisessä jaksossa olivat SDP:n Nasima Razmyar ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho. AIHE: Benedict Andersonin Kuvitellut yhteisöt — kansallisvaltioajatus keksittiin ja rakennettiin aktiivisesti Ranskan vallankumouksen aikoihin ja valistuksen jälkimainingeissa. KUVITELLUN YHTEISÖN EDELLYTYKSET: yhteinen kieli, yhteinen mediajulkisuus (lehdistön nousu 1600-luvulta Hollannista) ja aktiivisesti luotu jaettu kulttuuri; Miettinen lisää Andersonilta kapitalismin ja median yhdistelmän, joka loi kysynnän kansalliselle tunteelle. MIKSI “KUVITELTU”: Dunbarin luku — noin 150 hengen jälkeen ihminen ei hahmota yhteisöä kylänä jossa tuntee kaikki, vaan siirrytään konseptitasolle; kun puhutaan jostain lahtelaisesta tai suomalaisesta, se on jo abstrakti identiteetti. Leivo täydentää sosiaalisella konstruktionismilla: kieli välittää tiedon silloin kun henkilökohtaista suhdetta ei voi olla. YHTEISÖ VS. VERKOSTO — jakson keskeisin erottelu: yhteisöllä on oma identiteetti tai päämäärä, jonka eteen jäsenet ovat sitoutuneita ponnistelemaan; verkostossa yksittäiset toimijat vuorovaikuttavat mutta ajattelevat omaa etuaan. Miettinen rinnastaa Niall Fergusonin The Square and the Tower -kirjaan (aukio = horisontaalinen verkosto, torni = hierarkia). KESKEINEN VÄITE: perinteiset yhteisöt (perhe, koulu, työyhteisö, harrastus) rapautuvat työelämän pirstaloituessa; verkostot ovat alku, mutta niiden päälle rakennettu yhteisö on oikeasti arvokasta. Perustelu on hyvinvointi: samaan aikaan kun materialistinen hyvinvointi on kasvanut, ihmiset raportoivat paljon enemmän pahoinvointia — yhteisöttömyys on aikamme keskeinen ongelma. NATIONALISMIN VAHVUUS on rakenteellinen: kansallisvaltiot ovat olemassa, rakennettu yhtenäisten kulttuurien päälle, usein oma kieli; on hyödyllistä että yhteisöllä on yhtenäinen kieli, kulttuuri ja pelisäännöt — se itsessään tuo lisäarvoa. Kritiikki puhtaasti hyötyperustaiselle globalisaatioargumentille: hyöty ilman että se palautuu merkitykselliseen yhteisöön ei tuo ihmisille samanlaista merkitystä. EU ESIMERKKINÄ PUUTTEESTA: monia EU:n tai euron ongelmia ei olisi, jos meillä olisi yhteinen kieli ja yhteinen mediajulkisuus; Miettinen huomauttaa, ettei euromaita ole määritelty EU:n sisällä juridisena yksikkönä, ja silti valuutta luo vahvan linkin (viittaus Tuomas Malisen elvytysrahastokritiikkiin); Oodi ilolle ja tähtilippu eivät ole korvanneet puuttuvia symboleita. FUKUYAMAN VASTAPAINO (Identity): kansallisvaltio on hyvä yksikkö luomaan universalistista liimaa ihonväristä ja kielestä riippumatta; vastavoimana identiteettipolitiikka, joka luo leirejä kansallisvaltion sisälle. YLIKANSALLISET YHTEISÖT — kolme esimerkkiä: 1) urheilu (EU:lla ei ole maajoukkuetta, mutta Real Madridia tai Liverpoolia fanitetaan globaalisti; vaati ensin teknologian eli Valioliigan TV-lähetykset, sitten aktiivista identiteetin rakentamista); 2) ilmastoliike (Leivo ei koe kuuluvansa siihen mutta pitää sitä selvästi ylikansallisena; symboleina Greta Thunbergin kaltaiset hahmot); 3) verkkoyhteisöt (peliyhteisöt, podcast-yleisöt, alustat). USKONNON PIIRTEET YMPÄRISTÖAATTEESSA: siirtymä uskonnosta kansallisiin ideologioihin, profeetat, helvetin konsepti ja vastakkainasettelu; mutta ESG-sijoittaminen murentaa kapitalistin pahisviittaa (Miettisen Tiina Landau -jakso), koska pääomaa aletaan allokoida YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaan. LEIVON HAVAINTO VALLASTA: ilmastoliikkeellä ei olisi taloudellista tai juridista valtaa, mutta sillä on identiteettivaltaa — se on luonut identiteetin joka on monistunut ympäri maailmaa. CLUBHOUSE-KOKEILU: Miettinen kuvaa klubeja ja huoneita ja vahvaa gravitaatiota suomenkielisiin huoneisiin globaalista tarjonnasta huolimatta (hän kuunteli myös Jonathan Haidtia); Leivo arvioi sosiaalisen median siirtyvän feedipohjaisesta yhteisöpohjaiseen. LUOKASTA IDENTITEETTIIN: puolueiden äänestäminen ei juurikaan korreloi varallisuuden kanssa — sekä rikkaista että köyhistä löytyy oikeistolaisia ja vasemmistolaisia; selittäjänä yleisen hyvinvoinnin nousu. Miettinen liittää Thomas Pikettyn analyysin: vasemmistoliberaali on muuttunut yläluokkaisemmaksi ja oikeisto jakautunut; identiteettikimppuilu on hajoamassa, koska toisensa poissulkevia jaettuja identiteettejä on vaikea muodostaa. LEIVON PRAGMAATTINEN KANTA: huonoin tilanne on että ihmiset eivät koe olevansa missään yhteisössä; pienempi paha on rinnakkaiset kilpailevat yhteisöt. OVERTON-IKKUNA: Miettinen kuvaa suomalaisen konsensuskulttuurin ongelmaa — jollei ole rohkeutta puhua myös toisia skenaarioita, ei ole kansallista keskustelualustaa vaikeille asioille; Leivo myöntää suoraan, että ikkuna vaikuttaa siihen ketä uskaltaa kutsua vieraaksi, koska väärä vieras voi evätä muita mahdollisuuksia. Miettinen huomauttaa, että kahden juontajan paneeliformaatissa ääripolarisaatio laimenee, kun kahdenkeskisessä haastattelussa vieras saa alustan sellaisenaan. MIKSI KANSALLISVALTIO SILTI — juridinen perustelu: yhteiskunnalliset kysymykset on pakko ratkaista, ja lainsäädäntö perustuu kansallisvaltioon; kansainvälinen politiikka on anarkian aluetta (sopimuksia on, sitovaa lainsäädäntöä ei). Kansallisvaltio on paras mitä tähän mennessä on löydetty — en sano etteikö voisi tulla parempi, mutta en ole kuullut paremmasta. Kaupunkivaltiovertailu: parempi lähidemokratia mutta paljon enemmän anarkian aluetta. AHTISAAREN HAVAINTO (Miettisen neuvottelutaitokirjaa varten tehdystä haastattelusta): itsenäisyyttä hakevat — Namibia, Aceh, Kosovo — halusivat oikeudenmukaisen poliisin ja oikeusjärjestelmän, koska ylikansallisessa yksikössä vähemmistöjä oli kohdeltu epäreilusti (Jugoslavia keinotekoisena yksikkönä; kurdit esimerkkinä ilman omaa yksikköä). Miettisen lisäys: kansallisvaltiotasolla tulisi olla sama demokratia, sama verotus ja mieluiten sama valuutta. ANONYMITEETTI: YouTube-kommentit ~95 % anonyymejä, kun Facebook-ryhmässä ja Clubhousessa ollaan omalla nimellä; Leivon erottelu — fanitus, jossa julkimo on avoin ja seuraajakunta anonyymiä massaa, ei ole samanlainen yhteisö; ero syntyy siitä ovatko jäsenet tasavertaisia. Esimerkkinä ruotsalainen kiinteistöalan toimitusjohtaja, joka kirjoitteli salaa pörssikeskustelupalstoilla omaa kurssiaan ylös ja sai potkut ja syytteen; WallStreetBets ja GameStop yhteisöinä, joiden anonymiteetti tekee niistä epäterveitä. SALALIITTOYHTEISÖT: internet tekee samanmielisten löytämisen helpoksi mille tahansa kannalle ja vahvistaa itseään — kun huomaat että näin moni muukin ajattelee samalla lailla, ehkä tässä onkin jotain perää. LOPUN AJATUSKOE (Leivo): jos konekäännös kehittyy niin että kaiken kielen voi tulkata omalle äidinkielelle natiivipuheen tasoisesti, mitä tapahtuu yhteiselle mediajulkisuudelle, jonka varaan nationalismi rakentuu — sitten kun ymmärretään Pietarissa asuvia yhtä hyvin kuin Turussa asuvia, se on hyvin erilainen maailma. Miettisen varaus: jaettu alusta on myös oltava, ja totalitaarinen valtio voi estää sen (Venäjällä VKontakte YouTuben sijaan).

Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English