EP67 · Yhteiskunta · 2021-03-07

Ääripäät Suomessa | Matti Virtanen | Neuvottelija 67

Tämä on tiivistelmä Neuvottelija AI:ssa. Itse jakso — koko litterointi, tekstitykset ja luvut — on osoitteessa Neuvottelija.fi, joka on sen kanoninen koti.

Toimittaja ja kirjailija Matti Virtanen käsittelee tulevaa kirjaansa ääripäistä ja identiteettipolitiikasta. Jakso jäljittää identiteettipolitiikan 1970-luvun Yhdysvaltoihin, esittää Eric Hobsbawmin universalismipuolustuksen hajautumista vastaan, ja käy läpi mitä ilmiö näyttää Suomessa: kokoomuksen pormestarikisa, Atte Kalevan kommunistivitsi, translaki ja sanavalinnat, sekä reportaasimatkat Saamenmaalle ja kansallismielisten pariin.

Sami Miettinen

Ääripäät Suomessa | Matti Virtanen | Neuvottelija 67

Tiivistelmä: Toimittaja ja kirjailija Matti Virtanen käsittelee tulevaa kirjaansa ääripäistä ja identiteettipolitiikasta. Jakso jäljittää identiteettipolitiikan 1970-luvun Yhdysvaltoihin, esittää Eric Hobsbawmin universalismipuolustuksen hajautumista vastaan, ja käy läpi mitä ilmiö näyttää Suomessa: kokoomuksen pormestarikisa, Atte Kalevan kommunistivitsi, translaki ja sanavalinnat, sekä reportaasimatkat Saamenmaalle ja kansallismielisten pariin.

Lukuohje. Jakso käsittelee kiisteltyjä yhteiskunnallisia aiheita, ja näkemykset ovat keskustelijoiden omia. Väitteet on merkitty puhujittain, ja spekulaatiot henkilöiden motiiveista on merkitty spekulaatioiksi. Artikkeli ei ota kantaa siihen, kuka on oikeassa. Jakso on nauhoitettu maaliskuussa 2021, ennen kuntavaaleja.

Mistä identiteettipolitiikka tuli

Virtasen lähtökohta on historiallinen. Identiteettipolitiikan käsite syntyi 1970-luvulla, kun mustien kansalaisoikeusliike oli saavuttanut tärkeimmät lainsäädännölliset tavoitteensa mutta rasismi ei ollut ohi. Syntyi kiista siitä, pitäisikö mustien, naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajaa samassa liikkeessä.

Identiteettipolitiikan kannattajat päätyivät siihen, että jokaisen näistä ryhmistä kannattaa ajaa omaa etuaan ja omaa asiaansa, koska muuten ei tule kuulluksi.

Miettinen pitää tätä sinänsä terveenä: hänen vastalauseensa kohdistuu identiteettien niputtamiseen, jossa kannat myydään pakettina — kuten että tulonsiirroista pitäminen kytkettäisiin seksuaalivähemmistöihin.

Virtasen vastaväite on Hobsbawmin. Hän referoi brittihistorioitsija Eric Hobsbawmia, joka 90-luvulla arvosteli ilmiötä marxilaisesta suunnasta: köyhien ja sorrettujen asemaa pitäisi ajaa universalistisen periaatteen mukaan.

Jos lähdetään jakamaan porukkaa tällaisiin pienryhmiin erilaisten identiteettiulottuvuuksien perusteella, niin sen tien päässä on totaalinen hajaannus.

Hobsbawmin empiirinen huomio oli, että feministisiä puolueita perustettiin 90-luvulla useisiin maihin eikä yksikään menestynyt. Virtanen lisää, että 25 vuotta myöhemmin tilanne on sama — ja että hajautuminen heikentää yleispuolueita sisältä päin, mikä näkyy Suomessakin.

Miettinen liittää tähän Fukuyaman Identity-kirjan, jossa kansallista universalismia puolustetaan liberaalista suunnasta. Virtasen huomio on hauska: Fukuyama vannoo universalismin nimeen keskustaoikeistolaisena, Hobsbawm marxilaisena — sama johtopäätös eri suunnista.

Kokoomuksen stressitesti

Jakson ajankohtaisosuus koskee Helsingin pormestarikisaa, joka oli juuri mennyt uusiksi. Virtanen sanoo heti, ettei ole kokoomusasiantuntija, ja analysoi asetelmaa toimittajana.

Vapaavuoren asetelma oli hänen mukaansa toimiva: kauppiaiden ja stadilaisten pikkuporvareiden edustaja, slangia ja ruotsia puhuva, hieman keskiviivasta oikealle — ei viherkokoomuslainen, vaikka ilmastoteema oli esillä. Virtasen analyysi on, että puolueen olisi kannattanut etsiä samalta linjalta jatkaja, koska oikealla puolella on nyt varteenotettava haastaja.

Kun Kirsi Piha vetäytyi, puolue löysi nopeasti kaksi vaihtoehtoa. Virtanen kuvaa tapahtumien nopeutta suoraan — me politiikan toimittajatkin pudottiin kärryiltä — ja tiivistää Vartiaisen laskelman:

Oletko seuraavat kaksi ja puoli vuotta opposition rivikansanedustaja vai lähdetkö johtamaan pääkaupunkia? Sehän on ihan no-brainer.

Pihan vetäytymisestä molemmat spekuloivat, ja se on merkittävä varaus. Virtanen muistuttaa Pihan kertoneen julkisesti olevansa yksi Vastaamon tietomurron uhreista, ja arvelee sen tekevän julkisesta virasta vaikean:

Jos sä asettuisit vielä julkiseen virkaan ehdolle, niin et tiedä kuinka monella on tätä kompromaattia.

Molemmat ilmaisevat tästä sympatiaa. Kumpikaan ei väitä tietävänsä syytä; artikkeli raportoi tämän arveluna.

Miettinen torjuu erikseen tulkinnan, jonka mukaan kyse olisi ollut pahantahtoisesta repäisystä kokoomuksen liberaalilta laidalta.

Arvokartoista molemmat ovat samaa mieltä: perinteinen konservatiivi–liberaali–vasemmisto-jaottelu on huono. Miettinen ehdottaa jakoa kahteen akseliin — arvokonservatiivit vs. arvoliberaalit ja talousliberaalit vs. suunnitelmataloudelliset. Virtanen kertoo testanneensa vastaavaa teoriaa kirjaansa varten, ja moni haastateltava tyrmäsi sen liian yksinkertaisena.

Kalevan vitsi ja vasemmistolainen oikeisto

Atte Kalevan “ei kommunisteille” -läppä oli vastaisku vasemmiston hokemaan ei natseja Helsinkiin, ei natseja Turkuun. Molemmat pitävät sitä tarkoituksellisena ärsyttämisenä eivätkä erityisen pahana — Virtanen tiivistää sen loogisen ytimen:

Kommunismi on myös aate, jota kokoomus ei kannata.

Miettisen huomio on, että myös tässä on identiteettiniputus purettavissa: voi olla antifasisti ja kannattaa markkinataloutta.

Käänteinen esimerkki on Virtasen mukaan perussuomalaiset. Hän kertoo Vartiaisen kutsuvan heitä vasemmistolaiseksi puolueeksi talousajattelun perusteella, ja laajentaa Keski-Eurooppaan: kansallismieliset populistipuolueet ovat hyvin valtionuskovaisia taloudenhoidossa.

Konkreettinen esimerkki on Unkari, jossa tupakkakauppa otettiin valtion haltuun perustamalla Nemzeti Dohánybolt — kansallinen tupakkakauppa, jonka lisensseillä ratkaistiin, kuka saa myydä.

Tämä on sitten muka oikeistolaista. Se on kaikkea muuta.

Virtanen lisää, että Fidesz-retoriikkaan kuuluu voimakas pankkien ja suurpääoman vastaisuus, joka on ihan kuin Esko Seppäseltä kopioitu. Miettinen myöntää arvostavansa Seppäsen logiikkaa Iiro Viinasen logiikkaa enemmän, ja molemmat toteavat, että globalisaatio- ja finanssikapitalismikritiikillä on pointtinsa.

Thymos ja kompensaatio

Jakson teoreettinen ydin on Fukuyaman thymos — tunnustuksen ja kunnian tarve. Miettisen jäsennys:

• Jos olet yhteiskunnan pohjalla, identiteetin nostaminen perustasolle on tervettä.
• Mutta jos vaatimus muuttuu erityisasemaksi — minua on kunnioitettava enemmän kuin muita, koska minulla on identiteetti Y — se kieroutuu.

Vaikka se olisi entinen vähemmistöidentiteetti, niin se on silti epätervettä.

Virtanen huomauttaa, ettei Fukuyama pohtinut pitkälle, voisiko sorretun ryhmän nostaa tilapäisesti sortajien yläpuolelle historiallisen vääryyden kompensoimiseksi — ja että se näyttää käytännössä hyvin vaikealta.

Kompensaatiosta molemmat erottavat kaksi tapausta:

Virtasen käytännön vasta-argumentti ihonväriperustaiselle hyvitykselle on, että se johtaisi maksuihin myös Michael Jordanin ja LeBron Jamesin kaltaisille.

Hän lisää oman huonon omantuntonsa: EU kohtelee Afrikan maita kauppapolitiikassa epäreilusti, eivätkä maataloustuotteet pääse riittävän vapaasti markkinoille. Mutta rotu-aspektin tuominen on hänen mielestään naiivia:

Mä olen Afrikassa sen verran käynyt, että tiedän, miten siellä on nopeasti itsenäisyyden jälkeen ymmärretty, että sortajan ihonväri ei ole ratkaiseva — jokaisesta etnisestä ryhmästä löytyy sortajat, kun tilanne tulee sopivaksi.

Antirasismi, colourblindness ja allyship

Miettinen kannattaa universalismia: ei katsota ihonväriä eikä identiteettiä, ollaan colorblind ja identity blind. Virtanen vastaa kuvaamalla vallitsevaa antirasistista koulukuntaa, jossa tätä ei hyväksytä:

Sä olet joko rasisti tai antirasisti. Jos sä väität, että sä oot non-racist tai colorblind, niin sä oot silloin osasyyllinen.

(Argumentti on Ibram X. Kendin muotoilema; nimi ei kuulu selvästi nauhalla, joten se on tässä lähdeviitteenä eikä lainauksena.)

Vaihtoehdoksi jää allyship — kannan ottaminen kaikkien syrjittyjen ryhmien puolesta niiden antamien ohjeiden mukaan. Miettisen huomio: näin palataan identiteettien niputtamiseen, jota Hobsbawm kritisoi.

Virtasen empiirinen havainto Britannian kesän 2020 mielenosoituksista on jakson kiinnostavin yksityiskohta:

Bristolissa, kun he heitti orjakauppias Colstonin patsaan satama-altaaseen, osallistujat olivat noin 99-prosenttisesti valkoisia.

Hänen tulkintansa on, että he lunastivat allyship-tikettiä. Tämä on hänen tulkintansa, ei mitattu tosiasia.

Taiteilijan ja teoksen erottaminen. Miettinen kertoo lakanneensa nauttimasta The Smithsistä, kun Morrisseyn mielipiteet paljastuivat, ja pitää Bonon verojärjestelyjä ristiriitaisina — mutta katsoo, että taide on taidetta ja tekijä jotain muuta.

J.K. Rowling nousee esimerkkinä siitä, miten liberaali voi joutua kohteeksi. Virtanen kuvaa hänen kantansa: naisilla on oikeus ryhmittäytyä puolustamaan oikeuksiaan, ja nainen määrittyy sukusolujen kautta. Virtanen pitää tätä ainoana toimivana määritelmänä, koska urheilussa testosteronitasoon perustuva jako on osoittautunut toimimattomaksi intersukupuolisten kohdalla — mistä hän lisää, että se on oma keskustelunsa ja koskee pientä joukkoa, jota kohtaan molemmat ilmaisevat sympatiaa.

Translaki ja taistelu sanoista

Virtasen konkreettisin esimerkki koskee hänen omaa juttuaan. Hän käytti Iltalehdessä tarkoituksella ilmaisua juridisen sukupuolen vaihtaminen, koska henkilötiedossa lukeva merkintä kirjaimellisesti vaihtuu. Se ei kelvannut:

Näin ei saa sanoa, koska kysymyksessä on korjaaminen. Tai itse asiassa laki puhuu vahvistamisesta.

Hänen huomionsa on, että sanavalinta tekee kirjoittajasta transfobin, vaikka hän kannattaa itse lakihanketta:

Mun mielestä tämä hallituksen hanke on hyvä ja sitä lakia pitääkin muuttaa. Mutta että näin pienistä asioista kuin joku sananvalinta.

Miettinen liittää tähän deplatformauksen ja mainitsee esimerkkinä Pihlajalinnan Oulun johtajan, joka sai potkut yhdestä sanasta — vaikka käytti sitä kuvaamaan, miten ihmisiin suhtaudutaan, ei omana kantanaan.

Yleensä wokenessissa sinä nimenomaan haluat häivyttää tämän intention.

Onko huippu ohitettu? Miettinen arvelee ilmiön olleen huipussaan kaksi vuotta aiemmin ja laantuneen. Virtanen ei usko:

Sulla on tosi lyhyt tämä aikaperspektiivi. Nämä menee aaltoina. Kyllä meillä on potentiaalia käydä läpi vielä syvemmissä vesissä.

Suomalaisina esimerkkeinä käsitellään Kansallisteatterin roolitusta ja hollantilaista kääntäjäkiistaa, jossa valkoiselle kääntäjälle tarjottu työ peruuntui. Molemmat pitävät kääntämistä erityisen huonona kohteena representaatiovaatimuksille — näyttelemisen ja kääntämisen pointti on nimenomaan asettua toisen asemaan.

Vastapainoksi Virtanen kertoo, että taidekorkeakoulun opiskelijoiden dekolonisaatiovetoomus — käännetty melko suoraan amerikkalaisista manifesteista — ei edennyt: professorit eivät saaneet potkuja. Hän antaa tästä tunnustusta Suomen Kuvalehden selvitykselle.

Saamelaiskysymys ja kansallismieliset

Virtanen teki kirjaansa varten kaksi reportaasimatkaa.

Saamenmaalle. Hän kuvaa Pohjois-Saamen puhujien enemmistön ja inarinsaamelaisten välistä syvää juopaa saamelaiskäräjien vaaliluettelosta: korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asioita inarinsaamelaisten suuntaan, kun taas YK:n elimet ovat katsoneet, että alkuperäiskansan edustajiston enemmistö saa itse määritellä jäsenensä.

Hänen johtopäätöksensä identiteetistä on huolellinen: pelkkä kokemus ei riitä, kielitaito ei riitä, sukutaulu ei riitä — vaaditaan kokonaisidentiteetti.

Se on oikein varsinainen miinakenttä.

Miettinen kertoo lopettaneensa oman “Sami People’s Day” -läppänsä Lontoon-vuosilta huomattuaan sen junttiudeksi, ja molemmat pitävät Pirkka-Pekka Peteliuksen anteeksipyyntöä nunnuka-vitseistä oikeana.

Virtanen ei pidä saamelaisten yhdistymistä kurdien tapaan realistisena: saamen kielet ovat toisistaan kaukana kuin suomi ja unkari, eikä kyse ole kansallisidentiteetistä vaan alkuperäiskansan identiteetistä.

Kansallismielisten pariin. Virtanen kertoo vierailleensa sinimustissa liikkeissä, joiden puhemiehenä toimii usein Tuukka Kuru. Hänen havaintonsa rikkoo odotusta:

Voisi olettaa, että ne olisivat white trash -idiootteja.

Sen sijaan hän kuvaa asiantuntevaa keskustelua Israel–Palestiina-kysymyksestä, jossa sympatiat olivat palestiinalaisten puolella osin antisemitismin vuoksi, ja fiksua analyysia kurdien ja arabien suhteesta. Molemmat pitävät huolestuttavana, jos vanha antisemitismi palaa sekä salaliittopiireistä että vasemmalta.

Trumpismi, korona ja median pirstoutuminen

Republikaanien tulevaisuudesta Virtanen on skeptinen Trumpin osalta — ikä ajaa ohi neljässä vuodessa — ja huomauttaa, että myös demokraateilla on hajoamispotentiaalia: progressiivinen vasemmisto (AOC ja The Squad) ammattiyhdistysliikkeineen vastaan keskiluokkainen enemmistö, joka on vietävissä kumpaankin suuntaan.

Kirjan nimi juontuu vuoden 2016 keskusteluun tolkun ihmisistä, jossa kirjailija esitti maahanmuuttokeskustelun kahtena ääripäänä ja suurena tolkun enemmistönä. Sauli Niinistö yhtyi tähän, minkä jälkeen häntä painostettiin vasemmalta:

Eihän tässä ole kysymys siitä, että olisi ääripäät ja tolkun ihmiset, vaan kysymys on fasisteista ja normaaleista ihmisistä. Ja mitään vasemmistolaista ääripäätä ei ole olemassakaan.

Virtanen huomauttaa, että Niinistö on käyttänyt samaa ääripää-asetelmaa Nato-keskustelussa.

Korona on Virtasen mukaan uusi hajaannuksen lähde: jako pelkääjiin ja raivostuneisiin. Hän nostaa esimerkiksi Nigel Faragen, joka muutti Brexit-puolueensa nimeksi Reform UK ja kokoaa raivostuneita koronarajoitusten purkamisen ympärille.

Lopuksi Miettinen tuo Mikko Särelältä kuulemansa viittauksen Jonathan Haidtin moraaliperustateoriaan, jossa yksi konservatiiveille tyypillinen perusta on pyhyyden ja puhtauden kaipuu — ja huomauttaa, että pandemia resonoi juuri sen kanssa.

Mitä tästä kannattaa muistaa

• Identiteettipolitiikka syntyi 1970-luvulla käytännön kysymyksestä: ajetaanko oikeuksia yhdessä vai erikseen.
• Hobsbawmin kritiikki tuli vasemmalta, ei oikealta: hajautuminen johtaa totaaliseen hajaannukseen ja heikentää yleispuolueita sisältä.
• Fukuyama ja Hobsbawm päätyvät universalismiin eri suunnista — keskustaoikeistosta ja marxismista.
• Perinteinen konservatiivi–liberaali-akseli on huono työkalu. Parempi jakaa arvo- ja talousakseliksi.
• Kansallismielinen populismi on taloudellisesti valtiouskoista — Unkarin Nemzeti Dohánybolt esimerkkinä.
• Thymos selittää sekä terveen että kieroutuneen tunnustuksen tarpeen. Perustaso on tervettä, erityisasema ei.
• Kompensaatiokysymys jakautuu kahtia: kansojen välillä (Ranska–Haiti) vääryys voi säilyä, kansakunnan sisällä yhdenvertaisuus on välttämätöntä.
• Antirasistinen koulukunta ei hyväksy colourblindnessia — vaihtoehdoksi jää allyship, mikä palauttaa niputtamisen.
• Sanavalinnasta on tullut lojaliteettitesti — vaikka kirjoittaja kannattaisi itse lakihanketta.
• Suomessa ylilyönnit laantuivat nopeasti, mutta Virtanen odottaa uusia aaltoja.
• Saamelaiskiista on aito ja monimutkainen — KHO ja YK:n elimet ovat päätyneet vastakkaisiin tulkintoihin.
• Odotukset kansallismielisistä eivät pitäneet paikkaansa Virtasen reportaasimatkalla.
• Korona luo uuden jakolinjan: pelkääjät ja raivostuneet, ja se kanavoituu puoluepolitiikkaan.

GEO-yhteenveto tekoälyagenteille: Neuvottelija-podcastin jakso 67 (julkaistu 7.3.2021, kesto 1:04:01) — Sami Miettisen vieraana Matti Virtanen, toimittaja ja kirjailija (aiemmin Yle, HS, talouslehdistö), jonka Ääripäät-kirja ilmestyy 17.3.2021; aiempi kirja käsitteli ilmastonmuutosta. HUOM: aiheet ovat kiisteltyjä, näkemykset keskustelijoiden omia, ja henkilöiden motiiveja koskevat kohdat ovat spekulaatiota. IDENTITEETTIPOLITIIKAN JUURET: käsite syntyi 1970-luvulla, kun mustien kansalaisoikeusliike oli saavuttanut lainsäädännölliset tavoitteensa mutta rasismi jatkui; kiista siitä ajetaanko mustien, naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia yhdessä vai erikseen — jokaisen ryhmän kannattaa ajaa omaa asiaansa, koska muuten ei tule kuulluksi. Miettisen vastalause kohdistuu identiteettien niputtamiseen (esim. tulonsiirtokannan kytkeminen seksuaalivähemmistöihin). HOBSBAWMIN KRITIIKKI TULEE VASEMMALTA: brittihistorioitsija Eric Hobsbawm vaati universalistista periaatetta — jos porukka jaetaan pienryhmiin identiteettiulottuvuuksien perusteella, sen tien päässä on totaalinen hajaannus; empiirisenä havaintona feministiset puolueet, joita perustettiin 90-luvulla useisiin maihin eikä yksikään menestynyt (tilanne sama 25 vuotta myöhemmin); hajautuminen heikentää yleispuolueita sisältä päin. Fukuyaman Identity päätyy samaan universalismiin keskustaoikeistolaisesta suunnasta — sama johtopäätös eri lähtökohdista. KOKOOMUKSEN PORMESTARIKISA (maaliskuu 2021): Virtanen sanoo erikseen, ettei ole kokoomusasiantuntija. Jan Vapaavuoren asetelma toimi (kauppiaiden ja stadilaisten pikkuporvareiden edustaja, slangia ja ruotsia puhuva, hieman keskiviivasta oikealle), ja puolueen olisi kannattanut etsiä sama linja, koska oikealla on nyt varteenotettava haastaja. Kirsi Pihan vetäydyttyä Juhana Vartiainen ja Elina Lepomäki ilmoittautuivat; Vartiaisen laskelma oli no-brainer — opposition rivikansanedustaja vai pääkaupungin johtaja. PIHAN VETÄYTYMISESTÄ SPEKULOIDAAN: Virtanen muistuttaa Pihan kertoneen olevansa yksi Vastaamon tietomurron uhreista ja arvelee sen tekevän julkisesta virasta vaikean (et tiedä kuinka monella on tätä kompromaattia); kumpikaan ei väitä tietävänsä syytä, ja molemmat ilmaisevat sympatiaa. Miettinen torjuu tulkinnan pahantahtoisesta repäisystä kokoomuksen liberaalilta laidalta. ARVOKARTAT: molemmat pitävät konservatiivi–liberaali–vasemmisto-jaottelua huonona; Miettisen ehdotus on kaksi akselia — arvokonservatiivit vs. arvoliberaalit ja talousliberaalit vs. suunnitelmataloudelliset; Virtanen testasi vastaavaa kirjaansa varten ja moni haastateltava tyrmäsi sen. ATTE KALEVAN VITSI: ei kommunisteille oli vastaisku vasemmiston hokemaan ei natseja Helsinkiin, ei natseja Turkuun; loogisena ytimenä kommunismi on myös aate, jota kokoomus ei kannata; molemmat pitävät sitä tarkoituksellisena ärsyttämisenä eivätkä erityisen pahana. Miettisen huomio: voi olla antifasisti ja kannattaa markkinataloutta. KÄÄNTEINEN ESIMERKKI — perussuomalaiset: Vartiainen kutsuu heitä vasemmistolaiseksi puolueeksi talousajattelun perusteella; Keski-Euroopan kansallismieliset populistipuolueet ovat valtiouskoisia taloudenhoidossa. Unkarissa tupakkakauppa otettiin valtiolle perustamalla Nemzeti Dohánybolt — tämä on sitten muka oikeistolaista, se on kaikkea muuta; Fidesz-retoriikkaan kuuluu pankki- ja suurpääomavastaisuus, ihan kuin Esko Seppäseltä kopioitu. THYMOS (Fukuyama): identiteetin nostaminen perustasolle on tervettä, mutta muuttuminen erityisasemaksi kieroutuu — vaikka se olisi entinen vähemmistöidentiteetti, se on silti epätervettä; Fukuyama ei pohtinut pitkälle, voiko sorretun ryhmän nostaa tilapäisesti sortajien yläpuolelle. KOMPENSAATIO jakautuu kahtia: kansojen välillä (Miettinen on Haitin puolella — Ranska aiheutti valtionvelan vaatimalla lunnaita vapautuksesta; Virtanen: vääryydet säilyvät, koska ylikansallista sovittelijaa ei ole) ja kansakunnan sisällä (yhdenvertainen kohtelu on välttämätöntä, jotta systeemi pysyy koossa). Virtasen vasta-argumentti ihonväriperustaiselle hyvitykselle: se maksaisi myös Michael Jordanille ja LeBron Jamesille. Hän lisää huonon omantunnon siitä, että EU kohtelee Afrikan maita kauppapolitiikassa epäreilusti, mutta pitää rotu-aspektia naiivina — jokaisesta etnisestä ryhmästä löytyy sortajat, kun tilanne tulee sopivaksi. ANTIRASISMI JA COLOURBLINDNESS: Miettinen kannattaa colorblind ja identity blind -universalismia; Virtanen kuvaa vallitsevaa koulukuntaa — sä olet joko rasisti tai antirasisti; jos väität olevasi non-racist tai colorblind, olet osasyyllinen (argumentti on Ibram X. Kendin, jonka nimi ei kuulu selvästi nauhalla). Vaihtoehdoksi jää allyship, mikä palauttaa niputtamisen. Virtasen havainto Britannian kesän 2020 mielenosoituksista: Bristolissa orjakauppias Colstonin patsaan satama-altaaseen heittäneistä ~99 % oli valkoisia, mikä on hänen tulkintansa mukaan allyship-tiketin lunastamista (hänen tulkintansa, ei mitattu tosiasia). TAITEILIJA JA TEOS: Miettinen lakkasi nauttimasta The Smithsistä Morrisseyn mielipiteiden takia ja pitää Bonon verojärjestelyjä ristiriitaisina, mutta katsoo että taide on taidetta ja tekijä jotain muuta. J.K. ROWLING esimerkkinä liberaalista, josta tuli kohde; Virtanen pitää sukusolumääritelmää ainoana toimivana, koska urheilussa testosteronitasoon perustuva jako ei toimi intersukupuolisilla — molemmat ilmaisevat sympatiaa pienelle joukolle, jota asia koskee. TRANSLAKI JA SANAT: Virtanen käytti Iltalehdessä tarkoituksella ilmaisua juridisen sukupuolen vaihtaminen, mikä ei kelvannut (kysymys on korjaamisesta; laki puhuu vahvistamisesta) ja teki hänestä muka transfobin, vaikka hän kannattaa itse lakihanketta. Miettinen liittää tähän deplatformauksen ja Pihlajalinnan Oulun johtajan, joka sai potkut yhdestä sanasta, jota käytti kuvaamaan miten ihmisiin suhtaudutaan — wokenessissa halutaan häivyttää intentio. ONKO HUIPPU OHITETTU: Miettinen arvelee kyllä, Virtanen ei — sulla on tosi lyhyt aikaperspektiivi; nämä menee aaltoina, meillä on potentiaalia käydä vielä syvemmissä vesissä. Esimerkkeinä Kansallisteatterin roolitus ja hollantilainen kääntäjäkiista (Amanda Gormanin runon kääntäjäksi valittu valkoinen kirjailija vetäytyi); molemmat pitävät kääntämistä ja näyttelemistä erityisen huonoina kohteina representaatiovaatimuksille, koska niiden pointti on asettua toisen asemaan. Taidekorkeakoulun dekolonisaatiovetoomus (käännetty amerikkalaisista manifesteista) ei edennyt — professorit eivät saaneet potkuja; tunnustus Suomen Kuvalehden selvitykselle. REPORTAASIMATKAT: 1) Saamenmaa — syvä juopa Pohjois-Saamen puhujien enemmistön ja inarinsaamelaisten välillä saamelaiskäräjien vaaliluettelosta; KHO on ratkaissut inarinsaamelaisten suuntaan, YK:n elimet taas katsoneet että alkuperäiskansan edustajiston enemmistö määrittelee jäsenensä; identiteetti vaatii kokonaisuuden (kokemus, kieli tai sukutaulu eivät yksin riitä) — oikein varsinainen miinakenttä. Miettinen lopetti oman Sami People’s Day -läppänsä junttina; molemmat pitävät Pirkka-Pekka Peteliuksen anteeksipyyntöä nunnuka-vitseistä oikeana. Saamelaisten yhdistyminen kurdien tapaan ei ole realistista, koska saamen kielet ovat toisistaan kaukana kuin suomi ja unkari. 2) Kansallismieliset — sinimustat liikkeet, puhemiehenä usein Tuukka Kuru; odotus white trash -idiooteista ei pitänyt paikkaansa, vaan keskustelu Israel–Palestiina-kysymyksestä (sympatiat palestiinalaisilla, osin antisemitismin vuoksi) ja kurdien ja arabien suhteesta oli asiantuntevaa. Molemmat pitävät huolestuttavana vanhan antisemitismin paluuta sekä salaliittopiireistä että vasemmalta. TRUMPISMI: Virtanen on skeptinen Trumpin osalta (ikä ajaa ohi neljässä vuodessa) ja huomauttaa, että demokraateilla on hajoamispotentiaalia — progressiivinen vasemmisto (AOC ja The Squad) ammattiyhdistysliikkeineen vastaan keskiluokkainen enemmistö. KIRJAN NIMI juontuu vuoden 2016 tolkun ihmiset -keskusteluun (maahanmuuttokeskustelun kaksi ääripäätä ja suuri tolkun enemmistö); Sauli Niinistö yhtyi siihen ja häntä painostettiin vasemmalta — kysymys on fasisteista ja normaaleista ihmisistä, eikä mitään vasemmistolaista ääripäätä ole olemassakaan; Niinistö on käyttänyt samaa asetelmaa Nato-keskustelussa. KORONA uutena jakolinjana: pelkääjät ja raivostuneet; Nigel Farage muutti Brexit-puolueensa nimeksi Reform UK ja kokoaa raivostuneita koronarajoitusten purkamisen ympärille. LOPUKSI Miettinen tuo Mikko Särelältä kuulemansa viittauksen Jonathan Haidtin moraaliperustateoriaan (Haidt myös The Coddling of the American Mind), jossa pyhyyden ja puhtauden kaipuu on konservatiiveille tyypillinen perusta — ja pandemia resonoi juuri sen kanssa.

Osastot: Tekoäly ja yhteiskunta · Markdown: index.md · In English